ja taas tuodaan vatsatautiset päivähoitoon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullista tämäkin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surullista tämäkin

Vieras
Eräs perhe kertoi naureskellen eilen, että heidän lapsi oli aamulla kakannut "niin isot ripulit, että oli kainaloihin saakka". Oli ripuloinut myös matkalla hoitoon. Kertoessani, että lapsi pitää viedä kotiin, sanoi että on pakko lähteä töihin ja äiti tulee kohta hakemaan sitten. Äiti tuli 10.30, kuulemma siksi, että vauvan rytmin kannalta kätevintä. Tätä ennen lapsi oli oksentanut mun syliin ja sohvalle.

Tänään tuli hoitoon toisen perheen lapset, joista molemmat vatsataudissa olleet. Viimeisin ei kuulemma"enää illalla oksentanut". Vatsa ihan vesiripulilla, mutta he eivät pääse hakemaan ennen kolmea, koska työt. Vuoden ikäinen siis itkee ja ripuloi päivähoidossa.

Tiedän, että työnantajat ovat välillä tiukkoja, että joutuu ottaa palkattomia, tekemään yli,lisä ja rästitöitä, ei ole mummeja,kummeja,kaimoja tai edes naapuria auttamassa. Mutta ihan oikeesti. Nämä on lapsia! En niele yhtäkään "mutku"- selitystä siihen, että on niin pakko mennä töihin, että tuodaan/jätetään hoitoon lapsi, jolla kuumetta/oksentaa/ripuloi. En yhtäkään.

Luojan kiitos suurinosa hoitaa hommat hyvin ja laittaa lapset etusijalle. Noh, tietääpä itse mitä tekee ensiviikolla tai jos hyvin käy ni jo viikonloppuna. Ripuloin ja oksennan.
 
Pääse nyt huolella käsiäsi ja ala laita sormia suuhun. Syö maitohappobakteerikapseleita.

Miten voit nyt ylipäätään olla koneella, jos olet päiväkodissa lastenhoitajana? Eikö sinun pitäisi olla nukkarissa lapsia vahtimassa??

Mikä selitys tuo muka on, että lapsi haettiin 10:30, kun se on vauvan rytmeille parasta?? Monenko aikaan lapsi jo tuotiin hoitoon??

Eikä tuo vesiripulilla oleva taaperokaan kivalta kuulosta, surkeaa menoa kerrassaan!!

Itse en omaa pientäni vielä moneen vuoteen hoitoon vie. Saa olla kotona omassa rytmissä ja omissa tekemisissään.
 
Jos lapsi on noin selkeesti kipeä ja vanhemmat silti tuo lapsen hoitoon ja soittaessa ei pääse töiden jälkeen hakemaan kuin vasta klo.15 niin eikös se ala olla jo last.suojelun asia?

Tuli kyllä mieleen, että joistain terveydenhuollon paikoista on lähes madotonta irrottautua yhtäkkiä tai voi koitua vaaratilanteita. Näin ei olisi jos työntekijöitä olisi riittävästi, mutta tiedetäänhän tää nykypäivän meininki..
 
No ei nyt ihan kuitenkaan lastensuojelun asia, jos muuten lapsesta huolehditaan hyvin. Ja sille ku kysy, kuinka voin olla koneella, niin puhelimellakin tänne pääsee ja nukkarissa on monta pitkää minuuttia oleilla, kun just nyt ei ole mitään hommiakaan mitä olis tehnyt. Plus että meilläkin on taukoja. ;)

puol yksitoista haettu lapsi tuli seitsemältä.vauva käy ekoille päkyille kuulemma kymmeneltä, joten kätevintä nukuttaa se eka vaunuihin ja hakea sillä reissulla sisarus.
 

Yhteistyössä