M
Mämmi
Vieras
Eilen Sanna Mämminkin haastattelussa nousi yksi teema esille petetyksi tulleen sielunmaailmassa; naiseuden kyseenalaistaminen.
Sanna Mämmi kertoi että se sai hänet kyseenalaistamaan omaa kelpaavuuttaan naisena tyyliin "olen ruma". Ts. miehen petti ja jätti minut koska en ole tarpeeksi kaunis hänelle.
Ensinnäkin on todella inhimillistä ja ymmärrettävää, että tällaisia tunteita herää. Mutta minusta tämä on aivan kammottava ajatusrakennlma, joka tekee naiset vain objekteiksi miehelle, ja että mies valitsisi, rakastaisi ja sitoutuisi naiseen ensisijaisesti naisen kauneuskertoimensa perusteella. Eli mitä kauniimpi nainen on suhteessa muihin naisiin sitä pienempi on pettämis- ja jättämisriski. Tämä myös ajaa seurustelevan naisen sotaan, tai vähintäänkin kilpajuoksuun muiden naisten kanssa.
Mehän kaikki tiedämme että miehelle biologisesti naisen ulkonäkö on tärkeä asia, ja asia jolla on valtaa ja voimaa miehen parinvalinnassa. Mutta mitä sieluttomia petoja he olisivat, jos yhdenkään naisen tulisi edes saada päähänsä että sellaisessa syvällisessä instanssissa kuin parisuhde (missä on kaksi IHMISTÄ, rakkautta, ystävyyttä, henkistä yhteensopivuutta jne) olisi tullut jätetyksi koska "ei ole tarpeeksi kaunis"? Ei se, että suhde ei toimi, kemiat ei toimi, kasvettiin erilleen, tms tms, vaan että oli liian "ruma"!!!
Tämä on mielestäni aivan hirvoittävä ajatus, ja jos naisille syntyy tällaisia eron jälkeen, meidän TÄYTYY miettiä mikä meidän yhteiskunnassa, naiseuden- ja parisuhteen kuvassa on vialla, jos ihmisen täytyy erossa kokea ettei hän ole tarpeeksi kaunis naisena.
Onko tällaiset naiset niitä, jotka ovat saaneet miehensä alunperin pauloihinsa nimenomaan ulkonäköään hyväksikäyttäen, ja näin kokevat että sen tuoma ote on lipsunut myös miehen jättäessä? Ja samaan aikaa ovat siis myös houkutelleet juuri niitä miehiä, jotka eniten on "vedätettävissä" juuri ulkonäön avuin? Eli miehiä joilla on suurin vietti ja silmää naiskauneudelle?
Mutta mieshän siinä on se idiootti, jos pettää. Ei pettämiseen mikään oikeita, eikä s etarkoita että petetty on "huono". Jättämisen tematiikka taas on ongelmallisempi.