V
vieras
Vieras
Esikoinen, pian 6v, on nyt jonkun aikaa ollut taas sellaisen uhman kourissa että oksat pois. Varmaan johtuu siitä, kun odottaa hirmuisesti jo eskarin alkua ja sitten uhmailee ihan jännityksestä. Ja tietty se on tuo ikä.
Nyt pojalla on ollut jotain ihme kiroilua. Ei siis kiroile mitenkään sattumanvaraisesti vaan nimenomaan ihan minua ärsyttääkseen. Muutenkin se uhma kohdistuu minuun ja näkyy nimenomaan lähinnä päivisin täällä minun kanssani. Aina on muutenkin uhmaillut ja kiukutellut minulle selkeästi enemmän ja voimakkaammin kuin miehelle.
Ennen kuin poika meni tuossa nukkumaan niin puhuin hänen kanssaan taas ja selitin sitä, että saa olla kiukkuinen mutta kiroilla ei saa, pienempiä ei saa kiusata eikä tehdä tavaroille mitään. Plus sitten tämä uhkailu esim. "jos sinä kiellät niin sitten minä lyön sua" tms.
Mies kuuli, kun puhuin pojan kanssa ja äsken sitten "haukkui" minut siitä, että se on minun syytäni, kun en saa poikaa kuriin. Hänen kanssaan kun se ei koskaan ole tuollainen. (Siis uhmailee kyllä mutta ei niin voimakkaasti) Yritin sanoa taas kerran sitä, että yleensä lapsi koettelee rajoja eniten juuri äidin kanssa jne jne mutta ei - syy on minun kurinpitotaidoissani.
Minä kyllä siis pidän kuria ja asetan rangaistuksia, mutta kun eipä se uhma niillä katoa. Ja nyt tosiaan siis joku rankempi kausi meneillään.
Mutta olenko minä siis paska äiti ja mies hyvä isä?
Nyt pojalla on ollut jotain ihme kiroilua. Ei siis kiroile mitenkään sattumanvaraisesti vaan nimenomaan ihan minua ärsyttääkseen. Muutenkin se uhma kohdistuu minuun ja näkyy nimenomaan lähinnä päivisin täällä minun kanssani. Aina on muutenkin uhmaillut ja kiukutellut minulle selkeästi enemmän ja voimakkaammin kuin miehelle.
Ennen kuin poika meni tuossa nukkumaan niin puhuin hänen kanssaan taas ja selitin sitä, että saa olla kiukkuinen mutta kiroilla ei saa, pienempiä ei saa kiusata eikä tehdä tavaroille mitään. Plus sitten tämä uhkailu esim. "jos sinä kiellät niin sitten minä lyön sua" tms.
Mies kuuli, kun puhuin pojan kanssa ja äsken sitten "haukkui" minut siitä, että se on minun syytäni, kun en saa poikaa kuriin. Hänen kanssaan kun se ei koskaan ole tuollainen. (Siis uhmailee kyllä mutta ei niin voimakkaasti) Yritin sanoa taas kerran sitä, että yleensä lapsi koettelee rajoja eniten juuri äidin kanssa jne jne mutta ei - syy on minun kurinpitotaidoissani.
Minä kyllä siis pidän kuria ja asetan rangaistuksia, mutta kun eipä se uhma niillä katoa. Ja nyt tosiaan siis joku rankempi kausi meneillään.
Mutta olenko minä siis paska äiti ja mies hyvä isä?