Mä erosin entisestä miehestäni neljä vuotta sitten. Meidän suhteessa ei ollut väkivaltaa, mutta se vain kuivui kasaan, eikä meillä kummallakaan ollut halua eikä voimia korjata tilannetta. Löysin heti uuden miehen, mikä sai sukuni karvat pystyyn. Kaikkien mielestä olin itsekäs ja tyhmä, kun aloitin uuden suhteen heti. Kai he olivat siinä oikeassa.
Mulla on entisestä suhteesta kaksi tytärtä. Heille ero oli rankka, mutta he selvisivät. Uuden mieheni he ovat hyväksyneet elämäänsä ja voisin sanoa, että he jopa rakastavat häntä. (vaikka isä on tietenkin se ykkönen, kuten kuulukin)
Mutta..Tämä uusi mieheni osoittautui aikaa myöten väkivaltaiseksi. Aluksi se oli uhkailua, sitten humalassa kiinni käymistä. Viimein sain häneltä oikein kunnolla turpaani. En kuitenkaan pystynyt jättämään häntä ja annoin anteeksi, kun hän katui aidosti.
Sitten meille kävi "vanhanaikaisesti", eli tulin raskaaksi. Se oli yksi humalainen yö, kun tyttöni olivat isällään ja minäkin join liikaa. Ehkäisy "unohtui". Aborttia en hyväksy, eikä miehenikään. Ihana poikamme syntyi viime kesänä. Raskausaika meni hyvin, mieheni oli hellä ja rakastava. Tuntui epätodelliselta ajatella, että tuo mies, joka on niin hyvä minulle ja tytöilleni, sekä tälle yhteiselle lapsellemme, on lyönyt minua.
Kunnes viikko sitten se tapahtui. Olimme kumpikin väsyneitä vauvan valvottaessa yökaudet. Jostain syntyi sanaharkkaa, ja yhtäkkiä mies hyökkäsi silmittömän raivon vallassa kimppuuni, löi ja potki, repi hiuksista.. Alkoholi ei kuulu enää meidän kummankaan elämään, joten tätä ei voida pistää senkään piikkiin.
Nyt olen aivan shokissa ja neuvoton. Rakastan häntä, mutta pelkään, mitä tapahtuu, jos hän joskus suuttuu tytöilleni samalla tavalla..Siitä ei kuitenkaan ainakaan tällähetkellä ole pelkoa, lasten kanssa hänen hermonsa tuntuvat venyvän loputtomiin. Näköjään vain minä osaan ärsyttää häntä niin kovasti.
Pohdin eroa, mutta toisaalta kynnys siihen on niin korkea. Sukunikin on vihdoin hyväksynyt meidän suhteemme ja kaikki pitää miestäni mukavana kaverina. Mitä hän oikeasti onkin. Tuntuisi kamalalta ajatella, että tyttöni joutuisivat kokemaan uudestaan eron tuskat. Kun muuten meillä menee hyvin, mies on kova tekemään töitä niin töissä kuin kotona, huolehtii minusta ja lapsista ja rakastamme toisiamme.
On helppo sanoa tähän, että jätä se sika, mutta eikö mistään löydy muuta ratkaisua?! Mistä voin saada miehelleni apua? Se, että itse muuttuisin hyssytteleväksi hissukaksi ei onnistu, enkä sellaista haluakkaan. Haluan olla oma vahva itseni, mutta nyt sydämeeni on muuttanut pelko..
Anteeksi ap, kun tulin avautumaan sun ketjuun, mutta kuten huomaat, et ole ainoa..
