O
ov
Vieras
missä luki " että lapsi on tuhonnut opettajan puhelimen laittamalla sen vesiastiaan ja korvausvaatimus on 30 euroa".
Kyllä pidin taas sen päiväisen saarnan, että "mietis nyt - tuolla rahalla oltaisiin saatu 2 kassillista ruokaa ja nyt pitää tuolla rahalla ostaa opelle uusi puhelin". "Älä enää toiste tälläisiä maksuja meille teetä, ei meillä ole kohta varaa isompia summia maksaa ja toisekseen mieti kanssa sitä kun pöllön temppujasi teet, että me vanhemmat joudumme kaikki maksamaan. "
Lisäsin vielä, että "jos sinä esim; kivellä heität kaveriasi otsaan ja hänelle kävisi siinä huonosti, niin me joutuisimme maksamaan hänen sairaalamaksunsa + korvausmaksut vanhemmille ja lisäksi lapsen vanhemmat olisivat taatusti vihaisia meille, kun meillä on niin riiviö kakara." Saatikka, että mieti sitä, että jos heität saksilla jotain silmään, niin silmästä menee näkö ja mikä vaiva on siitä ihmiselle loppuelämänsä ajan, kun ei näe kunnolla.
En tiedä sitten menikö saarnat perille asti vai ei?
Ensin kun kunnolla räyhäsin lapselle asiasta, niin tuntui, ettei hän oikein taas ymmärtänyt mitä hän oli mennyt tekemään. Itki hetken aikaa ja se oli siinä sitten. Kun sanoin, että mitäs jos leikkaisin pehmolelusi rikki, niin lapsi alkoi uudestaan itkemään ja nyt surkeammalla äänellä. Tosin hän kuitenkin itkun seasta sanoi, ettei se haittaisi, että lelut ovat rikki ja hän hankkisi kuitekin uudet tilalle.
Kun tarkemmin juttelin asiasta, että mitä missä ja miksi? Niin lapsi kertoi, että astiassa oli ollut vettä ja hän oli siihen puhelimen laittanut. Kysyin lapselta, että saako niin tehdä? Lapsi sanoi, että ei saa tehdä. ( Ja silti kuitenkin oli tämmöisenkin pöllöyden mennyt tekemään )
( Miehellekin asiasta heti soitin ja hän oli sitä mieltä, että on annettava lapselle niin kauan piiskaa takamukselle, että hän tajuaa tehneensä väärin. )
Tuntuu, että itsekään ei kohta enää jaksa olla äkäinen kunnolla näistä tempauksista. Alkaa vain tulla hyvin voimaton olotila ja tuntuu, että minkäs näille tempauksille voit? Kun ei voi lapsen matkassa koulussa olla, niin keinot alkavat olla vähissä. Tosin kyllä olen pitkin syksyä tämmöistäkin pelännyt, että mitä tässä vielä on edessä?
Kyllä pidin taas sen päiväisen saarnan, että "mietis nyt - tuolla rahalla oltaisiin saatu 2 kassillista ruokaa ja nyt pitää tuolla rahalla ostaa opelle uusi puhelin". "Älä enää toiste tälläisiä maksuja meille teetä, ei meillä ole kohta varaa isompia summia maksaa ja toisekseen mieti kanssa sitä kun pöllön temppujasi teet, että me vanhemmat joudumme kaikki maksamaan. "
Lisäsin vielä, että "jos sinä esim; kivellä heität kaveriasi otsaan ja hänelle kävisi siinä huonosti, niin me joutuisimme maksamaan hänen sairaalamaksunsa + korvausmaksut vanhemmille ja lisäksi lapsen vanhemmat olisivat taatusti vihaisia meille, kun meillä on niin riiviö kakara." Saatikka, että mieti sitä, että jos heität saksilla jotain silmään, niin silmästä menee näkö ja mikä vaiva on siitä ihmiselle loppuelämänsä ajan, kun ei näe kunnolla.
En tiedä sitten menikö saarnat perille asti vai ei?
Ensin kun kunnolla räyhäsin lapselle asiasta, niin tuntui, ettei hän oikein taas ymmärtänyt mitä hän oli mennyt tekemään. Itki hetken aikaa ja se oli siinä sitten. Kun sanoin, että mitäs jos leikkaisin pehmolelusi rikki, niin lapsi alkoi uudestaan itkemään ja nyt surkeammalla äänellä. Tosin hän kuitenkin itkun seasta sanoi, ettei se haittaisi, että lelut ovat rikki ja hän hankkisi kuitekin uudet tilalle.
Kun tarkemmin juttelin asiasta, että mitä missä ja miksi? Niin lapsi kertoi, että astiassa oli ollut vettä ja hän oli siihen puhelimen laittanut. Kysyin lapselta, että saako niin tehdä? Lapsi sanoi, että ei saa tehdä. ( Ja silti kuitenkin oli tämmöisenkin pöllöyden mennyt tekemään )
( Miehellekin asiasta heti soitin ja hän oli sitä mieltä, että on annettava lapselle niin kauan piiskaa takamukselle, että hän tajuaa tehneensä väärin. )
Tuntuu, että itsekään ei kohta enää jaksa olla äkäinen kunnolla näistä tempauksista. Alkaa vain tulla hyvin voimaton olotila ja tuntuu, että minkäs näille tempauksille voit? Kun ei voi lapsen matkassa koulussa olla, niin keinot alkavat olla vähissä. Tosin kyllä olen pitkin syksyä tämmöistäkin pelännyt, että mitä tässä vielä on edessä?