Kertokaa vinkkejä eroavalle naiselle!

[Hölmö nainen]

Ahistaa niin pirusti, kun tiedän, että minun täytyy lopettaa suhde rakastamani miehen kanssa, vaikka en tahtoisi tehdä sitä.. Miten ihmeessä pystyn irroitautumaan, luopumaan toivosta ja päästämään irti?

Meillä on yhdessä ollessamme periaatteessa kaikki hyvin; viihdymme, nauramme, rakastelemme ja kaikki on ihanaa. Mutta.. Hän on jotenkin raivostuttava vätys meidän suhdettamme kohtaan. Olen kyllä aina tervetullut hänen kotiinsa viettämään iltaa ja yötä, mutta hän ei laita tikkuakaan ristiin suhteemme eteen. Jos minä en ehdota tapaamista tai pidä yhteyttä, välillämme ei tapahdu mitään, mies ei enää kuukausiin ole itse soittanut ja pyytänyt luokseen. Mutta sitten jos minä soitan ja ehdotan tapaamista, hän kyllä haluaa tavata ja meillä on taas ihanaa.. Mutta jotenkin tympii olla aina se aloitteen tekijä. Jos hän olisi todella kiinnostunut, hän kyllä voisi itsekin soitella minulle. Mutta ei... Haluaako hän erota? Miksi hän silti toivottaa minut tervetulleeksi aina kun ehdotan tapaamista? Ikään kuin olisin hänelle täysin yhdentekevä; ei hän minua luokseen erityisesti näytä kaipaavan, kun ei perään soittele, mutta ei häntä erityisemmin haittaakaan, jos tulen hän luokseen. Mutta kun minä en halua olla suhteessa, jossa minun läsnäoloni on jollekin ok, haluan, että hän HALUAA olla kanssani ja kun niin ei ilmeisesti ole, haluaisin päättää koko suhteen.

Mutta tässä onkin se vaikeus, kun rakastan häntä kamalasti ja kun ikävä kasvaa suureksi, on niin helppoa sortua soittamaan ja ehdottamaan tapaamista, kun tiedän, että hän suostuu ja saan taas ihanan illan ja yön hänen kainalossaan. Haluan erota, mutta ikävä vie usein voiton...

En tiedä, voiko tähän kukaan ulkopuolinen mitään neuvoa antaa, mutta kertokaa ihmeessä, jos jotain fiksua keksitte!

 

[Ei auta itku...]

Ei tässä oikein ole muuta tietä, kun erota ja kestää se ikävä ja kärsimys ja suru. Ajan kanssa se menee ohi, ihmelääkettä ei ole olemassakaan, valitettavasti. Jos miehellä on todellisia tunteita, hän kyllä tulee sitten itse perääsi.

 

[Höh mitä]

Etkö ole kysynyt mitkä vätyksen tunteet ovat? Ettekö ole jutelleet suhteestanne ollenkaan?

 

[He's just not that into you]

Ikään kuin olisin hänelle täysin yhdentekevä; ei hän minua luokseen erityisesti näytä kaipaavan, kun ei perään soittele, mutta ei häntä erityisemmin haittaakaan, jos tulen hän luokseen.

Ei mitään ikään kuin, vaan noinhan se on. Tiedät jo itsekin vastauksen, et suostu sitä vaan vielä hyväksymään.

 

[Tästä on kysymys]

Otsikossa kaikki. Miehellä on metsästysvietti ja mies kyllä metsästää, mutta kun vietti ei satu kohdistumaan sinuun... älä tuhlaa aikaasi ja elämääsi tuollaiseen mieheen, elämä on lyhyt.

 

[miomio]

Minusta ap:n nimimerkki on paljon puhuva. Siitähän se vastaus löytyy.

 

[best in]

Oma mieheni on myös vätys. Olen tehnyt päätöksen, että en tee enää aloitetta seksin suhteen, vaan odotan, että kauanko pitää odotella, että mies herää siihen, että seksiäkin voisi harrastaa. Nyt olen odottanut noin kaksi viikkoa...

Meillä tilanne on pitkälti juuri samantyyppinen eli mies syö tekemääni ruokaa jne, mutta jos yritän saada hänet tekemään jotakin yhdessä tai jos lähtisimme vaikka jonnekin, niin kyllä mies on aikamoinen perässävedeltävä. Oma-aloitteisuutta ja pienintäkään vaivannäköä minua kohtaan ei ole havaittavissa. En tiedä, onko mies masentunut, mutta hän ei halua puhua omista tunteistaan tai ajatuksistaan. Olkoon. Olen päättänyt, että kunhan asunto löytyy, niin ero tulee. Mieluummin olen ilman kuin tuollaisen kanssa. Aion toipua tästä suhteesta ja sen jälkeen etsiä parempaa miestä. Jos ei löydy, olen ilman.

 

[_9G]

Ehkä kannattaisi kysyä mieheltä itseltään suoraan. Kysäisepä, että mitä hänen mielestään sinä merkitset hänelle. Kysy myös sitä, että mitä hän on ajatellut, että riittääkö hänelle se, miten tähän mennessä on tapailtu vai haluaako hän enemmän. Jos mies ei puhu eikä selittele, niin haluatko sellaista miestä, joka ei osaa eikä halua puhua tunteistaan lainkaan? Sinä haluaisit varmasti kuulla, että mies kertoisi välittävänsä paljon ja haluaisi nähdä sinua enemmän, koska olet tärkeä ja teillä menee hyvin.

Jotkut miehet ovat masentuneita, jotkut eivät ole koskaan oppineet puhumaan tunteistaan ja jotkut puolestaan pelkäävät satuttaa itseään eivätkä siksi uskalla panostaan suhteeseen (tosin eivät itse tajua, että juuri sellaisella puolittaisella sitoutumisella se nainen nimenomaan lähtee pois).

 

[He's just not that into you]

^ Vimeisimmän kappaleesi tekosyyt ovat niitä huonoja selityksiä, joita naiset itse keksivät miehen käyttäytymiselle. TOTUUS siihen on kuitenkin luettavissa nimimerkistäni...

 

[sama oli täälläkin]

MInun mieheni on samanlainen. Pyysin lopulta häntä muuttamaan luokseni ja hän muutti. Sitten kosin ja hän suostui. Sitten halusin lapsen ja me teimme sen.
Mikäs tässä on ollessa, saan kaiken mitä haluan, kun vain pyydän

 

[enemmän vaativa]

MInun mieheni on samanlainen. Pyysin lopulta häntä muuttamaan luokseni ja hän muutti. Sitten kosin ja hän suostui. Sitten halusin lapsen ja me teimme sen.
Mikäs tässä on ollessa, saan kaiken mitä haluan, kun vain pyydän

Tulee sellainen mielikuva, että mies on vätys, joka pelkkää laiskuuttaan suostuu kaikkeen mitä ehdotat. Kovin suuria tunteita hänellä ei voi sinua kohtaan olla, kun kerran jouduit itse tekemään aloitteen yhteen muuttoon ja vielä kosimaankin. Kuka itseään kunnioittava nainen tyytyy tuollaiseen?

 

[Ihan kivaa]

Niinpä, ja sitten jos/kun mies joku päivä OIKEASTI rakastuu, niin tuollainen "no ihan sama, voin kait mää" suhde unohtuu sen siliän tien. Eli aika turha sitten itkeä, jos/kun mies joku päivä lähtee lätkimään sen elämänsä rakkauden perään.

 

[vätys = ei-aloitteellinen?]

^Ei se ole ihan niin mustavalkoista. Ap:n tapauksessa joko mies ei ole niin kiinnostunut/rakastunut, tai sitten hän on vain tottunut siihen, että ap tekee aloitteet koska on aina ennenkin tehnyt. "Sama oli täälläkin"-nikin mies puolestaan kuulostaa ihan tavalliselta mieheltä, eli ei välttämättä itse ole miettinyt/ehdottanut suhteen "portailla" etenemistä, mutta kun ne vaiheet tulevat eteen, mies ottaa ne tyytyväisenä vastaan.

Eivät kaikki miehet ole niin aloitteellisia, ETENKÄÄN suhteen tilan pohdinnassa. Monenko mies on koskaan oma-aloitteisesti sanonut, että "puhutaanpa kulta siitä missä suhteessamme mennään" (paitsi jättäessään)? Yhteenmuutot, kosinnat ja lastenhankinnat ovat yhtä lailla naisen ehdotettavissa, eikös tässä pian olla jo 2010-luvulla...?

 

[öhöm]

Huomaa, että jotkut elävät lääkäriromaanien/Kaunareiden mieskäsitystä. Vahva, rohkea, aikaansaava ja jopa vähän jyräävä mies tulee ja ottaa kun nainen vikisee. Heh. Muunlaiset miehet ovat vätyksiä ja vätysten kanssa elävät naiset ovat alistujia. Just.

 

[ap.]

No sepä siinä onkin, kun minähän tiedän jo sen, ettei hän selvästikään rakasta minua tarpeeksi tai pidä suhdettamme kovinkaan tärkeänä ja tiedän myös sen, että "JÄTÄ SE!" on ainut oikea neuvo. Tämän kaiken siis tiedän ja haluan lähteä ja itse asiassa lähdin jo... Huomaan sen vaan olevan niin helvetin vaikeeta ja jossain kummallisessa ikävyys/mielenhäiriössä päätän aina kerran vielä palata hänen luokseen, enkä tunnu pääsevän irti...

Kaipaisin vinkkejä irroittautumiseen. Onko muilla kokemuksia siitä, että on tullut aika jättää kumppani, jota vielä itse rakastaa? Miten pysyitte vahvoina? Vai onko siihen olemassa mitään konstej? Onko kyse vain omasta luonteen vahvuudestani/heikkoudestani?

Jos rahat riittäisi, häipyisin maisemista muutamaksi kuukaudeksi, se varmaankin olisi sellainen konkreettinen apu irroittautumiseen, mutta valitettavasti rahatilanne ei salli nyt töistä irroittautumista... Joku ehdotti, että hankkisin jonkun uuden ukon korvikkeeksi, mutta se tuntuu jotenkin tosi huonolta idealta. Haluan olla yksin, kunnes olen yli tästä ja löydän jonkun, jonka kanssa oikeasti haluan olla ja joka oikeasti haluaa olla minun kanssani. Ei siis korvike-miehiä, eikä pakomatkoja maapallon toiselle puolelle... Olisiko muita ideoita tai apukeinoja rakkaudesta riutuvalle naiselle, joka ei tahdo enää livetä takaisin vanhaan ja huonoon? Vai olenkohan sittenkin ihan onneton lässykkä, jos minusta ei sen vertaa tahdonvoimaa löydy, että osaisin vaan pyhällä päätöksellä pitää itseni kaukana tuosta miehestä, jolle en selvästikään merkitse mitään...

Hulluahan tämä on... Pidän itseäni arvossa ja oikeasti tiedän olevani upea nainen, miten ihmeessä silti sorrun sellaisen miehen pompoteltavaksi, joka ei minun arvoani ymmärrä? Enkä varmaankaan ole ainut nainen tässä tilanteessa... OIkein kiukuttaa oma vätysasenteeni, kun yhtä miestä kykene jättämään. Huhhuh.

 

[9999k]

Keksi itsellesi aluksi puuhaa, jotta et ehdi ajattelemaan miestä. Käy tapaamassa kavereita, liity johonkin jumppaan tai liikuntakerhoon, käy katsomassa näyttelyitä, elokuvia tms. Surua voi purkaa urheiluun tai kirjoittamalla.

Totta kai tulee ikävä ihmisen lämpöä ja ihoa. Jos sinulle sopii, voit harrastaa yhden yön juttujakin tai yrittää korvata miehen puuttumisen pitämällä yhteyttä kavereihin ja vaikka käymällä hierojalla. Tietenkään se ei ole sama asia, mutta totut kyllä yksin oloonkin ajan kanssa.

 

[Ihan kivaa]

Vahva, rohkea, aikaansaava ja jopa vähän jyräävä mies tulee ja ottaa kun nainen vikisee. Heh. Muunlaiset miehet ovat vätyksiä ja vätysten kanssa elävät naiset ovat alistujia.

Ei, vaan rakastunut ja naisen kanssa suhteen haluava mies kyllä ihan oikeasti tekeekin sen eteen jotain. Ihan samalla lailla kuin oikeasti rakastunut nainenkin. Kun molemmat ovat tosissaan, ei kummankaan tarvitse vetää kivirekeä perässään, eli olla se ainoa aktiivinen osapuoli ja toisen vain myötäillä perässä jos ei parempaakaan tekemistä keksi.

Miksi kukaan tyytyy kumppaniin, joka ei näe suhdetta niin tärkeäksi että viitsisi (uskaltaisi/opettelisi/jne) tehdäkin sen eteen osansa? Jotain läheisriippuvuutta tai huonoa itsetuntoa se kai on - eli sama onko kumppani tosissaan rakastunut vai ei, kunhan on joku. Ja eihän oikeasti kuitenkaan kukaan rakastaisi, joten sama tyytyä siihen joka suostuu perässä kulkemaan...

 

[...............]

voisit hyvin alkaa liikkumaan paljon. Niin paljon kuin voit. Siitä saa hyvää oloa ja puhtia ja muuta mietittävää. Se on tosi kunnioitettavaa, että et sorry laastareihin.

Tahdonvoimaa ja lujuutta sulle .

 

[Saman kokenut]

Paras keino miesriippuvuuden kehittäneelle irroittautua on tehdä jotain uutta ja todella haastavaa joka vaatii niin paljon keskittymistä että mies menee pakostakin mielestä. Itse otin lentotunteja. Muita hyviä harrastuksia ovat sukellustunnit, ratsastus, kiipeily ja jokailtainen omavalmentajan kanssa salilla työskentely ekan kuukauden ajan. Niissä ei voi herpaantua hetkeksikään ja vaipua typeriin päiväuniin. Kunhan pääset ensimmäisen kuukauden yli ilman miehelle rimputtelua, on jatko jo helpompaa.

 

[räps]

Tee päätös. Oikeasti. Tee asia sekä miehellesi ja ennenkaikkea itsellesi selväksi, niin, ettei mitään jää sanomatta. Kerrot miehelle, että tunteita on miljoonittain, mutta se ei vain riitä (etköhän ole sen tehnytkin...) Sano kaikki, että oma mielesi on siitä vapaa, että jotain olisi jääny sanomatta. Lähde omaan suuntaasi, älä jaa tuijottelemaan perään, eli jahkaamaan, vaan hyväksi uusi tilanne. On kamalan vaikeaa hyväksyä se, että astutaan sen tutun ja turvallisen ulkopuolelle. Itkeä saa niin paljon kuin haluaa, mutta muista, että monet, monet muutkin ovat pystyneet siihen. Päivä kerrallaan, kunhan muistat, että vielä jonakin päivänä olet vapaa, sen voin luvata.

 

[N45]

No sepä siinä onkin, kun minähän tiedän jo sen, ettei hän selvästikään rakasta minua tarpeeksi tai pidä suhdettamme kovinkaan tärkeänä ja tiedän myös sen, että "JÄTÄ SE!" on ainut oikea neuvo. Tämän kaiken siis tiedän ja haluan lähteä ja itse asiassa lähdin jo... Huomaan sen vaan olevan niin helvetin vaikeeta ja jossain kummallisessa ikävyys/mielenhäiriössä päätän aina kerran vielä palata hänen luokseen, enkä tunnu pääsevän irti...

Kaipaisin vinkkejä irroittautumiseen. Onko muilla kokemuksia siitä, että on tullut aika jättää kumppani, jota vielä itse rakastaa? Miten pysyitte vahvoina? Vai onko siihen olemassa mitään konstej? Onko kyse vain omasta luonteen vahvuudestani/heikkoudestani?

Jos rahat riittäisi, häipyisin maisemista muutamaksi kuukaudeksi, se varmaankin olisi sellainen konkreettinen apu irroittautumiseen, mutta valitettavasti rahatilanne ei salli nyt töistä irroittautumista... Joku ehdotti, että hankkisin jonkun uuden ukon korvikkeeksi, mutta se tuntuu jotenkin tosi huonolta idealta. Haluan olla yksin, kunnes olen yli tästä ja löydän jonkun, jonka kanssa oikeasti haluan olla ja joka oikeasti haluaa olla minun kanssani. Ei siis korvike-miehiä, eikä pakomatkoja maapallon toiselle puolelle... Olisiko muita ideoita tai apukeinoja rakkaudesta riutuvalle naiselle, joka ei tahdo enää livetä takaisin vanhaan ja huonoon? Vai olenkohan sittenkin ihan onneton lässykkä, jos minusta ei sen vertaa tahdonvoimaa löydy, että osaisin vaan pyhällä päätöksellä pitää itseni kaukana tuosta miehestä, jolle en selvästikään merkitse mitään...

Hulluahan tämä on... Pidän itseäni arvossa ja oikeasti tiedän olevani upea nainen, miten ihmeessä silti sorrun sellaisen miehen pompoteltavaksi, joka ei minun arvoani ymmärrä? Enkä varmaankaan ole ainut nainen tässä tilanteessa... OIkein kiukuttaa oma vätysasenteeni, kun yhtä miestä kykene jättämään. Huhhuh.

Hei ja halaus sulle!

Itse olen samantapaisessa tilanteessa. Olen tekemässä loppua tälle seurustelusuhteellemme, jota kestänyt 10 kk. Syynä mm. se, että mies, joka oli vastaeronnut tavatessamme, ei vieläkään pysty "lupaamaan" mitään yhteisestä tulevaisuudesta. Vaikka hyviä hetkiä on paljon, hänen käytöksessään on sellaista, etten voi luottaa häneen ja tämähän tietenkin on omiaan aiheuttamaan ongelmia suhteeseemme. En taida jaksaa odottaa ihmeitä tapahtuvaksi ja hänen kertovan rakastavansa minua ja haluavansa minut ja vain minut... Harmittaa valtavasti, koska rakastan häntä ja tunnen jotakin sellaista, mitä ennen koskaan en ole ketään miestä kohtaan tuntenut. Tuntuu todellakin pahalta väkisin joutua tappamaan nämä tunteeni häntä kohtaan. En vaan enää jaksa tällaista epävarmuutta.

Valitettavasti en osaa antaa muita neuvoja kuin että ala harrastamaan jotain mieleistäsi liikuntaa, siitähän saa mielihyvää tuottavia hormoneja ja mahtavan itseensätyytyväisen olon. Tapaa ystäviäsi, käy vaikka yksin elokuvissa, mitä tahansa poissa kotinurkista mietiskelemästä. Chattaile, etsi vertaistukea jne. Nauti tulevasta syksystä, kynttilöistä, leffoista, kirjoista jne.
Olisi kiva vaihtaa ajatuksia sinun ja samassa tilanteessa olevien kanssa lähemminkin, vaikka tavatakin?

 

[tummaa suklaata]

"Chattaile, etsi vertaistukea jne. Nauti tulevasta syksystä, kynttilöistä, leffoista, kirjoista jne."

En enää välitä vertaistuesta. Erostani on jo yli 10 vuotta aikaa.
Tumma suklaa on terveellistä ja tuottaa hyvää mieltä. Ei niitä konsteja sen enempää
tarvita. Yksi konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Riippuu tietenkin mitä pussissa on. Jos on hyvää tummaa suklaata niin....