Itkettää.

["vieras"]

En tiennyt mihin "osastoon" olisin kirjoittanut mutta kirjoitan nyt tänne. Olen 5vuotiaan adhd pojan yksinhuoltaja. Aloin reilu puoli vuotta sitten seurustelemaan miehen kanssa jonka olen tuntenut monta vuotta. Ensinmäinen mies 4vuoteen erottuani lapseni isästä joka petti ja lähti uuden mukaan. Sen yli olen päässyt, kiitos ihanan poikani (vaikka välillä onki rankkaa ) Nyt sitten muutama viikko kävi niin että mies ilmoitti ettei aio enään olla tekemisissä kanssani, syytä en tiedä. No tuossa heti ilmoituksen jälkeen rupesin miettimään koskas ne mensut on viimeksi ollu, mutta en kuvitellutkaan että olisi mahdollista että olisin raskaana. Joka tapauksessa näinhän kävi, olen raskaana. Menin heti sairaanhoitajalle ja sanoin että haluan keskeytyksen. No näin pari viikkoa jälkeen testin pääsin vasta lääkäriin. Nyt vasta sain soitettua ajan keskeytykseen ja ensinmäinen aika löytyy vasta parin viikon päähän Tämä on muutenki kamalaa ja masentaa ajatus keskeytyksestä mutta koska taloudellinen tilanne ja tämä tilanne miehen kanssa on tämä en näe muuta vaihtoehtoa. Pelkään vaan niin paljon sitä keskeytystä ja ajatusta siitä että tämä on sitten jo niin pitkällä.. itkettää, stressaa ja pelottaa enkä tiedä mitä tehdä.

 

[MorbidMama]

:hug:

Voi että..onko sulla joku jonka kanssa voisit käydä tätä läpi ja joka voisi sua tukea???

 

["vieras"]

Ei oikeastaan.. Olen hirveän huono muutenkin avautumaan tunteistani kenellekään läheiselleni. Pakko vähän saada jossain avautua. Tämä pelkotila vaan suurenee päivä päivältä kun ajattelen miten raskaus etenee ja miten se keskeytys tapahtuu. Ja samalla tää yksinäisyys masentaa Tuntuu että kaikki romahtaa päälle vaikka juuri kuukausi sitten olin "onneni kukkuloilla".

 

[ymmärrän]

ymmärrän että tilanne on vaikea, mutta vositko harkita aborttia. Lapsi voisi saada todella ihanan kodin perheestä johon häntä on kovasti toivottu.

 

["sipsi"]

Voimia rankkaan tilanteeseen :hug:

Pystytkö puhumaan ex-miesystäväsi kanssa asiasta? Saisitko lääkärin kautta lähetteen jonnekin, josta saisit keskusteluapua?

 

["sipsi"]

ymmärrän että tilanne on vaikea, mutta vositko harkita aborttia. Lapsi voisi saada todella ihanan kodin perheestä johon häntä on kovasti toivottu.

Lienee tarkoitat adoptiota?

 

[MorbidMama]

ymmärrän että tilanne on vaikea, mutta vositko harkita aborttia. Lapsi voisi saada todella ihanan kodin perheestä johon häntä on kovasti toivottu.

Itse kyllä näkisin adoption vieläkin rankempana vaihtoehtona..? En tiedä..?

 

[Voi harmi]

Koita jaksaa hei. Kyllä se siitä! Asioilla on tapana järjestyä!

Äläkä murehdi sitä keskeytystä. Ei se ole vielä kuin solumöykky! Mikä tuskin niin paljon lohduttaa, muttano.

 

[oho]

adoptiota juu tarkoitin. hitsi ku oon niin väsyny ettei osaa kirjoittaa.. Ja ajattelin mielessä että abortti niin julma tapa, siks sen sanan kai vahingossa kirjoitinkin..

 

[ko]

Entä olisiko ihan täysin mahdoton ajatus että pitäisit lapsen? Saisit olla kotona kun vanhempi lähtee eskariin ja koulutielle. Taloudellisesti pärjäisit varmasti.
Itselläni oli samankaltainen tilanne kuin sinulla vuosia sitten. Yllätysraskaus ja tuore ero. Harkitsin aborttia, varasin ajankin, mutta kun odottelin pääsyä sairaalaan kaavintaan, en pystynytkään. Itkin kun sanoin lääkärille ettei musta ole tähän. En voi tehdä aborttia. Pidin lapsen, ja kun hän syntyi jouluaattona ja pitelin pientä sylissäni, tiesin että tein oikein. Päivääkään en ole katunut, en osaisi kuvitellakaan elämääni ilman tuota ihanaa ja ihmeellistä lasta. Olisin menettänyt liikaa jos en olisi antanut hänen syntyä elämääni. Mua pelotti sillon tosi paljon, mutta me selvittiin, minä ja lapset.
Ehkä sinäkin selviäisit? Voimia ratkaisuusi!

 

[selviät]

Jos haluat toisen lapsen, selviät helpostikin. Eskarilaisesi menee pian kouluun, ja kasvaa muutenkin isoksi.

 

[.]

Oon joskus käynyt läpi samanlaisen tilanteen. En kertonut kellekkään, ennenkuin päivää ennen aborttiaikaa sain soitettua miehelle, ja kerrottua että huomen aamulla on aborttiaika ja lapsi on hänen. Mies tuli tuekseni sairaalaan, ja olihan se iso helpotus, että siinä oli edes joku, enkä jäänyt kantamaan salaisuutta yksin. Emme palanneet yhteen, mutta otin mielelläni vastaan hänen hetkellisen myötätuntonsa. En toki itsekään siinä tilanteessa enää päälimäisenä haikaillut parisuhdetta hänen kanssaan, oli ihan muut jutut mielessä.

Pari vuotta myöhemmin sain lapsen toisen miehen kanssa. Silloin tämä mies otti minuun yhteyttä, ja kertoi olevansa hirveän onnellinen puolestani, ja toivovansa, että kokemani menetys jollain tapaa nyt korjaantuisi. En ollut tiennyt hänen kantaneen syyllisyyttä ja suruakin noina vuosina. Samoihin aikoihin hän alkoi itsekin yrittää lasta tyttöystävänsä kanssa.

Tällä tahdon sanoa, että ehkä voisit ottaa sen riskin että kerrot tälle miehelle. Hän saattaa lopulta olla paras tukesi tilanteessa. Ihmiset ovat erilaisia, eikä heidän reaktioitaan voi ennustaa, mutta toisinaan joku yllättää positiivisesti.

 

["vieras"]

En tuota adoptioon antoo voisi kuvitella, vaikka hieno ajatus siinä olis mutta sitä en pystyisi tekemään, antamaan lastani pois. On ollut kyllä rankkoja aikoja esikoisen kanssa joten en tiedä miten vahva olisin jaksamaan kahden lapsen kanssa yksin. Haluan kyllä lapsia mutta haluaisin sillon olla hyvässä parisuhteessa jossa tiedän isän olevan mukana niin lapsen kuin minun elämässä. Heti kun alan ajattelemaan sitä että jos pitäisin lapsen, tulee mieleen ne rankat ajat esikoisen kanssa ja kaikki muutkin huonot puolet, mutta sitten taas tulee ajatuksia mitä jos tämä on viimeinen mahdollisuuteni saada lapsi ja ajatus keskeytyksestä saa voimaan pahoin kun miettii miten "se" tulee ulos tuolta ym. Edellisen kirjoittajan teksti kyllä pistää miettimään että ehkä minullakin kävisi kaiken tämän kokeman jälkeen yhtä hyvä onni kuin sinulla. Tietääkö muuten kukaan saako lääkkeellisen kesk. tehdä sairaalassa ? Kun mielestäni hoitaja sanoi että nykyään kotona itse tehdään, mutta tuntuu jotenkin niin raa`alta.. Ja kiitos vastauksistanne, heti helpottaa olo <3