Hyvästi eläke ja huolettomat vanhuusvuodet :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja :(
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

:(

Vieras
JUURI NYT >Suomalaista eläkerahaa on miljardeja kriisivaltioissa
6.4.2010 5:00
A A Tuomo Pietiläinen

Kirjoittaja on taloustoimittaja.

Sähköposti Tuomo Pietiläinen
Helsingin Sanomat

Suomalaista eläkerahaa on sijoitettuna yli neljä miljardia euroa talouskriisissä tarpovien valtioiden velkakirjoihin. Esimerkiksi Kuntien eläkevakuutus Keva kertoo omistavansa noin 500 miljoonalla eurolla sekä Kreikan valtion että Italian valtion joukkovelkakirjalainoja.

Näissä kahdessa valtiossa on kuntien eläkerahaa siis noin miljardi. Se on kymmenen prosenttia Kevan joukkovelkakirjojen määrästä ja noin neljä prosenttia koko sijoitussalkusta.

Italia on jo verraten vakaa, mutta Kreikka kärsii yhä rahamarkkinakriisistä. Käytännössä esimerkiksi Kreikan valtion bondeihin sijoittava joutuu luottamaan siihen, että maa pysyy pystyssä.

Pari sataa miljoonaa euroa (178 miljoonaa) on sijoittanut Kreikkaan puolestaan Ilmarinen. Italian valtioon sijoitettuna Ilmarisella on 512 miljoonaa euroa eli saman verran kuin Kevalla.

Sen sijaan Varma ei ole sijoittanut Kreikan valtioon yhtään euroa. Italian valtion joukkovelkakirjoissa sillä on kuitenkin sijoitettuna 300 miljoonaa.

Myös Finanssivalvonta on selvittänyt eläkeyhtiöiden ja -laitosten sijoituksia kriisimaiksi luokiteltavien maiden velkakirjoihin. Tarkastelun kohteena olivat Portugali, Irlanti, Kreikka ja Espanja, joihin julkiset eläkevakuuttajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,7 miljardia euroa.

Italia ei siis ollut Fivan tiedustelussa mukana, mutta HS:n kyselyn mukaan sinne on sijoitettuna reilusti yli 1,3 miljardia euroa.

Fivan markkina- ja operatiivisten riskien toimiston päällikkö Matti Koivu katsoo, että "sopivassa määrin" sijoituksia näihin maihin voi ollakin. Hänen mukaansa 2,7 miljardia onkin "maltillinen määrä", kun julkisilla eläkevakuuttajilla on sijoituksia yhteensä yli 200 miljardia euroa.

Kaikki eläkeyhtiöt eivät suostu kertomaan Kreikan ja Italian riskeistään.

"Olemme viime aikoina sekä ostaneet että myyneet Kreikan valtion obligaatioita. Etenkin Kreikan valtionobligaatio on tarjonnut mahdollisuuksia hyödyntää markkinaliikkeitä", Veritaksen toimitusjohtaja Staffan Sevón suostuu sanomaan.

Valtion eläkerahastosta ei ollut saatavissa Kreikka- ja Italia-tietoja pääsiäisen alla.
 
Kreikassa saa naiset jäädä eläkkeelle 50v, jos tuossa iässä on vielä yksikin alle täysi-ikäinen lapsi.
älyttömän hyvä elämä siellä, makoillaan vaan ja nyt me rahoitamme heidän loisimistaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja heh:

Tuossahan on hyvä taktikoinnin paikka kreikkalaislla naisilla.

No mut suomalaisilla on varaa maksaa kreikkalaisten makoilu nostamalla eläkeikä 70 vuoteen täällä kylmässä ja karussa Suomessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

näinpä. lehdessä luki että taktikoivat siellä kyllä tämän asian kanssa.
 
Eiköhän taktikointi lopu, kun kansainväliset rahahanat menevät kiinni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :

Jos ei muut maksa, niin kyllä suomalainen veronmaksaja maksaa =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja yx:
Älkääs nyt. Näyttäähän meillä ministerit mallia: meilläpä jäädään alle 40-vuotiaina eläkkeelle! Tavikset saa tehdä töitä vaikka seitsenkymppisinäkin.

Ei ministerit voi jäädä 4-kymppisinä eläkkeelle, mutta kansanedustajat voivat, koska heidän työ on niin raskasta ja vaativaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yx:
Älkääs nyt. Näyttäähän meillä ministerit mallia: meilläpä jäädään alle 40-vuotiaina eläkkeelle! Tavikset saa tehdä töitä vaikka seitsenkymppisinäkin.

NUORILLE niitä töitä pitäis saada!

Mut aina joku kerää voitot, meillä näin:
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Salainen+osakassopimus+jakaa+vallan+Terveysrahastossa/1135232639353

Yhteistyössä