Mulla on yks kaveri, joka jätti opiskelupaikan tahallaan, kun olis pitäny jatkaa, mutta ku se olis tarkottanu lasten laittamista hoitoon. rakastaa olla kotona ja tekis vaan lapsia (mutta ku kaks on ja vaikeuksia saada enemmän..kurja kohtalo, kun sitte ne saa, jotka niitä ei halua hoitaa !!!! ) ni ei menis töihin...mäkin olen lasten kanssa kotona ja ekalta meinas iskeä masennus, kun en saanu töitä mistään..mutta sitte tuli toinen perään ja nyt rakastan kotona oloa..käyn perhekerhoissa kaksi kertaa viikossa ja jumppaan...lenkkeilen toisen kanssa, kun eka on seurakunnan kerhossa kaksi kertaa viikossa muutaman tunnin (5v)..ja olen tämän toisen kanssa leikkikentällä...teen sellasta mitä en vois tehdä, jos olisin töissä...esim. päivällä ulkona ja ittensä pitämistä kunnossa muutenki...sitte vaan nautin kiireettömistä aamuista, kun ei tarvi viedä lapsia hoitoon..rahaa ei tule, mutten ole koskaan ollut pitkää pätkää töissä, koska jäin koulun päättämisen jälkeen äitiyslomalle, joten en ole rahan tuloon tottunutkaan...tietty se ottaa aina sillon päähän, kun pitää budjetit tarkasti laskea..nyt syksyllä toinen tulee 3, joten täytyy alkaa hakea töitä..mut ei se mitään jos ei saa..ollaan sitte työttömänä kotona...tosin olen mukana myös hengellisessä jutuissa eli seurakunnassa eri asioissa, joten mulla on tämä aikuiskontaktipuoli ok...ja sen puoleen luotan myös aina johdatukseen, jota olen jokaisessa elämäni vaiheessa kokenut...tärkeää on toi, että jos on masentunu ja yksinäinen niin pitää alkaa miettiä, että mistä löytäis aikuista juttuseuraa...itselläni oli sellanen tilanne hetken aikaa, mutta mulle Jumala sitte johdatti ensin lenkkikaverin, kun rukoilin, millä melkeen samanikäset lapset ja sitte sen myötä muuta.