isien alkoholikulttuuri

[Väsynyt äiti]

Millainen perheellisten isien juomakulttuuri pitäisi olla, että se on kohtuuden rajoissa? Kuinka usein voi lähteä johonkin, millaisella varoitusajalla ja kuinka usein kotona voi juoda? Tappelen tästä asiasta usein mieheni kanssa, koska hänestä ei ole outoa, että kun olemme tulleet saunasta illalla, hän voi yhtäkkiiä vain lähteä baariin. Hän myös ihmetteli miksi suutuin kun hän oli lähtenyt aamulla aikaisin turnaukseensa ja soitti illalla klo 20 aikoihin kun olisi pitänyt olla jo kotona, että hänpä lähtee ryyppäämään. Lapset täällä kotona odottelivat isiä kovin. Minulla olisi lukemattomia tarinoita, mutta haluaisin kuulla miten muilla? Poltanko päreeni turhaan?

 

[Maija]

no et todellakaan polta!

 

[marjut]

Todellakaan et polta päreitäsi turhaan.Meillä sama ongelma.Saatetaan olla kotona normaalisti ja sit mies lähtee.Sanoo ehkä että käy kaupassa tai ei mitään.Sit saapuu kännissä.Olen todella usein ottanu yhteen asiasta.Sitten kokeilin oisko hyvä etten sano mitään, vaan yritän käyttäytyä kuin mitään ei olis tapahtunut, Tuntui kuin se olis vaan pahentunu. Eikä ole edes kyse aina kapakkaan lähtemisesstä (harvoin),vaan nurkan taakse tai kotiin. Kotona suurin osa juomista piiloon ja jääkaappiin saattaa laittaa pari olutta että muka ottaa mun nähden rehellisesti. No,ne on alkoholistin tepposia mut mä vaan mielessäni mietin milloin mun pinna kärähtää lopullisesti. Tällä hetkellä yritän olla ihan cool, vaikka sydäntä repii.Varmaan on tyytyväinen kun kuvittelee etten tiedä sen piiloista ym.Seksikin on hävinnyt vaikka aikaisemmin meni sataa.Tiedän ettei toista ole.Tiedän että taustalla masennus.Mutta en voi tehdä enempää.Olen ollut tukena ja yrittänyt neuvoa mistä apua.Kerran yritti hakeakin apua mutta a-klinikka väärä paikka.En tiedä kauanko jaksan

 

[Rakentavaa keskustelua.]

Naisilla on hyvin usein tapana alkaa käskyttämään, komentamaan, määräilemään, huutamaan, rähjäämään, kiukuttelemaan jne.

Ei ne asiat korjaannu käskyttämällä, vaan lisääntyvät ja pahenevat entisestään. Usein nainen toteuttaa omassa lapsuudenkodissa äidiltään opittuja malleja. Jos oma äiti on ollut ""käskyttäjä ja pompottaja"", niin ylensä tytär on äitinsä klooni. Ongelma on siinä, että ei itse kykene tunnistamaan omaa käyttäytymistään ja sen aikaansaamia reaktioita vastapuolessa.

Psykoterapeutti Elina Mäenpää-Reenkola on tutkinut vuosia naisen käyttäytymistä ja aggressioita. Hänellä on ollut tutkimuksen kohteena ""Naisten viha,-raivo,-aggressio-, kosto,- syylisyys,
häpeä.
Syöttämällä Googlelle hakusanoiksi joko tutkijan nimen, tai kyseisen aiheen, niin asiasta ja tutkimuksista löytyy laajemmalti tietoa.

Myö Ghitta Weizman Helenius, ja Tuija Nykyri ovat tehneet vastaavantyyppisiä naistutkimuksia, jotka löytyvät myös heidän nimihauillaan Googlelta.

Mielenkiintoinen psykologi Hannele Törrösen artikkeli, josta löytyy vain jonkun kirjoittama lyhennetty versio löytyy Googlen haulla -asuuko teilläkin pirttihirmu-, naisen vaallankäyttö parisuhteessa.- Samalla sivulla on TV1 keskusteluun liittyvä otsikko ""suomalaiset naiset ovat sikoja, jossa eräs nainen kirjoittaa miksi hän heitti ukkonsa ulkoruokintaan.

Toisinsanoen jos kotona on ""pirttihirmu"" ja ilmapiiri on ahdistava, niin miehelle on mielyttävämpi vaihtoehto lähteä pois siitä painostavasta ja piinaavasta tilanteesta, joko remonttiin, autotalliin, kaljalle, kapakkaan, tms.

Oppia ikä kaikki!

 

[Iso M]

Turhaan, aivan turhaan.

Koittakaa ellit muistaa että pojat ovat poikia ja miehet miehiä. Nössöt tossukat ovat oma rotunsa mutta kuka nainen nyt sellaisen haluaisi.

 

[isolle]

törpölle. Haista sinä kuule vaikka mitä...

 

[mies]

Otan osaa, alkoholistien puolisot. Minä en pysty auttamaan.

Jostain minulle on tullut mielikuva, että kaljan kanssa läträäminen on henkistä kypsymättömyyttä. Ja ongelmista pakenemista. Se ei olisi ongemakäyttöä, jos siitä haettaisiin mielihyvää järkevässä mittakaavassa.

Minun ongelmani on makkarapaketti jääkaapissa. Melko varmasti syön viimeisenkin pätkän, jos siellä on avattu paketti. Voisiko osaan tapajuomareista tehota se, että kulkee kaupassa mäyräkoirien ohi. Sillä kyllä minä kaljaakin juon, jos sitä vain on tyrkyllä. Ehkä niiden juominen on osaltaan niiden helppoa saatavuutta. Saunajuomaksi kannattaa ostaa vaikka alkoholiton siideri tai kaksi (1,5l)

Siis ongelma ratkaistaan kaupassa.

Baariin menosta kannattaa sopia, että koska mennään ja koska tullaan, niin silloin se on tiedossa ja se on helpommin ymmärrettävissä.

Voimia teille, uskon, että asiaan voi vaikuttaa.

 

[mamma]

Et todellakaan turhaan !!

 

[Onni kadoksissa]

Et ole varmaankaan ongelmasi kanssa yksin, sillä meitä on monia. Ollaan oltu mieheni kanssa pitkään naimisissa kohta 20 v. ja itse olen yli nelikymppinen. Avioliittomme alkuaikoina hänelläkin oli samanlaisia äkillisiä päätöksiä lähteä menemään. Ensin vietetään mukavaa koti-iltaa perheen kanssa, sitten kaljaa menee siinä sivussa ja lopulta yhtäkkiä vain päätös, että nyt mennään (hän yksin).

Onpa hän menetellyt niinkin, että odottanut sen verran, että nukahdan ja sitten on hiivitty ulos tai kerran sattumalta heräsin yöllä ja huomasin olohuoneen sohvalla ""kylmä-kallen"" eli viltin alla vaatteita ja mieheni siinä näyttää nukkuvan; kylläkin kaukaa katsottuna eli tälläistä.

Tällä viikolla mieheni oli lomalla ja teki maalaushommiakin ja tarkoituksemme oli tänään lähteä päivän reissulle viettämään yhteistä aikaa ja moottorikelkkaillakin päivän mittaan, mutta....... Mieheni soitti tiistaina töihin ja kertoi lähtevänsä kavereiden kanssa mökille, missä he käyvät toisinaan. No eihän sitäkään oltu etukäteen suunniteltu, mutta sanoin , että ok. Hänen piti tulla torstaina takaisin. No niihin aikoihin, kun hänen olisi pitänyt tulla kotiin, minä saan testiviestiin, jossa hän ilmoittaa myöhästyvänsä, mutta olevansa ok. Sitten yritän soittaa, ei vastausta, lopulta ilmoitus ...soititte juuri matkapuhelimeen, johon ei saada yhteyttä.....eli virrat pois ei haluta kuulla mitään naisten marmatuksia.

Useasti ja meilläkin on kaiken takana kunigas alkoholi. Eli juomatapojaan kannattaa todellakin tarkastella, koska jos on taipumusta riippuvuuteen, se vain pahenee aikaa myöten. Kotia ei kannata jäädä murehtimaan, vaan järjestää asiat siten, että sinä vuorostasi teet ""äkkilähdön"" ennalta arvaamatta. Voi olla, että hän silloin ymmärtää, miltä se tuntuu. Älä ainakaan omaa elämääsi pilaa toisen vuoksi eli muista itsekin elää elämääsi ja iloita muista asioista. Se, miten saisi miehen itse ymmärtämään omaa juomistaan ja tekojaan, on vaikea tehtävä.

 

[elli]

Niin, alkoholi on kuningas - kun se vaatii ja käskee, mies (nainen) tottelee. Kaikki muu on toisarvoista sen rinnalla - eli perhe, puoliso, työkin ajan myötä. Alkoholi on ykkönen.

Tyypillisiä selityksiä on tässäkin ketjussa esille tulevat ""paha"" , ""ymmärtämätön"", ""vittimainen"" ym. puoliso. Tai ""raskas"" työ. Syitä kyllä löytyy ja niitä Kuningas alkoholin alamaiset on aika hakoja keksimään.

Pahinta on, että Kuningas alkoholia vastaan ei ole puolisolla, lapsilla, ystävillä ym. aseita taistella. Voit vain katsella sivusta kun läheisesi tuhoutuu. Hän itse voisi taistella, mutta se halu on löydyttävä itsestä - sitä ei voi ulkopuolinen antaa.

Enpä voi sanoa kuin kokemuksen syvällä rintaäänellä - pelasta itsesi ja lapsesi.

 

[Päkä38]

Itse en tuollaista meininkiä katsoisi hetkeäkään! Toki silloin tällöin voi käydä kavereiden kanssa ulkona, mutta kun on perhe, täytyy osata ottaa muutkin huomioon.
Meistä molemmat käyvät kavereiden kanssa ulkona tuulettumassa kerran-pari vuodessa ja niistäkin jutellaan kotona jo ajoissa.
Olemme molemmat koti-ihmisiä ja hyvä näin.

 

[a-klinikasta]

""Kerran yritti hakeakin apua mutta a-klinikka väärä paikka.En tiedä kauanko jaksan""

Minullakin oli aikoinaan a-klinikka ensimmäinen paikka josta hain apua. Sainkin jonkin verran, mutta muutama kommentti oudoksutti. Olin pukeutunut mustaan nahkahameeseen ja mies vihjaili, että minullakin kun on noita tarpeita.

Tästä samasta aiheesta on hyvä viestiketju Ellien Ihminen hädässä palstalla. Siellä A-klinikalla työskentelevä ammattiauttaja nainen antaa hyviä ohjeita alkoholistien läheisille.

Surukseni tuostakin viestistä huomasin, että Al-Anon-vertaistukea ei A-klinikalla pidetä kovin suuressa arvossa.

Minä sain parhaan avun Al-Anon-ryhmistä.

Olen nykyään omasta mielestäni erittäin toipunut.
Mieskin on jo päässyt juomisesta eroon erittäin hyvän hoidon ansiosta katkaisuhoidossa, joka kesti noin kuukauden.

Välit meillä on vielä huonossa jamassa, joten monta Al-Anon askelta on vielä tekemättä.

Mies lukee juttujani Elleissä. Luulisin, että hän on jo antanut minulle anteeksi ilkeät tekstiviestit, sähköpostit ja raivoamisen vastentahtoisen avioeron yhteydessä.

En allekirjoita sitä, että olen syypää juomiseen. Kuinka moni nainen viruu surkeassa avioerossa sen takia, että juoppoporukka, sukulaiset, naapurit, työkaverit ym. syyllistävät vaimon. Hävetkää. Tuohoatte tuolla asenteella vaimon, lasten ja monen muun ihmisen mielenterveyden.

 

[Vilhelmiina]

Olet oikeassa elli.
Minä olen menettänyt hyvän työpaikkani, seuraavana lienee perhe.
Ja olen yrittänyt.
Muka

 

[Kysymys]

Pakko kysyä:

Oliko alkoholikäyttäytyminen samanlaista ENNEN lapsia / naimisiinmenoa?

Ja jos oli, niin MIKSI HEMMETISSÄ VIELÄ MENITTE LISÄÄNTYMÄÄN? Kuvittelitteko, että ""kyllä se muuttaa tapansa, kunhan niitä kersoja...""

Idiootit.

 

[taas]

tällänen idiotti maailmaparantaja jonka TÄYTYY tukkia tämä kysymys jokaiseen threadiin missä käsitellään perheellisien parisuhdeongelmia.

Kivat vaan sulle, mutta sun ""järkevät"" kommentit ei ongelmaista tässä tilanteessa auta.

 

[mies]

Miksi porukat kantavat perjantaisin mäyräkoiria kaupasta kotiin? Minä ajattelen asian niin, että miten olut parantaa tilannetta? Se huonontaa unta, lihottaa, kallista. Kun oppii nauttimaan elämästä ilman seurustelua pullon kanssa, on paljon helpompaa.

 

[4xäiti]

just joo.

Oli meikäläiselläkin alkoholinkulutus aika paljon erilaista -4 lasta sitten kun mitä se on tänäpäivänä. Silloin useampi kerta kuussa nyt hyvä jos pari-kolme kertaa vuodessa.

Olisikohan kannattanut jättää lapset tekemättä jos olisin vaikka jatkanutkin kapakkakäyntejä entiseen malliin, noin niinku varmuuden vuoksi?

 

[jkjk]

Naisen alkoholikäyttäytymisen muuttumisessa vs. miehen on sellainen pieni ero, että nainen oikeasti muuttaa käyttäytymistään.

Useimmiten nainen on se, joka haluaa lisääntyä ja myös huoltaa lastansa. Naisen fokus on lapsessa, eikä baarihaluja ole enää samalla tavalla. Lisäksi naisella on useimmiten sen verran vastuuntuntoa, että ei jätä lapsiaan heitteille, vaikka hinku yöelämään olisikin. Mies tietää tämän, joten hän voi lähteä baariin vaikka ex-tempore ja nainen jää kersojen kanssa kotiin. Miksipä sitä kunnolliseksi muuttumaan (ajattelee mies), kun kotona huolto pelaa, kersat tulee hoidettua jne.

Omaa käyttäytymistäsi huomioiden, juomisesi ei ole ollut huolestuttavalla tasolla. Muutama kerta kuussa ei vielä ole sinkullakaan oire alkoholismista. Sen sijaan, jos alkoholi vie miestä/naista siten, että henkilö on hermostunut, ellei saa viinaa... tällöin kohdalla on ongelma.

Ettekö te todellakaan erota alkoholin väärinkäyttöä normaalista, kohtuullisesta juomisesta? Luulisi aikuisen ihmisen ymmärtävän, milloin viina vie miestä, eikä päinvastoin.

Tässä noin niin kuin aluksi.

 

[Juno]

Vuosikymmen takaperin mieheni saattoi vain kadota ja ilmestyä seuraavana päivänä umpitunnelissa. Ajattelin, että kyllä se siitä. Juu, mies kasvoi baareista eroon ja alkoi viettämään aikaa kotona. Mutta joi 2x viikossa itsensä sammuksiin. Lisäksi kuvioihin tuli väkivalta. Nyt olen eronnut ja pieni poika sanoi mulle yksi päivä: ""kuule äiti. On kivaa kun sä et juo kaljaa etkä ole ärjypää"". En minäkään absolutisti ole, mutta hyvin varovainen. Kukaan ei liene immuuni alkoholin vaaroille..

 

[Kanki]

Sinä sankari juot toisten kaljat,syöt makkarat ja vetäset pikaset päälle-olet osittain mies minun makuuni! Keep on my man!

 

[mies]

No, no en minä toisten kaljoja, omiahan minä. Ja makkara on terveellinen vihannes, kun siinä on niiin vähän lihaakin
No muut otan muilta

 

[oma valinta]

kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat

Itse en isosta maksustakaan tekisi juopon kanssa lapsia. Eikä se juoppous yht'äkkiä ilmaannu vaan asia on ollut sinun tiedossasi jo seurusteluaikana mutta luultavasti kuvittelit että mies muuttuu.

Kukaan ei muutu ellei itse halua muuttua.

 

[Siru]

Ei se alkoholismi aina ole tullut esille jo ennen avioliittoa. Esim. oma isäni oli täysin raitis mies mennessään naimisiin. Alkoholismi kehittyi sitten kymmenen ensimmäisen avioliittovuoden aikana.

Ensimmäinen miehenikin oli ns. normaalikuluttaja seurusteluaikana. Mitään viitettä alkoholismista ei ollut näkyvissä vielä pariin vuoteen häiden jälkeen, sitten se tuli käsittämättömän nopeasti. Miehelle puhkesi henkinen sairaus, jota hän miesten tapaan tietysti lääkitsi viinalla.

Valitettavasti se lapsi oli jo ehditty hankkia. Kuinka kauan pitäisi odottaa vielä häiden jälkeenkin, että varmasti tietää, ettei mies tule olemaan alkoholisti missään elämänsä vaiheessa, että sen lapsen voi laittaa alulle rauhassa?

Se on kyllä totta, että monet tietävät jo valmiiksi miehen olevan taipuvainen viinan liikakäyttöön, ja silti mennään kuin lautapäähärät naimisiin ja ruvetaan lapsentekoon. Mutta koska ihminen on tarpeeksi viisas? Nuorena on luottavainen ja voimakas. Sitä ajattelee, että eihän tämän tarvitse olla lopullista, pääseehän siitä sitten pois. Mutta ei ole niin helppo lähteä, ei todella.

Minä lähdin yön selkään lapseni kanssa, menin vanhempieni luokse. Oli se ns. vihonviimeinen pakko. Mutta mitä olisin tehnyt, jos vanhempia ei olisi ollut enää siinä vaiheessa?

Neuvoisin kaikkia alkoholistien puolisoita, että kertovat asiasta ajoissa jollekin. On se joku sitten kuka tahansa, mutta joku kuitenkin. Sellainen, jonka luokse voi kuvitella äärimmäisessä hädässä sitten menevänsä, joka tietää, mistä on kyse eikä ala taivastella asiaa, on luotettava ja ymmärtävä. Vaikka joku ystävä tai sukulainen, jos vanhemmat ovat kaukana tai muuten pois suljettu juttu.

Ihan yksin on nimittäin vaikea selvitä. Ja useinhan on niin, että alkoholistin puoliso peittelee asiaa, joten kukaan ei ymmärrä antaa apua eikä tukea, vaan usein saa sellaisia neuvoja, että ""mene vain takaisin, eihän se nyt niin kauheaa voi olla, hyvinhän teillä on mennyt"" jne.

""Mitäs menit"" -puheet saa jättää omaan arvoonsa. Kukaan meistä ei ole täydellisen järkevä eikä kukaan näe tulevaisuuteen. Jokainen tekee mokia.

 

[Alkoholistin tytär 30v]

Hei! Olen Sanna ja isäni on alkoholisti. Isä joi aina kun mahdollista. Kaikkea yritettiin, rankkoja hoitojakin. Ensin tietysti äiti ja kasvaessani minä. Suurin oivallus, jonka alkoholistin läheinen voi tehdä on tämä: minä en voi tälle mitään. Pakko on tunnustaa ja sisäistää oma voimattomuutensa asian edetessä. Vanhempani erosivat vasta 4v sitten, kauan sairas äitini jaksoikin. Minä en ole enää katkera. oivallukseni takia. Minun isäni on silti minulle rakas ja olen joka päivä häneen yhteydessä. Hän on silti isäni. Mutta raskasta se on. En osaa sanoa varmaankaan mitään uutta ja lohduttavaa, mutta voimia teille kaikille siskoille!

 

[....]

<<kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat
Itse en isosta maksustakaan tekisi juopon kanssa lapsia. Eikä se juoppous yht'äkkiä ilmaannu vaan asia on ollut sinun tiedossasi jo seurusteluaikana mutta luultavasti kuvittelit että mies muuttuu.


No ei ollut isä enää ""kärsimässä kirkkainta kruunua"" kun äitimme alkoholisoitui. Ehtivät olla 16 vuotta naimissa, tehdä 5 lasta - sitten isä kuoli täysin niin sanotusti ""kuin salama kirkkaalta taivaalta"" eli täysin terveenä vain yhtenä sunnuntaina. Rips räps. Äitini oli leski 5 lapsen kanssa.

Kotona meillä ei viinoja tai edes olutta juotu.

Elämä muuttui aika raskaaksi - minä olin 15 ,nuorin meistä 2 vuotta. Äiti alkoi etsiä lohtua pullosta. 5 vuotta isän kuolemasta äiti oli täysi spurgu. Koti oli menä ulosotossa. Sähköt poikkaistiin pari kertaa maksamattomien laskujen takia.

Eipä iskä tiennyt tuota. Naimisiin mennessä.

Ja minä olen selviytynyt täysijärkisenä myös sen havainnon (ja kokemuksen) kautta, että se ei ole minun syytäni. Minä en sille mitään voi - eli toista ei voi pelastaa, toisen puolesta ei voi tehdä juomalakkoa; toista ei voi puhua saati pakottaa olemaan juomatta. Voi vain seurata sivusta kun läheinen tuhoaa itsenään. Minäkin silti yhä rakastan äitiäni. Lapsuudessani ei ole valittamista; minulla oli upea lapsuus 15-vuotiaaksi. Ehkä se on itselleen anteeksiantamista - vasta sen jälkeen voi antaa anteeksi äidille, että hän ei jaksa. Ja kukaanhan ei oikeasti auttanut (välittänyt) ... ja hän ei jaksanut. Meistä lapsista ei ollut vastuunantajiksi ja isän korvaajiksi - olimme liian lapsia. Ja emme olleet isä.