Alkuperäinen kirjoittaja Jässi:
Jos sinun luottamustasi käytettiin selkeästi väärin, ehkä jopa laskelmoidusti, niin silloin pitääkin harkita perusteellisesti.
JOs taas taustalla on jotain vallan muuta, voi ehkä omaakin anteeksiantamisen kykyä yrittää kehittää.
Lapsenomainen luottamus parisuhteessa ei ole minusta koskaan typerää, vaan useinkin juuri kaunista.
Ei se laskelmoitua ollut.
Toivottavasti ei. Joskus käy mielessä kyllä sekin että toinen tapahtuma oli..
väittää että oli vahinko, mutta ei se millään ole mahdollista.
Ensimmäinen ei varmaan laskelmoitua, mutta äärimmäisen itsekästä, ilkeää. En pysty ymmärtämään kuinka pystyi olemaan niin välinpitämätön ja ilkeä. En samassa tilanteessa olisi tehnyt niin edes ihmiselle josta en niin välitä tai vaikka olisin suorastaan inhonnut, saati sitten ihmiselle jota rakastaisin? :'(
Myöhemmin sitten vetosi johonkin aivan ihme asioihin millä ei ollut mitään tekemistä tapahtumien kanssa ja sitten vaan kieltäytyi puhumasta.
Enpä paljon kovistellutkaan kun sen jälkeen tapahtui paljon kaikkea, en pystynyt ajattelemaan. Ajattelin että leikin ettei mitään tapahtunutkaan niin se unohtuu, mutta eihän se mihinkään katoa.
Anteeksi että kirjoitus on epäselvää. En halua kertoa varsinaisia tapahtumia tänne kun en halua että niistä tunnistetaan. Ja sitäpaitsi se on niin pitkä ja sekava tarina että sitä ei niin vaan kirjoiteta, enkä pystyisi kirjoittamaan, osa siitä tekee liian pahaa. :/
Nyt nuo tapahtumat sitten nousevat koko ajan ylös ja saan raivareita pienenmistäkin asioista. En pysty ymmärtämään että miksi oli niin ilkeä ja miksi satutti niin paljon? Ja miksi ei voi edes puhua? Miksi pitää keksiä jotain ihme verukkeita ja sitten kun ei halua vastata niin tulee tuo että onko pakko kaivaa vanhoja asioita et ei niille enää mitään voi!
Anteeksi ei pyydä.. ehkä tietää etten pysty antamaan?
