[QUOTE="hmmm";26990793]No huh mitä vastauksia

Ei todellakaan aiota viedä koiraa piikille tai uuteen kotiin tai mitään. Koira on todella rauhallinen, kulkee nätisti hihnassa, on hyvin oppinut jo pentuna että sen paikka ei ole sohvilla ja yläkerta on siltä kiellettyä aluetta, metsässä vapaana pysyy aina lähellä, ei ole agressiivinen ja tykkää kun lapset sitä silittelevät jne...
Vieras, aika lailla noin ollaan toimittukin, mutta välillä nuo tilanteet on niin nopeasti ohi, että en ole niihin kerennyt reagoimaan ja vähän itsekin olemme olleet hämillämme, että mitä tämä nyt on, mutta otetaan nyt oikein asiaksi kitkeä tämä murina pois. Jäähylle olen myös koiran välillä laittanut.[/QUOTE]
Eläpä hätäile. Todellakaan koiraa minnekään piikille tai muutakaan, niinkun tossa jo mainitsitkin.
Kun koira murisee ohi menevälle lapselle se varoittaa. ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ KITKE murinaa pois!!! Sitten koira ei enää varoita, vaan käy kiinni jos näin on käydäkseen!!! Murina ei satuta, se jälkimmäinen voi jo vähän sattua, rodusta riippuen.
Koiralla on oma paikka yleensä kotona. Siellä koira saa olla rauhassa. Muualla koiran täytyy väistää tai olla ihmisiks. Meidänkin koira (yleisesti pelottava rotu,mukamas) on murissut kohta 6 vuotta (Koira tuli ensin sitten vasta lapset). Ei olla tehty asialle mitään. Koskaan ei koira ole kiinni käynyt. Me nyt ei vaan olla saatu aikaiseksi tehdä asialle mitään kun se ei ole meille ongelma. Tunnetaan koira kun omat taskut. Vauva aikana olin neuroottinen, koira ei saanut olla valvomatta vauvan tai pienen lapsen kanssa lainkaan.
Kyllä se alkaa ennakoimaan kohta noita lapsiakin. Lapset kun ovat aika ennaltaarvaamattomia, siksi luulen että meidän koira päräjää välillä kun villisti hyppivät päin. Tietävät toki miten koiran kanssa ollaan, mutta vahinko sinkoamisiakin tapahtuu tietenkin. Meillä ei kasvateta lapsista tai koiristakaan robotteja.
Koirasi ei luota tarpeeksi johtajaansa tai lapsiin, (ihan normaalia) ja näin ollen on epävarma.
En lukenut ketjua joten en tiedä onko tälläistä ehdoteltu. Netistä löyty koiralle todella helppo koulutusohjelma jolla kitketään ne viimeiset kapinan rippeet koirasta pois. Muunmuassa ihan simppeli asia, koira kulkee aina viimeisenä ovesta sisälle tai ulos. Ei ole väliä meneekö ensin lapset tai vanhemmat mutta koira aina viimeiseksi. Ruoka annetaan aina viimeiseksi koiralle jnejne. Ihan perushuttua.