IRTI ÄITIKULTISTA: superäitiys luo epätasa-arvoa

[helppoa suorittamista]

Mä en koe täysimetystä, perhepetiä tai kestovaippailu mitenkään suorittamisena, itse asiassa ne helpottaa elämää paljon.

Imetys on helpompaa ja nopeempaa kuin pullosta antaminen, niitähän pitää koko ajan pestä ja steriloida.

Perhepedissä nukun tosi hyvin, käännän vaan kylkeä yösyötön aikaan ja jatkan unia. Ei tartte ees nousta.

Kestovaippailulla säästetään hirveesti rahaa, ja se on pääsyy niitten käyttämiselle, ei ekologisuus. Hassua et tos tekstis luki ettei miehet niitä vaippoja pese. Meillä se juuri on miehen tehtävä

 

[.]

Tää on selkeästi kulttuurisidonnainen ja osin myös sukupolvikysymys. Mä ymmärrän myös sen, että tietyn aikakauden edustajana Badinter on varmasti taistellut naisten oikeuksista ja näkee pehmeät arvot nyt uhkakuvana tasa-arvolle.
60-80-luvulla meilläkin oli paljon radikaalifeminismiä ja kyllä katson, että feministit on naisen aseman parantamisessa paikkansa ansainneet. Mutta tietyllä tapaa on kyllä erittäin väärin nyt hyökätä näin pehmeitä arvoja vastaan. Lapsen asema ja äidin ja lapsen välinen suhde kärsi minusta nimenomaan 60-70-luvulla, kun äitiyslomat olivat erittäin lyhyitä, yhteiskunta vaati naisia työelämään hyvin varhain ja hoisi tietysti lapsetkin muutaman kuukauden iästä. Voisi sanoa, että äitiys oli silloin aliarvostettua, samoin tietysti isyys, joka jää vieläkin äitiyden jalkoihin.
Meillä pohjoismaissa on asiat kuitenkin huomattavasti paremmin kuin Ranskassa, koska isät osallistuvat enemmän lastenhoitoon, pitävät isyyslomaa jne. Samoin tasa-arvo ylipäänsä on meillä pidemmällä kuin Euroopassa keskimäärin. Tämä kaikki siitä huolimatta, että meillä on pitkät äitiys- ja vanhempainlomat, imetetään pidempään, perhepeteily, kantaminen jne. pehmeät asiat ovat yleisempiä jne.
Mielestäni on aivan mahtavaa, että meillä on mahdollisuus valita. Isä voi pitää vanhempainvapaan ja äiti palata aiemmin töihin jos haluaa, tai äiti voi imettää pitkäänkin niin halutessaan, perhevapaiden turvin. Kestovaippailu kertoo mielestäni enemmän ekologisesta ajattelutavasta kuin epätasa-arvosta. Nykyvanhemmat kenties ajattelevat valintojaan globaalimmin ja ekologisemmin kuin Batinderin aikana.

noh, jos olavaa kehutaan, niin vähintään yhtä hyvin tämä vieraan kommentti ansaitsee tulla huomoiduksi, ellei paremminkin!

 

[olava]

Mä en koe täysimetystä, perhepetiä tai kestovaippailu mitenkään suorittamisena, itse asiassa ne helpottaa elämää paljon.

Imetys on helpompaa ja nopeempaa kuin pullosta antaminen, niitähän pitää koko ajan pestä ja steriloida.

Perhepedissä nukun tosi hyvin, käännän vaan kylkeä yösyötön aikaan ja jatkan unia. Ei tartte ees nousta.

Kestovaippailulla säästetään hirveesti rahaa, ja se on pääsyy niitten käyttämiselle, ei ekologisuus. Hassua et tos tekstis luki ettei miehet niitä vaippoja pese. Meillä se juuri on miehen tehtävä

Tämä on sinun/teidän valinta. Entäpä muut jostka ei tee näin? En väitä, ja tuskin kukaan muukaan, että tämä sen aiheuttaa, tai jokin muu. Van tässä kirjoituksessa haetaan sitä, että tämä ekologisuus ja muukin on tämänpäivän trendi ja jos et tee niin niin et ole oikea äiti. Ennenkuin voidaan alkaa hankkia tasa-arvoista kohtelua äitejä kohtaan niin voisiko äidit olla toisiaan kohtaa tasa-arvoisia erilaisuudesta huolimatta?

 

[Phoebsi]

Mä en koe täysimetystä, perhepetiä tai kestovaippailu mitenkään suorittamisena, itse asiassa ne helpottaa elämää paljon.

Imetys on helpompaa ja nopeempaa kuin pullosta antaminen, niitähän pitää koko ajan pestä ja steriloida.

Perhepedissä nukun tosi hyvin, käännän vaan kylkeä yösyötön aikaan ja jatkan unia. Ei tartte ees nousta.

Kestovaippailulla säästetään hirveesti rahaa, ja se on pääsyy niitten käyttämiselle, ei ekologisuus. Hassua et tos tekstis luki ettei miehet niitä vaippoja pese. Meillä se juuri on miehen tehtävä

Se on helppoa kyllä varmasti sinulle, mutta ei kaikille kuitenkaan. Jotkut (enkä nyt puhu sinusta varmastikaan) eivät millään pysty näkemään että on muitakin tapoja hoitaa lasta ihan yhtä hyvin. Moni tajuamattaankin painostaa ja tuputtaa omaa tapaansa ja se saattaa ahdistaa. Toiset taas ihan panettelevat ja nälvivät jos ei tee niin kuin he.

Se äideissä mättääkin, tälläkin palstalla. Osa on kovaa ja korkealta huutamassa omaa tapaansa ja osalla on valitettavan huono itsetunto ja he sitten kokevat pahasti tämän tapojen tuputtamisen.

Ja syyllistäminen, se on jotain ihan uskomatonta välillä naisten keskuudessa.

 

[FANG-ANN-75]

PSKAT! MUN mielestä LAPSI tulee AINA ensin, sillä ME ne ollaan tehty ja haluttu. Lapset ovat viattomia joille pitää parhaansa mukaan tehdä mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään ja sen eteen pitää tehdä töitä(oman jaksamisen mukaan toki), niin siis, ettei heti luovuteta, ei mennä aidan alimmasta kohdasta heti tai tuupata pieniä lapsia hoitoon kun "MINÄ tarvitsen muutakin haastetta".
Aikuiset ehtii ja pystyy ajatteleen omaa napaansa myöhemminkin, joko ennen lapsia tai niiden jälkeen kun ne ovat isompia. On se nyt kumma jos ei ehdi ja huvita imettää kun "mulla on oikeus valita"jne. Pah. :kieh:

 

[eirlainen]

Ai että mulla oikein sydäntä riipaisi kohta "Kun Badinter kuulee Suomen kotihoitotilastoista, hän huokaisee.
"Minä olisin tästä huolissani. Mitä jos äiti kuuden kuukauden jälkeen haluaa takaisin töihin ja on saanut tarpeekseen vauvan kanssa olosta vuorokauden ympäri? Onko hänen pakko olla vielä kotona?"

Olihan kirjoitus, ei voi muuta sanoa. :xmas:

Mitä mieltä olet tuosta lainaamastasi kohdasta?

No tuota en ainakaan huolissani. Huolissani olisin siitä jos äiti todellakin on saanut tarpeekseen vauvasta jo 6kk jälkeen. :/

Tän kirjoituksen jälkeen sä luultavasti tulet tekemään lastesuojeluilmoituksen, mutta kerron kuitenkin tarinani.

Itse oli "kypsemmässä" iässä kun tein lapseni (31v ja 32v). Työ oli tuohon asti ollut vahvassa osassa elämässäni, en uraohjus ole en, mutta työ oli tärkeä. Jouduin vaikeisiinkin ongelmanratkaisutilanteisiin päivittäin ja monesti mentiin aivokapasiteettini äärirajoilla. Onneksi aina löytyi niitä viisaampia jotka pystyivät silloin auttamaan ja minäkin opin jotain. Tykkäsin aivojeni rassaamisesta ja siitä että meni ns. suorituskykyni rajoilla ja uuden oppiminen oli todella hienoa.

Sitten alkoin perhe-elämä, löysin sen täydellisen puolison ja lapset olivat parisuhteen luonnollinen ja haluttu jatkumo. Hyvin pian kuitenkin huomasin että vauva-arki ei ollut minua varten. Oli ihanaa katsoa lapsien kasvua ja hoitaa heitä. Ne hetket oli parhaita. Mutta se kaikki oheisrumba siinä ympärillä. Pyykkäys, siivous, ruuanlaitto jne. Ne puuduttivat minut täysin. Se oli jotenkin aivan liian yksitotista, liukuhihnamaista. Kyllähän sitä jaksoi, ei siinä mitään mutta se oli minulle niin tylsää että aloin vajota kuopuksen ollessa 4kk masennukseen. Äitipiireissä en viihtynyt kuin lasten vuoksi satunnaisesti. En jaksanut jauhaa kokoajan imetyksestä tai yövalvomisista tms. Ne oli mulle vaan osa sitä äitiyttä. Mutta sisällä asui edelleen se nainen joka halusi testata oman osaamisensa rajoja ja kävin ns. toisella väärällä vaihteella. Enkä tässä sano etteikö äitiys olisi kunnon työtä, sitä se on ihan täydessä mitassa ja haasteellistakin. Mutta en kyennyt äitiydessä käyttämään niitä kykyjäni joissa koin olevani hyvä.

"Hyvän äitiyden" myytin vuoksi sinnittelin kuitenkin kotona siihen saakka kun kuopus oli 1v8kk, esikko 3v. Masennus meni niin pitkälle tuossa vaiheessa että söin jo lääkkeitäkin. Psykiatrini suositteli minulle töihin paluuta jo paljon, paljon aiemmin. Mutta kokemani yleisen painostuksen vuoksi en noin tehnyt.

Nyt olen ollut töissä 2,5 vuotta ja teen edelleen lyhennettyä työviikkoa (4pvä 6h/pvä). Masennus on paha muisto vaan edelleen. Nyt olen onnellinen. Saa kutitella aivojani päivittäin ja silti on aikaa olla lasten kanssa paljon. Nyt jälkikäteen kun ajattelen olisin sanonut piut paut yleisille "normeille" ja lähtenyt jo tosi paljon aiemmin töihin. Me kaikki äidit emme ole samanlaisia eikä pidäkään. JA se ei tee huononpaa äitiä jos arki ei ole se oma juttu. Kotityöt ei ole mihinkään kadonnut ei, mutta kun päivässä on muutakin kuin ne lasetnhoidon rinnalla niin en tylsisty.

Terapeuttini vertasi asiaa näin: Esimerkiksi matemaattisesti lahjakas lapsi turhautuu ja alisuoriutuu koulussa jos hän ei saa omaa "tasoaan" vastaavaa tekemistä. Se on ihan tutkimuksilla osoitettu juttu. Miksi siis aikuinen poikkeaisi tuosta? Sama pätee vaikka kädentaidoiltaa lahjakaaseen lapseen. Jos hänen ei anneta tehdä sitä mitä hän haluaisi hän turhautuu ja taidot tukahtuvat.

Enkä tarkoita tällä kirjoituksella sitä että olisin joku superälykkö. EN todellakaan. Mä vaan tykkään rasittaa oikein urakalla tuota pääkoppa, ongelmanratkaisut on mun juttu.

 

[olava]

PSKAT! MUN mielestä LAPSI tulee AINA ensin, sillä ME ne ollaan tehty ja haluttu. Lapset ovat viattomia joille pitää parhaansa mukaan tehdä mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään ja sen eteen pitää tehdä töitä(oman jaksamisen mukaan toki), niin siis, ettei heti luovuteta, ei mennä aidan alimmasta kohdasta heti tai tuupata pieniä lapsia hoitoon kun "MINÄ tarvitsen muutakin haastetta".
Aikuiset ehtii ja pystyy ajatteleen omaa napaansa myöhemminkin, joko ennen lapsia tai niiden jälkeen kun ne ovat isompia. On se nyt kumma jos ei ehdi ja huvita imettää kun "mulla on oikeus valita"jne. Pah. :kieh:

Entäs ne jotka eivät pysty imettämää syystä tai toisesta? Mun mielestä lapsi menee aina kaiken muun edelle. Töihin mennään sitten kun lapsi on isompi tms. Mutta entäs jos tuleekin yllättävä elämänkäänne ja sinne töihin on pakko mennä? Silloin tulee taas se syyllisyys ja huono omatunto kun ei voinutkaan olla se täydellinen äiti?

Ymmärrystä, tasa-arvoa ja hyväluonteista keskustelua äitikultin tekijöiden kesken. Kuka muu sen kultin luo kuin me äidit?
Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla äiti. Joku suorittaa, joku ottaa rennosti, joku kestoilee, joku käy työssä... mitä sillä on väliä? Äitiys ei ole mikään suuremman luokan mysteeri, sen oppii ajankanssa suurin osa meistä. Harhakuvat, liian suuret odotukset ja toiset äidit tekevät äitiydestä jotain muuta kuin se on.

 

[esmes]

PSKAT! MUN mielestä LAPSI tulee AINA ensin, sillä ME ne ollaan tehty ja haluttu. Lapset ovat viattomia joille pitää parhaansa mukaan tehdä mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään ja sen eteen pitää tehdä töitä(oman jaksamisen mukaan toki), niin siis, ettei heti luovuteta, ei mennä aidan alimmasta kohdasta heti tai tuupata pieniä lapsia hoitoon kun "MINÄ tarvitsen muutakin haastetta".
Aikuiset ehtii ja pystyy ajatteleen omaa napaansa myöhemminkin, joko ennen lapsia tai niiden jälkeen kun ne ovat isompia. On se nyt kumma jos ei ehdi ja huvita imettää kun "mulla on oikeus valita"jne. Pah. :kieh:

Joo, äideiltä ja isiltä vaan oikeudet veks ja muksut määrittämään maailman menon. juupa juu.

Tämän vuoksi mä en mieluusti puhu esim imetyksestä. Kun en ole imettänyt. Ja jos tämän jollekin kerron näin saan vastaukseksi julman mulkaisun. Kunnes on pakko jatkaa tarinaa. Lapset synty keskosina (rv27 ja rv29+3)...Juu ei noussut maito ei, ei ollut se aika vielä. Väkisin pumpaamalla 10ml saattoi hyvänä päivänä herua...Ei luonnollista ärsykettä tollanen 1kg rääpäle EI kykene imemään. Ei kertakaikkiaan jaksa.

 

[olava]

Ai että mulla oikein sydäntä riipaisi kohta "Kun Badinter kuulee Suomen kotihoitotilastoista, hän huokaisee.
"Minä olisin tästä huolissani. Mitä jos äiti kuuden kuukauden jälkeen haluaa takaisin töihin ja on saanut tarpeekseen vauvan kanssa olosta vuorokauden ympäri? Onko hänen pakko olla vielä kotona?"

Olihan kirjoitus, ei voi muuta sanoa. :xmas:

Mitä mieltä olet tuosta lainaamastasi kohdasta?

No tuota en ainakaan huolissani. Huolissani olisin siitä jos äiti todellakin on saanut tarpeekseen vauvasta jo 6kk jälkeen. :/

Tän kirjoituksen jälkeen sä luultavasti tulet tekemään lastesuojeluilmoituksen, mutta kerron kuitenkin tarinani.

Itse oli "kypsemmässä" iässä kun tein lapseni (31v ja 32v). Työ oli tuohon asti ollut vahvassa osassa elämässäni, en uraohjus ole en, mutta työ oli tärkeä. Jouduin vaikeisiinkin ongelmanratkaisutilanteisiin päivittäin ja monesti mentiin aivokapasiteettini äärirajoilla. Onneksi aina löytyi niitä viisaampia jotka pystyivät silloin auttamaan ja minäkin opin jotain. Tykkäsin aivojeni rassaamisesta ja siitä että meni ns. suorituskykyni rajoilla ja uuden oppiminen oli todella hienoa.

Sitten alkoin perhe-elämä, löysin sen täydellisen puolison ja lapset olivat parisuhteen luonnollinen ja haluttu jatkumo. Hyvin pian kuitenkin huomasin että vauva-arki ei ollut minua varten. Oli ihanaa katsoa lapsien kasvua ja hoitaa heitä. Ne hetket oli parhaita. Mutta se kaikki oheisrumba siinä ympärillä. Pyykkäys, siivous, ruuanlaitto jne. Ne puuduttivat minut täysin. Se oli jotenkin aivan liian yksitotista, liukuhihnamaista. Kyllähän sitä jaksoi, ei siinä mitään mutta se oli minulle niin tylsää että aloin vajota kuopuksen ollessa 4kk masennukseen. Äitipiireissä en viihtynyt kuin lasten vuoksi satunnaisesti. En jaksanut jauhaa kokoajan imetyksestä tai yövalvomisista tms. Ne oli mulle vaan osa sitä äitiyttä. Mutta sisällä asui edelleen se nainen joka halusi testata oman osaamisensa rajoja ja kävin ns. toisella väärällä vaihteella. Enkä tässä sano etteikö äitiys olisi kunnon työtä, sitä se on ihan täydessä mitassa ja haasteellistakin. Mutta en kyennyt äitiydessä käyttämään niitä kykyjäni joissa koin olevani hyvä.

"Hyvän äitiyden" myytin vuoksi sinnittelin kuitenkin kotona siihen saakka kun kuopus oli 1v8kk, esikko 3v. Masennus meni niin pitkälle tuossa vaiheessa että söin jo lääkkeitäkin. Psykiatrini suositteli minulle töihin paluuta jo paljon, paljon aiemmin. Mutta kokemani yleisen painostuksen vuoksi en noin tehnyt.

Nyt olen ollut töissä 2,5 vuotta ja teen edelleen lyhennettyä työviikkoa (4pvä 6h/pvä). Masennus on paha muisto vaan edelleen. Nyt olen onnellinen. Saa kutitella aivojani päivittäin ja silti on aikaa olla lasten kanssa paljon. Nyt jälkikäteen kun ajattelen olisin sanonut piut paut yleisille "normeille" ja lähtenyt jo tosi paljon aiemmin töihin. Me kaikki äidit emme ole samanlaisia eikä pidäkään. JA se ei tee huononpaa äitiä jos arki ei ole se oma juttu. Kotityöt ei ole mihinkään kadonnut ei, mutta kun päivässä on muutakin kuin ne lasetnhoidon rinnalla niin en tylsisty.

Terapeuttini vertasi asiaa näin: Esimerkiksi matemaattisesti lahjakas lapsi turhautuu ja alisuoriutuu koulussa jos hän ei saa omaa "tasoaan" vastaavaa tekemistä. Se on ihan tutkimuksilla osoitettu juttu. Miksi siis aikuinen poikkeaisi tuosta? Sama pätee vaikka kädentaidoiltaa lahjakaaseen lapseen. Jos hänen ei anneta tehdä sitä mitä hän haluaisi hän turhautuu ja taidot tukahtuvat.

Enkä tarkoita tällä kirjoituksella sitä että olisin joku superälykkö. EN todellakaan. Mä vaan tykkään rasittaa oikein urakalla tuota pääkoppa, ongelmanratkaisut on mun juttu.

Hyvin sanottu. Vaikka olen ite sitä mieltä et lasten kanssa ollaan kotona jos voidaan, niin tämä on hyvä. Ymmärrän tälläisen täysin. Itsekkin masennuin esikoisen aikana ja silloin opiskelemaan meno oli mun pelastus.

äitiys ei ole hyvää äitiyttä ellei äiti koe sitä hyvänä asiana. Jokaisen tulee löytää se oma tapansa, omat keinonsa ja saada tukea ja apua sitä tarvittaessa. Se ei tarkoita sitä, että yksi tapa on ainoa oikea, se ei tarkoita että juuri minun (tai sinun) tapa on se ainoa oikea. Ihan varmastikkaan ei ole kahta samanlaista äitiyttä eri ihmisten kesken! Jokainen ihminen on erilainen, niin myös äitiys, miksi äidit eivät kaikkien olla omanlaisiaan?

 

[Lilii lisänimetön]

Hyviä juttuja teillä =)

Nostan esiin vielä sen, mistä oli Hesarissa (sori yksipuolinen lähdeaineistoni) juttu viikko sitten: Lasten ehdoilla eläminen. Nykyään lapset sanelee missä ja miten asutaan, millainen auto hankitaan, milloin mennään töihin ja milloin lomaillaan - ja missä jne. Sekin oli aika jännä juttu.

Meneekö yhteiskunta kohta täysin lasten ehdoilla? Tietyissä piireissä ainakin.

 

[HipHei]

No minä palasin työelämään kun vauva oli 5kk ja kyllä sitä ihmeteltiin, miten voit jne.

Ihan hyvä kirjoitus

 

[äitien oikeudet myös muistakaa]

Hyviä juttuja teillä =)

Nostan esiin vielä sen, mistä oli Hesarissa (sori yksipuolinen lähdeaineistoni) juttu viikko sitten: Lasten ehdoilla eläminen. Nykyään lapset sanelee missä ja miten asutaan, millainen auto hankitaan, milloin mennään töihin ja milloin lomaillaan - ja missä jne. Sekin oli aika jännä juttu.

Meneekö yhteiskunta kohta täysin lasten ehdoilla? Tietyissä piireissä ainakin.

Toi on hyvä pointti, kaikessa pitäisi mennä lastenehdoilla. Se nähdään parhaaksi. Ja silti mä pässinpäänä olen sitä mieltä että hyvin voivat vanhemmat/parisuhde on se perusseikka jonka päälle lapsen elämä rakennetaan ja tuetaan. Kyllähän taloakin voidaan remontoida ja pintoja uusia mutta jos perustusten kunnossapito unohtuu niin sortuu koko pakka. Ja lapset tulevat mitä suuremmassa määrin parisuhteen seurauksena, äidistä ja isästä ja se on se perusta. Hyvinvoiva ja jaksava äiti (ja isä) on parasta lapselle. Ja se mitä kukin äiti (isä) hyvinvointiinsa tarvitsee on äärimmäisen yksilöllinen juttu.

 

[Phoebsi]

Hyviä juttuja teillä =)

Nostan esiin vielä sen, mistä oli Hesarissa (sori yksipuolinen lähdeaineistoni) juttu viikko sitten: Lasten ehdoilla eläminen. Nykyään lapset sanelee missä ja miten asutaan, millainen auto hankitaan, milloin mennään töihin ja milloin lomaillaan - ja missä jne. Sekin oli aika jännä juttu.

Meneekö yhteiskunta kohta täysin lasten ehdoilla? Tietyissä piireissä ainakin.

Mä luin tuon ja jäin miettimään mitä tuolla sitten loppujen lopuksi tarkoitetaankaan. Sillä mitä vikaa on siinä, että valitsee asuinpaikaksi rauhallisen alueen jolla on hyvä koulu? Tai, auto on turvallinen ja sopivan kokoinen jos takapenkille täytyy mahduttaa kolme turvaistuinta? Ja loma, kyllähän se vain on niin että lapsi viihtyy paremmin Espanjan aurinkorannoilla kuin Pariisissa vaikka minä valitsisin ihan ehdottomaksi lomapaikaksi jälkimmäisen.

Ehkä se on ongelmien minimoimista ja kaikkien viihtyvyyden tavoittelua? Että arki olisi helppoa eikä lomalla tarvitse tapella?

 

[illuusia]

Tän kirjoituksen jälkeen sä luultavasti tulet tekemään lastesuojeluilmoituksen, mutta kerron kuitenkin tarinani.

Itse oli "kypsemmässä" iässä kun tein lapseni (31v ja 32v). Työ oli tuohon asti ollut vahvassa osassa elämässäni, en uraohjus ole en, mutta työ oli tärkeä. Jouduin vaikeisiinkin ongelmanratkaisutilanteisiin päivittäin ja monesti mentiin aivokapasiteettini äärirajoilla. Onneksi aina löytyi niitä viisaampia jotka pystyivät silloin auttamaan ja minäkin opin jotain. Tykkäsin aivojeni rassaamisesta ja siitä että meni ns. suorituskykyni rajoilla ja uuden oppiminen oli todella hienoa.

Sitten alkoin perhe-elämä, löysin sen täydellisen puolison ja lapset olivat parisuhteen luonnollinen ja haluttu jatkumo. Hyvin pian kuitenkin huomasin että vauva-arki ei ollut minua varten. Oli ihanaa katsoa lapsien kasvua ja hoitaa heitä. Ne hetket oli parhaita. Mutta se kaikki oheisrumba siinä ympärillä. Pyykkäys, siivous, ruuanlaitto jne. Ne puuduttivat minut täysin. Se oli jotenkin aivan liian yksitotista, liukuhihnamaista. Kyllähän sitä jaksoi, ei siinä mitään mutta se oli minulle niin tylsää että aloin vajota kuopuksen ollessa 4kk masennukseen. Äitipiireissä en viihtynyt kuin lasten vuoksi satunnaisesti. En jaksanut jauhaa kokoajan imetyksestä tai yövalvomisista tms. Ne oli mulle vaan osa sitä äitiyttä. Mutta sisällä asui edelleen se nainen joka halusi testata oman osaamisensa rajoja ja kävin ns. toisella väärällä vaihteella. Enkä tässä sano etteikö äitiys olisi kunnon työtä, sitä se on ihan täydessä mitassa ja haasteellistakin. Mutta en kyennyt äitiydessä käyttämään niitä kykyjäni joissa koin olevani hyvä.

"Hyvän äitiyden" myytin vuoksi sinnittelin kuitenkin kotona siihen saakka kun kuopus oli 1v8kk, esikko 3v. Masennus meni niin pitkälle tuossa vaiheessa että söin jo lääkkeitäkin. Psykiatrini suositteli minulle töihin paluuta jo paljon, paljon aiemmin. Mutta kokemani yleisen painostuksen vuoksi en noin tehnyt.

Nyt olen ollut töissä 2,5 vuotta ja teen edelleen lyhennettyä työviikkoa (4pvä 6h/pvä). Masennus on paha muisto vaan edelleen. Nyt olen onnellinen. Saa kutitella aivojani päivittäin ja silti on aikaa olla lasten kanssa paljon. Nyt jälkikäteen kun ajattelen olisin sanonut piut paut yleisille "normeille" ja lähtenyt jo tosi paljon aiemmin töihin. Me kaikki äidit emme ole samanlaisia eikä pidäkään. JA se ei tee huononpaa äitiä jos arki ei ole se oma juttu. Kotityöt ei ole mihinkään kadonnut ei, mutta kun päivässä on muutakin kuin ne lasetnhoidon rinnalla niin en tylsisty.

Terapeuttini vertasi asiaa näin: Esimerkiksi matemaattisesti lahjakas lapsi turhautuu ja alisuoriutuu koulussa jos hän ei saa omaa "tasoaan" vastaavaa tekemistä. Se on ihan tutkimuksilla osoitettu juttu. Miksi siis aikuinen poikkeaisi tuosta? Sama pätee vaikka kädentaidoiltaa lahjakaaseen lapseen. Jos hänen ei anneta tehdä sitä mitä hän haluaisi hän turhautuu ja taidot tukahtuvat.

Enkä tarkoita tällä kirjoituksella sitä että olisin joku superälykkö. EN todellakaan. Mä vaan tykkään rasittaa oikein urakalla tuota pääkoppa, ongelmanratkaisut on mun juttu.

Sä todellakin sinnittelit liian pitkään. :/
Ja tottahan se ettei kaikki viihdy kotona eikä pidäkään, silti en voi sille mitään että mua henk.koht. surettaa jos vanhempi ei koe tarpeelliseksi olla edes sitä puolta vuotta kotona lastaan varten.

 

[Lilii lisänimetön]

Hyviä juttuja teillä =)

Nostan esiin vielä sen, mistä oli Hesarissa (sori yksipuolinen lähdeaineistoni) juttu viikko sitten: Lasten ehdoilla eläminen. Nykyään lapset sanelee missä ja miten asutaan, millainen auto hankitaan, milloin mennään töihin ja milloin lomaillaan - ja missä jne. Sekin oli aika jännä juttu.

Meneekö yhteiskunta kohta täysin lasten ehdoilla? Tietyissä piireissä ainakin.

Mä luin tuon ja jäin miettimään mitä tuolla sitten loppujen lopuksi tarkoitetaankaan. Sillä mitä vikaa on siinä, että valitsee asuinpaikaksi rauhallisen alueen jolla on hyvä koulu? Tai, auto on turvallinen ja sopivan kokoinen jos takapenkille täytyy mahduttaa kolme turvaistuinta? Ja loma, kyllähän se vain on niin että lapsi viihtyy paremmin Espanjan aurinkorannoilla kuin Pariisissa vaikka minä valitsisin ihan ehdottomaksi lomapaikaksi jälkimmäisen.

Ehkä se on ongelmien minimoimista ja kaikkien viihtyvyyden tavoittelua? Että arki olisi helppoa eikä lomalla tarvitse tapella?

Siitä saattaa esim. seurata vanhemmille 1-2 h työmatkat ja lapsille ylipitkät hoitopäivät. Siinä myös aikuiset saattavat täysin luopua omista haluistaan ja toiveistaan (esim. lomailun suhteen).

 

[illuusia]

Hyviä juttuja teillä =)

Nostan esiin vielä sen, mistä oli Hesarissa (sori yksipuolinen lähdeaineistoni) juttu viikko sitten: Lasten ehdoilla eläminen. Nykyään lapset sanelee missä ja miten asutaan, millainen auto hankitaan, milloin mennään töihin ja milloin lomaillaan - ja missä jne. Sekin oli aika jännä juttu.

Meneekö yhteiskunta kohta täysin lasten ehdoilla? Tietyissä piireissä ainakin.

Mun mielestä aikansa kutakin. Toki tämänkin voi viedä liian pitkälle, mutta musta on ihan tervettä mennä ja tehdä tietyt jutut lasten ehdoilla. :heart:

 

[Phoebsi]

Hyviä juttuja teillä =)

Nostan esiin vielä sen, mistä oli Hesarissa (sori yksipuolinen lähdeaineistoni) juttu viikko sitten: Lasten ehdoilla eläminen. Nykyään lapset sanelee missä ja miten asutaan, millainen auto hankitaan, milloin mennään töihin ja milloin lomaillaan - ja missä jne. Sekin oli aika jännä juttu.

Meneekö yhteiskunta kohta täysin lasten ehdoilla? Tietyissä piireissä ainakin.

Mä luin tuon ja jäin miettimään mitä tuolla sitten loppujen lopuksi tarkoitetaankaan. Sillä mitä vikaa on siinä, että valitsee asuinpaikaksi rauhallisen alueen jolla on hyvä koulu? Tai, auto on turvallinen ja sopivan kokoinen jos takapenkille täytyy mahduttaa kolme turvaistuinta? Ja loma, kyllähän se vain on niin että lapsi viihtyy paremmin Espanjan aurinkorannoilla kuin Pariisissa vaikka minä valitsisin ihan ehdottomaksi lomapaikaksi jälkimmäisen.

Ehkä se on ongelmien minimoimista ja kaikkien viihtyvyyden tavoittelua? Että arki olisi helppoa eikä lomalla tarvitse tapella?

Siitä saattaa esim. seurata vanhemmille 1-2 h työmatkat ja lapsille ylipitkät hoitopäivät. Siinä myös aikuiset saattavat täysin luopua omista haluistaan ja toiveistaan (esim. lomailun suhteen).

No, mä taas ajattelen vaan oman elämän mukaan kun en lapsiperheitä muita juurikaan tunne. Eli mietin vain, että elämä on muutenkin valintoja, ja jos haluaa valita lapselleen turvallisen ympäristön, ei siinä ole vikaa. Meillä tosin mennään miehen työn mukaan ja valitaan asuinpaikka kulkuyhteyksien mukaan. Lomat mennään sitten aurinkorannalle lapsen kanssa ja kaksistaan kaupunkeihin.

Me ajattellaan miehen kanssa niin, että meillä nyt on lapsi ja osittain valinnat tullaan tekemään hänen etuaan ensin ajatellen. Mutta me emme saa myöskään unohtaa itseämme tässä vanhemmuuden viidakossa vaan että kaikki sovitetaan yhteen =)

 

[liisa lapamato]

En pysty mitenkään olemaan samaa mieltä tuosta kirjoituksesta.

Isä ei voi olla isä jos äiti imettää ja nukutaan perhepedissä?

Ja itse koen että suoritin esikoisen kanssa, lähinnä se tuntui ruokien valmistamisessa yms.

 

[dana]

Lukematta koko ketjua, täytyy todeta, että asiat voi tehdä monella eri tavalla huolimatta siitä, että imettää tai käyttää kestoja. Meillä mies on hoitanut lasta ihan yhtä lailla, en ole ominut lasta itselleni. Tiedostamme molemmat, että pikkulapsivaihe kestää hetken, silloin joutuu laittamaan joksikin aikaa omia tarpeita _hieman_ sivummalle. Lasten hyvinvointi määrää suunnan, mutta huomioidaan kaikkien perheenjäsenten hyvinvointi.

 

[Champion]

Mä olen samaa mieltä ton naisen kanssa. Suomalaiset yrittää olla kauheesti superäitejä mutta sitten kuitenkin itketään omaa jaksamattomuutta ja riittämättömyyttä ja vauhkotaan kuka on paras kun on ollut kauiten kotona lasten kanssa. Meillä parisuhde toimii koska lapset ei mene kaikessa parisuhteen edelle ja mulla on kunnianhimoa hakeutua ja tehdä töitäkin. On niin kummaa kuinka lapsista muka tulee niin traumaatisia täällä Suomessa kun ei hoideta kotona ja imetetä riittävän kauaa kun muissa maissa nämä lapset ovat kuitenkin ihan täysi järkisiä.. Huoh..

 

[Tiimarinvihko]

Onneks ei oo miestä, niin voi kaikessa rauhassa omistautua täysin lapsilleen :saint:

 

[Babylonin Riippuva Puutarha]

Ihan höpönpöpönpöppöä. No ehkä jossain Ranskassa. Syyllistävä kirjoitelma syyllistämistä vastaan - lopputulos plus miinus nolla.

 

[Vieras]

Loistava teksti! Ja täyttä totta.. Suomessa kun joku sanoisi näin, ei sateenvarjot taitaisi riittää sitäkään vähää mitä Ranskassa?

 

[Non compos mentis]

Juu. Wolfgang ja Stanzi jättivät kuusiviikkoisen vauvansa kotiin toisten hoiviin ja lähtivät reissun päälle. Kotiin palattuaan saivat kuulla vauvansa kuolleen reilua kuukautta aiemmin. Eikä kukaan ollut tuomitsemassa. Nykyään on menty liian pitkälle. Pitäisi uhrata omat yöunet ja mielenterveys jne.

 

[Madicken04]

Hyviä juttuja teillä =)

Nostan esiin vielä sen, mistä oli Hesarissa (sori yksipuolinen lähdeaineistoni) juttu viikko sitten: Lasten ehdoilla eläminen. Nykyään lapset sanelee missä ja miten asutaan, millainen auto hankitaan, milloin mennään töihin ja milloin lomaillaan - ja missä jne. Sekin oli aika jännä juttu.

Meneekö yhteiskunta kohta täysin lasten ehdoilla? Tietyissä piireissä ainakin.

Mä luin tuon ja jäin miettimään mitä tuolla sitten loppujen lopuksi tarkoitetaankaan. Sillä mitä vikaa on siinä, että valitsee asuinpaikaksi rauhallisen alueen jolla on hyvä koulu? Tai, auto on turvallinen ja sopivan kokoinen jos takapenkille täytyy mahduttaa kolme turvaistuinta? Ja loma, kyllähän se vain on niin että lapsi viihtyy paremmin Espanjan aurinkorannoilla kuin Pariisissa vaikka minä valitsisin ihan ehdottomaksi lomapaikaksi jälkimmäisen.

Ehkä se on ongelmien minimoimista ja kaikkien viihtyvyyden tavoittelua? Että arki olisi helppoa eikä lomalla tarvitse tapella?

Samoja mietin. Jos lasten ehdoilla määritellään noin, niin en silti nmäe että lapset siinä valitsevat sen missä asutaan, millä autolla ajellaan jne. Vaan lähinnä vanhempien mukavuudenhalua säätelee noita, eli vanhemmat pääsevät helpommalla kun asunto ja asuinpaikka ovat lapsiystävällisiä, sopivan tilava auto helpottaa varmasti liikkumista ja se lapsiystävällinen lomakohde tarjoaa venhemmille rentouttavamman loman kun lapsille järjestyy helposti tekemistä ja vanhemmille jää siinä kahdenkeskeistäkin aikaa.

Tottakai sitä voi asua ison kaupungin ydinkeskustassa, pienessä asunnossa hissittömän talon viidennessä kerroksessa kaksosvauvojen ja 2v:n kanssa, tuskin ne lapset siinä vastaan pistävät. Muuten nuo tulevat lähinnä sellaisena veteenpiirrettynä viivana kuinka lapsiystävällisesti haluataan mennä. Kuinka paljon vanhemmat ovat valmiita tinkimään omasta mukavuudestaan jotta saavat asua ja elellä niin kuin tekivän ennen lapsia.

Me esimerkiksi asutaan kerrostalossa vaikka takuulla monet jutut olisivat helpompia omakotitalossa. Koetaan kuitenkin kerrostalo meidän paikaksi ja että kyseinen talo sijaistee niin lapsiystävällisellä seudulla että se tarjoaa meille ne mahdollisuudet mitä lasten kanssa halutaan. En koe että meidän olisi lasten takia pakko muuttaa omakotitaloon, mutten myöskään pidä omakotitaloon muuttajia ihmisinä jotka sokeasti menevät lasten perässä unohtaen itsensä.

Me ollaan ilman autoa vaikka varmasti liikkuminen lapsiystävällisellä autolla olisi huomattavasti helpompaa. Erinäisistä syistä ollaan kuitenkin (ainakin toistaiseksi) päädytty tähän ja ollaan valmiita tekemään töitä tämän eteen.