E
epäkohteliasko?
Vieras
Meillä on nyt 8kk vanha vauva ja mieheni vanhemmat ovat alkaneet oikein toden teolla kinuta lasta heille hoitoon. Tämä alkoi vauvan ollessa muutaman kuukauden ikäinen sillä että aina heillä käydessämme isovanhemmat hienovaraisesti vihjailivat että haluaisivat hoitaa vauvaa vaikka sillä aikaa kun käväisen kaupassa. Viime kuukausina kysely on pahentunut siihen että aina heillä käydessämme varsinkin mummo kyselee lasta hoitoon ja puhuu heti perään toisesta (reilun vuoden ikäisestä) lapsenlapsestaan joka heillä käy melko paljon hoidossa - välillä jopa viikonlopun yli. Puhe on inhottavaa naljailua tyyliin "kyllä se Esko meillä hoidossa kävi jo kaksikuisena, olisi kyllä jo korkea aika Erkinkin päästä". Välillä mummo myös soittelee ja kysyy lasta hoitoon, koskaan eivät käy meillä.
En ole halunnut antaa vauvaa hoitoon kun vauva on todellinen tissitakiainen (ei esimerkiksi aina osaa vieläkään rauhoittua unille ilman tissiä) ja muutenkin on niin kiinni minussa. Vissiin pukkaa jonkinsortin eroahdistusta kun välillä en saisi mennä kotonakaan yksin esim. vessaan. Lisäksi vauva vierastaa, välillä myös ko. appivanhempia. Soseita meillä syödään jo hyvin että ruokapuolen puolesta vähäksi aikaa hoitoon jättäminen kyllä jo onnistuisi, mutta muuten tuo on minusta siihen vielä ihan liian pieni....
Nyt mummo on alkanut myös puhumaan että minun olisi jo korkea aika lopettaa imetys, puhuu asiasta kuin tekisin jotain väärin. Eilen siellä kyläillessämme lässytti vauvalle suoraan jotenkin että "ethän sinä mitään tissiä oikeasti enää edes halua syödä, kokoajanko se äiti sitä sinulle tyrkyttää..." ja että "ihan liian isohan sinä jo tissiä olet syömään, pois semmoset...". Tuntui tosi pahalta.
Olen sanonut mummolle ja vaarillekin suoraan että en halua enkä raaski vielä lasta antaa hoitoon, mutta eivät ole kuulevinaankaan. Aina alkaa se sama kysely ja rankutus. Miten ihmeessä minä saisin tehtyä heille selväksi että en anna lasta (varmaan) vielä pitkään aikaan mihinkään hoitoon?? Vai olenko minä jotenkin outo ja epäkohtelias kun en lasta heille anna?