Itsemurhasta

[Hmm..]

Onko sinusta ihmisellä oikeus päättää omasta elämästään, haluaako täällä maan päällä vaellella? Yleinen käsitys tuntuu olevan se että itsemurha on itsekästä ja että ihmisen täytyy elää jotta läheisille ei tule paha mieli.

No, siis itse harkitsen päivieni päättämistä tosissani. En vain jaksa elää. Ei siinä sen kummempaa syytä. En jaksa töitä, en perhettä, en kaupoissa käyntiä, en äitiäni, en kotiani, en mitään. Välillä en jaksa edes puhua taikka liikkua. Eilen illalla istuin koko illan sohvalla, tv päällä mutta äänettömällä. Tuijotin äänetöntä tv:tä enkä edes tajunnut mitä katson. Olen todella kyllästynyt ja tylsistynyt elämään.

Juu, taustalla masennusta, lääkitystä, terapiaa. Auttaa, ei auta, auttaa, ei auta. Nyt olen siinä pisteessä etten enää edes jaksa saada apua. En ole enää edes masentunut. Olen vain turta. Masennuksen aikaan sentään tunsin jotain, itkin, nauroinkin joskus. Nyt en tunne mitään. Ja kun ajattelen tulevaisuutta, en vain näe sitä. En millään. En enää.

Joten. Mietin itsemurhaa. MUTTA, tiedän että se olisi kamalaa lapsille, miehelleni, äidilleni. Mutta miksi minun pitäisi jatkaa tätä kituuttamista täällä heidän vuokseen? Ehkä he ymmärtäisivät tekoni joskus. Jos jättäisin kaikille viestin jossa selittäisin asian.

Ja nyt ei kiitos mitään MEE HOITOON huutoja. Olen ollut hoidossa, olen tälläkin hetkellä hoidon piirissä, saan terapiaa jne.

 

["vieras"]

Meillä kaikilla on joskus rankkaa.. se ei merkitse sitä, että pitäis tehdä itsemurha. Älä missään nimessä tee sitä. Kerro noista ajatuksista nyt miehellesi ja saat sillä tavalla muuta näkökulmaa..

 

["vieras"]

Lisäys, tarvitset nyt ehkä sairaalahoitoa ja parempi, että menet sinne itse. Terapiat eivät nyt riitä.

 

["Vieras"]

Äitini hirtti itsensä kun olin kolmen vanha. Olen ollut katkera hänelle siitä asti kun tajusin jotain eli noin 40 vuotta. Käyn haudallakin vain kun on pakko vaikka muuten käyn samalla hautausmaalla viikoittain.

 

[Jehnny Tightlips]

Noh, tietysti jos asiaa lähestytään YK:n ihmisoikeuksien julistuksen näkökulmasta, niin kyllähän oikeus on olemassa. Mutta oletko miettinyt asiaa pitkäänkin? (Ilmeisesti olet) Onko sinulla mitään ajatusta siitä, että olosi voisi joskus helpottaa? Onko joku läheisesi / ystäväsi ollut pitkään masentunut ja olisi selvinnyt siitä? Jos joskus helpottaisi, kannattaisi kuitenkin elää.

 

["Alkup"]

[QUOTE="Vieras";25320637]Äitini hirtti itsensä kun olin kolmen vanha. Olen ollut katkera hänelle siitä asti kun tajusin jotain eli noin 40 vuotta. Käyn haudallakin vain kun on pakko vaikka muuten käyn samalla hautausmaalla viikoittain.[/QUOTE]

Äidilläsi on varmasti ollut painavat syyt tekoonsa. Miksi kannat kaunaa? Se kuluttaa vain energiaa eikä hyödytä mitään. Ymmärrys ja anteeksianto auttavat.

 

["Meikäläinen"]

Mulla kans mutta olen ajatellut että eiks se vasta tylsää ookin kun makaa haudassa!

 

["vieras"]

Mun poikaystävä teki itsemurhan 10v sitten, ja edelleen jotenkin pidän tekoa itsekkäänä, tavallani olen edelleen hänelle vihainen. Tiedän ettei hän nähnyt muuta keinoa, mutta se tuska ja kysymykset mitä jätti jälkeensä ovat ihan hirveitä!
Mieti niitä lapsiasi, olisiko se heille oikein? Lapset alkaisivat syyttämään pian itseään teostasi... liian raskas taakka lapselle!
Puhu miehellesi, sano suoraan mitä olet miettinyt, näytä vaikka tämä kirjoituksesi hänelle. Sinun tilannettasi voit muuttaa vain sinä itse, joten mieti nyt vielä kaksi kertaa ja vakavasti, ajattele seuraamuksia!!!
Sinua tarvitaan ja olet monelle ihmiselle erittäin tärkeä. Hoida itsesi kuntoon, lapsesi tarvitsevat sinua!!! PUHU PUHU ja vielä kerran PUHU asioistasi!!!!

 

[Sarjavamma]

Mun mielestä ihminen on vapaan päättämään päivänsä jos siltä tuntuu. Eipä itsestä johtumattomaakaan kuolemaa ennen kysellä omaisilta, että mitäs jos hän kuolis nyt, tulisko paha mieli?

 

["temi"]

itsemurha on itsekäs teko! Siis niitä kohtaan ketkä rakastavat sinua!! Mene hoitoon!

 

["Alkup"]

Noh, tietysti jos asiaa lähestytään YK:n ihmisoikeuksien julistuksen näkökulmasta, niin kyllähän oikeus on olemassa. Mutta oletko miettinyt asiaa pitkäänkin? (Ilmeisesti olet) Onko sinulla mitään ajatusta siitä, että olosi voisi joskus helpottaa? Onko joku läheisesi / ystäväsi ollut pitkään masentunut ja olisi selvinnyt siitä? Jos joskus helpottaisi, kannattaisi kuitenkin elää.

Tiedän että se helpottaa jossain vaiheessa. Masennukseni on kausittaista. Tulee ja menee. Mutta masennuskaudet vain lisääntyy kun en uskalla enää ei-masentuneena iloita kun tiedän että nurkan takana masennus taas odottaa. Minulta löytyy kaksisuuntaisen oireita aika paljon.. Maniaan saakka en mene mutta hypomanian oireita löytyy ns hyvinä kausina. Mutta hyvä kausi ei ole kuin 2-3kk vuodessa. Loput on tätä. Ensin ahdistaa, sitten masentaa, itkettää, masentaa ja sitten totaalinen turta. Ei mitään. En välitä.

Ei tätä voi ymmärtää ennenkuin itse käy tässä.

Mietin että tätä tää on loppu iän. Olenpa tosi kiva äiti ja vaimo kun valtaosan vuodesta olen enemmän tai vähemmän omiin ajatuksiini ja oloihini vetäytyvä. Ajattelenkin että pidemmällä tähtäimellä läheisilleni olisi parempi elää ilman minua ja masentuneisuuttani kuin elää itsemurhani kanssa.

 

["Alkup"]

[QUOTE="Meikäläinen";25320657]Mulla kans mutta olen ajatellut että eiks se vasta tylsää ookin kun makaa haudassa![/QUOTE]

En mä missään haudassa makaa. "Mä" en enää silloin ole.

No ei... Mä näen sen unena. Eikö ole ihanaa illalla nukahtaa? Mä näen kuolemisen sellaisena. Ei se eroa aikaan ennen syntymää. Sua ei vaan ole.

 

[tuhlaajatytär]

[QUOTE="Alkup";25320650]Äidilläsi on varmasti ollut painavat syyt tekoonsa. Miksi kannat kaunaa? Se kuluttaa vain energiaa eikä hyödytä mitään. Ymmärrys ja anteeksianto auttavat.[/QUOTE]

Lapsi on jäänyt ilman äitiä....miten sen voi antaa anteeksi. Oma äitini teki itsemurhan, kun olin aikuinen. Syyllisyys vaivaa jatkuvasti omaisia.Miten olisi voinut auttaa? Itselläni ei ole enää äitä, lapsillani ei ole mummia.Isällä ei ole puolisoa.Ystävillä ei ole ystävää.

 

["alkup"]

[QUOTE="Alkup";25320689]Tiedän että se helpottaa jossain vaiheessa. Masennukseni on kausittaista. Tulee ja menee. Mutta masennuskaudet vain lisääntyy kun en uskalla enää ei-masentuneena iloita kun tiedän että nurkan takana masennus taas odottaa. Minulta löytyy kaksisuuntaisen oireita aika paljon.. Maniaan saakka en mene mutta hypomanian oireita löytyy ns hyvinä kausina. Mutta hyvä kausi ei ole kuin 2-3kk vuodessa. Loput on tätä. Ensin ahdistaa, sitten masentaa, itkettää, masentaa ja sitten totaalinen turta. Ei mitään. En välitä.

Ei tätä voi ymmärtää ennenkuin itse käy tässä.

Mietin että tätä tää on loppu iän. Olenpa tosi kiva äiti ja vaimo kun valtaosan vuodesta olen enemmän tai vähemmän omiin ajatuksiini ja oloihini vetäytyvä. Ajattelenkin että pidemmällä tähtäimellä läheisilleni olisi parempi elää ilman minua ja masentuneisuuttani kuin elää itsemurhani kanssa.[/QUOTE]

Typo... Siis heidän olisi pidemmällä tähtäimellä parempi elää ilman minua kuin elää masennukseni kanssa.

 

["Vieras"]

[QUOTE="Alkup";25320650]Äidilläsi on varmasti ollut painavat syyt tekoonsa. Miksi kannat kaunaa? Se kuluttaa vain energiaa eikä hyödytä mitään. Ymmärrys ja anteeksianto auttavat.[/QUOTE]

Eipä ollutkaan. Riidan päätteeksi (isäni kanssa) oli vihapäissään mennyt ja hirttänyt itsensä 21-vuotiaana. Läheisen sukulaiset ovat sitä mieltä, että se oli hetken mielijohde. Minä olin tietysti 3-vuotiaana viaton äitini tekoon mutta olen rakastavista läheisistä huolimatta saanut kantaa suurta taakkaa. Siinä ei paljon anteeksiannot tule mieleen. En muista hänestä mitään. Kuvista katsoo tuntematon nainen.

 

["Alkup"]

Lapsi on jäänyt ilman äitiä....miten sen voi antaa anteeksi. Oma äitini teki itsemurhan, kun olin aikuinen. Syyllisyys vaivaa jatkuvasti omaisia.Miten olisi voinut auttaa? Itselläni ei ole enää äitä, lapsillani ei ole mummia.Isällä ei ole puolisoa.Ystävillä ei ole ystävää.

Olen hyvin pahoillani puolestanne. On varmasti todella raskasta kun omainen tekee itsemurhan.

Mutta, kuten sanottu. Minä olen sitä mieltä että ihmisellä on oikeus päättää päivänsä. Ja niinkiin raa´alle se itsemurhan omaisten korvissa kuulostaa, minusta omaisten tulisi koittaa ymmärtää sitä itsemurhaan ajautunutta. Ei siihen lähdetä noin vain. Se on yleensä pitkän harkinnan tulos. On haettu apua, sitä saatukin mutta mikään ei vaan auta oloon. Ja sitten päädytään ottamaan henki. Ei se ole omaisten vikaa. En ymmärrä miksi omaisten pitää syyllistää itseään? Mistä se ajatus kumpuaa että juuri SINÄ olisit voinut pelastaa sen ihmisen?

Ja jos itsemurha on itsekästä, niin eikö ole itsekästä odottaa jonkun elävän vain siksi ettei sinulle/omaisille tule paha mieli? Ettet vaan syyllistä itseäsi? Älä elä syyllisyydessä, sinä et ole aiheuttanut äitisi itsemurhaa. Ei kukaan aiheuta sitä. Siinä on vain ihminen joka ei enään halunnut olla täällä.

 

["kohtalotoveri"]

itsemurahasta jää myös läheisille syylisyyden tunne jonka he kantavat koko elämänsä harteillaan. Olen myös sitä mieltä että kuuluisit sairaalahoitoon, itse myös olen sairastanut masennusta jo pari vuotta ja edelleen tämä on kamppailua ettei ns. vajoa.. varsinki jos on noin alhaalla jo sieltä ylös nouseminen vaatii paljon, mutta usko pois luovuttaa ei kannata. kerran me täällä kuitenkin eletään, miksi päättää se itse kun meille vielä aikaa on annettu, koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan. nyt vain rohkeasti kerrot kaikille läheisille mikä on tilanne ja toivon että joku heistä ymmärtää tilnateen vakavuuden ja saattaa sinut sairaalahoitoon koska mitkään terapiat tuossa pelkästään auta ne vain kantaa sua. Toivotan jaksamista ja uskoa tulevaisuuten.

 

["Alkup"]

[QUOTE="Vieras";25320747]Eipä ollutkaan. Riidan päätteeksi (isäni kanssa) oli vihapäissään mennyt ja hirttänyt itsensä 21-vuotiaana. Läheisen sukulaiset ovat sitä mieltä, että se oli hetken mielijohde. Minä olin tietysti 3-vuotiaana viaton äitini tekoon mutta olen rakastavista läheisistä huolimatta saanut kantaa suurta taakkaa. Siinä ei paljon anteeksiannot tule mieleen. En muista hänestä mitään. Kuvista katsoo tuntematon nainen.[/QUOTE]

Olen todella pahoillani.

Mutta en silti ymmärrä miksi et voi antaa anteeksi? Näin kävi, sen kanssa pitää vain elää. Kauna vain kuluttaa.

Minun isäni joutui henkirikoksen uhriksi kun olin lapsi. Olen antanut tappajalle anteeksi, itseni vuoksi. Mitä kaunani olisi auttanut asiaan? Ei mitään. Se olisi kuluttanut VAIN minua.

 

[:/]

Jokainen ihminen on uniikki ja jokaisella on joku tarkoitus olla täällä. etkö halua nähdä kun lapsesi kasvavat ja saavat lapsia jne. eihän kenekään tarvi kenenkään vuoksi elää. Olet kuitenkin tehnyt lapset eikö se velvoita sinua olemaan heille äiti eikä hylkäämäään heitä?!

 

["alkup"]

[QUOTE="kohtalotoveri";25320777]itsemurahasta jää myös läheisille syylisyyden tunne jonka he kantavat koko elämänsä harteillaan. Olen myös sitä mieltä että kuuluisit sairaalahoitoon, itse myös olen sairastanut masennusta jo pari vuotta ja edelleen tämä on kamppailua ettei ns. vajoa.. varsinki jos on noin alhaalla jo sieltä ylös nouseminen vaatii paljon, mutta usko pois luovuttaa ei kannata. kerran me täällä kuitenkin eletään, miksi päättää se itse kun meille vielä aikaa on annettu, koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan. nyt vain rohkeasti kerrot kaikille läheisille mikä on tilanne ja toivon että joku heistä ymmärtää tilnateen vakavuuden ja saattaa sinut sairaalahoitoon koska mitkään terapiat tuossa pelkästään auta ne vain kantaa sua. Toivotan jaksamista ja uskoa tulevaisuuten.[/QUOTE]

En halua sairaalaan eikä ne minua sinne edes ottaisi. Käyn töissä, hoidan hommani kotona, lapset ja koirat. En ole ns. toimintakyvytön.

Edellisen kerran kun sairaalassa olin, olin eri tavalla masentunut. En pystynyt käymään töissä, makasin vain, en peseytynyt ja sitä rataa.

 

[tuhlaajatytär]

Jokaisen elämä on arvokas. Masentuneena sitä ei vaan näe.

 

["alkup"]

Jokainen ihminen on uniikki ja jokaisella on joku tarkoitus olla täällä. etkö halua nähdä kun lapsesi kasvavat ja saavat lapsia jne. eihän kenekään tarvi kenenkään vuoksi elää. Olet kuitenkin tehnyt lapset eikö se velvoita sinua olemaan heille äiti eikä hylkäämäään heitä?!

Toki haluaisin nähdä lasteni kasvavan mutta olemalla heidän elämässään pilaan heidät vaan. Ja loppu ikä menee sitten siinä kun lapset vihaavat minua, en saa tavata heitä enkä lapsenlapsiani.

Kuten sanoin, en näe tulevaisuutta. Sitä ei vain ole minulle. Ryssin kaiken.

 

["kohtalotoveri"]

[QUOTE="alkup";25320806]En halua sairaalaan eikä ne minua sinne edes ottaisi. Käyn töissä, hoidan hommani kotona, lapset ja koirat. En ole ns. toimintakyvytön.

Edellisen kerran kun sairaalassa olin, olin eri tavalla masentunut. En pystynyt käymään töissä, makasin vain, en peseytynyt ja sitä rataa.[/QUOTE]

ajattelin lähinnä sitä, että saisivat lääkityksen kohdalleen, koska avuksi selviytymiseen tarvit oikean lääkityksen lisäksi tarvit nyt jotaki pirstystä elämään jotaki joka antaa intoa tulevaisuuten. jos jatkat samaa rataa kotona niin eihän se siitä miksikään muutu vaan JOKIN on nyt muututtava!!

 

["minä"]

Mutta minusta lastesi vuoksi sinun on yritettävä, olet heidän tänne tehnyt ja se että edes yrität heidän vuokseen olet jo siksi hyvä äiti. Menenisyyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuten voi vaikuttaa!!!

 

["Alkup"]

[QUOTE="kohtalotoveri";25320838]ajattelin lähinnä sitä, että saisivat lääkityksen kohdalleen, koska avuksi selviytymiseen tarvit oikean lääkityksen lisäksi tarvit nyt jotaki pirstystä elämään jotaki joka antaa intoa tulevaisuuten. jos jatkat samaa rataa kotona niin eihän se siitä miksikään muutu vaan JOKIN on nyt muututtava!![/QUOTE]

Niin mikäköhän tässä nyt pitää muuttua? Ihan tavallista elämää elän, itseasiassa aikalailla unelmaani. On lapsia, ihana mies ja eläimiä. On töitä, on oma koti. Kaikki OK.

Ei masennus ole yhtäkuin jokin "virhe" elämässä jonka pystyy korjaamaan.