Kertokaa minulle olenko jotenkin hullu, niin kuin mieheni väittää? Haluaisin nyt mahdollisimman paljon mielipiteitä.

[Leukistinen aksolotli]

[QUOTE="alkup.";22895471]Olet niin oikeassa. Olen tästä ihmisille tietysti irl puhunut, ja he sanovat samaa. Mutta olen jo tottunut tähän menoon niin, että se on normaalia. Tai tiedän että se ei missään nimessä ole, mutta en osaa kuvitella miten elämäni voisi olla toisin.[/QUOTE]

Harmi. Olet varmaan tosi mukava tyyppi, kun olet sietänyt tuollaista jo kauan. joku ihan fiksu tyyppi voisi saada susta oivan puolison. Joku, joka ymmärtäisi antaa sulle arvoa. Sun elämä vaan voisi olla paljon parempaakin. Ja lapsen elämä myös. Lapset aistii niin paljon sellaistakin, mitä ei sanota. Lapset huolestuu myös helposti, vaikka eivät sano sitä, koska yrittävät pitää asioita kasassa omalla tavallaan.

 

["vieras"]

Olet hullu, mutta vain sen takia kun olet tuollasen kusipäisen idiootin kanssa.

 

[Samassa tilanteessa ollut]

Hae lakiapuia ja älä kerro miehellesi. Kysy miten sinun kannattaa toimia. Se on ainoa oikea ratkaisu. Miehelläsi on suhde naapurin naikkoseen ja yrittää savustaa sinut ulos. Onko asuntonne omistus asunto vai vuokra ja kumman nimissä? Älä lähde kotoa ennen kuin olet selvittänyt laillisen tilanteesi. Nauhoita kaikki mitä vaan voit, säästä emailit yms...Älä sano mitään typerää. Miehesi ei saa lastasi suomessa, kyllä se on äiti jolle lapsi jää...Mies tietää tämän ja se on ainoa syy miksi halusi sinut kotiin!!!!! Odottaa vain että sinä saat tarpeelksi ja teet itse päätöksen joka hänelle on ilmeisen vaikea. Voimia....

 

[ok]

En kyllä ymmärrä sinuakaan. Takaisin palaaminen jo sinänsä, se että vieläkin sanot miehellesi rakastavasi häntä, tappamisuhkailut.. Teidän suhde taitaa vaan olla molemmin puolin perseestä.

Eroa jo! Teit sen kerran, mikset toista kertaa?

 

[frfrgrg]

[QUOTE="alkup.";22895457]Kyllä olemme naimisissa. Miksen itkis tavaroitani kun itken kaikkea muutakin. Yllättävää on, että huonostakin suhteesta on vaikeeta erota. Mun itsetuntoni on nolla, en osaa riidellä niin dominoivasti kuin se. Se saa aina viimeisen sanan, ja sitten ovi pamahtaa kiinni kun se lähtee taas lätkimään. Minä jään tänne kiehumaan. Ei lapsen kanssa noin vain lähdetä minnekään, mielenosoituksellisesti ovet paukkuen..[/QUOTE]

Mitä helvettiä sä enää itket siitä kumpi osaa tapella paremmin? Jos parisuhteessa pitää miettiä kumpi on parempi tappelemaan, ei kaikki ole kunnossa. Jos et halua pelastaa itseäsi, niin pelasta edes lapsesi, olet hänelle sen velkaa, että et anna hänen kasvaa henkisesti sairaan isän luona. Aina saa jostain apua, ota yhteyttä turvakotiin, lastensuojeluun, poliisin, ystävälle, sukulaiselle.. Etsi apua jostain. Suoraan sanottuna olet huono äiti, jos et lähde.

 

[Blue]

Voi hyvä luoja!! Lähde!

Missä te olitte silloin kun hetken aikaa olitte poissa? Takaisin sinne ja asuntopaperit vetämään samantien?

Tilanne on sellainen että jos minä en sinuna muuta keksisi niin turvakotiin lähdettäisiin vielä tänään lapsen kanssa. Nyt nainen itsekunnioituksen rippeet kasaan ja homma rullaamaan. Sulla on liian monta kengänpohjan kuvaa jo naamassasi. Ketään ei saa kohdella noin!!!

 

[Leukistinen aksolotli]

Sähän voisit tehdä hyvän suunnitelman siitä, mihin menet lapsen kanssa ensin ja mitä tarvitset sitä varten. Pistät päivämääriä paperille, milloin on muuttopäivä jne. Keskität energiasi siihen ja sitten toteutat suunnitelman.

Mutta älä kerro miehelle, vaan tee se mieheltä salaa, koska hän voisi olla väkivaltainen, jos saisi tietää, mitä suunnittelet. Lähde silloin, kun hän ei ole kotona.

Tavarat eivät merkitse mitään, vaan sinun ja lapsen psyyke ja henki merkitsee.

 

[viiras]

Jätit vastaamatta että missä olitte silloin kun viimeksi lähditte.. Jos voit niin ala kerätä niitä tärkeitä kuvia yms jonkun ystäväsi tai vanhempiesi luo "turvaan". Ota lastensuojeluun yhteyttä, puhu ystäviesi kanssa. Katso asuntoja. Laita kaikki valmiiksi kaikessa hiljaisuudessa ja lähde!
Mun ystävä eli sairaassa suhteessa vuosia, mies pahoinpiteli häntä henkisesti ja fyysisesti. Lähti kaksi kertaa miehen luota mutta mies sai aina maaniteltua oman rakkaan perheen takaisin, nyt kaikki muuttuu ja plaa plaa... Erosivat lopulta kun mies jätti ystäväni, oli suhteessa toisen naisen kanssa jo. Ystäväni itki miehen perään ja muisteli kaikkia hyviä asioita suhteessa. Se oli surullista katsottavaa. Nyt heillä on ihan hyvät välit ja kumpikin elää elämäänsä onnellisena tahoillaan.

 

[nöppäri]

No helvetti vaikka turvakotiin, henkinen ainostus on jo niin rankkaa, että pelkäät sen muuttuvan yöllä fyysiseksi. Siitä se sitten lähtee pyörä pyörimään.

Ja ainahan voit pakata tavarasi kun toinen on poissa.

 

["alkup."]

Ensinnäkin kaunis kiitos kannustavista viesteistä! Ne tosiaan auttaa valamaan vähän uskoa itteeni.

Ja teille, jotka ettei ymmärrä miksi minä olen vielä täällä. Olette varmasti niitä onnekkaita, joiden puolisot ovat ymmärtäväisiä ja fiksuja tyyppejä, jotka eivät usko toisen tallaamiseen omaksi huvikseen. Tai sitten saitte sellaisen kasvatuksen, että ette anna kenenkään hyppiä silmille. Minä olen ehkä oppinut alistumaan, kotona ei saanut sanoa vastaan tai tuli selkään, ja minun mielipiteilläni ei ollut mitään painoa.

Kun on tällasessa suhteessa, sitä itsekin alkaa uskomaan, ettei selviäisi yksin. Minunkin mies on eristänyt minut oikeastaan ystävistäni, paheksuu kaikkea mitä sanon kotona kavereistani, mollaa niitä ja sanoo, etteivät ne ole tosi kavereita. Perheeni kanssa tulee kyllä toimeen, mielistelemällä, ja näyttämällä hyvän puolensa. Ja koska heistä mieheni on hyvä tyyppi, en viitsi alkaa sitten näitä riitoja vatvomaan heidän kanssaan. Ulkoapäinhän asiat ovat hyvin, sisältä tämä parisuhde on sitten ihan mätä. Kyllä minä kadehdin ihmisiä, joilla on sisua haistattaa pitkät, ja jotka lähtevät omilleen. Minä yritin tehdä niin, ja mies sai mut uskomaan, että elämäni on suurinpiirtein ohi jos lähden, joten ei kannata. Mulla on hiljainen ja rauhallinen luonne, en uskalla riidellä koska mut haukutaan lyttyyn.

Mutta nythän apua on toivottavasti tulossa, joten on mulla vähän sentään järkeä vielä jäljellä.

 

["Minna"]

Kyllä sinä olet hullu, kun annan lapsesi kasvaa tuollaisessa ympäristössä. Miehesi on ehkä lapselle hyvä isä, ja sinä ehkä hyvä äiti, mutta yhdessä te vanhempina ette ole hyviä, vaan vastuuttomia ja välinpitämättömiä.

 

[hjälp]

voit mennä turvakotiin ja selostaa tilanteen, he auttavat erossa ja huoltajuudessa. miehesi käyttää henkistä väkivaltaa ja alistaa selkeästi. jätä se ehdottomasti, alat jaksamaan paremmin!

 

[No,]

[QUOTE="vieras";22894909]Juu olet hullu kun tuollaista katselet!! Anteeksi nyt vain..[/QUOTE]

tälle peesi. kamala mies,älä siihen tuhlaa aikaasi.

 

[nöppäri]

Niin tosiaan tässä on myös se näkökulma huomioitavana, että millaisen kuvan haluat antaa lapsellesi. Tytölle annat kuvan, että naisen kuuluu hyväksyä mieheltä tuommoinen käytös, pojalle taas näytät että miehen kuuluu käyttäytyä noin. Ja tämä oppi menee perille melko varmasti.

Jos on vaikea ajatella itseään tässä tilanteessa, niin aina kannattaa myös ajatella niitä lapsia ja sitä mitä niille tästä seuraa.

 

[Blue]

Niin tosiaan tässä on myös se näkökulma huomioitavana, että millaisen kuvan haluat antaa lapsellesi. Tytölle annat kuvan, että naisen kuuluu hyväksyä mieheltä tuommoinen käytös, pojalle taas näytät että miehen kuuluu käyttäytyä noin. Ja tämä oppi menee perille melko varmasti.

Jos on vaikea ajatella itseään tässä tilanteessa, niin aina kannattaa myös ajatella niitä lapsia ja sitä mitä niille tästä seuraa.

Lapsi on samassa kierteessä 20 vuoden kuluttua. Koska on reppana oppinut että tämä on normaali tapa elää.

 

[nöppäri]

Lapsi on samassa kierteessä 20 vuoden kuluttua. Koska on reppana oppinut että tämä on normaali tapa elää.

No sepä näissä yleensä onkin ongelmana, kun ei vaan ymmäretä, että malli tulee kotoonta, niin hyvässä kuin siinä pahassakin.

 

[IhaNainen]

Se, että olet takaisin hänen luonaan, voi tarkoittaa, että olet jo hieman tulossa hulluksi. Jos haluat pysyä terveenä korvien välistä, niin sun pitäs lähtee.

Sä oot ihana. <3 Mutta tottahan tää on.

 

["vieras"]

[QUOTE="alkup.";22895076]Miehen mielestä hän voi uhkailla miten vain haluaa, koska todistajia ei ole. Ja "vittumainen käytös ei ole laissa kielletty". Ja hän sanoo myös, että Suomen laissa sanotaan, että jos hän ei ole lapselle uhaksi, niin hän voi saada huoltajuuden.[/QUOTE]

mene puhumaan nämä uhkaukset jollekin joka sinua kuuntelee,diakonissa,psykologi, perhetyöntekijä

 

[B]

[QUOTE="mii";22895106]Mä en ymmärrä näissä asioissa yhtä juttua. Jos mies ei selvästikään piittaa susta paskaakaan niin miksei se jätä sua?[/QUOTE]


Ei tietenkään jätä koska narsisti on itse aina "uhri". Narsisti ei tee päätöksiä tällaisissa asioissa vaan vetää toisen niin syvälle kuoppaan kuin on mahdollista. Siis itsensä mielestä hän on aina se uhri. Kun häntä kohdellaan omasta mielestään huonosti, hänen on helppo vetää marttyyriasenne kehiin, että kun "hän tekee niin ja näin ja hakee toiselle vielä kuunkin taivaalta niin tämäkö on kaiken palkka?".

Mulla oli joskus poikaystävä, jolla ei ollut munaa kertoa tunteistaan ja pistää suhdetta poikki kun ei kerran kiinnostanut. Hän teki kaikkensa kiusatakseen minua, jotta minä jättäisin hänet.

Kyllä mäkin näkisin että eipä tuo teidän tilanne tuosta muutu miksikään ennenkuin muutat pois tai teet itse jonkin päätöksen (muun kuin että jäät nykyiseen kotiinne). Katsotko miehesi puuhailuja vielä viikon, vuoden, kymmenen vuotta? It's up yours.

 

[IhaNainen]

[QUOTE="alkup.";22895553]Ensinnäkin kaunis kiitos kannustavista viesteistä! Ne tosiaan auttaa valamaan vähän uskoa itteeni.

Ja teille, jotka ettei ymmärrä miksi minä olen vielä täällä. Olette varmasti niitä onnekkaita, joiden puolisot ovat ymmärtäväisiä ja fiksuja tyyppejä, jotka eivät usko toisen tallaamiseen omaksi huvikseen. Tai sitten saitte sellaisen kasvatuksen, että ette anna kenenkään hyppiä silmille. Minä olen ehkä oppinut alistumaan, kotona ei saanut sanoa vastaan tai tuli selkään, ja minun mielipiteilläni ei ollut mitään painoa.

Kun on tällasessa suhteessa, sitä itsekin alkaa uskomaan, ettei selviäisi yksin. Minunkin mies on eristänyt minut oikeastaan ystävistäni, paheksuu kaikkea mitä sanon kotona kavereistani, mollaa niitä ja sanoo, etteivät ne ole tosi kavereita. Perheeni kanssa tulee kyllä toimeen, mielistelemällä, ja näyttämällä hyvän puolensa. Ja koska heistä mieheni on hyvä tyyppi, en viitsi alkaa sitten näitä riitoja vatvomaan heidän kanssaan. Ulkoapäinhän asiat ovat hyvin, sisältä tämä parisuhde on sitten ihan mätä. Kyllä minä kadehdin ihmisiä, joilla on sisua haistattaa pitkät, ja jotka lähtevät omilleen. Minä yritin tehdä niin, ja mies sai mut uskomaan, että elämäni on suurinpiirtein ohi jos lähden, joten ei kannata. Mulla on hiljainen ja rauhallinen luonne, en uskalla riidellä koska mut haukutaan lyttyyn.

Mutta nythän apua on toivottavasti tulossa, joten on mulla vähän sentään järkeä vielä jäljellä.[/QUOTE]

Mun exä oli tismalleen samanlaine, ja mä elin hänen kanssaan yli kolme vuotta vaikka ensimmäisen vuoden jälkeen tuollainen samanlainen käytös alkoi. Mulla oli myös ihan samanlainen lapsuus kuin sulla. Oikeastaan tän viestin perusteella meissä on ainoastaan se ero, ettei mulla ole lasta tuon exän kanssa. Mutta sä olet jo pitkällä kun ymmärrät näin paljon omasta tilanteestasi. Kyllä sä pääsen hänestä eroon, mäkin pääsin.

Mun ex sanoi myös mulle aina etten ole mitään ilman häntä, ja että olen niin kamala akka ettei kukaan enää hänen jälkeensä huoli mua kun ei kellään pää kestä mua. Ulos päin hän oli kaikkien mielestä tosi ihana, fiksu ja oikein unelma-mies.

Nykyään mulla on kiltti ja normaali mies joka ei koskaan tekis mulle mitään pahaa. Miksei siis sullakin olisi siihen mahdollisuutta. Muista aina, että niin kauan kuin uskot mitä miehesi sanoo, olet häviöllä. Sinä itse tiedät että olet ihan normaali, ihana nainen ja pärjäät kyllä yksinkin. Ja sitten kun olet nuollut haavasi, löydät kyllä vielä sen oman maailman ihanimman miehesi.

 

[Lilith Le Mort]

Miehesi on hullu! Ja jättäisin tollasen paskan.

 

["alkup."]

Mun exä oli tismalleen samanlaine, ja mä elin hänen kanssaan yli kolme vuotta vaikka ensimmäisen vuoden jälkeen tuollainen samanlainen käytös alkoi. Mulla oli myös ihan samanlainen lapsuus kuin sulla. Oikeastaan tän viestin perusteella meissä on ainoastaan se ero, ettei mulla ole lasta tuon exän kanssa. Mutta sä olet jo pitkällä kun ymmärrät näin paljon omasta tilanteestasi. Kyllä sä pääsen hänestä eroon, mäkin pääsin.

Mun ex sanoi myös mulle aina etten ole mitään ilman häntä, ja että olen niin kamala akka ettei kukaan enää hänen jälkeensä huoli mua kun ei kellään pää kestä mua. Ulos päin hän oli kaikkien mielestä tosi ihana, fiksu ja oikein unelma-mies.

Nykyään mulla on kiltti ja normaali mies joka ei koskaan tekis mulle mitään pahaa. Miksei siis sullakin olisi siihen mahdollisuutta. Muista aina, että niin kauan kuin uskot mitä miehesi sanoo, olet häviöllä. Sinä itse tiedät että olet ihan normaali, ihana nainen ja pärjäät kyllä yksinkin. Ja sitten kun olet nuollut haavasi, löydät kyllä vielä sen oman maailman ihanimman miehesi.

Kiitos IhaNainen kivasta viestistäsi. Ja toivottavasti minunkin elämääni tulee muutos parempaan päin.
Tällä palstalla osataan olla joskus tosi veemäisiä toisilleen, mutta sit toisinaan olette kultaisia.

 

["jenny"]

Ota selvää missä on lähin ensi- ja turvakoti, mene lapsesi kanssa sinne ja kerro tilanne rehellisesti miksi olet sinne tullut. Siellä sinua autetaan uuteen alkuun, tee hyvänen aika päätös nyt!
Lähde silloin kun tiedät että mies on töissä tai muuen pitemmän aikaa kotoa pois, kerää tärkeimmät tavarat ja lähde

 

[Hipps]

Äitini sieti isän huonoa käytöstä, henkistä alistamista, mitätöimistä yms vuosia. Vasta, kun me lapset olimme muuttaneet kotoa pois, erosi äitini (tai oikeammin isäni löysi nuoremman ja muutti tämän luo). Koko lapsuuteni ihmettelin, miksi äitini sieti moista. Tiesin, ettei äiti halunnut rikkoa perhettä ja siksi pysyi huonossa suhteessa. Kannoin koko lapsuuteni huonoa omatuntoa siitä, että minun takiani äidin oli huono olla Minä ja me muut lapset olimme syynä, että meidän kaikkien piti kärsiä isän mielenliikkeistä.

Vasta teini-iässä ymmärsin, ettei vanhempiemme huono-olo johtunut meistä lapsista. Me lapset olimme vain tekosyy, itsekäs sellainen, äidilleni jolla ei ollut rohkeutta uskoa itseensä. Teininä tulin katkeraksi äidilleni, koska hän ei ollut eronnut isästäni ja se vuoksi olimme joutuneet myös me lapset kärsimään. Teini-iän myllerryksessä kaikki pahaolo johti siihen, että en ole enää väleissä vanhempiini. Pari kertaa vuodessa näemme väkinäisesti.

Nyt aikuisena ymmärrän, että äitini oli henkisen väkivallan uhri. Ymmärrän miksi hänellä ei ollut rohkeutta lähteä isän luota, vaikka se varmasti olisi parantanut myös meidän lasten elämänlaatua. Ymmärrän miten äitini ehkä koki isäni kuitenkin tutun turvalliseksi. Äitini sentään tiesi mitä isäni saattoi tehdä ja miten käyttäytyä. Oli liian pelottavaa äidilleni lähteä pois ja kohdata uusi ja tuntematon. Niin kieroa kuin se onkin, äitini viihtyi ennemmin tutussa ja huonossa suhteessa, kuin olisi kokeillut mitä tuntematon maailma hänelle olisi voinut tarjota.

Olen surullinen äitini puolesta. Jos hänellä olisi ollut rohkeutta silloin, kun olimme lapsia, olisi monet asiat nyt toisin. Liian monta vuotta isäni henkisen painostuksen alla jätti jäljet meihin kaikkiin perheessäni ja niitä jälkiä tuntuu olevan hyvin vaikea korjata...

Arvosta ja rakasta itseäsi, kunnioita omaa tahtoasi ja lähde. Selvitä kuka tai mikä taho sinua voi auttaa, ota apu vastaan. Ole rohkea!! Itsesi ja lapsesi vuoksi, tulevaisuutenne vuoksi!

 

["vieras"]

Oot sä kyllä pikkusen hullu kun tollasen miehen kanssa olet edelleen.