Itsemurhasta

[hyytikyppynen]

Voihan se itsemurha olla itsekäs teko mut jos on niiiiin paha olla eikä mikkään auta, kai siinä saa itsekäs jo ollakki. Itsekästä on myös muilta oottaa että joku elämäänsä väsyny heijän takia jatkais tuskasta taivallustaan.

 

[hmm..]

Onko sinusta ihmisellä oikeus päättää omasta elämästään, haluaako täällä maan päällä vaellella? Yleinen käsitys tuntuu olevan se että itsemurha on itsekästä ja että ihmisen täytyy elää jotta läheisille ei tule paha mieli.

No, siis itse harkitsen päivieni päättämistä tosissani. En vain jaksa elää. Ei siinä sen kummempaa syytä. En jaksa töitä, en perhettä, en kaupoissa käyntiä, en äitiäni, en kotiani, en mitään. Välillä en jaksa edes puhua taikka liikkua. Eilen illalla istuin koko illan sohvalla, tv päällä mutta äänettömällä. Tuijotin äänetöntä tv:tä enkä edes tajunnut mitä katson. Olen todella kyllästynyt ja tylsistynyt elämään.

Juu, taustalla masennusta, lääkitystä, terapiaa. Auttaa, ei auta, auttaa, ei auta. Nyt olen siinä pisteessä etten enää edes jaksa saada apua. En ole enää edes masentunut. Olen vain turta. Masennuksen aikaan sentään tunsin jotain, itkin, nauroinkin joskus. Nyt en tunne mitään. Ja kun ajattelen tulevaisuutta, en vain näe sitä. En millään. En enää.

Joten. Mietin itsemurhaa. MUTTA, tiedän että se olisi kamalaa lapsille, miehelleni, äidilleni. Mutta miksi minun pitäisi jatkaa tätä kituuttamista täällä heidän vuokseen? Ehkä he ymmärtäisivät tekoni joskus. Jos jättäisin kaikille viestin jossa selittäisin asian.

Ja nyt ei kiitos mitään MEE HOITOON huutoja. Olen ollut hoidossa, olen tälläkin hetkellä hoidon piirissä, saan terapiaa jne.

Isäni tappoi itsensä ollessani 7-v. tapahtuneesta yli 20v. Edelleen usein mietin minkälaista olisi, jos hän eläisi . Olisin tehnyt mitä vain, ettei olisi itseään tappanut .. Kuolla täältä kuitenkin pitää, miksi lähteä ennemmin kuin on pakko =/

 

["Alkup"]

[QUOTE="minä";25320867]Mutta minusta lastesi vuoksi sinun on yritettävä, olet heidän tänne tehnyt ja se että edes yrität heidän vuokseen olet jo siksi hyvä äiti. Menenisyyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuten voi vaikuttaa!!![/QUOTE]

Minä en ole vuosiin muuta tehnytkään kuin läheisteni vuoksi yrittänyt. Enää en halua, enkä jaksa. Tottapuhuakseni ei edes enää kiinnosta.

Jossain se raja tulee vastaan.

 

["Alkup."]

Isäni tappoi itsensä ollessani 7-v. tapahtuneesta yli 20v. Edelleen usein mietin minkälaista olisi, jos hän eläisi . Olisin tehnyt mitä vain, ettei olisi itseään tappanut .. Kuolla täältä kuitenkin pitää, miksi lähteä ennemmin kuin on pakko =/

Miksikö? No siksi ettei enää halua olla täällä. Jotain on niin pahasti, niin kauan ja niin totaalisesti repinyt ettei vaan enää jaksa.

Olen pahoillani isäsi puolesta.

 

["sama"]

[QUOTE="Alkup";25320868]Niin mikäköhän tässä nyt pitää muuttua? Ihan tavallista elämää elän, itseasiassa aikalailla unelmaani. On lapsia, ihana mies ja eläimiä. On töitä, on oma koti. Kaikki OK.

Ei masennus ole yhtäkuin jokin "virhe" elämässä jonka pystyy korjaamaan.[/QUOTE]


Ei ole ei, mutta se kaikki lähtee omasta pää kopasta ( ja tiedän sille tunteelle/tilalle ei voi itse mitään yks kaks sitä tunnetta ei voi muuttaa sormia näpäyttämällä), pitää muuttua oma ajatusmaailma, vireys jne. tuollainen olotila EI ole normaalia, se pitää muuttua, että jaksat elää ja nähdä tulevaisuuten.

 

["Alkup"]

Voihan se itsemurha olla itsekäs teko mut jos on niiiiin paha olla eikä mikkään auta, kai siinä saa itsekäs jo ollakki. Itsekästä on myös muilta oottaa että joku elämäänsä väsyny heijän takia jatkais tuskasta taivallustaan.

Näin juuri. Jossain se raja tulee milloin minusta omaisten on vaan ymmärrettävä.

Vähän sama kuin jos jollain on vaikka parantumaton syöpä. Omaisten on pakko jossain vaiheessa hyväksyä että tuo ihminen kuolee tuohon tautiin. Samaa voisi ajatella tarpeeksi pitkälle edenneeseen masennukseen/muuhun mielenterveysongelmaan joka saa ihmisen niin tuskaiseksi että haluaa kuolla.

 

[hmm..]

[QUOTE="Alkup";25320883]Minä en ole vuosiin muuta tehnytkään kuin läheisteni vuoksi yrittänyt. Enää en halua, enkä jaksa. Tottapuhuakseni ei edes enää kiinnosta.

Jossain se raja tulee vastaan.[/QUOTE]

Mutta sen jälkeen ei ole enää mitään .. et nää lapsiasi.. ei ole edes sitä 2-3kk hyvää jaksoa ..etkö voisi mennä lääkäriin ja kertoa tunteesi ja sanoa että sinun täytyy päästä sairaalahoitoon? lapsiesi takia =( . Mitä jos asiat helpottaisivat pian , muttet tule sitä kokemaan jos luovutat nyt..

 

["alkup"]

Mutta sen jälkeen ei ole enää mitään .. et nää lapsiasi.. ei ole edes sitä 2-3kk hyvää jaksoa ..etkö voisi mennä lääkäriin ja kertoa tunteesi ja sanoa että sinun täytyy päästä sairaalahoitoon? lapsiesi takia =( . Mitä jos asiat helpottaisivat pian , muttet tule sitä kokemaan jos luovutat nyt..

Jossittelu ei hirveesti auta. Mitäs jos oloni ei helpotakaan enää koskaan? Jos jos jos....

 

["vieras"]

Et ole siinä kunnossa että ottaisivat sairaalaan mutta olet tappamassa itseäsi? Kyllä sä olet sairaalakunnossa ja jos lapsiasi ajattelisit hakeutuisit hoitoon. Kyllä, olen itse käynyt vuosien masennus- ja ahdistushelvetin ja kohta aloitan yksityisen terapian..
Äitini tappoi itsensä ollessani 15, siskoni oli pienempi. Tuo on kaikista hirveintä mitä oma äiti voi lapsilleen tehdä. Siitä jää iänikuiset traumat ja jäljet ja psyyke kärsii vaikka nykypäivänä ymmärrän teon, en hyväksy siltikään. Se aiheuttaa lapsillesi mielettömän syyllisyyden vaikka kuinka jättäisit kirjeen.

 

[*]

Isäni teki itsemurhan 2 vuotta sitten. Ymmärrän täysin hänen valintansa ja hänen tilanteessaan se oli ns. oikeutettu. Olisi ollut erittäin itsekästä vaatia häntä elämään tilanteessa vain sen takia, että itse en menetä häntä. Erittäin raastavaa, mutta totta.

Jälkipyykki, joka 1. vuoden oli helvetillinnen, on alkanut helpottamaan. Toki elämänmuutosten myötä joudun suremaan, koska hän ei niitä saanut nähdä. Jos olisin voinut vaikuttaa, olisin tehnyt mitä vain, jos isäni oli voinut kuolla esimerkiksi sydänkohtaukseen. Se olisi säästänyt paljolta surutyössä. Kuitenkaan näin ei ole ja sen takia on ollut erittäin tärkeää, että kohtaan ja käsittelen kaikki tunteet, joita hänen kuolemansa ja lähtötapansa herättää. Hänen tekonsa vaikutti minuuteeni. Olen itsemurhan tehneen isän tytär - aina ja ikuisesti. Toki tuo on vain yksi kohta häneen isyydessäni, joka muutoin on ollut priimatavaraa.

Läheisteni takia toivon, että näytät kirjoituksesi esim. miehellesi ja äidillesi. Mikäli kaikesta huolimatta päätät lähteä, jätä kaikille kunnon selitys, jotta he voivat asian joskus ymmärtää. Ja lähtötapoja ja -paikkoja on monenlaisia. Siinäkin on mahdollista säästää läheisiä. Ei ole "kiva" löytää läheistään naamalevällään verilammikossa. ((

Voimia sinulle ja perheellesi!!! Vielä ei ole liian myöhäistä. Niin kauan kuin on elämä, on toivoa. <3

 

["alkup"]

[QUOTE="vieras";25320982]Et ole siinä kunnossa että ottaisivat sairaalaan mutta olet tappamassa itseäsi? Kyllä sä olet sairaalakunnossa ja jos lapsiasi ajattelisit hakeutuisit hoitoon. Kyllä, olen itse käynyt vuosien masennus- ja ahdistushelvetin ja kohta aloitan yksityisen terapian..
Äitini tappoi itsensä ollessani 15, siskoni oli pienempi. Tuo on kaikista hirveintä mitä oma äiti voi lapsilleen tehdä. Siitä jää iänikuiset traumat ja jäljet ja psyyke kärsii vaikka nykypäivänä ymmärrän teon, en hyväksy siltikään. Se aiheuttaa lapsillesi mielettömän syyllisyyden vaikka kuinka jättäisit kirjeen.[/QUOTE]

En ole tappassa. Harkitsen.

Se on sitten elävien ongelma siinä vaiheessa, ei minun. Ja uskon että lapseni selviäisivät. On sitä muidenkin itsemurhan tehneiden vanhempien lapset selviytyneet.

 

["vieras"]

[QUOTE="alkup";25321021]En ole tappassa. Harkitsen.

Se on sitten elävien ongelma siinä vaiheessa, ei minun. Ja uskon että lapseni selviäisivät. On sitä muidenkin itsemurhan tehneiden vanhempien lapset selviytyneet.[/QUOTE]

Sanon ihan suoraan että jessus sä olet paska ihminen. Oletko niin tunnekylmä vanhempi että sinua ei paskaakaan kiinnosta omien (?) lapsiesi tunteet ja elämä? Joo, kyllä minäkin olen selviytynyt mutta helvetilliset vauriot se on jättänyt. Tee vielä niin että hirtät vaikka itsesi lapsiesi eteen niin siinäpä sitten selviytyvät.

 

["Alkup"]

Isäni teki itsemurhan 2 vuotta sitten. Ymmärrän täysin hänen valintansa ja hänen tilanteessaan se oli ns. oikeutettu. Olisi ollut erittäin itsekästä vaatia häntä elämään tilanteessa vain sen takia, että itse en menetä häntä. Erittäin raastavaa, mutta totta.

Jälkipyykki, joka 1. vuoden oli helvetillinnen, on alkanut helpottamaan. Toki elämänmuutosten myötä joudun suremaan, koska hän ei niitä saanut nähdä. Jos olisin voinut vaikuttaa, olisin tehnyt mitä vain, jos isäni oli voinut kuolla esimerkiksi sydänkohtaukseen. Se olisi säästänyt paljolta surutyössä. Kuitenkaan näin ei ole ja sen takia on ollut erittäin tärkeää, että kohtaan ja käsittelen kaikki tunteet, joita hänen kuolemansa ja lähtötapansa herättää. Hänen tekonsa vaikutti minuuteeni. Olen itsemurhan tehneen isän tytär - aina ja ikuisesti. Toki tuo on vain yksi kohta häneen isyydessäni, joka muutoin on ollut priimatavaraa.

Läheisteni takia toivon, että näytät kirjoituksesi esim. miehellesi ja äidillesi. Mikäli kaikesta huolimatta päätät lähteä, jätä kaikille kunnon selitys, jotta he voivat asian joskus ymmärtää. Ja lähtötapoja ja -paikkoja on monenlaisia. Siinäkin on mahdollista säästää läheisiä. Ei ole "kiva" löytää läheistään naamalevällään verilammikossa. ((

Voimia sinulle ja perheellesi!!! Vielä ei ole liian myöhäistä. Niin kauan kuin on elämä, on toivoa. <3

Kaikilla meillä on ristimme kannettavanamme. Minä olen tapon uhriksi joutuneen isän lapsi. Olen alkoholistiäidin lapsi. Olen pedofiilin lapsenlapsi.

Olen pahoillani isäsi puolesta mutta on hienoa että ymmärrät hänen tekonsa. Kaikkea hyvää sinulle.

En todellakaan antaisin omaisteni löytää minua. Menisin hotelliin ja siellä. Ja en olisi verinen. Tekisin homman lääkkeillä. Yritin itsemurhaa joitakin vuosia sitten ja tiedän että sillä kys lääkkeellä henki lähtee. Silloin epäonnistuin koska valitsin väärän paikan ahdistuksessani, en suunnitellut tarkkaan. Minulle soitettiin apua.

 

[tuhlaajatytär]

Entä jos epäonnistut?....makaat sairaalassa aivovamman saatuasi?

 

[sdfasdf]

Jossain vaiheessa pahan vaiheen jälkeen ja ennen todellista parantumista tuli tuo olo. Mikään ei tuntunut millekään. Sitä eli, mutta vain sen vuoksi ettei ollut elossa. Heräsit aamulla, veit lapsen tarhaan, menit töihin, tulit kotiin, mietit mitä järkeä tässä on. Lapset nauraa, sinä olet vahapatsas. Vahvin tunne oli, että kun en kerran hengestäni päässyt yritykseni aikana, yritän nyt pysyä hengissä kunnes vain kuolet. Vaikka turtaan oloosi. Sitä toivoi kuolemaa puolisalaa, mietti sitä, mutta pysyi hengissä. Vaikea selittää. Kuolema oli mitä halusin, elossa oli se missä pysyin. Annoin hengityksen hoitaa tehtävänsä. Sitä oloa jatkui kuukausia. Sitten yhtäkkiä se olo vain alkoi kohentua. Se elossapysyminen oli jotain luonnollista. En ole miettinyt enää kuukausiin kuolemaa.

 

["alkup"]

[QUOTE="vieras";25321041]Sanon ihan suoraan että jessus sä olet paska ihminen. Oletko niin tunnekylmä vanhempi että sinua ei paskaakaan kiinnosta omien (?) lapsiesi tunteet ja elämä? Joo, kyllä minäkin olen selviytynyt mutta helvetilliset vauriot se on jättänyt. Tee vielä niin että hirtät vaikka itsesi lapsiesi eteen niin siinäpä sitten selviytyvät.[/QUOTE]

Niin olenkin paska. Olen paska, paha, kamala ihminen. Vaikea ihminen, itsekäs ihminen. Siksipä muilla onkin parempi ilman minua.

Ja lopputekstisi nyt oli ihan täyttä soopaa, asiatonta mylvintää.

 

[masentunut]

sanot että olet turta, ettet jaksa mitään.
silti jaksat kirjoittaa tänne pitkiä tekstejä, jaksat laittaa kappale jaot, pisteet.
sinulla vielä toivoa, jaksamista!

 

["vieras"]

[QUOTE="alkup";25321080]Niin olenkin paska. Olen paska, paha, kamala ihminen. Vaikea ihminen, itsekäs ihminen. Siksipä muilla onkin parempi ilman minua.

Ja lopputekstisi nyt oli ihan täyttä soopaa, asiatonta mylvintää.[/QUOTE]

Kun lapsesi tappamisesi jälkeen itkevät, huutavat, syyttävät itseään, kärsivät ahdistuksesta ja masennuksesta, vihaavat sinua ja käyvät vuosia terapiassa onko sekin asiatonta mylvintää?

 

[Madicken04]

Pikkuveljen itsemurhasta tulee keväällä kuluneeksi 5v ja sen jäljet näkyvät yhä läheisissä. Kyse ei siis ole mistään pikkuasiasta, paljon pahaa oloa ja syyllisyydentunteita tuo on herättänyt ja omalla tavallaan herättää yhä. Vaikka en katkera olekaan ja ymmärrän veljeä, kuitenkin ratkaisunsa oli aivan väärä.

Positiivista kuitenkin ettei veljellä ollut lapsia. Jos sinulla on nyt paha olo, mieti kuinka paljon pahaa oloa tekosi aiheuttaa lapsillesi, aina aikuisikään ja ehkä elämän loppuun asti. Ehkä joku lapsistasikin päätyy vielä samaan ratkaisuun.

 

[Ei hääppöistä]

No itseasiassa eihän tämä eläminen itseasiassa ole kovin hääppöistä. Enimmäkseen raatamista ja kitkuttamista, samoin nurkkien nyyhäämistä. Maailma on niin sanotusti avoinna, mutta käytännössä juuri mikään (matkustelu, nähtävyydet, tavara, kokemukset) eivät ole saatavilla.
Siinähän sitten nylkytät muutaman kymmenen vuotta kohtuullisen mitätöntä elämää saavuttamatta juuri mitään.
Itsemurha on ihan varteenotettava vaihtoehto.

 

[hmm..]

[QUOTE="Alkup";25321065]Kaikilla meillä on ristimme kannettavanamme. Minä olen tapon uhriksi joutuneen isän lapsi. Olen alkoholistiäidin lapsi. Olen pedofiilin lapsenlapsi.

Olen pahoillani isäsi puolesta mutta on hienoa että ymmärrät hänen tekonsa. Kaikkea hyvää sinulle.

En todellakaan antaisin omaisteni löytää minua. Menisin hotelliin ja siellä. Ja en olisi verinen. Tekisin homman lääkkeillä. Yritin itsemurhaa joitakin vuosia sitten ja tiedän että sillä kys lääkkeellä henki lähtee. Silloin epäonnistuin koska valitsin väärän paikan ahdistuksessani, en suunnitellut tarkkaan. Minulle soitettiin apua.[/QUOTE]

Samat ristit sinun lapsillasi on kannettavana ja myös sinun mahdollinen itsemurha! Eikö lastesi takia sinun kannattaisi nyt ryhdistäytyä ja hakea apua, koska mahdollisesti sinun lapsesi ajautuvat samaan tilaan ja tarvitsevat tukea :/. Ymmärtäisin , että on sinun valintasi jos olisit lapseton : mutta miksi hankit lapsia.. ? =((

 

[fff]

Tutkimusten mukaan Itsemurhan tehneiden vanhempien lasten kohdalla masennukseen sairastumisen riski on moninkertainen. Heidän kohdallaan päätyminen itse itsemurhaan on samoin valtava verrattuna muuhun väestöön. Masennus siirtyy sukupolvittain, mutta sen voi katkaista. Valitettavasti itsemurha on sellainen taakka, että sen katkaiseminen on vaikeampaa.

 

["alkup"]

sanot että olet turta, ettet jaksa mitään.
silti jaksat kirjoittaa tänne pitkiä tekstejä, jaksat laittaa kappale jaot, pisteet.
sinulla vielä toivoa, jaksamista!

Jaksan jopa käydä töissä, hoitaa kotia ja eläimiä ja lapsia jne.

Olen ollut myös siinä kunnossa kun en kyennyt edes pesemään itseäni. Mies talutti suihkuun ja avusti. Minä istuin ja tuijotin seinää.

Tämä masennus, mikä lie, on tälläinen... Erilainen. Minulla ei ole mielenkiintoa MIHINKÄÄN. Lapset kertoo koulupäivästään, niin minua ei kiinnosta. Mies juttelee asioitaan, minua ei kiinnosta. Puhelin soi, en vastaa kun ei kiinnosta kuka siellä on...

 

["alkup"]

Samat ristit sinun lapsillasi on kannettavana ja myös sinun mahdollinen itsemurha! Eikö lastesi takia sinun kannattaisi nyt ryhdistäytyä ja hakea apua, koska mahdollisesti sinun lapsesi ajautuvat samaan tilaan ja tarvitsevat tukea :/. Ymmärtäisin , että on sinun valintasi jos olisit lapseton : mutta miksi hankit lapsia.. ? =((

Koska halusin lapsia. Koska silloin vielä olin normaali. Masennus alkoi vasta myöhemmin.

 

["..."]

en oikein tiedä miten sinua yrittäisin auttaa kun itse olen ollut joskus masentunut ja tiedän ettei silloin ei pysty näkemään tulevaisuutta, eikä varsinkaan usko että siitä olotilasta joskus selviää...ja tiedän että jos itsellä on todella paha olla ja joku vaan toitottaa että pitäis ajatella muita, miltä muista tuntuu, entäs jos siihen ei pysty, entä jos on niin syvällä ettei pysty ajattelemaan muita... minulla paraneminen oli neljän vuoden prosessi, missä minun piti muuttaa koko ajatusmaailma ja päästä irti vallitsevasta ajatusmaailmasta missä jossittelin ja pelkäsin tulevaisuutta enkä uskonut ikinä selviäväni... kävin läpi koko elämäni ja kaikki tapahtumat ja käsittelin asioita uudestaan, mitkä jo luulin käsittelleeni... se ihminen mikä joskus olin on "kuollut" ja voin sanoa vaikka tämä kuullostaa kliseeltä nii olen nykyään aivan uusi ihminen...
yksi asia mikä minulla oli se lopullinen apu oli se kun lopetin minua auttavien ihmisten (hoitohenkilökunnan ja tiimin joka minua auttoi) arvostelun ja kyseenalaistamisen ja lopulta annoin ohjat minua hoitaville ihmisille ja otin nöyränä vastaan kaiken avun minkä sain ja se oli kauhea helpotus! ja lopulta se lääkitys minkä lääkäri minulle määräsi oli loppujen lopuksi aivan oikea ratkaisu vaikka sitäkin venklasin ja tuomitsin...
sinä olet mielestäni siinä pisteessä ettei sinulta voi tällä hetkellä vaatia mitään, et pysty olemaan äiti sanan oikeassa merkityksessä ennenkuin olet kunnossa ja et pysty olemaan vaimo sanan oikeassa merkityksessä ennenkuin olet sinut itsesi kanssa.
onko mitään mahdollisuutta, että harkitsisit sairaalaan lähtöä? tai jos se ei tunnu oikeialta paikalta nii miltä sinusta tuntuisi olla yksin vähän aikaa paikassa, jossa sinun ei tarvitsisi kantaa huolta millaisena lapsesi sinut näkevät ja voisit keskittyä itseesi ja selvittää miksi sinä olet nyt tuossa pisteessä, mitkä asiat siihen johti jne.. ota seuraavat askeleet hitaasti ja pienin harppauksin ja hyvä alku on sellainen, että alat ajattelemaan niinpäin, että kyllä minä tästä selviän, et tiedä vielä miten, mutta anna ajan näyttää. kukaan ei väitä että se olisi helppoa, mutta kokemuksesta voin sanoa että KUN siitä helvetistä selviää on sinulla sellainen voimavara loppuelämäksi että selviät mistä vain.