Mun kokemus taas on, että mä nimenomaan vein miehen hoitoon. oikeastaan niistä kymmenistä, ehkä jopa sadoista raitistuneista, joita olen tavannut, aika harva on itse hoitoon ihan varsinaisesti halunnut, mutta kun ei ollu vaihtoehtoja. Toisinsanoen ulkoinen motivaatio muuttuu hoidossa sisäiseksi motivaatioksi ja juuri sitäkautta, kun hoito auttaa näkemään juomisen vaikutuksen muihion ihmisiin.
Niin kauan, kun alkoholistia yritetään auttaa tekemällä puolesta, homma ei toimi, koska alkoholisti ei tajua, että se tuntu muista pahalta, kun ne kuitenkin aina valituyksen jälkeen tulee ja pelastaa. Tposaalta jos se vaan lempataan kertomatta sille miksi, ei taaskaan tule motivaatiota raitistua, koska yllätys; se ei vaan tajua, että juomisella oli osuutta asiaan! Mutta kun se saa selkeät rajat, on helppo tarttua vaihtoehtoon "Hoito" vaihtoehdon "yksin juomien" sijasta.
Ok.
Näissä parisuhteissa, joissa toinen juo ja toinen ei, tuntuu usein homma mutttuvan sellaiseksi valtataisteluksi, johon syyllistyvät mielestäni molemmat. Toinen juo ja selittelee juomistaan. Toinen mahdollistaa sen eikä aseta rajoja. Kun juova masentuu ja katuu juomistaan, toinen lohduttaa ja antaa anteeksi, ja saa siitä itselleen jotain tyydytystä. Juova juo, ja selvä nalkuttaa. Juova jatkaa juomistaan ja selvä vaatii ja tivaa. Juova jatkaa edelleen ja selvänä oleva ei huolehdi siitä, että juomisella olisi seurauksia, tai että vaatimuksien täyttämistä oikeasti edellytetään. Ja niin se jatkuu.