kiusaaja-kaveri, apua, todella ! :<

[hheidih]

Tyttöni on juuri 2v täyttänyt.
Ystävälläni on pari viikkoa vanhempi tyttö joiden kanssa ollaan vietetty aikaa aina paljon.

N. 1,5v iässä alkoi ystäväni tytär lyödä, töniä tmv lastani paljon, heti jos kiellettiin jostain asiasta, löi/töni tms.
Laitettiin uhman piikkiin, yritin hienovaraisesti ystävälleni vihjata että kieltäisikö lastaan. Kielsin itsekin, vaikka vaikea on toisen lasta kieltää ja ystäväni tästä usein suuttui. Nyk- ystäväni vähän kieltää, mutta nauraa aina päälle kun tyttö nauraa kun tönäissyt/lyönyt. Ja jos alkaa kiellosta itkea, lohduttaa ja pyytää anteeksi tytöltään että sanoi pahasti. Jos lapsensa menee vaikka kaapille mihin ei saa koskea, huutaa ja raivoaa ihan sikana, mutta jos lyö/satuttaa toista lasta, kieltää lässyttäen "eikö me olla puhuttu tästä, hellästi pitää" ja nauraa päälle kun lapsensa nauraa, "oot sinä kyllä sellainen villi viikari hehheh".
Lapsensa käyttäytyy niin kulma kun tykkää niin toisista lapsista, mutta ei vaan tiedä miten heidän kanssa tulisi olla, lasten täytyisi antaa selvittää omat välinsä.

Välillä tilanne on ollut parempi, välillä huononpi.
Koko ajan pitää olla vieressä estämässä, lyö leluilla päähän, heittää hiekkaa/leluja/palikoita naamaan ja päälle, tönii kovasti, hakkaa, puree, nipistää, kuristaa.
Nyt viimeiset pari viikkoa ovat olleet ihan mahdottomia, satuttaminen alkaa heti nähdessä ja tekee koko ajan, hyökkää kimppuun ja nauraa päälle.

Tyttöni on temperamenttinen ja tulistuu helposti, on aina ollut sosiaalinen tapaus ja rakastanut muiden lasten seuraa. Ei ole koskaan ollut arka. Kuitenkin on nyt muuttunut tosi araksi ja alkanut pelätä kaikkia lapsia, eikä ihme! Toisen lyödessä/satuttaessa menee aivan toimintakyvyttömäksi, ei liiku, ei itke ei mitään. Tyttö mm puri tytärtäni niin että kaksi viikkoa oli hampaan jäljet vatsassa ja hyvä ettei pala lähtenyt (olin vessassa käymässä, ystäväni lapsia vahtimassa, mutta oli luullut että tyttönsä vaa halaa minun tytärtäni, ei ollut tajunnut kun tyttöni ei itkenyt). Tyttöni ei itkenyt. On muuttunut kovasti yhtäkkiä. Ei ole ennenkään koskaan osannut puolustautua, vaikka olen jopa kehoittanut tönäisemään takaisin jos toinen tönäisee. Tosi aikuismaista! olen yrittänyt etten kerta kaikkiaan päästä tätä toista lasta lapseni lähelle, mutta ystäväni sanoo että **** haluaa antaa vain pusun, hänen täytyy antaa antaa se. Sitten lapsi lyö/tönäisee, ihan joka kerta, hämätäkseen vaan ensin tulee antamaan pusua jos näkee että minä olen siinä estämässä. On alkanut lyödä myös minua.

Sanoin ystävälleni viikko sitten etten enää halua nähdä, ennen kuin hänen lapsensa osaa käyttäytyä. Asuvat aika lähellä meitä, ja sattuvat lähes joka päivä puistoon samaan aikaan. Minusta on väärin että joudun omaa lastani rankaisemaan sisälle lähdöllä, sen takia koska toinen ei osaa käyttäytyä ja eivät tee elettäkään lähteäkseen. Lapseni usein puhuu että **** yö, **** önnii, **** puji, ja alkaa itkeä.

Minä koen täysin epäonnistuneeni äitinä, että annoin tilanteen jatkua ja päästin sen tähän pisteeseen. Pitkään tuo satuttaminen olikin paljon vähäisempää, ei läheskään joka näkemiskerralla ollut koko satuttamista ja jos oli, niin se oli paljon hallittavampaa ja vähäisempää kuin nyt, kun se on ihan koko aikaista. Lapseni ei saa laskettua liukumäkeä, ei kiikuttua, ei sisällä leikittyö mitään kun tyttö seuraa häntä kuin hai laivaa ja hakkaa ja tönii aina kun pystyy ja saa tilaisuuden. Monta isompaa vahinkoa on meinnaut sattua, on mm tönäissyt liukumäen rappuset alas että olen juuri saanut kiinni otettua, on tönäissyt lukuisia kertoja niin kovaa että tyttöni lentänyt selälleen takaraivo edellä asfaltille/kovalle lattialle/pöydän kulmaan.

Mulla on todella paha mieli, ja hirveä syyllisyydentunne, en tajua miten olen antanut tämän asian mennä näin. Tilanne muuttui ihan yhtäkkiä hallitsemattomaksi ja vaikeaksi ja tyttäreni on todella muuttunut.

En halua nähdä heitä nyt niin kauan kun tyttärensä ei osaa käyttäytyä, mutta ystäväni mielestä teen väärin, lasten täytyy oppia olemaan keskenään.

Auttakaa minua, mitä minun tulisi tehdä ?
Kuinka lapselta saa kitkettyä tuollaisen käytöksen pois? Miksi lapsi toimii noin, onko se normaalia?
Ja tärkein, kuinka saan takaisin ihanan, sosiaalisen ja iloisen lapseni, jonka itsetunnon ja rohkeuden olen tyhmänä äitinä täysin romauttanut. Onko tässä tapahtunut jo peruuttamaton virhe ?

Olen todella neuvoton ja surullinen, olisi kiitollinen kaikista vinkeistö ja neuvoista :$

 

[Hilpuri Tilli]

Vaihdatte leikkipuistoa ja lopetatte yhteydenpidon kiusaajalapsen perheeseen.

 

[:)]

Suna mä kattelisin uudet kaverit. Tyttösi arkailu voisi 'parantua' siitä. Saisi hänkin kokea ns.normaalia kaverisuhdetta.

Pidät kylmästi vaan taukoo heidän tapaamisen kans. Jos teillä on sama leikkipuisto, ni menkää te eriaikaan. sillon teidän ei tarvi kesken leikkien lähtee pois heidän saapuessa.

KENENKÄÄN ei tartte sietää tollasta käytöstä. Sä äitinä puolustat sun lapsen oikeuksia valikoimalla hänen leikkikaverit.

Tsemppiä

 

[kamalaa!!]

sano sille akalle suoraan ja uhkaile sosiaalitädeillä, se penska on saatava kuriin!!

 

[lh]

Kaverisi tehtävä on pitää johdonmukaisesti kuria haastavassa iässä olevalle lapselleen!! Toisia ei lyödä-tönitä-kiusata; ja kun lapsi saa tehdä mitä sattuu "päättömässä iässä", sen enemmän kiukkukohtauksia tulee kun joku uskaltautuu kieltämään.

Hyvä että sanoit äidille ja ette te "lymyile" heiltä piilossa; vaan elätte ja olette niinkun ennenkin; mutta teet selväksi että sun lasta ei tulla lähellekkään, ennenkun on rauhotuttu.

Onko lapsi koskaan pistetty pyytämään anteeksi lapseltasi? Lapset ovat vielä pieniä mutta eivät niin pieniä että opetellaan jo leikkimisen sääntöjä, ja kuinka leikkikaverin kanssa toimitaan

 

["jep"]

tuo on hyvä että sovitte ajat puistoon, sano sille akalle että lapsesi pelkää tosissaan eikä halua nähdäkään sitä riiiviötä!

 

["höh"]

hirviöpentu "kaverillas":Ohän se on huono äiti,et sä!säälilksi käy pientä tyttöäsi kun on joutunut tuollaista kokemaan,outoa käytöstä kaveriltas kun melkeimpä jo kannustanut lastan olemaan tuollaineneiku vaa välit poikki,pilaa sun lapseskin elämän kun ei osaa pentuaan ojentaa yhtään,ei ihme että on se lapsi tommonen;äiti oikein nauraa ja lässyttää ku minä tyttö lyön ja muksin ja tönin toisia!tsemppiä teille,toivottvasti löydätte uusia ja parempia kavereita

 

[!!!!]

Vedä sitä äitiä turpaan, ja sano että varoo lähestymästä teitä enää!

 

[......]

siis wtf??aivan kamala pentu se kamus tyttö!:Otai siis äitinsä kun tolleen "kasvattaa"mä näkisin kaikkia punasen sävyjä jos mun tyttöä joku tönis ja löis....:/kyllä sais mutsi kuulla kunniansa varsinkin jos ei ojentaisi mtenkään tai puuttuisi...mutta itsekin välirikon tollasiin ottasin!

 

[kyllä]

tuo käytös voi olla ihan normaalia ja kuuluu joillain ikään, mutta hyväksyä site ei tarvitse. Lapsen äiti toimii väärin ja lapsi tietää saavansa huomion tuolla keinoin. Olette joutuneet ikävään kierteeseen. Mä pitäisin nyt muutaman viikon/kuukauden taukoa, ehkä molemmat lapset unohtaisivat asian ja kierre katkeis. Meillä oli ystäväpiirissä tällainen pieni purija, jota poikani pelkäsi. Hänen äitinsä suhtautui asiaan tosi napakasti ja asia korjautui aika nopeasti. Nyt lapsilla ikää 3v ja leikkivät taas mukavasti yhdessä. Anna ajan kulua, mutta pidä taukoa tapaamisissa.

 

["mää"]

Miks sä tunnet itsesi huonoksi äidiiksi? Ehkä olisit aikasemmin voinut olla napakampi mutta ei mitään vielä ole menetetty; mutta pidä huoli että kukaan ei enää pääse koskemaan noin lapseesi!!! Tokaks;; Kyseinen äiti ei ole ystäväsi

 

[Kolmen tytön äiti]

Hei,

Luin juttusi ja täytyy kyllä sanoa, että olen enemmän huolissani siitä ystäväsi lapsesta kuin sinun! Mielestäni tuollainen käytös ei ole normaalia ja perustelen sen sillä, että itselläni on kolme tyttöä, jotka ovat vuoden välein syntyneet, eivätkä he koskaan ole tehneet mitään tuollaista, eivät toisilleen, eivätkä kenellekkään muullekkaan. Pidä vain jatkossakin lapsesi erossa tästä väkivaltaisesta lapsesta, koska tuollaisesta jatkuvasta satuttamisesta tulee lapsellesi aivan varmasti traumoja! Ja tiedä vaikka jotain ihan pysyviä fyysisiä vammojakin! Tai pahimmassa tapauksessa...no, tiedät mitä tarkoitan...

Luulen, että tyttäresi palaa entiselleen, kun hän saa tutustua ja tavata normaalisti käyttäytyviä ja samanikäisiä lapsia. Ajan kanssa hän huomaa, että häntä ei satuteta enään, kun hän tapaa muita ja oppii taas luottamaan muihin. Sitä kautta varmasti sosiaalisuus ja iloisuuskin palaavat. (Vaikka toisaalta pieni varauksellisuus toisten suhteen on hyväkin asia nykyään...)

Pidä vain jatkossakin lapsesi puolia, koska se, jos mikä kantaa hedelmää, sillä tyttäresi oppii tietämään, että sinuun hän voi turvata ja luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Tsemppiä sinulle!

 

["xxx"]

Hmm. Mulla oli vastaava kokemus erään sukulaiseni lapsesta. Oli tuossa iässä aivan kauhea, puri, repi tukasta ja heitteli muita lapsia tavaroilla. Omat lapseni pelkäsivät häntä ihan tosissaan. Vanhemmat pitivät kovaa kuria, mutta juuri tuosta muiden satuttamisesta eivät välittäneet, kun "meidän Tiina osaa pitää puolensa, hehheh".

Nykyisin lapsi on vajaat 5 ja sijoitettuna. Vanhemmat eivät kerta kaikkiaan enää selvinneet lapsen kanssa. Vanhemmat eivät paljon aiheesta puhu, mutta uskoakseni lapsi käy jonkinlaisessa terapiassa.

Kannattaisi kaverisi puuttua asiaan ennenkuin on liian myöhäistä. Viimeistään päiväkodissa tuollaiseen käytökseen puututaan kovalla kädellä, sitä ei kerta kaikkiaan suvaita. Eri asia pystyykö äiti enää siinä vaiheessa tekemään asialle mitään - tuskin, varsinkin jos pitää lapsensa käytöstä normaalina. Mutta siinä vaiheessa alkaa sitten lastensuojelukin kiinnostua asiasta.

 

[jee jee]

Ei tuollainen todellakaan ole normaalia käytöstä, ja tarkoitan siis ystäväsi lasta. Mutta hän käyttäytyy siksi noin koska häntä ei kielletä. Jokainen uhmaikäinen testaa rajoja, eikä hänelle sitä rajaa ole tullut. Siksi hän vie aina vain pidemmälle ja pidemmälle... Olen koulussa töissä ja näitä kullanmuruja jotka eivät koskaan tee mitään väärin, riittää kyllä siellä. Arvatkaa millaisia he ovat murrosiässä? Ei mitään kontrollia, rehtorin puhuttelut ei auta, poliisin puhuttelut ei auta, palavereissa vanhemmat syyttävät muita... ja lapsi jatkaa samaa toimintaa. Jossain se raja tulee, mutta monen kohdalla mietin että miten pitkälle pitää mennä.

 

[hheidih]

Kiitos teille kaikille vastauksistanne, vinkeistä ja kokemuksistanne.
En voi sanoin kertoa kuinka paljon ne minulle merkitsivät ja selvensivät ajatuksiani.

Olen ollut viimeiset viikot aika sekavin tuntein, potenut ääretöntä syyllisyyttä ja pahaa mieltä lapseni puolesta, ollut huolissani. En voi ymmärtää kuinka päästin tilanteen tälläiseksi, ja aiheuttanut lapselleni pahaa mieltä ja pahimmassa tapauksessa jotain pysyviä traumoja tai itsetunto ongelmia olemalla puuttumatta sen koommin asiaan. Olen ystävälleni puhunut tästä asiasta jo silloin puoli vuotta sitten kun satuttaminen alkoi, ystäväni vakuutteli että se on normaalia, uhmaa ja huomionhakemista. Tän ikäisten lasten tulee jo selvittää välejään itse jne. tietenkin olen aina alusta saakka mennyt väliin ja ollut tyttäreni vierellä koko ajan, en ole antanut satuttaa tietenkään, mutta välillä toinen on vaan kerennyt, lapset on nopeita. Ystäväni on puhunut ja puhunut että normaali vaihe se on ja tulee myös minun lapselleni. Olen sinisilmäisenä ihmisenä mennyt tähän halpaan.

Meillä on neljä muuta samaa ikäluokkaa olevaa lapsikaveria, muutama vanhempi ja muutama vuotta nuorempi, yksi ainoastaan näistä on muutaman kerran tytärtäni töninyt, mutta äitinsä otti heti tiukkaan puhutteluun eikä ole sitä toistanut. Lelujen käsistä ottamista on tietenkin puolin ja toisin ollut lähes kaikkien kanssa ja minunkin lapseni sitä tekee. Lapseni on ollut aina kovin tempperamenttinen ja älähtänyt jos joku on yrittänyt ottaa lelua kädestä, nyt parin viikon- viikon aikana on mennyt ihan lukkoon ja antanut sanomatta mitään. Muutaman ystävän kanssa myös halailevat ja pusuttelevatkin paljon, se on heistä hauskaa ja aina lähtiessä sanotaan hei, halataan ja suukotetaan poskelle, nyt kuitenkin tyttäreni menee ihan lukkoon kun kaveri tulee halaamaan, menee ihan jäykäksi ja odottaa vaan että kaveri halaa ja lopettaa. On ihan outo, erilainen kuin ennen ja selvästi hyvin peloissaan. Minusta tuntuu äärettömän pahalta että olen antanut käydä näin. minunhan piti suojella lastani kaikelta pahalta, miten en pysty suojelemaan häntä edes yhdelta kaksi vuotiaalta ? Käymme ystäväni kanssa myös yhteisessä liikuntaharrastuksessa lasten kanssa, parina kertana tyttäreni on ollut siellä kovin arka ja vältellyt muita lapsia, joka ei ole yhtään hänen tapaistaan. Kun muita ystäviä on käynyt kylässä, on myös ollut hyvin varautunut, hiljainen ja mennyt yli tunti ennen kuin on lämmennyt ja uskaltanut olla rennonpi eikä koko ajan varpaillaan. Mutta minusta se on kuitenkin huojentavaa että meillä on kuitenkin ystäviä joiden kanssa leikit sujuu mukavasti, jos tämä ainakin auttaisi vähän tilanteessa.

Olen hienovaraisesti ja välillä en niin hienovaraisestikaan ystävälleni sanonut ettei kukaan muu lapsiystävämme käyttäydy noin, mutta hän perustelee sen sillä että lapsensa on villi, tykkää niin paljon kaveristaan mutta ei osaa oikein vielä olla tai tiedä miten toisen kanssa toimitaan, toisen heidän ystävänsä pojan kanssa leikkii kuulema todella hyvin, eikä ole mitään satuttamista. Ystäväni on sitä mieltä, että hänen tyttönsä käyttäytyy näin siksi koska minun lapseni ei tee mitään, ei anna takaisin. Olen sanonut hänelle suoraan että minusta hänen tulisi kieltää ja olen myös sanonut että minä aion tiukasti kieltää, kerran suuttui minulle kun kielsin lastansa ja tyttö alkoi itkeä, hänen lapsensa on herkkä kulma vieraiden kielloille.
Nykyään hän kyllä kieltää lastansa, mutta lässyttäen ja nauraen päälle, minä kokisin sellaisen että lapsi ajattelee että se on hauskaa ja hyväksyttävää, sillä saa sitä huomiota ja kun itkee vähän päälle, saa äidin lepertelemään ja halimaan.

Sanoin tosiaan jo aiemmin etten halua nyt vähään aikaan tavata. Ainakaan että lapset tapaa, ennen kuin toinen osaa käyttäytyä. Koska huomaan tälläisen käytöksen vaikuttavan lapseeni ja en suvaitse sitä että lastani satutetaan. Hän on soitellut että tulisivat kahville, mutta olen suoraan sanonut että minusta se ei ole vielä hyvä idea.
Asumme molemmat uudella asuinalueella, alueella on vain muutamia kymmeniä omakotitaloja/rivareita ja kerrostaloja pari, leikkipuistoja alueella on vain tämä yksi ja se sijaitsee kerrostalon takana jossa ystäväni asuu. Hänellä on siis suora yhteys leikkipuistoon ja "sattumalta" sattuvat aina samaan aikaan.
Täytyy varmaan vaan vähän aikaa ulkoilla omalla pihalla, koska ystävi ei selvästikään kunnioita toivettani. tuntuu vaan väärältä rangaista omaa tytärtäni, ettei hän pääse puistoon vaikka toinen on se joka väärin tekee.
Ystäväni mielestä minä olen tekopyhä enkä oikea ystävä, jos katkaisen välit tälläisen takia. En missään tapauksessa ole katkaisemassa välejä tai ystävyyttä, en vain halua että hetkeen lapsemme tapaavat, ystävääni voin tavata ilman lastaan, kunnes tilanne rauhoittuu. Lapsi ja lapsen hyvinvointi menee kuitenkin aina ystävyydenkin edelle, enkä koe siitä syyllisyyttä.
Joku kysyi onko lasta koskaan pistetty pyytämään anteeksi. ei ole. Minä kerran sanoin, koska meillä anteeksipyytäminen on kuulunut tapoihin jo varhain tai omalla esimerkillä yritetty sitö aina opettaa ja aika varhain tyttö sen oppikin, jos ei sanomalla niin halaamalla ja meillä pyydetään anteeksi herkästi, minusta se kuuluu käytöstapoihin vaikka en tietenkään pieneltä lapselta sitä vaadi. Mutta niin, pyysin nätisti ystävin tyttöä pyytämään anteeksi, niin ystäväni suutahti siitäkin minulle, en oikein tiedä miksi, mutta sen ikäisen ei tarvitse tuollaisia pyydellä eikä varsinkaan asiassa jossa ei tarvitse (????). Kuten jo yllä sanoin, tämä tyttö on alkanut lyödä ja purra minuakin, ja ystävääni läpsii naamaan, tönii ja repii vähän väliä, mutta sitä ei kielletä ja se näkyy olevan heillä sallittua, "lapsi hakee vain huomiota".

Mä olen myös mielessäni ollut huolissani hänen tytöstään, koska en ole itse aiemmin moiseen käytökseen törmännyt. siksi vähän sitäkin kyselin onko se normaalia? Mä en halua arvostella kenenkään kasvatusmetodeja tai vanhemmuutta, mulle tulee siitä tosi huono omatunto koska en taatutsti ole itsekään täydellinen, mutta välillä olen mielessäni miettinyt että onko siinä mennyt joku pieleen, ja pitäisikö jotain tehdä toisin.

Kuinka voisin ystävlleni hienovaraisesti sanoa, että kannattaisi ehkä puhua asiasta neuvolassa tai miettiä voisiko tilanteissa tehdä jotain toisin? Kannattaako minun sanoa mitään edes, onko se liikaa toisen asioihin puuttumista? Mä jotenkin koen että on, ja sellaisen sanominen olisi minusta vaikeaa, mutta toisaalta jos itse tekisin jotain väärin lapseni kanssa, joka aiheuttaisi jotain negatiivistä ,käytöshäiriöitä tmv lapselleni, toivoisin että joku siitä minulle sanoisi, kun joskus omille näkemyksilleen ja tekemisilleen voi olla aika sokea. Mitä mieltä te olette? Vai otanko vain askeleen takavasemmalle ja katselen tilannetta joskus myöhemmin uudelleen ?

Kiitos teille kaikille todella paljon, ette tiedä kuinka kommenttinne selkeyttivät asioita ja saivat minut näkemään asian faktat. Jotenkin olen niin ollut noissa ystäväni kommenteissa kiinni, että jos se sit onkin normaalia tai minä teen väärin kun menen koko ajan väliin että lapseni ei opikaan puolustamaan itseään. Ja että olen ylisuojeleva ja ylihysteerinen, että lapsestani tulee käytökseni takia arka ja mamman helmoissa vielä parikymppisenäkin.
Lapseni on kuitenkin aina ollut hyvin sosiaalinen ja rohkea, vähän liiankin, ei ole koskaan oikein vierastanut ja on aina ensimmäisenä tutkimassa uusia paikkoja uusia ihmisiä. On ottanut paljon kontaktia niin aikuisiin kuin lapsiinkin, mutta nyt parin viikon aikana muuttunut todella araksi ja pelokkaaksi lapsiseurassa. Toistan nyt itseäni ja puhun sekavasti. Koittakaa saada jotain tolkkua.

Kaikki kommentit, neuvot, mielipiteet ja vinkit enemmän kuin tervetulleita, kiitos. Todella <3

 

[kyllä]

Hyvin kirjoitat tunnoistas ja ymmärrän ne hyvin. kuten yllä kirjoitin, niin oma 2v joutui muutaman kerran purruksi ja oli kamalaa seurata miten meni aivan lukkoon tilanteessa. Mielestäni ystäväni hoiti tilanteet kuitenkin todella hienosti eli lasta kiellettiin ja poistettiin tilanteesta. Tehtiin selväksi, että jos käy käsiksi, niin silloin pitää leikkiä/pelata yksin. Ja anteeksi piti aina pyytää eli tilanne käytiin läpi. Tilanne meni lopulta hyvin pian ohija tosiaan nykyisin ovat oikeinkin hyvät kaverit. Mutta silloin, kun tilanne vaikuttaa omaan lapseen, niin on hyvä pitää etäisyyttä. Ehkä aika auttaa, ehkä ei. Ikävää, että ystäväsi lapsi saa huomion nimenomaan negatiivisen huomion kautta. Pitäkää etäisyyttä, käykää puistossa, että lapsesi saa niitä mukavaia kaverikokemuksia, mutta lähtekää pois jos kaverisi tulee lapsensa kanssa puistoon. Ehkä se avais myös äidin silmät. Mukavaa kevättä

 

["Minna"]

Anteeksi heti alkuun, ettei kommenttini koske suoranaisesti asiaasi, mutta pakko kertoa oma kokemukseni vastaavasta...ja eräs ajarukseni.

Yhdellä ystäväperheellämme on 5- ja 3-vuotiaat lapset.
Tällä perheellä on hyvin vapaa kasvatustyyli. Lapset saavat päättää paljon asioista perheessä, heiltä ei vaadita tottelevaisuutta, koska vanhempien omien sanojen mukaan pääsee helpommalla ku ei ole sitä ainaista käden vääntöä "joka asiasta". Lapset ovat myös fyysisesti hyvin vahvoja (auton kyljet lommoilla ja rikkoutuneet ikkunat ym. ym. viestivät siitä)..
Tapauksia on lukuisia.

Olen joskus ajatellut, että sanoisin näille vanhemmille, että jos he eivät saa nyt niihin lapsiinsa kuria, niin mitä se elämä on esim. teini-ikäisen perheessä...
Pienet ne "murheet" ja ongelmat ovat vielä tuon ikäisten kanssa, mutta mitäs kun ne lapset jatkavat kasvuaan..

 

["heidihh"]

Kiitos paljon, ystäväsi toimi minustakin kuvailujesi perusteella hienosti ja minä olen itse jaatellut että toimisin aikalailla vastaavasti jos tilanne tulisi omalle kohdalle, eli oma lapseni käyttäytyisi noin. Tiukka puhuttelu, anteeksipyyntö ja tilanteesta pois.

Meillä lapset ovat nähneet ihan pienestä asti usein, tyttöni ikävöi ystäväänsä nykyisin heti jos ei pariin päivään näe. Minusta on kovin surullista sekin, että tyttäreni kovasti puhuu kaverista, ja aina ulos mennessä odottaa kovasti ja selvästi pettyy jos kerron etteivät he nyt tule. Nykyisin myös puhuu ja kertoo tuosta satuttamisesta ja alkaa itkeä, mutta puhuu myös hyvin lämmöllä. Aina kun he tulevat meille, me heille tai nähdään puistossa ilahtuu kovasti, sitten toinen juoksee kohti ja tönäisee maahan tai lyö naamaan. Ystävän on selvästi tärkeä myös pienelle tyttärelleni, ikävöi varmasti kun etäisyyttä otetaan, mutta onneksi meillä on muitakin ystäviä, jotka osaavat käyttäytyä paremmin.

Kiva kuulla kokemuksia muiltakin, j että valoa tunnelin päässä saattaa olla. Toivoisin niin kovasti että tilanne menisi pian ohi ja voitaisiin sitten jatkaa ystävinä ja lapset saisivat kasvaa yhdessä, tai siis tavata usein ja ystävystyä. Mutta minusta se vaatii myös lapsen äidin asenteenmuutosta.

Ehkä tämä tästä, olin jo todella allapäin mutta tämä keskustelu ja kaikki kommenttinne avasivat todella silmäni ja piristyin kun sain oamlle näkökannalleni tukea, että en olekaan vain ylireagoija ja hysteerinen.

Kiitos, mukavaa kevättä myös sinne

 

["mie"]

Jos joku toinen lapsi satuttaa toistuvasti omaani niin puutun tilanteeseen ja pidän oman lapseni puolta eli kiellän ja torun tönijää . Ja jos ei lopeta poistan leikistä sen kiusaajan !
Näin annan mallin lapselle että kukaan ei saa töniä ja satuttaa toista.
Pari äitiä olen puistossa suututtanut näin toimien mutta ovat hiljentyneet kun olen todennut että kiusaaminen alkaa jo hiekkalaatikoilla ja jatkuu läpi elämän jos siihen ei puututa .
Jos aikuiset ei puutu kiusaamiseen ja auta lasta niin lapsi turtuu siihen eikä enää puolustaudu

 

[pha]

Tuosta käytöksestä kärsii tuo kiusaava tyttö itsekin myöhemmin. Toisia kaltoinkohtelevat lapset eivät ole suosittua seuraa, minkä tuokin lapsi pian huomaa. Mun lapseni alkoi alle kolmivuotiaana suosia sellaisia kavereita, joiden kanssa leikki sujui hyvin ja hyljeksiä sellaisia, jotka pomottivat tai härnäsivät. Tuohon hyljeksintään riitti siis pelkkä määräilevä leikkityyli, joten väkivaltaisuudesta olisi taatusti tullut vielä isompi torjunta.

Lapsen äiti on väärässä, jos väittää että lasten on selvitettävä välinsä itse. Noin pienet tarvitsevat ehdottomasti aikuista avukseen, koska eihän lasten verbaliikka edes vielä riitä kunnolla tilanteiden sanoittamiseen. Toivottavasti tuo äiti ei ole sitä mieltä, että tuollainen kaverien jyrääminen olisi osoitus siitä, että lapsi "pärjää elämässä" eikä "jää jalkoihin". Se vaan voisi selittää äidin haluttomuutta karsia väärää käytöstä.

 

["heidihh"]

Minna, ei tarvitse pyytää anteeksi, asiasi oli hyvin mielenkiintoinen ja itseäkin paljon pohdittanut.

Kuten jo sanoinkin, tunen valtavaa syyllisyyttä puuttua tai arvostella toisten kasvatusta, mutta meidän samassa harrastuksessamme käy pari äitiä, joiden lapset ovat hyvin vilkkaita. Pilaavat joka kerta kaikilta muiltakin sen harratsuksen ilon, kun riehuuvat ja opettaja saa koko ajan kieltää ,kun vanhemmat eivät todellakaan kiellä. Lapset työntävät sormia pistorasioihin, kiipeilevät vaarallisesti, monesti tullen naama edellä alas, repivät toisilta käsistä tavaroita, töniivät, halaavat toisia lapsia niin kovaa eivätkä päästä irti, että' se toinen lapsi hätääntyy. Mistään ei kielletä ja monesti huomaan kuinka opettaja on ihan hermona kun joutuu keskeyttämään koko ajan kun pitää kieltää toisten lapsia. Ja se ärsyttää monia meitä muita, koska meiltä menee iso osa tunnista aikaa siihen että nämä kaksi riehuuvat ja niitä kielletään, lasten keksittymiskyky menee niiden seuraamiseen. Lapsen huutavt pienimmästäkin kiellosta, kun opettaja kieltää ja sitten näitä lapsia lepytelläään sylissä halimalla, annetaan huutaa vaikka se puoli tuntinenkin siinä, että kaikkien muiden pitää odottaa että huuto lakkaa jotta voidaan laulamista jatkaa. Minä mene aina luokasta ulos, jos lapsi uhmailee ja itkee, ettei sotketa toisten keksittymiskykyä.

Vapaa kasvatus kuvaa mielestäni hyvin näiden äitien metodeita, vaikka en sitä sen koommin ole syvemmin nähnytkään, en tiedä siis mitä kotona tapahtuu, mutta yleisellä paikalla ei ainakaan kielletä mistään ! Ja nämä lapset kyllä sitten oikeasti ovat villejä, eritavalla villejä kuin sellaiset luonteeltaan villit lapset. Näistä lapsista huomaa minusta selvästi ettei rajoja ole missään asioissa.

Ja kuule, pointtina siis, ihan samaa olen minäkin miettinyt. Kuinka pulassa sitten ovatkaan joskus teini-iässä, siinä vaiheessa on vähän vaikea alkaa opettaa lapselle rajoja. Aikapieiä no 2vuotiaan kommervenkit verrattuna 15 vuotiaaseen.

Mutta kukin taplaa tyylillään, ei se äärettömän tiukkak urikaan varmasti aina hyväksi ole. eiköhän siis tässäkin asiassa se kultainen keskitie ole se mihin ainakin itse tähtään.

 

[hheidih]

Mie ja pha, kiitos paljon näkemyksistänne, olen ihan samoilla linjoilla kanssanne !

Mä olen ehdottomasti kans sitä mieltä, että tän ikäset ei vielä osaa puolustautua ja aina olen mennyt väliin ja kieltänyt toista, vaikka etenkin alkuun sain ystäväni osalta huutia. Minusta toisen lapsen kieltäminen on aina vähän jotenkin ahdistavaa, mutta tarvittaessa olen aina niin tehnyt.
Mä olen myös leikkipuistossa kieltänyt vieraita lapsia, jos ovat kädestä ottaneet, heittäneet hiekkaa päälle, etuilleet tmv ja olen pari kertaa puuttunut tilanteeseen (toinen lapsista molemmilla kerroilla sama) jossa n 4v lapsi kiusaa pienenpiään, toisella kerralla n3 ja toisella kerralla jotain ehkä vajaa 4v lasta, tönii, ottaa lelut pois, etuilee ja vaikka se kiusattava lapsi pyytänyt monta kertaa että haluaa leikkiä yksin, eikä tykkää toisen toiminnasta, on tämä kiusaaja jatkunut. minä olen tilanteeseen puuttunut, ja molemmilla, varsinkin toisella kerralla sain kunnon vihat tämän kiusaajan äidiltä, ja vielä kiusaajan isäkin tuli illalla ovelle kolkuttamaan.

Olen saanut sen käsityksen, että ystäväni ajattelee nimenomaan että hänen lapsi osaa pitää ainakin puolensa, ja se että hänen lapsensa tönii ja lyö, on tavallaan minun lapseni syytä kun ei puolusta yhtään itseään. Ja minä olen aiheuttanut taas sen menemällä aina väliin.
Ja kun osaa pitää puoliaan, pärjää elämssä, näin kai suurinpiirtein ajattelee. En tiedä varmaksi.

Ja kiusaaminen todellaa alkaa jo siellä hiekkalaatikolla. Ihan kamalaa, tuleeko tuollaisista lapsista sitten niitä kiusaajia vai kiusattuja ? Voi kuinka sitä toivoisikaan että pystyisi lapselle kasvattamaan niin hyväpn itsetunnon ettei tämä ikinä sortuisi minkäänlaiseen kiusaamiseen, ei myöskään alistuisi kiusatuksi ja olisi tarpeeksi itseluottamusta puolustaa niitä kiusattuja.
Nyt todella olen pelännyt että olen aiheuttanut lapselleni omalla puuttumattomuudellani ,että olen jatkanut tapaamisia vaikka siis olen aina mennyt väliin enkä antanut toisen lyödä vaikka usein kyllä on kerennyt, että hänen itsetuntonsa siitä kärsii jotenkin.. Toivotaan että hyvät ystävyyssuhteet joita niitäkinon, kavereita jotka ei kiusaa, vahvistavat myös taas lapseni itsetuntoa ja rohakisevat häntä uudestaan, unohdetaan tuollainen huonoosti käyttäytyvä ainakin siksi aikaa että oppii käyttäytymään.

 

["Kaisa"]

Mä nään niin punaista teidän kolmen, sinun tyttöresi ja tämän vieraan lapsen puolsta! Isoi SYYLLINEN tässä on se toinen äiti. Ey sinä ole huono kaveri jos jätät äidin hänen tyttönsä huonon käytöksen takia (äiti on hyvä m anipuloimaan koska on saanu sinut siihen käsitykseen että sä ole syyllinen). Tottakait sinulle on tyttäresi hyvinvointi kaveruus suhdetta tärkeämpi.

Jos tyttäresi käytös jatkuu pelokkaana ni ota yhteys neuvolaan, jos asiaa pitää lähtä enempi selvittämään

 

["heidihh"]

Kaisa, kiitos. <3
Mä ajattelinkin soitella huomenna neuvolaan ja kysyä sieltä mielipidettä.
Oon valvonu monia öitä ja itkenyt ja miettinyt, haluan ehdottomasti kuulla ammatti-ihmisen mielipiteen miten jatkossa rohkaisen lasta ystävyystilanteissa ja rohkaisen häntä taas rohkaistumaan. ehkä se "paranee" itsestäänkin, tyttö on ollut aina rohkea, kun nyt otetaan välimatkaa. Minustakin alkaa tuntua että ystävä on vähän manipuloinut, olen aika sinisilmäinen ihminen ja ajautunut monta kertaa elämässä manipuloinnin kohteeksi, ehkä ois aika itsellekin varata jonnekin terapiaan aika, tai oppia viimeinkin olemaan vähemmän sinisilmäinen.


Laitoin googleen hakusanaksi 2v tönii ja lyö ja ajauduin moniin keskusteluihin, joissa tilanne ollut aikalailla sama. Hyvin moni oli sitä mieltä, että on aivan normaalia käytöstä se että 2-3v lapsi puree, lyö, tönii, ym, olipa sitä pienessä tai isossa mittakaavassa, varsinkin jos kyseessä on poika, se on pitkälti sallittua ja normaalia käytöstä. Onko se teidän mielestä? Kai silti sitä pitäisi kitkeä pois ja kieltää ? Ja vaikka normaalia olisikin, niin eihän missään tapauksessa silti pidä antaa toisen lapsen satuttaa omaansa? Minä olen sitä mieltä että tämän ikäinen lapsi ei osaa itseään puolustaa, tai keskenään välejään selvittää, kuten tuossa yllä jo puhetta olikin, mutta moni sanoi että pitäisi antaa lasten hoitaa keskenään kahakoinnit...

Mitä mieltä olette siitä, pitäisikö minun hienovaraisesti sanoa ystävlleni että puhuisi asiasta vaikka neuvolassa, kysyisi neuvoa? Vai olla ihan vaan puuttumatta asiaan ?

Millä tavalla tuosta voi olla haittaa itselleen tälle "tönijä- tytölle?"

 

["minä"]

[QUOTE="heidihh";23576100] on aivan normaalia käytöstä se että 2-3v lapsi puree, lyö, tönii, ym, olipa sitä pienessä tai isossa mittakaavassa,[/QUOTE]

Kyllä. On aivan normaalia käytöstä se että 2-3v puree, tonii, lyö, ym, olipa sitten tyttö tai poika. EPÄnormaalia käytöstä on se että äiti, vanhempi, tai muu huoltaja ei siihen välittömästi ja tiukasti puutu. Normaalia on siis rajojen kokeileminen ja vielä normaalimpaa pitäisi olla niiden "löytäminen".