Kamala vauvakuume, mies ei halua lasta:(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kuumeileva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kuumeileva

Vieras
Onko täällä yhtään kohtalotoveria?

Haluaisin meille kolmannen lapsen, mutta mies on päättänyt ettei tahdo enään lapsia.

Nuorin meillä on reilun kolmen vanha, olen halunnut vauvaa jo kaksi vuotta. Lasten ikäero meillä on 3v. Lapset ovat olleet helppoja vauvoja ja arki nykyäänkin sujuu upeasti.

Miksi tähän ei voisi vauva tulla? Miksi
 
meillä sama. tosin ei vielä ensimmäistäkään miehestä riippuvista syistä. sanoo aina välillä miten hienoa se olis olla isä ja että olis vauva mut sitten peruu sen ja sanoo että sitten joskus... täytyy vaan antaa aikaa vaikka sitä on jo kulunut paljon..
 
Meillä ongelma on hankala kun tiedän, että mies on aina halunnut kaksi lasta. Kahdesta puhuttiin ja kaksi tehtiin.

Mies haluaa nyt keskittyä kasvaviin lapsiin ja siihen ettei elämä pyöri vauva-arjen ympärillä. Ymmärrän ja kunnioitan miehen päätöstä, mutta entä minun halu?

Olen sanonut miehelle, että katkaistaan piuhat, niin asiaa ei tarvitse enää miettiä. Mies ei tähän suostu... Joten jaksan elätellä toiveita aina vaan pitemmälle...
 

Yhteistyössä