P
Piupi
Vieras
On aivan valtava ikävä lapsia, aivan tajuton ikävä, en pysty ajatella mitään muuta. Olemme heidän isän kanssa eronneet yli puoli vuotta sitten ja ovat nyt viikon isällään. Näin pitkään en ole lasten kanssa ollut erossa kuin kerran aikaisemmin. Mietin ja ikävöin heitä niin paljon että harkitsen jo eroa nykyisestä tuoreesta kumppanistani ja paluuta entisen kanssa yhteen jotta saisin olla rakkaiden lasteni kanssa ja heidän elämässä tiivisti mukana joka ikinen päivä. (meillä on vaihto yleensä muutaman päivän välein) Ikävöin lapsia, vanhaa kotia, vanhoja naapureita ja ystäviä, perhe-elämää... mutta en kaipaa edelleenkään kahdenkeskisiä hetkiä ex-mieheni kanssa. (ex on pyytänyt minua palaamaan) Hän on kyllä hyvä mies, tunnen häneen rakkautta mutta se on sellaista enemmän sisarrakkauteen verrattavaa.
Mitä ihmettä sitä tekisi?????? On todella paha olla, tuntuisi pahalta jättää uusi mieheni, hänen kanssaan on hyvä olla ja on myös tavannut lapsetkin ja heillä kemia pelaa
Mutta ikävöin myös vanhaa perhe-elämää, sitä että sain koko ajan olla lasten kanssa. Rakastan ja tarvitsen heitä aivan valtavasti! Sattuu!!!
Mitä ihmettä sitä tekisi?????? On todella paha olla, tuntuisi pahalta jättää uusi mieheni, hänen kanssaan on hyvä olla ja on myös tavannut lapsetkin ja heillä kemia pelaa