kirkosta eroaminen.

[ynneli]

ihan alkuperäiseen postaukseen liittyen;
Mä olen vähän samassa tilanteessa. harkitsen vakavasti eroamista. mä en käy kirkossa kuin perhejuhlissa, mulla ei ole juuri mitään suhdetta uskontoon, tämä nyt käytävä keskustelu naispapeista, homoseksuaaleista ja maailmalla aborteista, saa mut yhä vakuuttuneemmaksi siitä että minä ja kristinusko (ainakaan sellaisena kuin näen luterilasien kirkkokuntani sitä edustavan)ollaan hyvin eri linjoilla. tapelkoot keskenään, i don't care. Lisäksi lähiomaiseni kuoli juuri, punnistin kuin usein minulle hänen sairastaessaan ja kuolessaan tuli usko ja sen harjoittaminen mieleen, eikä kyllä voi määrällä ylpeillä... voisin kai määritellä itseni agnostikoksi.
Mieheni uskoo kyllä,ainakin jossain määrin, ja hänen vanhempansa syvemmin. mua hiukan huolettaa mikä on reaktio jos eroan... niinkuin joku aiemmin kirjoitti, mitä se kenellekkään kuulluu ja miksi "näyttelevänä" kelpaisin paremmin.. mutta kaipa mä sitten vaan haen hyväksyntää ja pelkään sen menettämistä. Olen päättänyt antaa itselleni vuoden aikaa ja sitten toimin pohdinnan jälkeen. ja aion sitten myös avoimesti asiasta kertoa..
mulla on yksi lapsi, kastettu, ja mahdolliset tulevat saa mun puolesta kastaa myös, kun se on miehelle tärkeää. aikuisena saavat päättää itse. olen itse kasvanut niin että äitini teki hyvin selväksi oman uskomattumuutensa, vaikka kirkkoon kuuluikin. mitään ristiriitaa en tuntenut vaikka uskonnonopetukseen osallistuinkin, meillä sanottiin "eri asiat on eri ihmisille tärkeitä" ja perinnettä aion jatkaa..