Isompi ikäero kahden lapsen välillä harvinaista, miksi ihmeessä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja utelen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

utelen

Vieras
En tunne KETÄÄN jolla olisi kaksi lasta isommalla ikäerolla, yli 5v. Tunnetko sinä tai onko teillä näin? Me olemme harkinneet yrittämisen aloittamista niin että lasten välille tulisi vähintään viisi vuotta. Ihan sen takia että on ollut kiva olla yksilapsinen perhe ja että elämässä on ollut paljon muutakin puuhaa kuin lapsi (opinnot, parisuhde, ystävät yms), voi olla että tuohon viiteenkään ei tähdätä vaan esim seitsemään. Kaikilla tuntemillani on kaksi lasta max 4 vuoden ikäerolla. Mutta rankkaa näyttää kaikilla myös olevan. Eikö malteta odottaa, ei voida vai ajatellaanko että lapsista tulee leikkikavereita?
 
Helpotetaan omaa elämää ja tehdään lapset putkeen niin niistä on seuraa toisileen.
Yleensä sisarukset myös riitelee. N. 3v ikäerolla ei ainakaan läjhipiirissä ole sisaruksista kasvaessaan toisille. Toisaalta taas odotan mikä on se ikä kun ainokaisemme olisi kokoajan mankumassa seuraa, kertaakaan en ole lapsen suusta kuullut että mitä teen on tylsää / ei ole kaveria. Leikkii päiväkodissa kavereiden kanssa ja kotona enemmän kuin tyytyväisenä yksinään. Ap
 
[QUOTE="ihmettelen";30511763]Yleensä sisarukset myös riitelee. N. 3v ikäerolla ei ainakaan läjhipiirissä ole sisaruksista kasvaessaan toisille. Toisaalta taas odotan mikä on se ikä kun ainokaisemme olisi kokoajan mankumassa seuraa, kertaakaan en ole lapsen suusta kuullut että mitä teen on tylsää / ei ole kaveria. Leikkii päiväkodissa kavereiden kanssa ja kotona enemmän kuin tyytyväisenä yksinään. Ap[/QUOTE]

Mun tuttujen lapsilla 1,5v. ikäeroa. Ne tehdään oikeasti putkeen.
 
En halunnut isoa ikäeroa, koska olen itse kokenut sen lapsena ikäväksi. Suurin toiveeni oli sisarus. Meillä ikäeroa 11v. Omilla lapsilla 1v8kk. Elämä on ollut helppoa ja mukavaa. Nyt jo koululaisia. Olen nykyisin veljeni kanssa läheinen, mutta ikäerostakin johtuen elämme täysin erilaisia elämänvaiheita. Kaveripiirissä on perheitä, joissa kolme alle 3v lasta ja niitä joissa ykkösen ja kakkosen välillä on 9v.
 
Onhan näitä isompiakin ikäeroja. Meillä on pojat 3-v. ja 13-v. Mukava kokea itsekin se, millaista tuntui olla kaksikymppinen äiti ja nyt kolmekymppinen äiti. Lapset ovat saaneet ainakin riittävästi huomiota. Tokihan kasvavat enimmäkseen kuin ainoina lapsina , kun kiinnostuksen kohteet ovat aivan erilaiset, mutta kyllä pojat ovat päässeet nauttimaan myös sisarussuhteen positiivisista puolista.
 
Meillä ikäero 3 v. Mutta olisi saanut näin jälkikäteen ajateltuna olla enemmän. Joka puolella toitotetaan, että pieni ikäero on "hyvä", lapset leikkii keskenään ym. Ja pah. Meitä sisaruksia oli 1,5-2 vuoden ikäeroilla. Tapeltiin kokoajan emmekä ole näin aikuisena hirveästi edes tekemisissä. Eli meidän kohdalla ei pitänyt paikkaansa. Itse en pidä niin paljoa pienten lasten hoitamisesta, että olisin ottanut useamman täyspäiväisesti hoidettavan lapsen samaan syssyyn. Olen kateellinen ystävälleni joiden lapsilla on 5 vuotta ikäeroa. Kun uusi vauva syntyi oli isompi sisar tosissaan vauvasta onnellinen eikä mustasukkasuutta vanhempien ajankäytöstä ollut. Tavallaan ovat voineet keskittyä yhteen vauvaan kerralla.
 
meillä 1 ja 2 1,5v ikäerolla 2 ja 3 ikäerolla 3v.Ehkä esikoisen välillä olisi voinut olla enemmän ikäeroa-mutta toisaalta tuo kolmikko kasvaa yhdessä...ja onhan niistä seuraakin toisilleen.
 
Pääsee halvemmalla, kun vaatteet ja urheiluvälineet voi kierrättää lapselta toiselle. Jos ikäeroa on vaikka 5 v., harvempi jaksaa säilöä kaiken sille pienemmälle...
 
Meidän esikoiset (kaksoset) oli 3,5v kun kolmonen syntyi, ja oikein hyväksi olen havainnut tuon ikäeron. Kerkesi vetämään vähän henkeäkin ennen seuraavaa lasta ;) Monella tutulla tosiaan tuntuu olevan se 2 vuotta tyypillinen ikäero. Itse aloimme vasta toipua tuplavauva-arjen rumbasta siinä vaiheessa, joten suunniteltiin kuopusta 3-4 vuoden erolla.

Muutenkin oli jo ennen ekaa raskautta suunnitelmissa hankkia kaikki muksut samaan konkurssiin ja sitten valoa kohti...Ei iltatähteä tai isoja ikäeroja meille. Kertarysäyksellä pikkulapsivaihe ja sitten helpottaa. Myöskin halusin että lapsiluku on täynnä ennenkuin täytän 30. Se toteutui, nyt on perhe kasassa ja aikaa luoda vaikka seuraavaksi uraa. :)
 
Mulla ja sisaruksellani on vuosikymmen ikäeroa. Vasta aikuisina ollaan lähennytty enemmän, lapsena kasvoin kuin ainokainen etenkin kun vanhempi sisarus muutti varhain kotoa. Tästä syystä olen halunnut omat lapset pienemmällä ikäerolla ja ikäero on 2,5v. Tämän pienempää ikäeroa en kyllä toivoisi.
 
Tunnen useampiakin 5-8 vuoden ikäerolla ja isoin ikäero on 21 vuotta. Ensimmäinen oli saatu nuorena ja nuorempi sitten, kun vanhempi oli jo asunut useamman vuoden pois kotoa.
 
Meillä lapsien välillä kului aikaa 5, 6 ja 2 vuotta. Vallan hyvin noilta sujuu tappelu kaikilta keskenään ja erikseen. Samaten ku leikkiminen/muu touhuaminen.
Mä oon sitä mieltä että loppuviimein ois tainnu päästä helpommalla ku kaikki ois tullu putkeen, vaikka ois muutaman vuoden varmaan ollukki tosi raskasta. Mutta omalla tavallaan on raskasta sekin et pikkulapsiaika venyy niin pitkäksi.
 
Oman veljen kanssa ikäero 3 vuotta. Muistan lähinnä että aina, ihan aina tapeltiin. "väleissä" ollaan, mutta edelleen pidän veljeäni kusipäänä.

Omalla miehellä sisaruksia riittää. Eivät näy meidän elämässä. Sisaruksista vanhimmat pitävät keskenään yhteyttä ja tekevät yhdessä juttuja. Miestäni lukuunottamatta nuoremmat sisaret perustivat aikaisin perheet, ovat toisten lapsille kummeja keskenään, kiireisiä omien perheidensä kanssa jne. Ilmeisesti lapsena kuitenkin olivat läheisiä.
 
Itse taas kärsin esikoisesta niin lamauttavaa yli puolenvälin raskautta kestäneestä pahoinvoinnista, että ihan siitä pelosta että se toistuisi, nii esikoisen pitää olla jo nii vanha että pärjää ilman äitiä, että voitais toista raskautta edes miettiä
 
Ainakin lapsuudessani oli tosi tavallista, että lasten välillä oli isoja ikäeroja. Ainoastaan yhdellä kaverillani oli sisarus 2-3 vuoden ikäerolla, muilla ikäerot oli pääosin 6-8 vuotta. Tai sitten oli vain yksi lapsi, kuten minä olin. Miehenkin veli on häntä 6-7 vuotta vanhempi.

Nykyään ehkä tehdään lapset putkeen siksi, että voidaan olla sitten samaan putkeen pitkään kotona. Minun syntymäajankohtanani se ei kuitenkaan ollut mahdollista, koska äitiysloma kesti vain 7-8 kk eikä mitään hoitovapaata ollut olemassakaan. Joten lasten välissä piti mennä töihin, vaikka olisi tullut raskaaksi melkein samantien synnytyksen jälkeen.

Nykyään kyllä tosiaan tuntuu, että lasten tekeminen putkeen on tavallisempaa. Toinen syy on toki se, että monet saa esikoisenkin niin myöhään, ettei ole aikaa toisen kanssa juuri odotella. Parissa tuttavaperheessäkin äiti on ollut yli 35-vuotias esikoisensa saadessaan, joten ymmärrettävästi ei ole suurta ikäeroa seuraavaan jätetty. Tunnen minä sentään yhden perheen, jossa on 6-vuotias ja vauva.

Meidän lapsemme on nyt 5-vuotias ja toinen lapsi on harkinnassa. Kaikilla ikäeroilla on plussansa ja miinuksensa, joten isoa ikäeroa en pitäisi mitenkään huonona asiana.
 
Eikö malteta odottaa, ei voida vai ajatellaanko että lapsista tulee leikkikavereita?

Katsos, kun kaikki eivät saa niitä lapsia silloin, kun keksivät "laittaa tilaukseen" tai "alkaa tehdä leikkikaveria", kuten usein niin leikkisästi ilmaistaan..
Jos ensimmäinen on tehty hoidoilla, joihin paloi kaikkinensa aikaa viisi vuotta ja äidillä ikää jo melkein kolmekymmentä siinä vaiheessa, kun se kauan kaivattu vauva on viimein sylissä, niin onko mieltä alkaa odotella 5-8v ennenkuin yrittää seuraavaa? Hedelmällisyyshän ei nyt ainakaan nouse tuossa kolmenkympin jälkeen ja kolmevitosena taitaa aloittaa aika jyrkän alamäen.

Kukaan ei lupaa, että toisen lapsen saa varmasti, vaikka on jo kerran onnistunut. Hoidot eivät välttämättä enää tehoa uudelleen.
Me aloitimme uudet hoidot esikoisen ollessa 1,5v. Olisimme voineet aloittaa jo aiemmin, mutta itse en voinut ottaa sitä riskiä, että ikäeroksi olisi jollain ihmeen kaupalla tullut alle 2v. Minusta tuntui, että se olisi ollut liian rankkaa minulle (huom. MINULLE, en puhu muiden ikäeroista).

Jotain kummaa tapahtui ja ensimmäinen hoito tepsi, aloin odottaa kuopusta. Ikäeroksi tuli sitten muutama kk yli 2v ja välillä mietin, että olikohan sekin liian vähän. Mutta kuten sanottu, olisi ollut enemmän kuin todennäköistä, että hoitoja olisi taas pitänyt käydä läpi vuosia.
 
Miehellä on 7v vanhempi isosisko ja he on kyllä olleet tukkaniottasilla koko elämänsä. Isompi on kiusannut pienempää ja ollut pakotettuna lapsenvahtina. Mitään yhteistä ei heillä ole koskaan ollut. Nyt heillä on sivistyneet välit mutta mies on katkera siitä mitä sai lapsuudessa kokea.
 

Yhteistyössä