Itsemurhasta

["vieras"]

Tämä kirjoittelusi ja puolustelusi muille ihmisille on myös aika ihmeellistä. Mitä sitten odotit, kun kirjoitit tänne? Purat meihin kiukkuasi,vaikka suurin osa meistä haluaa vain auttaa. Tuskin kukaan netissä voi tietää tilannettasi tarkkaan ja alkuperäisen kirjoituksesi perusteella olet harkitsemassa itsemurhaa. Nyt et sitten olekaan. No hyvä niin.

 

["vieras"]

[QUOTE="Alkup";25320650]Äidilläsi on varmasti ollut painavat syyt tekoonsa. Miksi kannat kaunaa? Se kuluttaa vain energiaa eikä hyödytä mitään. Ymmärrys ja anteeksianto auttavat.[/QUOTE]

Pahin mahdollinen kokemus, pahin tapa tulla äidin hylkäämäksi muuttaa pysyvästi lapsen aivojen rakennetta eikä ihminen pääse siitä koskaan kokonaan yli.

 

[tjetew]

En tosiaankaan jaksa selata kuutta sivua läpi, joten en tiedä onko tätä jo kysytty, mutta MIKSI VITUSSA OLET MENNY LAPSIA HANKKIMAAN??! Mikset vaan tappanut itseäsi ennen lapsia? Jos on niin urpo ollut, että menee hankkimaan lapsia masentuneena tms. niin silloin kyllä ottaa vastuun lapsistaan hoitamalla heidät aikuisiksi eikä pakene tappamalla itseään ja jätä lapsia kärsimään. 'En mä välitä vaikka te joutuisitte kärsimään lopun elämäänne kunhan MINUN kärsimys loppuu - vaikka minä teidän tähän maailmaan tein'

 

[Kvarn]

Miten ajattelit tehdä itsarin? Silleen et joku ohikulkija löytää vai että perheenjäsen löytää sinut? Viesti varmaan auttaa selittämään tekoasi, mutta miten voit olla varma että esim. lapset antavat sinulle anteeksi tekosi, vaikka niin toivoisit, mutta ehkä et välitä siitä kun et välitä elää.

En ymmärrä miksi täällä pitää kysellä mielipiteitä asiasta, meinaatko miettiä näitä kommentteja pilleri ja viinapurkki kourassa, viimeisinä ajatuksinasi. En ymmärrä ja ei mun tarviikkaan, eihän päätöksesi minuun vaikuta. Mutta jos omaiseni olisi tilanteessasi toivoisin että hän puhuisi olostaan jollekkin ja jäisi elämään kanssamme tähän maailmaan.

 

[Älä]

Lääkkeetkö eivät auta? Entä oletko saanut sähköhoitoa? Se on auttanut monia, joille ei ole ollut lääkkeistä mitään vastetta. Roiku vielä mukana. Lastesi takia. Istu vaikka sohvalla ja tuijota äänetöntä tv:tä. Odota parempaa aikaa.

 

["Alkup"]

En odota teiltä mitään. Kysyin vaan.

Johan tuossa äitinikin, juoppo, ehti soittaa ja ilmoittaa kuinka olen vaan heikko. Kuinka HÄN selvisi vaikean isänsä kynsistä hengissä eikä hällä ole mitään traumoja. Miksi minulla siis on.... Kun HÄN selvisi isästään.

Voi luoja.

 

["allukka"]

Kuuleppas nyt. Mun äitini yritti itsemurhaa kun olin 10v. Jätti kirjeen jälkeensä jossa selitti aikeensa ja syynsä siihen ja katosi viikoksi. Se tunne oli aivan kaamea kun luin sitä kirjettä. Sitä tuskaa ei voi sanoin kuvailla! Mä en ikimaailmassa pystyisi tekemään lapsilleni jotain noin hirvittävää. Vasta silloin kun hän menetti oman äitinsä, hän tajusi minkä tuskan oli meille aiheuttanut ja on siitä syvästi pahoillaan.

Mä kävin koko lapsuusajan terapiassa ja osan teinivuosistani myös. Nykyään en pysty vieläkään kovin hyvin puhumaan asiasta lähimmäisteni kanssa (varsinkaan äitini). Pelkään usein, että joku läheinen vahingoittaa itseään jos on mennyt huonosti jo jonkin aikaa.

Älä tee sitä. Ajattele lapsiasi. Ihan oikeasti.

 

["vieras"]

Mie oon ollu masentunu 4 vuotta, välillä todella syvästi. Sairaalahoidossa olen ollut 2 jaksoa. Itsemurhayrityksiä 3. Viimesin vei minut teholle hengityskoneeseen. Viimesin yritys tapahtui 1,5v sitten. Sen jälkeen on tapahtanut paljon. Olen saanut aivan ihanan työpaikan, mahtavat työkaverit (joista yhden kanssa olen ystävystynyt). Tuntuu, että elämä hymyilee pitkästä aikaa Voin kertoa, että vielä puoli vuotta sitten ajattelin itsemurhaa ja en nähnyt tulevaisuudessa mitään elämisen arvoista. Nyt mielessä on usein, että jos oisinki kuollu. En ois tavannu uutta ihanaa ystävääni. En ois nähny kuinka lapset kehittyy jne.

Puhu miehellesi, terapeutillesi. Mene sinne sairaalaan Toivottavasti saat elämänlangasta vielä kiinni :hug:

 

["vieras"]

Kyllä jokainen saa itsemurhan tehdä, ei siinä mitään. Mutta teethän sen itse, etkä ulkoista veturinkuljettajille tai rekkamiehille.

 

["hullu"]

Täälä myös kolmekymppinen kahden pienen äiti ja itsari käy mielessä kokoajan. Ei tässä ole mitään järkeä, traumatisoida lapsia sairastelullaan. Oikeastaan minun ei koskaan mielenterveyspotilaana pitänyt tehdä lapsia, mutta niin tein.
Hoidot on, mutta pää ei parane.

Toivon sinulle voimia elämään ap. Minäkin tässä kituuttelen päivästä toiseen vaikka elämä on hyvin. Lapset, mies, opiskelupaikka ja töitä. Kaikki on terveitä vain minä olen sairas mieleltäni.
Voi kumpa joskus parantuisin..............

 

[hulirumps]

Yhden asian voit surutta "tappaa" elämästäsi. Nimittäin yhteyden äitiisi. Ei sinun tarvitse hänen terapeutti olla ja kuunnella hänen itkujaan, vallankin jos hän on vielä niin keskittynyt omaan huonoon oloonsa ettei voi nähdä sinun pahaa mieltä.

Jos et välejä täysin halua poikkin - sanot vaan että et enää suostu hänen kanssaan märhetimään hänen elämäänsä. Älä annan äitisi viedä mukanaa. Jos hän ei suostu tuohon - sitten katkaiset välit. Ei sinun tarvitse äitisi taakkaa kantaa, anna sen vaan olla. Älä koe huonoa omaatuntoa, jokainen kuitenkin on oman onnen seppä.

Et voi muuttaa äitiäsi - mutta voit sulkea pois. Tiputa kivi kerrallaan taakastasi pois.

 

["vieras"]

[QUOTE="Alkup";25324552]En odota teiltä mitään. Kysyin vaan.

Johan tuossa äitinikin, juoppo, ehti soittaa ja ilmoittaa kuinka olen vaan heikko. Kuinka HÄN selvisi vaikean isänsä kynsistä hengissä eikä hällä ole mitään traumoja. Miksi minulla siis on.... Kun HÄN selvisi isästään.

Voi luoja.[/QUOTE]

Mulla äiti samanlainen. Juoppo myös. Kun kaksoseni olivat vauvoja niin kerran itkin hänelle, että oon tosi väsyny (yksin hoidin lapseni, tukiverkko asui toisella puolen Suomea). Äitini sanoi, että se vaan pitää jaksaa, onhan hänkin jaksanu! Joo, äitini on jaksanu aina yhen vauvan kans kerralla ja mie olen ollu todella paljon apuna! Mie oon siis vanhinta pikkusiskoani 13 vuotta vanhempi.

Anna mennä toisesta korvasta ulos tuommosen ihmisen puheet!

 

["vieras"]

Kyllä tää maailma vaikuttaa välillä niin kylmältä...
Väsyneelle laitetaan vaan lisää kökköö ja vaatimuksia niskaan.
Olen itsekin aikoinaan ollut itsemurhan partaalla ja olisin varmaankin sen tehnyt jos ei "enkeli" olisi ilmestynyt elämääni avuksi.
Toivon että saat uskoa parempaan, koska jokainen elämä on arvokas.
Jos sydämessäsi on kapinaa auttavia tahoja vastaan niin luovu siitä.
Ole rehellinen ja pyydä apua. Älä välitä ilkeistä sanoista, vaikka tottakai ne satuttavat.

 

["Alkup"]

Teen niinkuin joku ehdotti, katson huomiseen.

Äitini kanssa puhuin jo kolmeen kertaan ja se antoi minulle tahdon:en lähde tuohon..

Nyt vetäsen iltapalan huiviini ja painun nukkumaan.

 

["Alkup"]

[QUOTE="Alkup";25324913]Teen niinkuin joku ehdotti, katson huomiseen.

Äitini kanssa puhuin jo kolmeen kertaan ja se antoi minulle tahdon:en lähde tuohon..

Nyt vetäsen iltapalan huiviini ja painun nukkumaan.[/QUOTE]

Pakko lisätä että ei kyllä jaksaisi. Vaikka joku sen vääntääkin ettn olen vain laiska.

Mutta totuuden nimissä. Mulla on/oli tässä edessä lääkkeet. Että nyt sen teen.

No, katsotaan huomenna taas.

 

["..."]

yksi asia mistä voit olla kiitollinen on se, että voit nukkua... ei ehkä iso asia, mut asia kuitenkin... mie en saanut sillon masentuneena edes nukuttua vaan elin 24/7 sen tuskan kanssa ja olisin toivonu edes et oisin saanut nukkua ja olla hetken pois vaan ei... mie valvoin... ja olo olo aivan kauhea ku se väsymys vei nii henkiset ku fyysisetkin voimat ja luulin et saan ihan totaallisen hermoromahduksen... siskolleni tästä mainittuani hän sanoi " sinä olet jo sen saanu" eli tajusin ettei alemmas enää voi mennä... ja sieltä on tultu... ja yks asia mikä mua lohdutti oli teraupeuttini et sillä pahalla ololla on huippu ja siitä suunta on vaan alaspäin eli joskus se huippu tulee ja sieltä tullaan alas ja olo helpottaa...

 

["vieras"]

[QUOTE="Alkup";25324953]Pakko lisätä että ei kyllä jaksaisi. Vaikka joku sen vääntääkin ettn olen vain laiska.

Mutta totuuden nimissä. Mulla on/oli tässä edessä lääkkeet. Että nyt sen teen.

No, katsotaan huomenna taas.[/QUOTE]


Tuokin jos joka päivä miettii, että tekiskö vai eikö tekis, niin on aika kuluttavaa.
Harrastin sitä itse jonkun aikaa, kunnes päätin että en tuhlaa vähäistä energiaani tän asian vatvomiseen. Päädyin siis siihen, että vaikka ois kuinka vaikeeta niin itsemurhaa en tee... taistelen ainakin siihen asti kun voimat riittää.

 

["ilona"]

Minä tietyllä tapaa ymmärrän sinua, itselläni oli psykoosi ja sen jälkimainingeissa olo oli todella hirveä, hyvin pitkälti siitä syystä että lääkärin neuvosta yritin lopettaa lääkityksen liian aikaisin. Ei sitä olotilaa oikeesti kestä kuukaudesta, jopa vuodesta toiseen. Mulle riitti viikko, sit alotin lääkityksen uudestaan ja olo normalisoitui. Olisiko sinulle olemassa vielä sopivampaa lääkitystä? Pääsisitkö ihan osastohoitoon? Älä luovuta vielä. Veljeni teki itsemurhan kuukausi sitten, eikä sitä varmaan ikinä ymmärrä miksi vaikka jätti ihan selkokielisen viestin. Ei vaan tajua. Sinulla on vielä lapsiakin. Yritä saada vielä apua, kerro rehellisesti terapiassa siitä et nyt on seinä tullut vastaan. Toivon todella että saat oikeanlaista apua...

 

["Alkup"]

[QUOTE="...";25324981]yksi asia mistä voit olla kiitollinen on se, että voit nukkua... ei ehkä iso asia, mut asia kuitenkin... mie en saanut sillon masentuneena edes nukuttua vaan elin 24/7 sen tuskan kanssa ja olisin toivonu edes et oisin saanut nukkua ja olla hetken pois vaan ei... mie valvoin... ja olo olo aivan kauhea ku se väsymys vei nii henkiset ku fyysisetkin voimat ja luulin et saan ihan totaallisen hermoromahduksen... siskolleni tästä mainittuani hän sanoi " sinä olet jo sen saanu" eli tajusin ettei alemmas enää voi mennä... ja sieltä on tultu... ja yks asia mikä mua lohdutti oli teraupeuttini et sillä pahalla ololla on huippu ja siitä suunta on vaan alaspäin eli joskus se huippu tulee ja sieltä tullaan alas ja olo helpottaa...[/QUOTE]

Nooh, olen nukkunut viim kolme-neljä vuotta lääkkeillä.

Eli illalla ysin aikaan tempaan lääkkeet ja uni vie siitä n. tunnin kuluttua.

Muutoin määkin valvon. Valvoinkin n. 10v enemmän tai vähemmän...

 

["tuuli"]

[QUOTE="Alkup";25325032]Nooh, olen nukkunut viim kolme-neljä vuotta lääkkeillä.

Eli illalla ysin aikaan tempaan lääkkeet ja uni vie siitä n. tunnin kuluttua.

Muutoin määkin valvon. Valvoinkin n. 10v enemmän tai vähemmän...[/QUOTE]

En tiedä mitä lääkkeitä syöt - mutta oletko koskaan kuullut Valdoxanista? lääke joka pelasti minut tuosta samasta. Toi takaisin normaalin unirytmin. Kyseessä siis masennuslääke, joka poikeavasti otetaankin illalla. Ei nukuta sua pöpperöuneen vaan hyvin liki normaalia...Alku ei tuollakaan ollut helppo, mutta suorastaan taivaallinen lääke oli mulle. 2 vuotta söin tuota ja nyt elän täysiä, ilman mitään lääkettä. Ennen tuota kokeiltiin kymmenen eri kuuria, erinäisiä aikoja. Päälle unilääkeet...

 

[se joka ei muista nickiä7]

[QUOTE="Alkup";25324953]Pakko lisätä että ei kyllä jaksaisi. Vaikka joku sen vääntääkin ettn olen vain laiska.

Mutta totuuden nimissä. Mulla on/oli tässä edessä lääkkeet. Että nyt sen teen.

No, katsotaan huomenna taas.[/QUOTE]

Ihana että otit neuvostani vaarin. Mun oli pakko tulla katsomaan näin illalla oletko vielä kirjoittanut jotain. Älä mieti tänään huomista. Kuhan nyt pysyt tämän päivän hengissä.

En voi luvata että huominen on parempi, mutta se voi olla sitä. Jos huomenna on hyvä - nauti hetki keveydestä. Äläkä mieti ylihuomista.Ei kannata yrittää liikaa. Kuhan selviät tästä päivästä.

Olet tärkeä - muista se. et laiska etkä vähäpätöinen.

 

["vieras"]

Minun hyvä ystäväni teki itsemurhan viime heinäkuussa ja tältä mieheltä jäi vaimo ja lapset. Läheisille tämä on ollut todella raskasta aikaa. Itse olen kokenut sen siten että toisaalta onko kenenkään pakko täällä olla jos ei jaksa, toisaalta olen äärimmäisen vihainen tälle ystävälle ja haudalla käydessä tekisi mieli vain huutaa että mitä hemmettiä se meni tekemään mutta päällimmäisenä on vain ajatus että kun se ihminen olisi vain tässä että saisi halata ja kysyä että mikä sillä on hätänä. Ole kiltti ja hae apua!

 

[fortunate]

Mun mielestä ihmisellä on oikeus päättää päivänsä jos niin haluaa.

Lapsia on toki suotavaa ajatella(muita läheisiä ei mun mielestä tarvi), mutta jos ajatellaan, että lapsilla olisi masentunut ja melankolinen, ehkä jopa vihainen ja itsetuhoinen äiti vai että äiti olisi kuollut, niin kyllä mun mielestä toi kuolema on parempi vaihtoehto.
Molemmat toki jättävät jälkensä lapsiin.

 

["Alkup"]

[QUOTE="vieras";25325177]Minun hyvä ystäväni teki itsemurhan viime heinäkuussa ja tältä mieheltä jäi vaimo ja lapset. Läheisille tämä on ollut todella raskasta aikaa. Itse olen kokenut sen siten että toisaalta onko kenenkään pakko täällä olla jos ei jaksa, toisaalta olen äärimmäisen vihainen tälle ystävälle ja haudalla käydessä tekisi mieli vain huutaa että mitä hemmettiä se meni tekemään mutta päällimmäisenä on vain ajatus että kun se ihminen olisi vain tässä että saisi halata ja kysyä että mikä sillä on hätänä. Ole kiltti ja hae apua![/QUOTE]

Sait minut itkemään. Tuo " mikä sillä on hätänä"....

Kun mä mietin mikä mulla on hätänä... En tiedä. Äiti vaan hokee että kaikkihan mulla on ok ja sitä rataa... Mies ei ymmärrä, kukaan ei ymmärrä. Minäkään en ymmärrä miksi haluan kuolla.

 

["vieras"]

[QUOTE="Alkup";25325225]Sait minut itkemään. Tuo " mikä sillä on hätänä"....

Kun mä mietin mikä mulla on hätänä... En tiedä. Äiti vaan hokee että kaikkihan mulla on ok ja sitä rataa... Mies ei ymmärrä, kukaan ei ymmärrä. Minäkään en ymmärrä miksi haluan kuolla.[/QUOTE]juuri siksi sinun pitäisi hakea apua jotta ulkopuolinen pystyisi ymmärtämään mikä sinulla on hätänä. Oma maailma voi joskus olla niin musta ettei sitä itse ymmärrä ennenkuin joku muu sen näyttää ja siitä saa purettua sen pahan olon pois ja elämä voi jatkua parempana. Tsemppiä sinulle halausten kera.