ilkeitä muistoja mieleen vuosien takaa...

[väkivalta]

siis pienempi asia

 

[ohoh]

No kylläpä täällä on paljon lapsena julmaa väkivaltaa kokeneita!

 

[minua lyötiin]

Itsetunto on hyvä, luotan itseeni 100 %.
Ainoa asia, en pysty luottamaan keneenkään. En osaa ottaa lahjoja/huolenpitoa vastaan.
En osaa rakastaa ketään. Olen tyhjä.

 

[KoleaQ]

Itsetunto on hyvä, luotan itseeni 100 %.
Ainoa asia, en pysty luottamaan keneenkään. En osaa ottaa lahjoja/huolenpitoa vastaan.
En osaa rakastaa ketään. Olen tyhjä.

Mulla taas päinvastoin; taidan olla läheisriippuvainen. :|

 

[Pinki]

itsetunto n välillä heikko, mutta vahvimmillaan äidin lähellä. ja hää tietää, että minua ei kyykytä enää ikinä.

lapset ovat ja saavat olla mummun luona ja jotenkin osaan luottaa siihen, että äiti ihan eri ihminen nykyään.

 

[minua lyötiin]

olipa kamalaa luettavaa tämä ketju ihan alko ahdistamaan, kuinka joku voi tehdä noin omalle lapselleen?! :'(

täälläkin melkein päivittäin joku perustelee miten se on vaan hyväksi luunappi ja tukistus.. sitä kun on itse saanu vähä rankemmin, tietää ettei se tee mitään hyvää. hetkellinen säikäytys ehkä? mitä sen jälkeen, pelko omaa tärkeintä ihmistä kohtaan..

Sorry, minä en jotenkikaan osaa yhdistää luunappia monta kertaa päivässä remmijäisiin. Kun kipu loppuu, ja vaikka lyödään, ei tunne, eikä itke.
Mitä luunappi on verrattuna siihen kun kuulee veljensä kirkunan ja lyöntien läiskeen. Veli syö seisaallaan kun ei voi istua, ruhjeita täynnä vartalo.
Luunappi ja äiti katselemassa kun tukehtuu.
En kannata ruumiillista kuritusta, mutta en osaa muuta kuin hymähtää tähän vertaukseen.

 

[Tallu -]

Itsetuntoni on hyvä, parantunut paljon viime vuosien aikana. Olen hyvissä väleissä vanhempieni kanssa, en mä muistele pahalla noita. Tavallaan ymmärrän vanhempiani, olinhan silloinkin hyvin tahtoni tietävä ja varmasti ärsyttävä penikka Ja anteeksi olen antanut ajat sitten. Lapseni saavat toki yökyläillä vanhemmillani, ovat aina saaneet.

 

[väkivalta]

Minäkin annan yökylään, mutta odotan sitä ensimmäistä kosketusta, huonoa kosketusta lapsiini, sillon läsähtää ja sillon läsähtääkin sitten muuten kovaa, purkautuu kaikki 27v aikana koetut asiat. Vielä olen pystynyt olemaan vaiti. Meilläkin taustalla äidin masennusta ja mielialalääkitys on nykypäivänä.

 

[perskyrpänen]

Sorry, minä en jotenkikaan osaa yhdistää luunappia monta kertaa päivässä remmijäisiin. Kun kipu loppuu, ja vaikka lyödään, ei tunne, eikä itke.
Mitä luunappi on verrattuna siihen kun kuulee veljensä kirkunan ja lyöntien läiskeen. Veli syö seisaallaan kun ei voi istua, ruhjeita täynnä vartalo.
Luunappi ja äiti katselemassa kun tukehtuu.
En kannata ruumiillista kuritusta, mutta en osaa muuta kuin hymähtää tähän vertaukseen.

eli sinusta vähän on sallittua (missä menee raja). mä olen absolutisti tän asian suhteen..

 

[pienenhetken]

Miten tuo kaikki on vaikuttanut itsetuntoonne?

minua ei oo koskaan lyöty,ei syljetty päälle tai heitelty mitenkään/mihinkään. mutta mun isä arvosteli aina mun ulkonäköä, yleensä aina kokoa. hänen mielestään olin aina lihava,varsinkin jos satuin ottamaan pullan tmv niin alko se naljailu siitä.
muistan myös sen, kun olin jotain 10vuotias niin isäni alko nauramaan säärikarvoilleni... löysi aina tämmöstä pientä vikaa minusta... kaikkein eniten satutti tuo lihavaksi haukkuminen/arvostelu, nimittäin kun katon lapsuuskuviani niin en IKINÄ ole ollut lihava,aina harrastanu liikuntaa jne. enimillään olen painanu 70kg mennessäni synnyttämään... ja voin sanoa että tuo on vaikuttanu itsetuntoon, en ole ikinä tyytyväinen vartalooni,aina löytyy pudotettavia kiloja,läskiä,rumaa,ällöttävää...
isääni on hyvät välit kuitenkin,ehkä isän mielestä paremmat kuin minun mielestä, mutta edelleen hänen seurassaan olen varuillani,en esim ota toista pullaa isän nähden,muistan hälle aina mainita liikuntaharrastuksista jne.

 

[vieras]

Faija yritti joskus kans olla yhtä vittumainen. Hakkasin sen sit muutaman kerran kostoksi. muistutin menneistä

Musta on jotenkin ihanaa (olenko kenties kieroutunut) aina kuulla näitä, että kun lapsi kasvaa isommaksi, se antaa takaisin isälle/äidille. Se on nöyryytys, jonka jokainen lastaan pahoinpidellyt vanhempi ansaitsee.

Jeesus opetti anteeksiantoa, mutta jotenkin vanhan testamentin silmä silmästä-periaate sopii näihin tilanteisiin paremmin.... taidanpa tässä muuten avata sateenvarjon kakkakuuron varalta...

Aivan, pitäis antaa anteeksi ja jopa kääntää toinenkin poski lyötäväksi. Mutta kyllä mäkin pohjimmiltani ajattelen, että ne ketkä vahingoittaa tai pahoinpitelee esim. lasta tai eläintä, saisivat kokea saman tuskan!! Ja mielellään ehkä vielä kovempanakin. Toivotaan, että kukin saa ansioittensa mukaan.

 

[väkivalta]

olipa kamalaa luettavaa tämä ketju ihan alko ahdistamaan, kuinka joku voi tehdä noin omalle lapselleen?! :'(

täälläkin melkein päivittäin joku perustelee miten se on vaan hyväksi luunappi ja tukistus.. sitä kun on itse saanu vähä rankemmin, tietää ettei se tee mitään hyvää. hetkellinen säikäytys ehkä? mitä sen jälkeen, pelko omaa tärkeintä ihmistä kohtaan..

Sorry, minä en jotenkikaan osaa yhdistää luunappia monta kertaa päivässä remmijäisiin. Kun kipu loppuu, ja vaikka lyödään, ei tunne, eikä itke.
Mitä luunappi on verrattuna siihen kun kuulee veljensä kirkunan ja lyöntien läiskeen. Veli syö seisaallaan kun ei voi istua, ruhjeita täynnä vartalo.
Luunappi ja äiti katselemassa kun tukehtuu.
En kannata ruumiillista kuritusta, mutta en osaa muuta kuin hymähtää tähän vertaukseen.

Mä ymmärrän sua, tavallaan: luunappi on pientä kunnon väkivaltaan, samaten tukkapölly. Mutta minä mietin sitä että jos alottaa luunapista, pysyykö se siinä kokoajan vai muuttuuko sekin ajan kanssa pahemmaksi?

 

[minua lyötiin]

Sorry, minä en jotenkikaan osaa yhdistää luunappia monta kertaa päivässä remmijäisiin. Kun kipu loppuu, ja vaikka lyödään, ei tunne, eikä itke.
Mitä luunappi on verrattuna siihen kun kuulee veljensä kirkunan ja lyöntien läiskeen. Veli syö seisaallaan kun ei voi istua, ruhjeita täynnä vartalo.
Luunappi ja äiti katselemassa kun tukehtuu.
En kannata ruumiillista kuritusta, mutta en osaa muuta kuin hymähtää tähän vertaukseen.

eli sinusta vähän on sallittua (missä menee raja). mä olen absolutisti tän asian suhteen..

Mitähän luit mun viestistä?
Voin tavatakin, opetellaan yhdessä, jos tarve vaatii. Mulla kärsivällisyyttä riittää.
Teesinä kuitenkin: jos jaksaisin loukkaantua vertauksestasi, loukkaantuisin.

 

[vaki harmaana]

Muakin on hakattu, ei siis pelkästään piiskattu vaan lyöty, paiskottu, heitetty tuoli päälle useampaan kertaan, väännetty kättä ja sormia jne. Oon joutunut juoksemaan lumihangessa paljain jaloin pakoon vanhempiani, menemään piiloon varastoon ja talon katolle... Ja sen lisäksi henkinen väkivalta, iva, aivan käsittämätön manipulointi, kyttääminen... Esimerkkejä kyllä riittäisi.

Kaiken lisäksi isäni käytti mua seksuaalisesti hyväkseen kun olin 8-11- vuotias. Loppui siihen kun aloin räyhätä asiasta vanhemmilleni ja tietoisesti karttaa isää. Äitiä ei tuntunut kauheasti liikuttavan koko hyväksikäyttö, koska ei ollut suoranaista yhdyntää, hänen kommenttinsa oli että "pitää vaan oppia sietämään isää". Ei siis puhettakaan että olisi puolustanut, hakenut eroa tms. Kun vanhempana (14v) sanoin, että tarvitsen terapiaa tähän asiaan (painajaisia, itsensä vahingoittamisajatuksia...) niin hän sanoi että se olisi turhan iso prosessi. Jne.

Kyllä se vaan niin on, että kaikki vanhemmat eivät vain rakasta lapsiaan. Osa on luonnehäiriöistä porukkaa joilta puuttuu tietty empatian kyky ja kyky rakastaa aidosti lapsiaan. Munkin äitini ulisee edelleen kuinka mua aina kuskattiin harrastuksiin ja kuinka luki mulle satukirjaa lapsena, kun olin sairas... että kyllä hän minua rakastaa aivan valtavasti. Näin siis omasta mielestään. Mutta aitoon, välittävään rakkauteen hän tai isäni eivät ole kykeneet. Tietyt asiat olikin kotona kunnossa, siis että vanhemmat kävi ok töissä ja aina oli ruoka pöydässä, äiti ei juonut, isä kylläkin mutta ainoastaan viikonloppuisin...

Kävin terapiassa ensimmäisen kerran 16-vuotiaana, sitten opiskeluaikanani kävin parisen vuotta intensiiviterapiassa 2krt viikossa, ja nyt kun tulin raskaaksi, jouduin aloittamaan taas terapian, sillä ikävät asiat nousivat taas mieleen tullessani itse äidiksi.

Terapian avulla olen saanut itsetuntoni taas kohdilleen ja olen suhteellisen sinut menneisyyteni kanssa. Olen saanut rakennettua itselleni nykyisyyden johon kuuluu terve ihmissuhde, kivoja kavereita, ok työpaikka jne. Siis siitäkin huolimatta että mun vanhemmat teki kaikkensa pilatakseen mun elämän. Muistakaa siis kaikki joilla paska lapsuus, että siitä voi kyllä päästä eroon, jos on valmis tekemään KOVASTI töitä sen eteen.

Välit vanhempiini ovat kuivan asialliset nykyään, se on paljon parempi vaihtoehto mulle kuin täysero vanhemmista. Nyt käydään kerran vuodessa kylässä, lähetetään synttäri ja joulukortit ja soitan heille n. 2krt kuussa. Omaa numeroani heillä ei ole, sillä he aloittaisivat taas sen saman puhelinterrorin mikä oli päällä vielä n. vajaa vuosi sitten, mutta se onkin toinen juttu se.

Niin, ja 6kk tyttövauvamme isäni on nähnyt vain kerran enkä antanut vauvaa hänelle syliin. Mulle oli kova kynnys edes näyttää vauvaa hänenkaltaiselleen pedofiilille. Äitini on nähnyt vauvan kaksi kertaa. Enempään en ryhdy, sillä haluan suojella vauvaa seksuaaliselta hyväksikäytöltä, väkivallalta ja aivan törkeältä manipuloinnilta.

 

[minua lyötiin]

olipa kamalaa luettavaa tämä ketju ihan alko ahdistamaan, kuinka joku voi tehdä noin omalle lapselleen?! :'(

täälläkin melkein päivittäin joku perustelee miten se on vaan hyväksi luunappi ja tukistus.. sitä kun on itse saanu vähä rankemmin, tietää ettei se tee mitään hyvää. hetkellinen säikäytys ehkä? mitä sen jälkeen, pelko omaa tärkeintä ihmistä kohtaan..

Sorry, minä en jotenkikaan osaa yhdistää luunappia monta kertaa päivässä remmijäisiin. Kun kipu loppuu, ja vaikka lyödään, ei tunne, eikä itke.
Mitä luunappi on verrattuna siihen kun kuulee veljensä kirkunan ja lyöntien läiskeen. Veli syö seisaallaan kun ei voi istua, ruhjeita täynnä vartalo.
Luunappi ja äiti katselemassa kun tukehtuu.
En kannata ruumiillista kuritusta, mutta en osaa muuta kuin hymähtää tähän vertaukseen.

Mä ymmärrän sua, tavallaan: luunappi on pientä kunnon väkivaltaan, samaten tukkapölly. Mutta minä mietin sitä että jos alottaa luunapista, pysyykö se siinä kokoajan vai muuttuuko sekin ajan kanssa pahemmaksi?

Vastaa sinä tähän? Eikö sullaki pitäs olla kokemusta.

 

[Vaki harmaana]

Faija yritti joskus kans olla yhtä vittumainen. Hakkasin sen sit muutaman kerran kostoksi. muistutin menneistä

Musta on jotenkin ihanaa (olenko kenties kieroutunut) aina kuulla näitä, että kun lapsi kasvaa isommaksi, se antaa takaisin isälle/äidille. Se on nöyryytys, jonka jokainen lastaan pahoinpidellyt vanhempi ansaitsee.

Jeesus opetti anteeksiantoa, mutta jotenkin vanhan testamentin silmä silmästä-periaate sopii näihin tilanteisiin paremmin.... taidanpa tässä muuten avata sateenvarjon kakkakuuron varalta...

Aivan, pitäis antaa anteeksi ja jopa kääntää toinenkin poski lyötäväksi. Mutta kyllä mäkin pohjimmiltani ajattelen, että ne ketkä vahingoittaa tai pahoinpitelee esim. lasta tai eläintä, saisivat kokea saman tuskan!! Ja mielellään ehkä vielä kovempanakin. Toivotaan, että kukin saa ansioittensa mukaan.

Olen täsmälleen samaa mieltä. Mä en vaan rupea likaamaan käsiäni niihen kahteen paskatunkioon. Niitten tuska olkoon se, että joutuvat elämään joka päivä itsensä kanssa ja ilman ainoan tyttärensä ja tyttärensä perheen rakkautta. Yksinäisiä siellä hevonkuusessa ovat, ja kärsivät siitä tosi paljon. Se on heille ihan oikein. Sitä saa mitä tilaa.

 

[väkivalta]

olipa kamalaa luettavaa tämä ketju ihan alko ahdistamaan, kuinka joku voi tehdä noin omalle lapselleen?! :'(

täälläkin melkein päivittäin joku perustelee miten se on vaan hyväksi luunappi ja tukistus.. sitä kun on itse saanu vähä rankemmin, tietää ettei se tee mitään hyvää. hetkellinen säikäytys ehkä? mitä sen jälkeen, pelko omaa tärkeintä ihmistä kohtaan..

Sorry, minä en jotenkikaan osaa yhdistää luunappia monta kertaa päivässä remmijäisiin. Kun kipu loppuu, ja vaikka lyödään, ei tunne, eikä itke.
Mitä luunappi on verrattuna siihen kun kuulee veljensä kirkunan ja lyöntien läiskeen. Veli syö seisaallaan kun ei voi istua, ruhjeita täynnä vartalo.
Luunappi ja äiti katselemassa kun tukehtuu.
En kannata ruumiillista kuritusta, mutta en osaa muuta kuin hymähtää tähän vertaukseen.

Mä ymmärrän sua, tavallaan: luunappi on pientä kunnon väkivaltaan, samaten tukkapölly. Mutta minä mietin sitä että jos alottaa luunapista, pysyykö se siinä kokoajan vai muuttuuko sekin ajan kanssa pahemmaksi?

Vastaa sinä tähän? Eikö sullaki pitäs olla kokemusta.

Siis mihin kysymykseen mun pitää vastata? Sitä kun kauhistellaan luunapin antoa tai tukkapöllyä. Noh, minun mielestäni ne ovat kissinkusaisuja valtameressä siihen nähden mitä esimerkiksi me olemme lapsuudessamme kokeneet. Sitäkö tarkoitit?

 

[minua lyötiin]

olipa kamalaa luettavaa tämä ketju ihan alko ahdistamaan, kuinka joku voi tehdä noin omalle lapselleen?! :'(

täälläkin melkein päivittäin joku perustelee miten se on vaan hyväksi luunappi ja tukistus.. sitä kun on itse saanu vähä rankemmin, tietää ettei se tee mitään hyvää. hetkellinen säikäytys ehkä? mitä sen jälkeen, pelko omaa tärkeintä ihmistä kohtaan..

Sorry, minä en jotenkikaan osaa yhdistää luunappia monta kertaa päivässä remmijäisiin. Kun kipu loppuu, ja vaikka lyödään, ei tunne, eikä itke.
Mitä luunappi on verrattuna siihen kun kuulee veljensä kirkunan ja lyöntien läiskeen. Veli syö seisaallaan kun ei voi istua, ruhjeita täynnä vartalo.
Luunappi ja äiti katselemassa kun tukehtuu.
En kannata ruumiillista kuritusta, mutta en osaa muuta kuin hymähtää tähän vertaukseen.

Mä ymmärrän sua, tavallaan: luunappi on pientä kunnon väkivaltaan, samaten tukkapölly. Mutta minä mietin sitä että jos alottaa luunapista, pysyykö se siinä kokoajan vai muuttuuko sekin ajan kanssa pahemmaksi?

Vastaa sinä tähän? Eikö sullaki pitäs olla kokemusta.

Siis mihin kysymykseen mun pitää vastata? Sitä kun kauhistellaan luunapin antoa tai tukkapöllyä. Noh, minun mielestäni ne ovat kissinkusaisuja valtameressä siihen nähden mitä esimerkiksi me olemme lapsuudessamme kokeneet. Sitäkö tarkoitit?

Sitä tarkoitin.
Jostainhan se on meidänkin kohdalla alkanut. Mutta on sanomattakin selvää, ettei se siihen jäänyt.

 

[pienenhetken]

Muakin on hakattu, ei siis pelkästään piiskattu vaan lyöty, paiskottu, heitetty tuoli päälle useampaan kertaan, väännetty kättä ja sormia jne. Oon joutunut juoksemaan lumihangessa paljain jaloin pakoon vanhempiani, menemään piiloon varastoon ja talon katolle... Ja sen lisäksi henkinen väkivalta, iva, aivan käsittämätön manipulointi, kyttääminen... Esimerkkejä kyllä riittäisi.

Kaiken lisäksi isäni käytti mua seksuaalisesti hyväkseen kun olin 8-11- vuotias. Loppui siihen kun aloin räyhätä asiasta vanhemmilleni ja tietoisesti karttaa isää. Äitiä ei tuntunut kauheasti liikuttavan koko hyväksikäyttö, koska ei ollut suoranaista yhdyntää, hänen kommenttinsa oli että "pitää vaan oppia sietämään isää". Ei siis puhettakaan että olisi puolustanut, hakenut eroa tms. Kun vanhempana (14v) sanoin, että tarvitsen terapiaa tähän asiaan (painajaisia, itsensä vahingoittamisajatuksia...) niin hän sanoi että se olisi turhan iso prosessi. Jne.

Kyllä se vaan niin on, että kaikki vanhemmat eivät vain rakasta lapsiaan. Osa on luonnehäiriöistä porukkaa joilta puuttuu tietty empatian kyky ja kyky rakastaa aidosti lapsiaan. Munkin äitini ulisee edelleen kuinka mua aina kuskattiin harrastuksiin ja kuinka luki mulle satukirjaa lapsena, kun olin sairas... että kyllä hän minua rakastaa aivan valtavasti. Näin siis omasta mielestään. Mutta aitoon, välittävään rakkauteen hän tai isäni eivät ole kykeneet. Tietyt asiat olikin kotona kunnossa, siis että vanhemmat kävi ok töissä ja aina oli ruoka pöydässä, äiti ei juonut, isä kylläkin mutta ainoastaan viikonloppuisin...

Kävin terapiassa ensimmäisen kerran 16-vuotiaana, sitten opiskeluaikanani kävin parisen vuotta intensiiviterapiassa 2krt viikossa, ja nyt kun tulin raskaaksi, jouduin aloittamaan taas terapian, sillä ikävät asiat nousivat taas mieleen tullessani itse äidiksi.

Terapian avulla olen saanut itsetuntoni taas kohdilleen ja olen suhteellisen sinut menneisyyteni kanssa. Olen saanut rakennettua itselleni nykyisyyden johon kuuluu terve ihmissuhde, kivoja kavereita, ok työpaikka jne. Siis siitäkin huolimatta että mun vanhemmat teki kaikkensa pilatakseen mun elämän. Muistakaa siis kaikki joilla paska lapsuus, että siitä voi kyllä päästä eroon, jos on valmis tekemään KOVASTI töitä sen eteen.

Välit vanhempiini ovat kuivan asialliset nykyään, se on paljon parempi vaihtoehto mulle kuin täysero vanhemmista. Nyt käydään kerran vuodessa kylässä, lähetetään synttäri ja joulukortit ja soitan heille n. 2krt kuussa. Omaa numeroani heillä ei ole, sillä he aloittaisivat taas sen saman puhelinterrorin mikä oli päällä vielä n. vajaa vuosi sitten, mutta se onkin toinen juttu se.

Niin, ja 6kk tyttövauvamme isäni on nähnyt vain kerran enkä antanut vauvaa hänelle syliin. Mulle oli kova kynnys edes näyttää vauvaa hänenkaltaiselleen pedofiilille. Äitini on nähnyt vauvan kaksi kertaa. Enempään en ryhdy, sillä haluan suojella vauvaa seksuaaliselta hyväksikäytöltä, väkivallalta ja aivan törkeältä manipuloinnilta.

voi kamalaa! tekee niin pahaa lukea tämmöstä, saati sitten että tuon kaiken on pieni lapsi oikeasti kokenu.
onneksi elämä näyttää voittavan, kaikkea hyvää sulle :hug:

 

[Wilma-73]

Täytyy vissiin olla onnellinen että mua äiti hakkasi ilman välineitä, ihan vain omin käsin, repi hiuksista ja löi. Se loppui siihen että lähdin kotoa karkuun ollessani 16-v.

:hug: Pinkille!

 

[lköl]

:hug: henkistä tai fyysistä väkivaltaa kokeneille.
Ei saisi unohtaa, että tätä kaikkea ja pahempaa tapahtuu myös monelle nykylapselle. Täälläkin aina puolustellaan äitejä ja sanotaan, että jokainen äiti on paras omalle lapselleen, mutta ovatko tällaiset hirviöt (joista tässä ketjussa kirjoitetaan) todellakin sitä... Kuitenkin nämä hakkaavat, julmat äidit ovat ihan "tavallisia ihmisiä", jotka asuvat jonkun naapurissa, käyvät kaupassa ja kirjoittelevat nettipalstoilla. Yleensä joku tietää lapsen kaltoinkohtelusta, mutta vain harvat ovat riittävän rohkeita puuttumaan siihen ja ilmoittamaan lastensuojeluun tai poliisille. Yleensä ihmiset vain ummistavat silmänsä ja ajattelevat, että "ei kuulu minulle" - ja lasten kärsimys jatkuu.

 

[Johannina]

Kauheeta lukea että näin monella täällä on ollut näin ikävä lapsuus... Varsinkin nimimerkillä vaki harmaana tuntuu olleen kaikki mahdolliset paskat kokemukset.
Voimia teille kaikille, joita elämä on kohdellut kaltoin! Muistakaa, että lapsuus on nyt takana ja te voitte keskittyä nykyisyyteen ja siihen, mitä siinä on hienoa ja hyvää. Vanhempiaan ei voi vaihtaa, mutta heidän kanssaan ei tartte enää aikuisena olla.

Kaikille :hug:

 

[Johannina]

:hug: henkistä tai fyysistä väkivaltaa kokeneille.
Ei saisi unohtaa, että tätä kaikkea ja pahempaa tapahtuu myös monelle nykylapselle. Täälläkin aina puolustellaan äitejä ja sanotaan, että jokainen äiti on paras omalle lapselleen, mutta ovatko tällaiset hirviöt (joista tässä ketjussa kirjoitetaan) todellakin sitä... Kuitenkin nämä hakkaavat, julmat äidit ovat ihan "tavallisia ihmisiä", jotka asuvat jonkun naapurissa, käyvät kaupassa ja kirjoittelevat nettipalstoilla. Yleensä joku tietää lapsen kaltoinkohtelusta, mutta vain harvat ovat riittävän rohkeita puuttumaan siihen ja ilmoittamaan lastensuojeluun tai poliisille. Yleensä ihmiset vain ummistavat silmänsä ja ajattelevat, että "ei kuulu minulle" - ja lasten kärsimys jatkuu.

Puhut asiaa. Sen verran mitä mulla on kaverien joukossa vaikean lapsuuden kokeneita ja mitä olen eri palstoilta lukenut, niin yleensä heillä kaikilla on ollut ulkoisilta puitteiltaan asiat kunnossa, siis perhe keskiluokkainen, vanhemmat töissä, ehkä jopa arvostettuja henkilöitä... ja lapsilla siistit vaatteet, harrastuksia, kavereita. Hyvin harvassa ovat ne moniongelmaperheet joista jokainen pystyy sanomaan että noilla ei tosiaan mene hyvin. Näistä muutamista tapauksista kerrotaan lehdissäkin mutta valtaosa väkivallasta ja muusta pahasta tapahtuu ns. muka-normaaleissa perheissä, joissa kaikki näyttää päällisin puolin olevan ok.

 

[Mämmäm]

mua ei onneks muutakuin uhkailtu ja pari kertaa oli lyöminen lähellä ( isäpuoli oli kyseessä ) sisko sai sitten munkin puolesta ja äiti tukisti ja löikin joskus. vähintään joka viikonloppu olivat kännissä ja melkein aina silloin äiti sai turpaan. sisko ja mä muutettiin molemmat 16-vuotiaana pois kotoa ja väleissä olen äidin kanssa mutta en hirveästi isäpuolen kanssa.

 

[vieras]

Ap:n tapaus kuulostaa kamalalta, kun ensin hutkittiin ja sitten vasta tutkittiin ja lopulta syy myöhästymiseen ja myöhästyminen kai itsessäänkin oli aika pieni rike.
Muakin on piiskattu, mutta en muista sitä pahalla, tiedän saaneeni rangaistuksen aiheesta.
Jos joku asia oli kielletty, ja kielloista huolimatta olin tottelematon ja tiedsin kyllä saavani rangaistuksen, niin mielestäni piiskaa tuli ihan aiheesta, kun ei kerran puhe tehonnut.
Itse en ole lapsiani piiskannut, koska se ei ole nykyään tapana. Silloin kun olin lapsi, se oli ihan normaalia.
Mutta on ero hakkaamisella ja syystä rankaisemisella ja sillä, piiskataanko lapsi vihan vallassa vai keskustellen ja kertoen, että se on rangaistus.
Mut piiskattiin tuolla jälkimmäisellä tyylillä.