Jaksaisitteko puida mun kanssa tätä asiaa.. ei ole ketään kenelle kertoa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "höh"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"höh"

Vieras
Mun ihmissuhdeongelmista. Tai lähinnä siitä, että mitään vakavia ihmissuhteita (=lue seurustelusuhteita) ei ole.

Mä oon ilmeisesti ihan nätti ja kivaa seuraa, kun miespuoleisia kavereita riittää. Töissäkin heitetään viatonta flirttiä ja vitsaillaan yms, joten ilmeisesti mä en aivan hirviökään ole. Nettideittipalstoilla saan paljon kehuja ulkonäöstäni ja taas toisaalta siitä kuvasta minkä itsestäni annan kirjoittamalla. Siis olen mukava ja hauska jne.
Ja baareissa silloin harvoin kun käyn, niin aina on vähintään yksi mies tekemässä tuttavuutta mun kanssa. (Ja ei, en siis lähde niitten mukaan jne)

Mutta silti mä vaan olen yksin. En tiedä syytä. Välillä ahdistaa ikisinkkuus, välillä ahdistaa ajatuskin miehistä. Mä en ymmärrä torpedoinko mä itse kaikki orastavat jutut tietämättäni, vai onko mussa joku kauhea juttu jota en itse tajua ollenkaan ja joka tappaa miesten mielenkiinnon?

Mä osaan flirtata, olen seurassa iloinen ja hauska, osaan myös keskustella vakavamminkin. En ole takertuva, en liian päällekäyvä, en epätoivoinen. En ole tyrkky, mutta en myöskään täysin sisäänpäinkääntynyt persoonakaan.
Mikä mussa on? Joku sitoutumiskammoisuusko sittenkin lopulta vai mikä?
 
Ehkä se onkin se ettei sussa kertakaikkiaan ole mitään vikaa. Miehiä kuulemma pelottaa liian täydelliset naiset, eivät viitsi edes yrittää mitään kun luulevat jo valmiiksi ettei heillä oo mitään saumaa. En tiedä mitä sun pitäis tehdä, ehkä leikkiä vaikka jossain asiassa vähän avutonta tai jotain. :)
 
Siis mihin se sitten stoppaa? Miehet antavat pakit kun pyydät heitä treffeille? Miehet eivät ikinä pyydä sinua treffeille? He pyytävät mutta eivät enää halua tavata toista kertaa? Jos vain odotat passiivisena että joku tulee ja vie, niin voi olla että saat odottaa loppuikäsi. Olen itsekin ihan normaalin näköinen ja muutenkin mukava nainen, mutta jokaikisessä seurustelusuhteessa olen itse saanut olla alussa se aloitteen tekijä. Eli olen mennyt juttelemaan / pyytänyt kahville / jne. Jos olisin vain istunut ja odottanut miesten aloitteita, en olisi varmaan ikinä seurustellut!
 
Etkö keksi ittestäs yhtään huonoa puolta? Luettelit hyvät puoles ja kysyit mikset kelpaa, epäiletkö että vika piilee jossain sun hyvässä ominaisuudessas vai eikö sulla ole huonoja ollenkaan?

Esim. kaunis, mukava ja huumorintajuinen ihminenkin voi olla esim. sairaalloisen mustasukkainen, epäsiisti, rasittava, tylsä, eri aaltopituudella, maaninen virkkaaja, mitä tahansa. Tuskinpa se ongelma piilee siinä että oot liian kaunis ja mukava.
 
Ongelma voi tosiaan olla että olet liian kaunis ja kunnollinen, näin ainakin mulle on sanottu joskus - ja en siis kuvittele olevani mikään häikäisevä kaunotar. Hamassa nuoruudessani luulin olevani jotenkin viallinen kunnes mulle joku (mies) kertoi, että moni mies haluaa "tavallisemman" naisen. Löysin kuitenkin sen rohkean, joka uskalsi minut ottaa mukaansa.

Ole vain oma itsesi, kyllä se jostain löytyy, jolle olet juuri passeli :)
 
En todellakaan tarkoittanut, että olisin liian kaunis ja mukava :O
Ja on mussa huonoja puolia, vaikkapa astetta huonompi itsetunto tai epätäydellinen kroppa tai vaikka se, että ahdistun helposti parisuhdeviritelmissä. Mutta tarkoitin sitä, että noin ensinäkemältä kuvittelisin olevani kuten muutkin, eli ettei mussa ole mitään kyttyräselkää tai torahampaita tai että oisin täysin kyvytön sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Siis mun ihmissuhdeviritelmät aina hyytyy omaan itseensä. Joko "tutustuminen" jatkuu iät ja ajat, eikä treffeistä tule koskaan edes puhetta. Tai sitten tapaillaan muutamia kertoja, ja yhtäkkiä huomaankin langenneeni mieheen joka "ei tiedä sittenkään mitä haluaa" - ja kuukauden sisällä se onkin kihloissa jonkun toisen kanssa. Joko tai. Mulle käy aina näin.
Ai niin. On vielä kolmas vaihtoehto. Se, että mies osoittautuukin varatuksi, joka keräilee omaa pikku haaremiaan ja tahtois mut yhdeksi kymmenestä.

Välillä tuntuu, etten jaksa käydä enää tätä samaa soopaa läpi, luovutan ja annan olla. Välillä taas tuntuu siltä, että pitäiskö sittenkin vaan heittäytyä. Ottaa jokainen yhteysyritelmä täysillä ja olla ajattelematta yhtään mitään. Se tyyli kyllä kolisuttaa pahemman kerran, mutta ehkä siitä selviäis? Ehkä mä siis sittenkin oon liian varovainen ja analysoin kaikkea jo ennenkuin edes ehdin tutustumaan kehenkään. Ja sen pika-analyysin jälkeen totean että nääh, ei kiinnosta tuokaan tyyppi. Ehkä mun pitäis heittäytyä bimboksi, jolle jokainen vastaantuleva mies on potentiaalinen aviomies.
(Kauhea ajatus)
 
Naulan kantaa - analysoit liikaa. Se voi olla yksi seikka. Entäs periaatteellisuus, oleko kovin periaatteellinen? se saattaa säikyttää miehiä tai liika mustavalkoisuus (joka on enemmän naisten pahe). Vieteriukko ei tarvitse olla, mutta liika radikaaliuskin voi karkottaa.
 
Onhan mulla toki omat periaatteeni ja arvoni, ja toivon että sillä unelmien kumppanillani ne olis suunnilleen samat. Lähinnä siis että perhe ja rakkaus ois ykkösenä, luottamus ja rehellisyys tärkeitä, sitoutuminen ja tasapuolisuus jne. En siis halua elämääni sellaista miestä, joka jatkaa sinkkuelämää parisuhteessa ollessaankin, tai joka pettää tai valehtelee tai haluaa naisen vain kotiorjaksi yms. En siis ole valmis huolimaan ketä tahansa, siinä asiassa olen täysin mustavalkoinen vaikka muuten koenkin olevani aika avarakatseinen.
 
[QUOTE="aapee";25032878]Itseni ikäistä suunnilleen, +-5v on haarukka. Ylöspäin ehkä hiukan enempikin, mutta ei kyllä kovin paljoa. En vain ole koskaan syttynyt itseäni kymmenen vuotta vanhemmista (tai jopa enemmänkin) miehistä.[/QUOTE]

Minkäikäinen olet itse?
 
No kolmekymppiset miehet saavat paljon nuorempia, joten miksi tyytyä omanikäiseen. Ala katella 50+ ikäisiä, niin johan nappaa. Jos ei kiinnosta, niin voivoi. Ei niitä 30 miehiäkään 30 naiset kiinnosta. Luonnonlaki.
 
Olet oikeassa, eli ei saa analysoida liikaa vaan lähteä avoimin silmin joka juttuun. Mitään siinä ei häviä, mutta voi voittaa kyllä! Eikä kannata aloittaa tutustumista niin, että etsii vikoja toisesta. Ja pitää ilmaista olevansa kiinnostunut sopivissa määrin, jos on kiinnostunut, mutta ei kuitenkaan ripustautua. Eli älä leiki vaikeasti tavoiteltavaa, nainenkin SAA tehdä aloitteita.
 
Niin ja sitten kannattaa unohtaa täydellisen kumppanin/unelmien prinssin löytäminen. Elämän mies ei välttämättä olekaan sellainen josta on aina unelmoinut, mutta jos antaakin erilaiselle tyypille mahdollisuuden, voi rakkaus yllättää! :)
 
Etsitkö sitä oikeaa niin epätoivoisesti, että kaikissa muissa on jotain vikaa. Sinulla on siis mielessäsi unelmiesi mies, joka sokaisee sinut. Vähän niin kuin vaateostoksilla, haluat mekon ja olet päässäsi piirtänyt kuvan siitä täydellisestä. Et ikinä osta mekkoa tai kaikki on vain ok ja ihan kiva, koska mikään niistä ei ole se kuvittelemasi mekko. Lopeta siis etsiminen. Liiallinen haku päällä-olo näkyy myös päällepäin.

Olen myös aika varma, että torpedoit itse juttusi. Et tiedä mitä oikeasti haluat. Samaan aikaan haluaisit olla villi ja vapaa sinkkunainen ja sekunnin päästä käpertyä miehen syliin katsomaan televisiota. Koska tunteesi heittelevät jatkuvasti, et uskalla olla oma itsesi ja tiedostamattasi käperryt kuoreesi ja ajat miehet pois.

Unohda siis haavemiehesi, häntä ei ole olemassakaan. Mieti haluatko oikeasti parisuhdetta. Jos juttu ei tunnu etenevän, tee aloite.
 
Mä en osaa auttaa, koska olen itse samanlainen ikisinkku.. Ja tosi moni sun kuvailemista ominaisuuksista pätee myös muhun.. ikää tosin muutama vuosi vähemmän. Mutta pitääpä lukea muiden kommentit läpi, mä tiedän, että mulla vika on vähän siinä, että etin sitä unelmien prinssiä, jota ei taida olla olemassakaan..
 
[QUOTE="höh";25031612]Mun ihmissuhdeongelmista. Tai lähinnä siitä, että mitään vakavia ihmissuhteita (=lue seurustelusuhteita) ei ole.

Mä oon ilmeisesti ihan nätti ja kivaa seuraa, kun miespuoleisia kavereita riittää. Töissäkin heitetään viatonta flirttiä ja vitsaillaan yms, joten ilmeisesti mä en aivan hirviökään ole. Nettideittipalstoilla saan paljon kehuja ulkonäöstäni ja taas toisaalta siitä kuvasta minkä itsestäni annan kirjoittamalla. Siis olen mukava ja hauska jne.
Ja baareissa silloin harvoin kun käyn, niin aina on vähintään yksi mies tekemässä tuttavuutta mun kanssa. (Ja ei, en siis lähde niitten mukaan jne)

Mutta silti mä vaan olen yksin. En tiedä syytä. Välillä ahdistaa ikisinkkuus, välillä ahdistaa ajatuskin miehistä. Mä en ymmärrä torpedoinko mä itse kaikki orastavat jutut tietämättäni, vai onko mussa joku kauhea juttu jota en itse tajua ollenkaan ja joka tappaa miesten mielenkiinnon?

Mä osaan flirtata, olen seurassa iloinen ja hauska, osaan myös keskustella vakavamminkin. En ole takertuva, en liian päällekäyvä, en epätoivoinen. En ole tyrkky, mutta en myöskään täysin sisäänpäinkääntynyt persoonakaan.
Mikä mussa on? Joku sitoutumiskammoisuusko sittenkin lopulta vai mikä?[/QUOTE]

elokuvat maksulliseks mutta jotain näin. Siinä nainen on kontrollifriikki ja sai kaikki miehet katoamaan. Kunnes sai "paskiaisen" joka opetti sille miten mies saadaan. Se sai sen naapurin miehen mutta tunnisti lopulta että hää tykkää siitä "paskiaisesta". En muista nimeä sen elokuvaa ei mikään "box offise". Se oli joku romanttinen elokuva.
 
[QUOTE="vieras";25034482]elokuvat maksulliseks mutta jotain näin. Siinä nainen on kontrollifriikki ja sai kaikki miehet katoamaan. Kunnes sai "paskiaisen" joka opetti sille miten mies saadaan. Se sai sen naapurin miehen mutta tunnisti lopulta että hää tykkää siitä "paskiaisesta". En muista nimeä sen elokuvaa ei mikään "box offise". Se oli joku romanttinen elokuva.[/QUOTE]

The Ugly Truth???

Aapee kuulostaa melkein minulta ennen burnoutia. Tosin sen "hankkimista" en suosittele. Joka tilanteeseen tarjoan aina vinkiksi Ben Malisen Häpeän monet kasvot- kirjaa. Mulle se avasi ymmärryksen itseeni. Sun ongelmas aapee saattaa olla, että sinä et tiedä miten sitoudutaan/osaa sitoutua.Ihan niin ku joku ei osaa tanssia.
 

Yhteistyössä