Kenelle kissavahdeista olisit vihaisin? (Pitkä teoreettinen kysymys)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

?

Vieras
Sulla on kolme kissaa. Asut kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Lähdet perheen kanssa kuudeksi päiväksi matkoille ja palkkaat kullekin päivälle eri kissavahdin. Asiat eivät suju, kuten pitäisi, mutta kenelle olet lopulta eniten vihainen?

1.) maanantain vahti = naapurin ilkeä pissaliisa. Hän tulee sisään hiuslakalta lemuten, ruokkii kissat, pusuttelee niitä ja kanniskelee niitä sylisään huoneesta toiseen. Mutta sitten hän menee sun huoneeseesi penkomaan paikkoja, avaa kaikki lokerot ja lipastonlaatikot, löytää sun rahakätkön ja pistää kierosti hymyillen neljäkymppiä taskuunsa. "Se narttu ei näitä tartte. Mutta mäpä ostan näillä ne Seppälän pinkit stringit!" Sitten hän poistuu ja hymyilee vielä huomennakin oveluudelleen.

2.) tiistain vahti = kyllästynyt ja kiukkuinen tuttavasi. Häntä ei kiinnosta kissat paskaakaan, telkkarista tulee Salkkarit. Hän lysähtää sohvalle ja istuu vahingossa yhden kissan päälle. Kissa parkaisee ja puree tyyppiä. Tyyppi suuttuu, heittää kissan seinään ja jatkaa television katselua. Pari tuntia myöhemmin hän nousee ylös ja saa tuuman. "Vitun kissat, kuka niitä tarttee. Otanpa tuolta keittiön kaapista ekan mahdollisen pesuainepullon ja syötän kaiken kissoille. Siitäpä saavat". Hän sekoittaa ainetta kissojen ruokaan ja poistuu vähin äänin hymyillen.

3.) keskiviikon vahti = erittäin kömpelö ja ujo työkaverisi. Hän unohtuu leikkimään kissojen kanssa, eikä muista ruokkia niitä. Hänkin menee sun huoneeseesi ja pysähtyy katselemaan yöpöydälläsi olevaa kaunista, ainutlaatuista, tunnearvoltaan mittaamattoman arvokasta esinettä. Hän päättää ottaa sen käteensä, mutta se putoaa ja hajoaa sirpaleiksi. Tyyppi menee paniikkiin ja astuu vahingossa sirpaleiden päälle. Valkoiselle matolle jää punaisia veriläikkiä. "Piilotan tän kaapin alle, ehkä se ei huomaa mitään. Pitääkin tästä häipyä..." Hän juoksee itkien ulos talosta eikä palaa.

4.) torstain vahti = Hermoheikko kaverisi. Hän on vastikään kokeillut kaveriporukassa spiritismiä ja on sairastunut skitsofreniaan. Hän kuitenkin uskoo vielä sisään käveltyään, että kissojen silittely voisi ehkä tasapainottaa häntä. Hän kurkkaa sun huoneeseesi, näkee kuivunutta verta valkoisella matolla ja alkaakin pelätä. Sitten hän löytää oksentelevat ja kouristelevat kissat olohuoneen sängyn alta. Hän ei soita myrkytyskeskukseen, koska vastaus on selvä. "Saatana on kironnut nuo kissat, ihan varmasti on. Ne pitää vapauttaa, ne pitää heittää parvekkeelta!" Hän pudottaa kissat parvekkeelta, mutta pelästyykin tekoaan ja hyppää itkien perässä.

5.) perjantain vahti = villi bilekaverisi. Hän tulee sisään sulle tuntemattomien tyyppien kanssa, eikä harmikseen löydä kissoja mistään. Porukka ei silti halua vielä lähteä, sillä yksi heistä löytää olkkarin kaapista valokuva-albumin ja sieltä sun ikivanhoja nakukuviasi. He päättävät pitää bileet ja pistävät musiikin täysille. Joku tuo kaljat ja meno alkaa. Naapurin mummo tulee valittamaan melusta, mutta ketään ei kiinnosta sammuttaa musiikkia. Tavaroita rikotaan, paikat sotketaan. Eräs pettäjä paljastuu ja yksi muija saa hyvän idean. ”Juotan Kallen humalaan, sidon sen köysillä ja piilotan tuonne sängyn alle.” Näin hän tekee. Kalle makaa sammuneena sun sänkysi alle muiden lähtiessä.

6.) lauantain vahti = kuuromykkä serkkupoikasi. Hän tulee sisälle ja näkee sekamelskan. Kissoja hänkään ei löydä. Stereoiden päälle on kaatunut jotain limaista ja serkku päättää siivota. Vahingossa hän painaa jotain nappulaa ja musiikki alkaa soida täysillä. Kuurona hän ei tietysti edes huomaa sitä. Hän pysähtyy huoneesi ovelle. Sänkysi alta pilkottaa miehen jalat. Hän kurkkaa sängyn alle ja näkee siellä köysiin sidotun Kallen, jonka suu on tukittu vessapaperimöykyllä. Serkku menee keittiöön ja hakee kokkiveitsen, jolla aikoo vapauttaa Kallen. Mutta sitten ovi paiskataan auki ja sisään astuu poliiseja, jotka naapurin mummo soitti paikalle melun takia. Poliisit näkevät verisen maton, serkkusi veitsi kädessään ja köytetyn miehen sängyn alle. Serkkusi talutetaan käsiraudoissa ulos.
 

Yhteistyössä