Jos meillä olisikin vaan yksi lapsi kolmen sijaan...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Vilma"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"Vilma"

Vieras
Olisko elämä sittenkin paljon helpompaa... Lapset riitelee (eivät nyt kun ovat isänsä kanssa ulkoilemassa), se vie voimat. En ymmärrä miten saisin rauhan taas tähän taloon. Jos olisi vaan yksi lapsi, ei olisi sisarusten välistä riitaa. Jos olisi yksi lapsi, saisin rauhassa kokkailla koko perheelle ja saisi ehkä muutenkin enemmän aikaiseksi? Lapset on kaikki kaikessa itselleni, mutta nyt tuntuu, että antakaa lepoa ja RAUHAAAAAA!
 
Voi kun olisi useampi, niin se yksi ainoa ei koko ajan roikkuisi minussa kiinni ja haluaisi seuraa.... siskoni pääsee kahden kanssa niin paljon vähemmällä, vaihtaisin milloin vain!
 
Eiköhän kaikessa ole aina se puolensa ja puolensa. Tietyissä tilanteissa yksi lapsi vaatii enemmän vanhemmilta kun ei ole leikkiseuraa sisaruksista.

Mutta lapset kasvaa ja jossain kohtaa ne riitelytkin varmasti vähenee :) Ja niitä muistellaan sitten aikuisena hymyssä suin (toivottavasti).
 
Buaaah...kylläpäs vitsin murjaisit :laugh:

Yhden kanssa helppoa? Joko sulla on lapset pienellä ikäerolla, tai sitten aika on kullannut muistosi.

Ja tuo ruoanlaittoesimerkki osui ja upposi kyllä nyt niin hyvin, ettei tosikaan...itselläni on 4 lasta, siskollani 1. Ja viimeksi eilen sisko soitti ja manasi sitä, miten hän ei saa edes ruokaa rauhassa tehdä, kun lapsi on JATKUVASTI jaloissa, vaatimassa syliä.
Meillä on melko saman ikäiset lapset, joten tiedän kyllä, mistä hän puhuu. Sillä erotuksella, että itse voin kysyä, haluaako joku isommista lapsista leikkiä pienimmän kanssa hetken...ja aina on vähintään yksi innokas leikkijä löytynyt. Ja sitä kautta olen saanut tehtyä ruoan rauhassa. Tai jos en nyt rauhassa, niin tehtyä kuitenkin :D

En tiedä, paljonko haluaisit saada aikaiseksi, mutta itse saan toisinaan aikaiseksi vähän liikaakin. Tokikaan se ei aina onnistu täydellisessä rauhassa ja harmoniassa, mutta kyllä kaikki hommat kuitenkin tehtyä tulee. Muistan kyllä vielä sen hetken, kun lapsia oli vain 1...hällä oli ikää muutama kk, kun istuin sängyn laidalla ja mietin, että "mitä ihmettä sitä sitten tekisi, kun ei ole mitään tekemistä, kun ei ole edes mitään siivottavaa, kun kaikki on jo täysin tip top". Joten onhan se toki ihan totta, että yhden kassa voi toisaalta olla helpompaa...esim. se siivoaminen ja puuhastelu. Mutta en mä kyllä toisaalta kaipaa sitä aikaa, kun ei ollut mitään tekemistä. Vaikka toisinaan kyllä kaipaan sitä aikaa, kun oli edes pikkasen vähemmän tekemistä :D

Tuo lapsiluku ja sen vaikutus "arjen pyörittämisen raskauteen" on hassu asia. Kun lapsia oli yksi, sitä toisinaan mietti, miten helppoa elämä oli ollut ennen lasta. Kun lapsia oli kaksi, muisteli, miten helppoa oli vain yhden kanssa. Kun lapsia oli kolme, tuntui se kahden lapsen kanssa elo ja olo helpolta. Ja kun neljäskin lapsi vielä tuli taloon, totesin kolmen kanssa olleen todella helppoa.
Pitäisi saada muutamaksi viikoksi viides lapsi lainaan. Kun sitä tovin pyörittäisi arkea viiden lapsen kanssa, voisi miettiä, miten helppoa olikaan, kun lapsia oli vain neljä. Ja sitten sen viidennen voisi palauttaa takaisin kotiinsa...siinä sitä sitten pääsisi kiinni siihen helppoon, nelilapsisen perheen elämään :D
 
  • Tykkää
Reactions: HippuTAR
Saahan sitä kirjoitella ties mitä, mutta älä missään tapauksessa päästä kurjia ajatuksiasi yhtään pidemmälle! Se mikä on tehty, on tehty! Säästät itseäsi, kun otat asian sellaisena, että se vain nyt kestetään.

Koeta saada apua jostain, että jaksat järkiintyä.
 
Itselläni on suht helppoa yhden kanssa, joten ymmärrän kyllä aloittajaa. Vähän pelottaa mitä sitten kun tämä toinen syntyy.... että millaisia tappeluja sitten kehittävät keskenään :D

Ei kaikki yhdet lapset ole rasittavia jaloissa roikkujia... leikkii aika nätisti itsekseen, ja esim. ruuanlaitossa hänellä on tietyt jutut missä saa halutessaan auttaa joten ei mene jaloissa roikkumiseksi. (2,5 v kyseessä, saa esim. laittaa minun leikkaamat vihannekset kulhoon, saa hämmentää soppaa/kastiketta, mitata mausteita jne).
 
Itselläni on suht helppoa yhden kanssa, joten ymmärrän kyllä aloittajaa. Vähän pelottaa mitä sitten kun tämä toinen syntyy.... että millaisia tappeluja sitten kehittävät keskenään :D

Ei kaikki yhdet lapset ole rasittavia jaloissa roikkujia... leikkii aika nätisti itsekseen, ja esim. ruuanlaitossa hänellä on tietyt jutut missä saa halutessaan auttaa joten ei mene jaloissa roikkumiseksi. (2,5 v kyseessä, saa esim. laittaa minun leikkaamat vihannekset kulhoon, saa hämmentää soppaa/kastiketta, mitata mausteita jne).

Lapsen ikä onkin melko oleellinen asia :)

Meillä on joka ikinen muksu ollut jalkaantakertuja siinä 1v ikävuoden molemmin puolin. Ja juuri sitä aikaa täällä taas elellään...siskolla on vajaa 1v, itselläni yli 1v. Kunhan lapset ovat sen 2,5v, tilanne on jo aivan toinen. Omalla kohdallani pahin on jo ohi ja tilanne onkin muuttumassa nyt "juoksen 24/7 lapsen perässä"-tilanteeksi :D
 
Lapsen ikä onkin melko oleellinen asia :)

Meillä on joka ikinen muksu ollut jalkaantakertuja siinä 1v ikävuoden molemmin puolin. Ja juuri sitä aikaa täällä taas elellään...siskolla on vajaa 1v, itselläni yli 1v. Kunhan lapset ovat sen 2,5v, tilanne on jo aivan toinen. Omalla kohdallani pahin on jo ohi ja tilanne onkin muuttumassa nyt "juoksen 24/7 lapsen perässä"-tilanteeksi :D

no en minä kyllä kokenut asiaa noin vuosi tai kaksi takaperinkään... :) mutta pointti oli, että harvemmin se homman määrä kuitenkaan vähentyy lapsiluvun kasvaessa, en usko sellaiseen että "kaksi menee siinä missä yksikin". Joten ei ap:n ajatukset ehkä ihan tuulestatemmattuja ole. Palauttaa niitä omiaan toki ei voi, joten pitää vaan koittaa keskittyä asian hyviin puoliin.... (onhan niistä toisilleen seuraakin, kai edes joskus)
 
Ei täälläkään lapsi "roikkunut" minussa kiinni pienenä. Jossain noin 8-10kk iässä oli hetken aikaa vaihe että itki kun menin esim. suihkuun. Oli pikkasen päälle 3v kun tuli toinen lapsi. Tuo on ollut hyvä ikäero.
Kaksi lasta siis löytyy joten en tiedä miten olisi kolmen kanssa mennyt.
 
Meillä on yksi lapsi, vähän päälle 2 v ja melkoinen sylieläin. Onneksi (oman kokemuksemme mukaan) rankan vauva-ajan jälkeen olemme miehen kanssa yhtä mieltä siitä että yksi on meidän perheen lapsiluku. Mä en voi kuvitellakaan miten jaksaisi jos tulisi toinen, yhtä vaativa kun tahtoikäkin on just alkamassa. Itse tappelin oman isosiskoni kanssa lakkaamatta lapsena. Joo, olihan meistä seuraa toisillemme mutta oliko se kivaa kellekään, enpä usko. Lisäksi itse ainakin jäin vähän etäiseksi vanhempieni kanssa, kun aina vaan puuhasin siskon kera. Tää yks on hyvä, koko ajan muuttuu helpommaksi ja helpommaksi, ja tunnen itse että pystyn olemaan kunnolla läsnä lapselle ja myös miehelle. Mutta siis näin meillä ja toisilla toisin ????
 
Minulla on välillä samat ajatukset kuin aloittajalla ja lapsia minulla on 6 mutta sitten, kun mietin yksilapsista elämää, niin tuskin olisin tyytyväinen siihenkään. Ne on hetkiä, joita tulee monen lapsen kanssa, kun tuntuu ettei mikään suju mutta suurimmaksi osaksi sujuu. Hetkellinen väsähdys siihen sirkukseen ei ole pahasta ja vaatii minulla pienen hetken yksin, niin taas jaksaa.
 
Meilläkin kolme, enkä vaihtaisi päivääkään! Ennemmin vaikka pari lisää, kun vain yksi. Rahaa olisi taatusti enemmän ja lähtötilanteet nopeampia, mutta muita hyviä puolia en kyllä keksi. Ja nämä 3 ovat pienellä ikäerolla.
 
Olishan se joo helppoa jos ois vain toi esikoinen, se kun on jo 17 :D. Välillä tuntuu raskaalta ja tekis mieli ampua tappelevat kersat raketilla kuuhun, mutta silloin hiipii mieleen myös ajatus siitä että ilman noita tenavia täälä olis kovin hiljaista.

Ja jos ois vaan yksi niin saisin kutoa sukkia ja tumppuja kaikes rauhas, vaan sitteppä se yks hukkuis niihin, ja tylsäksi kävis muutenkin kun vanhin tykkää vain tummista väreistä.

Ruokaa saisin laittaa kaikes rauhas, vaan eipä sit olis kohta ketään kenelle laittaa sitä.

Ja on noista vaan niin paljon iloakin. Niillä on aivan mahtavia oivalluksia. Noi kaks pienintä on mahdottomia höpöttämään, suu käy koko ajan. Ja mutenkin niitten seuraaminen ja niitten kans touhuaminen on vaan kivaa. Ja on käsittämätöntä kuinka noi lapset on niin erilaisia keskenään ja silti kaikki mahtavia ja rakkaita.

Mutta ymmärrän ettei niitä hyviä puolia enää nää jos on kovin väsynyt, itsekin olen siinä tilanteessa ollut. Siihen auttais se et sais välillä olla ilman niitä lapsia ja tehdä silloin mitä haluaa, säännöllisesti. Yks kerta ei vielä paljon auta. Oisko sulla mahdollisuutta järjestää tälläistä omaa aikaa?
 
Olishan se joo helppoa jos ois vain toi esikoinen, se kun on jo 17 :D. Välillä tuntuu raskaalta ja tekis mieli ampua tappelevat kersat raketilla kuuhun, mutta silloin hiipii mieleen myös ajatus siitä että ilman noita tenavia täälä olis kovin hiljaista.

Ja jos ois vaan yksi niin saisin kutoa sukkia ja tumppuja kaikes rauhas, vaan sitteppä se yks hukkuis niihin, ja tylsäksi kävis muutenkin kun vanhin tykkää vain tummista väreistä.

Ruokaa saisin laittaa kaikes rauhas, vaan eipä sit olis kohta ketään kenelle laittaa sitä.

Ja on noista vaan niin paljon iloakin. Niillä on aivan mahtavia oivalluksia. Noi kaks pienintä on mahdottomia höpöttämään, suu käy koko ajan. Ja mutenkin niitten seuraaminen ja niitten kans touhuaminen on vaan kivaa. Ja on käsittämätöntä kuinka noi lapset on niin erilaisia keskenään ja silti kaikki mahtavia ja rakkaita.

Mutta ymmärrän ettei niitä hyviä puolia enää nää jos on kovin väsynyt, itsekin olen siinä tilanteessa ollut. Siihen auttais se et sais välillä olla ilman niitä lapsia ja tehdä silloin mitä haluaa, säännöllisesti. Yks kerta ei vielä paljon auta. Oisko sulla mahdollisuutta järjestää tälläistä omaa aikaa?

Sun kirjoitus oli mahtava! Oikeesti olisi tosi ankeaa, jos lapsia olisi vain yksi. Mutta joinakin hetkinä ja aikoina sitä kyseenalaistaa miksi halusi kolme lasta. Mulla on omaa aikaa riittävästi, siitä ei ole kyse.
 
Se varmasti vaikuttaa hyvin paljon arjen rakautee leikkivätkö vai tappelevatko sisaruksen enemmän keskenään. Toki varmasti kaikki sisarukset tekevät molempia, mutta itse olen huomannut että suuria eroja perheiden välillä. Tähän varmasti suurin syy on se että miten hyvin sisaruksilla synkkaa keskenään, eli tuuri peliä.

Itsellä on yksi lapsi ja välillä tuntuu että olisipa se leikkikakaveri kun yrität syödä hetken rauhassa ja 2v on minuutin päästä kiipeämässä syliin. Mutta onneksi tulen aina järkiini ja ajatus siitä että lapsiluku juuri sopiva näin vahvistuu päivä päivältä. Kaikille eri lapsiluku on se oikea, meille yksi ja teille varmasti se neljä vaikka välilllä raskaalta tuntuu!! :)
 

Similar threads

A
Viestiä
14
Luettu
883
U
L
Viestiä
2
Luettu
1K
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L

Yhteistyössä