A
ap
Vieras
Olen sama henkilö kuin tuon ketjun ap. http://kaksplus.fi/keskustelu/t1582840
En ole kovin hyvä kirjoittamaan ja tuossa on kamalasti kirjoitusvirheitä, tiedän. Näin kirjoitin:
Paska akka ja ilkeetä alkaa sun reissuus pilata jne, mut loppupeleis ei voi sanoa, ku et "mitäs läksit".
Mulla on tässä nyt ollu aikaa taas itsekseni asiaa päivänmittaa miettiä, ja en mä pääse siitä yli enkä ympäri, ettei tää vaan mee näin. Me ollaan naimisissa, meillä on kohta kaks lasta ja jo nyt vitunmoinen yhteinen velka. Jotku pelisäännöt meijän on saatava aikaseks.
Sä valitat ettet saa tehdä sitä et tätä, annat ymmärtää et elämä on niin kovin rankkaa ja kaikki on niin raskasta ja perseestä. Ja kaikesta joudut luopumaan ja niin paljon uhraamaan.
Mitä sä elämältä odotat? Mihin sä oikeen vertaat? Varmasti tuntuu että sulla on vähän harrastuksia esim Timoon verrattuna, mut voiks siihen muka verrata? Eikö sulla kuitenki oo paljon muuta, mitä Timolla ei? Ja se "jos en saa harrastaa kunnolla (=niin paljon kun lystään), ei mun kannata harrastaa ollenkaan"-argumentti on oikeesti typerintä mitä oon pitkään aikaan kuullu ja tosi lapsellisesti sanottu.
Sulla on vähemmän työpäiviä ku kenelläkään "normaalilla" ihmisellä. Sulla on vapaa-aikaa ihan sikana. Oikeesti. Mutta sulla on myös perhe ja sä et voi ajatella vaan mitä kaikkea sun pitäis saada tehdä ja minne mennä, vaan sun otettava myös meijät huomioon. Tai siis eihän sun pakko ole, mutta mikäli mielit perhees pitää kasassa, ni sit on.
Meijän suhde on tällä hetkellä suoraan sanoen suolesta. Mulla on oikeesti tosi paska olla. Tilanteen huomioon ottaen se ei oo mikään ihme, mut on asialle silti tehtävä jotain. Ja kaikesta et voi mun raskautta syyttää.
Ja toi sun reissus... Mä en vaan ymmärrä mitä sä ajttelet. Voitko kertoa? Mä olen raskaana ja RIKKI, tajuukko? Ja mä joudun asuun muitten nurkissa. Mä en HALUA että sä jätät mut yksin, mä en HALUNNU että sä lähdet. Eikö se merkkaa sulle mitään?
Jo kun reissua aloit suunnittelee, pyysin sut muistamaan, että mitä vaan voi tapahtua. Sä lupasit. Pyysin, että lähdet vaan ja ainoostaan jos mä oon kunnossa. Sä lupasit. Pyysin myös, että mun ei tarvis asiasta sun kanssa riidellä, jos niikseen menee että kaikki ei oo kunnossa. Sä lupasit. SÄ LUPASIT!!
Mä en jaksa enää edes raivota, mua vaan itkettää. Ei tää mee näin!
Sä aina selität, että me ollaan sulle tärkeintä jne. Silti käytännössä asetat aina itses edelle. Etkö sä muka ite huomaa?
Mä en luota suhun enää. Mä en luota asioihin mitä sä lupaat, mä en luota asioihin mitä sä sanot. Mulla on koko ajan tunne, että tahalleen jätät asioita kertomatta. Ja se ei valitettavasti oo pelkää vainoharhaa. Mä en edes aina oo jaksanu huomauttaa, ku taas oon huomaanu valkosia valheita. Ja sä tiedät iteki, et jätät sopivasti asioita kertomatta, jos mä en tajua kysyä just niitä oikeita kysymyksiä. Mulle parisuhteessa tärkeintä on ehdoton luottamus. Varmasti osaat ynnätä, mitä tää nyt tarkottaa.
Mun ei enää tee mieli halata sua. Ei se tunnu miltään. Eikä pussata, seki tuntuu vaan vaivannuttavalta. Ja mä en sano näin loukatakseni, mä sanon, koska mä haluun tehdä asialle jotain. Kyllä mä varmaan sua rakastan, tai oon ainaki kiintyny, mutta mitään suurta tunteiden paloa ei enää ole. Totta helvetissä suhteet arkipäivästyy ja kaikkea, mutta kyllähän nyt mun pitäis sua edes lämmöllä voida ajatella!
Ja ei, tästä ei voida puhua myöhemmin. Tästä puhutaan NYT. Ja meidät molemmat tunien on ehkä hyväki asia "puhua" kirjottaen, ni ei tuu sanottua niin paljoa turhia ilkeyksiä.
Ja kun sanoin et on tehtävä "pelisäännöt", mä oikeesti tarkotin sitä. Koska näin tää ei toimi. Ja jos mitään yhteisymmärrystä ei löydy, on ruvettava miettimään muita ratkasuja.
En ole kovin hyvä kirjoittamaan ja tuossa on kamalasti kirjoitusvirheitä, tiedän. Näin kirjoitin:
Paska akka ja ilkeetä alkaa sun reissuus pilata jne, mut loppupeleis ei voi sanoa, ku et "mitäs läksit".
Mulla on tässä nyt ollu aikaa taas itsekseni asiaa päivänmittaa miettiä, ja en mä pääse siitä yli enkä ympäri, ettei tää vaan mee näin. Me ollaan naimisissa, meillä on kohta kaks lasta ja jo nyt vitunmoinen yhteinen velka. Jotku pelisäännöt meijän on saatava aikaseks.
Sä valitat ettet saa tehdä sitä et tätä, annat ymmärtää et elämä on niin kovin rankkaa ja kaikki on niin raskasta ja perseestä. Ja kaikesta joudut luopumaan ja niin paljon uhraamaan.
Mitä sä elämältä odotat? Mihin sä oikeen vertaat? Varmasti tuntuu että sulla on vähän harrastuksia esim Timoon verrattuna, mut voiks siihen muka verrata? Eikö sulla kuitenki oo paljon muuta, mitä Timolla ei? Ja se "jos en saa harrastaa kunnolla (=niin paljon kun lystään), ei mun kannata harrastaa ollenkaan"-argumentti on oikeesti typerintä mitä oon pitkään aikaan kuullu ja tosi lapsellisesti sanottu.
Sulla on vähemmän työpäiviä ku kenelläkään "normaalilla" ihmisellä. Sulla on vapaa-aikaa ihan sikana. Oikeesti. Mutta sulla on myös perhe ja sä et voi ajatella vaan mitä kaikkea sun pitäis saada tehdä ja minne mennä, vaan sun otettava myös meijät huomioon. Tai siis eihän sun pakko ole, mutta mikäli mielit perhees pitää kasassa, ni sit on.
Meijän suhde on tällä hetkellä suoraan sanoen suolesta. Mulla on oikeesti tosi paska olla. Tilanteen huomioon ottaen se ei oo mikään ihme, mut on asialle silti tehtävä jotain. Ja kaikesta et voi mun raskautta syyttää.
Ja toi sun reissus... Mä en vaan ymmärrä mitä sä ajttelet. Voitko kertoa? Mä olen raskaana ja RIKKI, tajuukko? Ja mä joudun asuun muitten nurkissa. Mä en HALUA että sä jätät mut yksin, mä en HALUNNU että sä lähdet. Eikö se merkkaa sulle mitään?
Jo kun reissua aloit suunnittelee, pyysin sut muistamaan, että mitä vaan voi tapahtua. Sä lupasit. Pyysin, että lähdet vaan ja ainoostaan jos mä oon kunnossa. Sä lupasit. Pyysin myös, että mun ei tarvis asiasta sun kanssa riidellä, jos niikseen menee että kaikki ei oo kunnossa. Sä lupasit. SÄ LUPASIT!!
Mä en jaksa enää edes raivota, mua vaan itkettää. Ei tää mee näin!
Sä aina selität, että me ollaan sulle tärkeintä jne. Silti käytännössä asetat aina itses edelle. Etkö sä muka ite huomaa?
Mä en luota suhun enää. Mä en luota asioihin mitä sä lupaat, mä en luota asioihin mitä sä sanot. Mulla on koko ajan tunne, että tahalleen jätät asioita kertomatta. Ja se ei valitettavasti oo pelkää vainoharhaa. Mä en edes aina oo jaksanu huomauttaa, ku taas oon huomaanu valkosia valheita. Ja sä tiedät iteki, et jätät sopivasti asioita kertomatta, jos mä en tajua kysyä just niitä oikeita kysymyksiä. Mulle parisuhteessa tärkeintä on ehdoton luottamus. Varmasti osaat ynnätä, mitä tää nyt tarkottaa.
Mun ei enää tee mieli halata sua. Ei se tunnu miltään. Eikä pussata, seki tuntuu vaan vaivannuttavalta. Ja mä en sano näin loukatakseni, mä sanon, koska mä haluun tehdä asialle jotain. Kyllä mä varmaan sua rakastan, tai oon ainaki kiintyny, mutta mitään suurta tunteiden paloa ei enää ole. Totta helvetissä suhteet arkipäivästyy ja kaikkea, mutta kyllähän nyt mun pitäis sua edes lämmöllä voida ajatella!
Ja ei, tästä ei voida puhua myöhemmin. Tästä puhutaan NYT. Ja meidät molemmat tunien on ehkä hyväki asia "puhua" kirjottaen, ni ei tuu sanottua niin paljoa turhia ilkeyksiä.
Ja kun sanoin et on tehtävä "pelisäännöt", mä oikeesti tarkotin sitä. Koska näin tää ei toimi. Ja jos mitään yhteisymmärrystä ei löydy, on ruvettava miettimään muita ratkasuja.
