Kaikkien tempausteni jälkeen mies löi.

["kysymysmerkki"]

Sairastan montaakin eri mielenterveys ongelmaa, suurimpana kaksisuuntainen joka saanut minut tekemään typeryyksiä kun olen maniassa ollut. Mieheni on joutunut kestämään paljon taholtani. Ei pelkästään maniat ja siihen liittyvät jutut vaan myös depressioni jonka aikana olen lähes toimintakyvytön jne jne jne... Eli paljon paletilla. Nyt kävi niin että 16v yhdessä olon jälkeen miehellä napsahti. Kävi kiinni. Kuristi ja veti avokämmenellä pitkin kasvoja. Istui hajareisin päälläni ja antoi mennä. Ihminen, joka on niin väkivaltaa vastaan. Ja hän on ollut aivan paskana tapahtuman jälkeen. Itse koen että tavallaan ansaitsin sen. Kiltimmänkin ihmisen hermot menee kanssani. Ymmärrän sen. Nyt mietin kuitenkin sitä että tuleeko tämä tapahtumaan uudelleen. Mies sanoo että ei. Hänkään ei olisi koskaan itsestään uskonut moista. Mutta liika on liikaa kelle vain. Mies syyllistää itseään kamalasti, minä en niinkään. Niinkuin sanoin (ja äitinikin sanoi) että tavallaan ansaitsin sen. Olenhan viim. 3v käyttäytynyt vaikka miten..

En nyt tiedä miksi kirjoitan edes tätä. Kai se on pakko saada purettua. En ole kertonut kelleen muulle kuin äidilleni.

 

[Laama]

Voimia sinulle. Haluatko kertoa käytöksestäsi vai tuntuuko että sinut saatettaisiin tunnistaa siitä?

Saatko apua kaksisuuntaiseesi? Onko sinulla lääkkeitä ja käytkö terapiassa tms? Pahojen maniakausien (ja depressionkin aikaan) on mahdollista päästä osastolle, jossa tekemisiäsi voitaisiin hillitä ettet aiheuta vahinkoa elämällesi. Ja ne lääkkeetkin voivat jo tasata heittelyjä paljon.

Olen aina parisuhdeväkivaltaa vastaan, mutta tuskin olen oikeutettu neuvomaan vain lähtemään. Noh, jos tuota kävisi useammin, niin sitten jo neuvoisin. Tärkeää jatkamisen kannalta varmasti on ja olisi, että mies on todellakin järkyttynyt hermojensa menetyksestä eikä ikinä toistaisi tekoaan. Mielestäni ansaita et voi väkivaltaa, ellet itse ole käynyt jonkun kimppuun.

 

[viera.s]

Ehkä tilanne oli miehellesi niin rankka, että tuon voi ymmärtää, jos ei nyt hyväksyä kuitenkaan. Eihän ne mielenterveysongelmat pahoinpitelyllä katoa. Mutta toisin kuin jotkut väittää, ei ole niin, että kun kerran lyö niin lyö automaattisesti jatkossakin. Yksittäinen tilanne voi ylittää sietokynnyksen ja itsehillintä pettää, vaikka normaalisti ei koskaan väkivaltaan turvautuisi.

Mutta tietysti tuon tapauksen pitää herättää, ei sitä voi vaan sivuuttaa. Ja voihan se toistuakin, jos tilanne jatkuu samanlaisena. Tarvitsisitko sinä jotain voimakkaampaa apua tilanteeseesi, onko se niin paha että esim. osastohoito voisi olla aiheellista, ainakin lääkityksen säädön ajaksi? Sehän ei selvästikään ole kohdallaan, jos maniat ja debressiot iskee edelleen voimakkaina. Onko miehesi vain ylittänyt jaksamisensa rajat, pitäisiköhän teidän muuttaa erilleen siksi aikaa, että tilanteesi olisi vähän vakaampi?

 

[ei vaan voi käsittää]

Mielenterveysongelmat eivät ole oikeutus toisen elämän pilaamiseen. Mutta ei myöskään päällekäyntiin.

Ihme että mies edes jaksaa katsella sinua jos noin äärimmäinen uupumus, avuttomuus, tuska ja ahdistus hänelläkin siellä taustalla. Kuitenkin on mahdollista saada terveitäkin puolisoita tai sellaisia jotka saavat ongelmansa ratkaistua. Tekstistäsi välittyi vain marttyyriys ja surkuttelu, eikä sympatiaa miehelle joka on ilmeisesti siirtynyt asumaan helvettiin kanssasi ja silti on pysynyt siinä rinnalla "kaikkien temppujesi jälkeen".

Minulla on itselläni pitkä litania vakaviakin diagnooseja, mutta eivät ne vaikuta elämään erityisemmin kun olen jaksanut vuosia raivokkaasti ja aktiivisesti hoitaa itseäni, käydä useassa erilaisessa terapiassa samaankin aikaan, syödä lääkkeitä ja olla purkamatta sitä mieheeni. Vaikka tietenkin asiat vaikuttavat paljon, mutta kyllä sitä hyvinkin hullu voi elää ihan tavallisessa ja toimivassa parisuhteessa jos yritystä vain on. Käsien levittely ja ruikuttaminen, että tämä nyt vain on näin, ei saa minulta piiruakaan sympatiaa.

 

["alkup."]

Lääkitystäni rukaillaan kokoajan. Juuri lopetin litiumin koska se aiheutti enemmän huonoja sivuvaikutuksia kuin olisi auttanut. Käyn terapiassa ja lääkärillä säännöllisesti, mutta en ainakaan vielä koe niistä olevan apua, en ole koskaan kokenut. Joskus olen pitkäänkin, esmes lähes vuoden oireitta mutta sitten iskee sekamuotoista (joka on ehkä se rankin niin sairaalle itselleen kuin läheisille) ja sitten siitä kaikkea maan ja taivaan välillä.

Olemme siis tosiaan olleet yhdessä 16v ja mies ei ole KOSKAAN ollut edes lievästi väkivaltainen, ei mitään siihen suuntaankaan. Nyt hälle tuli jotenkin vaan raja vastaan.. Ja nyt mun tekee oikein pahaa katsoa hänen kärsimystään koska nyt hän epäilee meidän yhdessä olon mahdollisuutta siksi että hän löi. Hän sanoi aina että jos hän olisi vaimoaan kohtaan joko väkivaltainen taikka uskoton, ei hän tiedä voisiko koskaan jatkaa suhdetta samanlaisena. No, nyt hän oli väkivaltainen ja näen kuinka hän kärsii. Minun tekee pahaa se, ei se että hän kävi kiinni. Niinkuin sanoin, tavallaan olen sitä mieltä että ansaitsin sen. Käytökseni on ollut niin käsittämätömän kamalaa joskus maniassa. En halua siitä sen enempää kertoa juurikin siksi että pelkään että minut tunnistetaan. Mutta jos yhtään voitten käsittää manian kourissa olevaa ihmistä niin juuri niin hirvitys olen ollut.

 

["alkup."]

Mielenterveysongelmat eivät ole oikeutus toisen elämän pilaamiseen. Mutta ei myöskään päällekäyntiin.

Ihme että mies edes jaksaa katsella sinua jos noin äärimmäinen uupumus, avuttomuus, tuska ja ahdistus hänelläkin siellä taustalla. Kuitenkin on mahdollista saada terveitäkin puolisoita tai sellaisia jotka saavat ongelmansa ratkaistua. Tekstistäsi välittyi vain marttyyriys ja surkuttelu, eikä sympatiaa miehelle joka on ilmeisesti siirtynyt asumaan helvettiin kanssasi ja silti on pysynyt siinä rinnalla "kaikkien temppujesi jälkeen".

Minulla on itselläni pitkä litania vakaviakin diagnooseja, mutta eivät ne vaikuta elämään erityisemmin kun olen jaksanut vuosia raivokkaasti ja aktiivisesti hoitaa itseäni, käydä useassa erilaisessa terapiassa samaankin aikaan, syödä lääkkeitä ja olla purkamatta sitä mieheeni. Vaikka tietenkin asiat vaikuttavat paljon, mutta kyllä sitä hyvinkin hullu voi elää ihan tavallisessa ja toimivassa parisuhteessa jos yritystä vain on. Käsien levittely ja ruikuttaminen, että tämä nyt vain on näin, ei saa minulta piiruakaan sympatiaa.

Nyt veti hiljaiseksi... Käsitit kirjoitukseni totaalisen väärin...

 

["alkup."]

Mielenterveysongelmat eivät ole oikeutus toisen elämän pilaamiseen. Mutta ei myöskään päällekäyntiin.

Ihme että mies edes jaksaa katsella sinua jos noin äärimmäinen uupumus, avuttomuus, tuska ja ahdistus hänelläkin siellä taustalla. Kuitenkin on mahdollista saada terveitäkin puolisoita tai sellaisia jotka saavat ongelmansa ratkaistua. Tekstistäsi välittyi vain marttyyriys ja surkuttelu, eikä sympatiaa miehelle joka on ilmeisesti siirtynyt asumaan helvettiin kanssasi ja silti on pysynyt siinä rinnalla "kaikkien temppujesi jälkeen".

Minulla on itselläni pitkä litania vakaviakin diagnooseja, mutta eivät ne vaikuta elämään erityisemmin kun olen jaksanut vuosia raivokkaasti ja aktiivisesti hoitaa itseäni, käydä useassa erilaisessa terapiassa samaankin aikaan, syödä lääkkeitä ja olla purkamatta sitä mieheeni. Vaikka tietenkin asiat vaikuttavat paljon, mutta kyllä sitä hyvinkin hullu voi elää ihan tavallisessa ja toimivassa parisuhteessa jos yritystä vain on. Käsien levittely ja ruikuttaminen, että tämä nyt vain on näin, ei saa minulta piiruakaan sympatiaa.

Tähän vielä sen verran, että minustakin on käsittämätöntä että mieheni on edelleen kanssani yhdessä. Hän on sellainen että "kerran kun naimisiin mennään, se on ikuista". Jaksaa rakastaa, tsempata, olla tukena... Kaikkea. Minä olen se joka on vilautellut joskus eroa jotta hänellä olisi mahdollisuus löytää "terve" rakkaus muualta. Mutta hän ei halua. Hän tahtoo kuulemma olla yhdessä. Oli mikä oli.

Tämänkin sä voit tuolla katsantokannallasi laittaa jotenkin minun syyksi tjn. Mutta näin se on mennyt... Me olimme aikanaan n. puolisen vuotta eri osoitteissa, koitettiin elämää erillään. Molemmat halusimme kokeilun jälkeen jatkaa yhdessä.

 

[Yritän]

Sanon jo etukäteen, yritän todellakin ymmärtää. Mutta kun on lapsuutensa viettäny yhden "hullun" kanssa niin..
Sympatiat ovat enimmäkseen miehesi puolella. Mutta en silti kannata väkivaltaa muuten kuin itseään äärimmäisessä hädässä puolustaessa. Jos vedät yli manioissasi jatkossakin todennäköisesti niin helpompi miehesi, ikävä kyllä, on uudestaan naksahtaa. On mitattava tekojesi seuraukset ja lääkityksen hyvät puolet niiden sivuvaikutusten suhteen. On vastuutonta oman olonsa vuoksi jatkaa toista loukkaavien asioiden tekemistä, sori. Jos vain lääkityksellä voi käytöstään hillitä ja täten parantaa eloanne niin suosittelen todellakin vahvojakin lääkkeitä! Satutatte muuten molemmat toisianne.

Kaikesta huolimatta paras ystäväni on myös bipo. Hän on hyvin todennutkin, että maniassa ihmisen pahimmat puolet pääsevät esiin ja estot poistuvat. Riippuu sitten henkilöstä käyttääkö sairauttaa hyväkseen oikeuttaakseen omat mielihalunsa ja muita loukkaavat tekonsa. Moni käyttää ja vaatii ymmärrystä rajattomasti.
Lapsena muistan sen kerran kun äitini toi meille vieraan miehen kotiin. Käyttivät vanhempieni makuuhuonetta. Isäni tuli kotiin. Kuten niin monet aiemmat kerrat tämä sama ja vielä härskimpiä tempauksia. Yhden kerran isäni sitten naksahti. Veteli avarilla äitiä. Siitähän sitten soppa syntyi.. Vieläkin tämä akka jaksaa kertoa kuinka hän asui väkivaltaisessa liitossa ja kaikki häntä säälii, paitsi ne jotka tiesivät totuuden. Jätti aina ne lääkkeet syömättä. Meidän tapauksessa lopulta ero tuli heille, onneksi!!!! Mutta.. isäni on aina leimattu väkivaltaiseksi ja mustasukkaiseksi hulluksi. Kiitos yhden itsekeskeisen hullun.

 

[nnnn]

Tapahtuikos tämä jo muutama viikko sitten, vai unohditko manioissas että kerroit jo tarinasi tänne

 

["alkup."]

No minä en ole noin hulluja tehnyt. Onneksi. Lähinnä olen kadonnut omille teilleni 1-3vrk. Mennyt esmes junalla vaan minne sattuu, tavannut ihmisiä jne. Olen yltiösosiaalinen maniassa. Olen maniassa todella itsekäs, eli minusta tuntuu että kyllä mä saan mennä koska annan kaiken muun elämäni perheelle.. Sairasta. Kyllä. Mutten mä vieraita miehiä ole tänne kotiin tuonut. Enkä vieraissa käynyt. Maniassa olen kyllä tosi flirtti mutta pettänyt en ole.

 

["alkup."]

Tapahtuikos tämä jo muutama viikko sitten, vai unohditko manioissas että kerroit jo tarinasi tänne

Ei tapahtunut muutama viikko sitten. N. kk-vähän yli sitten. Enkä ole (muistaakseni) kertonut. Mutta sekin voi olla että olen kertonut, koska minun lääkkeet aiheuttaa ihan kamalaa muistimenetystä. Oikein hävettää kun joku kertoo minulle jotain ja seuraavana pvänä en muista siitä mitään.

 

[Blue]

Säälin miestäsi. Ei ole helppoa katsoa vierestä kuinka toinen voi käyttäytyä miten tykkää ja varmasti pilata paljon asioita siinä matkalla ja itse taas käyttäytyä aina mallikelpoisesti ja ymmärtää ja siivota jäljet... Ja sitten kerran kun vetää itse överiksi niin saa päälle jumalattoman morkkiksen (luonnollinen reaktio tietysti, normaali ihminen kun ymmärtää hävetä huonoa käytöstään).

Toivottavasti ei ruoski itseään kovin pitkään tuosta asiasta.

 

["hmm"]

Asian vierestä. Mitä tempauksia olet sitten miehellesi tehnyt, kun miehen pinna ennestään rauhallisena miehenä viimein paloi. Fyysistä väkivaltaa vähättelemättä. Myös henkinen väkivalta on väkivaltaa ja yhtä vakavasti otettavaa. Eli oletko esim. bibona maniassa 'huorannut', käyttänyt liikaa alkoholia, ollut muuten holtiton, epäluotettava yms.?

 

[Laama]

Onko teillä siis lapsia? Mietin vain tuota katoamista, että ei kai se *niin* vakavaa ole, paitsi jos sinne kotiin jää tosiaan ne lapsetkin kun mamma lähtee yhtäkkiä manioissaan vipeltämään.

Itsellänihän on muuten ollut samanlaista. En tehnyt mitään vakavaa, mutta rahaa jota ei ollut meni hölmöilyihin. Pahin mitä tein oli että ostin toiselta puolen suomea eläimen, jonka pitämiseen ei ollut mitään resursseja Se oli pahin siksi, että se oli ainoa jossa aiheutin vahinkoa muulle elolliselle kuin itselleni. Luojan kiitos sain sen annettua toiselle, jolla oli halua ja kykyä hoitaa sitä, vaikka rahaa meni itseltäni satoja euroja.

 

["alkup."]

Säälin miestäsi. Ei ole helppoa katsoa vierestä kuinka toinen voi käyttäytyä miten tykkää ja varmasti pilata paljon asioita siinä matkalla ja itse taas käyttäytyä aina mallikelpoisesti ja ymmärtää ja siivota jäljet... Ja sitten kerran kun vetää itse överiksi niin saa päälle jumalattoman morkkiksen (luonnollinen reaktio tietysti, normaali ihminen kun ymmärtää hävetä huonoa käytöstään).

Toivottavasti ei ruoski itseään kovin pitkään tuosta asiasta.

Sitä minäkin toivon. Kun se tapahtui, mies oli aivan rikki, mutta nyt alkanut näkyä ns normaalipäiviä että on oma itsensä. En sitten tiedä kuinka päänsä sisällä käy asiaa mutta ainakin ulospäin näyttäisi paremmalle.

Ja ei, se ei ole helppoa katsoa kaltaistani sivusta. Ei millään. Mä tiedän mikä kusipää olen ollut. En todellakaan hae oikeutusta käytökselleni vain siksi koska olen sairas. En ikinä! Päinvastoin, syyllistän itseni vielä pahemmin. Miksi en ole ole ollut vahvempi? Miksi en ajatellut selkeämmin? Miksi en mennyt kotiin? Kaikkea....

Onneksi alan nyt olla sen verran kunnossa että NÄEN ne tekoseni. Oli aika kun en nähnyt. Syyllistin miestä siitä että hän pitää minua mukamas väkisin kotona. En nähnyt silloin tekeväni mitään väärää. Nyt näen. Ja näen sen niin kirkkaasti että on päiviä kun en pysty itse itseni kanssa elämään. Mieheni on hieno mies. Se ei ansaitse tälläistä.

 

["alkup."]

Onko teillä siis lapsia? Mietin vain tuota katoamista, että ei kai se *niin* vakavaa ole, paitsi jos sinne kotiin jää tosiaan ne lapsetkin kun mamma lähtee yhtäkkiä manioissaan vipeltämään.

Itsellänihän on muuten ollut samanlaista. En tehnyt mitään vakavaa, mutta rahaa jota ei ollut meni hölmöilyihin. Pahin mitä tein oli että ostin toiselta puolen suomea eläimen, jonka pitämiseen ei ollut mitään resursseja Se oli pahin siksi, että se oli ainoa jossa aiheutin vahinkoa muulle elolliselle kuin itselleni. Luojan kiitos sain sen annettua toiselle, jolla oli halua ja kykyä hoitaa sitä, vaikka rahaa meni itseltäni satoja euroja.

On lapsia. Jo teini-ikäisiä. Jotka hekin joutuneet kärsimään näistä katoamisistani. Kamala huoli äidistä kun ei tiedä missä se menee. En voi puolustella käytöstäni millään.

 

[eihän]

Eihän sulla ap ole lapsia?

 

["alkup."]

Eihän sulla ap ole lapsia?

No kyllä meillä on.

Ja kaikkien ongelmien jälkeen menee oikein hyvin sillä saralla. Olemme käyneet juttelemassa ammattilaisten luona.

 

[eihän]

Voi ei, lapset joutuu kärsimään. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Äitini oli tuollainen sekopää. Ja apua saatiin kyllä mutta ei se vaan auta. Surullista kun aina päästää kaikista sairaimmat lisääntyy. Eroa ja anna lapset terveelle miehellesi.

 

["alkup."]

Voi ei, lapset joutuu kärsimään. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Äitini oli tuollainen sekopää. Ja apua saatiin kyllä mutta ei se vaan auta. Surullista kun aina päästää kaikista sairaimmat lisääntyy. Eroa ja anna lapset terveelle miehellesi.

Nyt sait minusta liian sekopään kuvan tai sitten trollailet... Kuten sanoin, menee oikein hyvin lasten kannalta. olemme hakeneet apua ja sitä saaneet. Lapset ja minä olemme aina olleet todella läheisiä. Miksi mun pitäisi nyt laittaa välit pois?? Ajatuskin on absurdi. Että jos menee hetken huonosti niin bye bye lapset..?? Ei kukaan voi tollasta tosissaan sanoa ja jos sanoo niin ei ymmärrä tätä asiaa.

 

[Blue]

[QUOTE="alkup.";30621317]Nyt sait minusta liian sekopään kuvan tai sitten trollailet... Kuten sanoin, menee oikein hyvin lasten kannalta. olemme hakeneet apua ja sitä saaneet. Lapset ja minä olemme aina olleet todella läheisiä. Miksi mun pitäisi nyt laittaa välit pois?? Ajatuskin on absurdi. Että jos menee hetken huonosti niin bye bye lapset..?? Ei kukaan voi tollasta tosissaan sanoa ja jos sanoo niin ei ymmärrä tätä asiaa.[/QUOTE]

Hetken...??? Miten mä saan sun kirjoituksistasi vähän sellaisen kuvan että sairautesi on varjostanut koko yhteiseloanne, välillä enemmän ja välillä vähemmän ja että nyt viimeiset kolme vuotta meno on ollut ihan holtitonta.

Ja nyt sitten kutenkin selität että olette käyneet terapiassa ja kaikki on lapsia myöten hyvin, vaikka kovasti hekin ovat vuoksesi kärsineet.

Jotain vissiin kuitenkin vialla vieläkin jos mieskin nyt yhtäkkiä kuitenkin flippasi ja koko ajan puhut että olet ihan kamala....

 

["alkup."]

Hetken...??? Miten mä saan sun kirjoituksistasi vähän sellaisen kuvan että sairautesi on varjostanut koko yhteiseloanne, välillä enemmän ja välillä vähemmän ja että nyt viimeiset kolme vuotta meno on ollut ihan holtitonta.

Ja nyt sitten kutenkin selität että olette käyneet terapiassa ja kaikki on lapsia myöten hyvin, vaikka kovasti hekin ovat vuoksesi kärsineet.

Jotain vissiin kuitenkin vialla vieläkin jos mieskin nyt yhtäkkiä kuitenkin flippasi ja koko ajan puhut että olet ihan kamala....

No juu, noin kun asian ilmaisit niin olen kertonut asiaa värittäen sen pahemmaksi.

Siis olemme olleet ammattilaisen puheilla koko perhe, ja minä yksin omassa terapiassani. Ja olen mielestäni IHAN KAMALA, mutta ei siinä määrin että pitäisi lapset ottaa pois. Meistä on tehty ilmoitus lastensuojeluun kun hakeuduin sairaalaan hoitoon itsetuhoisuuden vuoksi. Joka oli mielestäni häiritsevää koska kotona ei ollut mitään ongelmaa, vain minun päässäni silloin. Toki näitä on vaikea ymmärtää. On vaikea lyhyesti kirjoittamalla kertoakaan.. Mutta sen sanon ja tiedän että lapsilla on hyvä olla kaikesta huolimatta. Kaikesta olemme puhuneet ääneen, lapset saaneet puhua jne. Plus lapset saaneet puhua siellä meidän terapiassa. Ei se poista mun huonoa omaatuntoa ja sitä että haukun itteni maanrakoon.

Tälläisiä kun kirjoittaa näille palstoille, on mahdoton saada koko kuvaa esille muutamien kirjoitusten perusteella.

 

[nnnn]

http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2432076-mies-loi-16v-yhdessaolon-jalkeen-ja-tuollaista-ei-ole-edes-meinannu-tapahtua-meilla-koskaan/

Tarttiskohan sun mennä osastojaksolle välillä?

 

[gbh]

Sama tarina taas täällä.

 

["alkup."]

http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2432076-mies-loi-16v-yhdessaolon-jalkeen-ja-tuollaista-ei-ole-edes-meinannu-tapahtua-meilla-koskaan/

Tarttiskohan sun mennä osastojaksolle välillä?

Noniin! Saitko nyt tarpeeksi?

Helkkarin hienoa jos sait.