itkeekö miehesi?

[ihmettelen vaan]

Itkeekö sinun miehesi ?
Olen ollut omani kanssa naimisissa lähes 23 vuotta. Koskaan en ole nähnyt hänen itkevän. Isän kuolema, lasten syntymät tai mikään muukaan ei näytä häntä edes herkistävän. Ja anteeksi hän ei pyydä koskaan, sillä hän ei tee mitään väärää. Mikähän hän on miehiään?

 

[vaimo]

Sinulla on ihan normaali mies. Luulin ettei mieheni pysty itkemään, niin hän luuli itsekin, mutta kyllä sellainenkin tilanne tuli eteen. Ikävä kyllä. Ja anteeksi pyytäminen - jos miehesi uskoo toimivansa aina oikein, ei anteeksipyydettävää ole. Hänen näkökulmastaan.

 

[vaimo2]

Minusta on parempi ettei mieheni itke. Jotenkin se olisi ällöttävää. Syytä siihen en tiedä, miksi näin koen.

 

[Itki kerran]

Olemme olleet aviossa 25-vuotta ja hän on itkenyt kerran. Koira nimittäin kuoli. Äitinsä kuolema ei aiheuttanut ainakaan ulkoisesti mitään herkistystä.

 

[bitch]

Ei itke, eikä pyydä anteeksi. Hän ei katsos ole koskaan väärässä.

 

[Satu]

Meillä mies itkee. Uskaltaa itkeä silloin kun tapahtuu jotain todella hienoa (esim. pojan syntymä) ja uskaltaa itkeä suruunsa. Itkee myös jos olemme oikein kovasti riidelleet ja loukanneet toisiamme.
Ihana mies, joka uskaltaa näyttää kaikki tunteensa.

 

[mies]

Kyllä mies itkee. Minäkään en itkenyt koskaan, mutta sitten minua loukattiin verisesti ja aloin itkemään. Minä löysin itkun. Se vapautti tunteeni ja nyt uskallan niitä näyttää ja käyttää. Maailma on aivan erilainen, kun sen elää tunteella. Ihmisiäkin osaa arvostaa eri tavalla. Silloin kun hallitsee tunteita, pystyy näkemään myös toisen ulkokuoren alle.

 

[mies minäkin]

Itken minäkin. Nuorempana piti muka olla kova tyyliin mies ei itke. Kun ikää on kertynyt, on löytynyt myös tunneskaalaan uusia ulottuvuuksia. Esimerkiksi vaikka perheen juhlat, hyvän ystävän hautajaiset, lastenlasten syntymät, jopa koskettavat elokuvat saavat aikaan kyyneleitä silmiin.

On miehilläkin tunteet. Toset vaan rohkenevat elää täysillä ja näyttää tunteensa.

 

[corona]

Tunteidensa kanssa sinut oleva ihminen itkee sukupuolesta riippumatta,ja todellakin pyytää myös anteeksi,vaikka kaikillehan se on joskus vaikeaa. Miehesi voi olla jotenkin lukossa asioidensa kanssa,vaikka suree varmasti sisällään ja tietää olevansa anteeksipyynnön velkaa.

 

[anna]

Kyllä itkee, ja pyytää anteeksikin.

Minusta ""itkemättömyys"" on yleensä kotoa opittua. Ilmapiiri on ollut luultavasti nimimerkki vaimo2:n kaltaisten asenteiden sävyttämä. Tai tunteita ei vaan muuten näytetä.

 

[Narttu]

Naimisissa kohta 20 vuotta ja mies on itkenyt hyvin harvoin. Minä olen itkenyt paljon enemmän esim. hänen isänsä hautajaisissa.

Tuntuu, että mitä vanhemmaksi mies tulee, niin sitä kovemmaksi.

Tunteelliset miehet on ihania.

 

[Hopeahääpäivä]

Kyllä itkee, jopa elokuvissa. Hän on hyvn tunteellinen ja romanttiinen, mutta silti miehekäs mies.

 

[Tia]

Kyllä mun mies itkee. Joskus helpotuksesta, ilosta tai surusta. Silloin hän itki, kun meillä oli hirveä kriisi liitossamme ja ero hilkulla. Saimme puhumalla asiat selviksi ja silloin mies itki helpotuksen tunteesta. Ilmeisesti paineet purkautuivat siihen itkuun. Surusta hän itkee myös. Viimeksi kummitytön hautajaisissa. Ilosta hän itki, kun kosi minua ja tunteet olivat niin pinnassa.

Minusta itku kuuluu normaaliin ihmisen toimintaan enkä ajattele mieheni itkua mitenkään erikoisena. Itkenhän itsekin.

 

[Sini]

Mun mies ei nuorempana itkenyt koskaan ja kielsi minuakin pillittämästä, ""koska vituttaa nähdä parkuva nainen"". Opin läksyni ja itkin ainoastaan ystävieni olkapäätä vasten.
Nyt vanhempana mies on ruvennut herkistelemään ja itkee välillä, mua oksettaa.
Parkukoon rauhassa, ei tarvitse tulla ainakaan mun luokse vetistelemään.

 

[Hazel]

Minun mieheni itkee harvoin, mutta itkee kuitenkin. Äitinsä kuoleman hän otti raskaasti, mutta isäänsä hän ei itkenyt ollenkaan. Lasten syntymistä en osaa sanoa, esikoisen aikaan olin itse taju kankaalla hätäsektion vuoksi ja kuopuksen synnyttyä mies oli kotona. Viimeksi syksyllä hän taisi muutaman kyyneleen tirauttaa kun koira jouduttiin lopettamaan, ei niinkään koiran vaan tyttären vuoksi. Tytär itki kaksi viikkoa silmät päästään ja mies oli siitä niin suruissaan että vannoi ettei enää ikinä meille oteta koiraa. Sanoisin mieheni olevan tyypillinen mies, ei vetistele turhia, mutta kun vetistelee tekee sen aidosti liikuttuneena. Itse kyllä saatan tirauttaa itkut melkein asiasta kuin asiasta, lapset sille joskus naureskelee.

 

[poika]

Itku on oikeastaan jokaisen ihmisen perusoikeus

Ei siinä ole mielestäni mitään pahaa

 

[juups..]

37v. naimisissa ja ehkä yhden käden sormiin mahtuu itkemiset.
Anteeksi ei myöskään ole ""tarvinnut"" pyytää kertaakaan...

Ei mieheni silti mikään kovis ja tunteeton ole, ei ollenkaan.
Itku nyt vaan ei kuulu kuvioihin, myöskään minä et itke kuin harvoin, enkä silloinkaan juuri toisten nähden.
Hautajaiset ja jotkut muut jutut tietysti poikkeuksina.

Täytyy sanoa että hyvä ettei itkekkään, se tuntuisi näiden vuosien jäkeen varmaan aika oudolta.
Ehkä surkealta...

 

[Itku]

Isäni ei itkenyt koskaan,kun olin lapsi ja nuori.Vasta vanhana n. 80 vuotta alkoi sitten itkuakin tulla monesta asiasta.Olisi ollut hyvä,jos olisi miehillekin hyväksytty itkeminen aikoinaan.Isäni muisteli sota-aikoja tulloin ja usein itki.
Ex-mieheni näin itkevän sen ainoan kerran,kun pakkasimme lasten kanssa tavaroita kodistamme.Myöskin lapset muistavat tämän varmaan aina.

 

[Xy]

Niin luulin minäkin nuorempana, että oikeat miehet eivät itke ja olen kova kuin kallio. Sitten ensimmäinen lapseni kuoli heti synnytyksen jälkeen ja tuli seinä vastaan. Vahvana piti olla, kun piti auttaa vaimo kuilun yli. Oman lapsen arkun kantaminen oli niin tiukka paikka, ettei sitä toivo kenellekään. Sen jälkeen parisuhde. perhe ja työura sai uuden tärkeysjärjestyksen. Seuraavan lapsen syntyessä tiesi mitä on pelko. Selvisi myös mitä on itkeä ilosta. Silti sitä nuorempana hallitsi tunteensa paremmin, kun luuli karaistuneensa. Mutta nyt tietää, ettei ole. Kyyneleet ovat nykyisin entistä herkemmässä, niin nytkin. Elämä antaa, elämä ottaa.

 

[tytti]

On itkenyt kerran miettiessään omia lapsiaan ja heidän kivistä alkua, muuten ei tavallaan iteke.
Tässä taannoin kun hän oli tukena minulle ja kysyin: Milloin sinä tätä pääset suremaan ?(yhteisen lapsen kuolema) vastasi: Itsekn sitten kun olen yksin.

Ei näytä haavoittavia tunteitaan, mutta niin ihminen kuin ikinä vaan voi olla=)

 

[elämän kokemusta]

Jos mies ei koskaan itke, hän on arka ja tunteistaan tietämätön. Hän ei tunne itseään, suojelee itseään ja omaa minuuttaan olemalla mukamas vahva, siis hän on heikko. Vahva itsensä tunteva terve mies osaa tunnistaa tunteensa ja tuntea ne. Itkeminen on merkki terveestä itsensä tuntevasta rehellisestä ihmisestä. Tunteiden ilamsisu ei ole merrkki heikkoudesta, vaan vahvuudesta ja rohkeudesta olla ihminen.

 

[Saana]

Mun mielestäni on parempi, ettei mieheni itke. Saa olla ihan vapaasti lukossa ja tukossa, niin kaikilla läheisillä on helpompaa. Mitä vähemmän tunneilmaisuja sieltä suunnasta tulee, sitä rauhallisempaa on kotona. Kun jotain tunteita nousee hänellä pintaan, seuraa siitä yleensä vain katastrofi toisensa jälkeen , ei mitään hyvää, ei mitään positiivista, ei mitään rakentavaa. Pelkkää tuhoa!

 

[nyyhky]

Olen nähnyt mieheni itkevän vain kaksi kertaa. Ekalla kerralla ihan silkasta väsymyksestä (stressi pahimmillaan) ja toisella kerralla kun ero oli lähellä.

Luulen, että hän itki itsekseen myös työkaverinsa kuolemaa, vaikka en suoranaista tunteen purkausta nähnytkään. Surullinen hän oli pitkään. Ja silloin kun hän puhuu ko. työtoverista vaistoan surun vielä vuosien jälkeenkin tapahtumasta.

 

[Huh]

No toden totta itkee!

""Minusta on parempi ettei mieheni itke. Jotenkin se olisi ällöttävää.""

Tuo sitaatti on sama kuin kieltäisi mieheltä nauramisen tai pelkäämisen! Tunteita kaikki, ja ne saavat näkyä.

Onneksi miehekäs mieheni uskaltaa näyttää, miltä hänestä tuntuu.

 

[täh]

Siis onko oikeasti miehiä jotka eivät itke? Nauravatko he, tuntevatko he iloa, rakkautta, vihaa, ahdistusta, hengittävätkö he..?

Mahtaa olla riemukasta ihmisen kanssa joka ei näytä tunteitaan.