Koira myyty mutta missä rahat??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja höynäytetty
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

höynäytetty

Vieras
Auttakaa! Tilanne on se että löysimme ilmoituksen, jossa haluttiin ostaa koira.
Otimme ilmoituksen laatijaan yhteyttä ja kävimme keskustelua tämän ostajaehdokkaan kanssa s-postilla.

Aikamme viestiteltyä tulimme tulokseen että koirallemme on löytynyt uusi koti. Ostaja kertoi rahatilanteen olevan nyt heikko mutta maksaisi koko summan nyt kuun viimeiseen päivään mennessä.
Se kävi meille, koska raha ei ollut se tärkein pointti luopumisessa. Sanoin kuitenkin että luopuminen on meille todella raskasta ja että haluaisimmekin nyt alkuun kuulla koirasta mahd.paljon kuulumisia miten sillä on mennyt.

Nyt on aikaa kulunut lähes 1kk ja tulos on 1 viesti seuraavana päivänä luovutuksesta että kaikki on mennyt hyvin ja talossa oleva koira on ottanut uuden tulokkaan hyvin vastaan (tämäkin oli vastaus viestiini minkä laitoin). Sen jälkeen ei enää mitään. Kaksi viestiä olen laittanut eikä kumpaakaan ole vastausta tullut.

Koira vietiin erään kaupan pihalle kun kuulema asuivat siinä vieressä. Tehtiin kaikki myyntisopimukset että koira siirtyy heidän omistukseen vasta kun rahat on tilillä sovittuna päivänä ja että koira on koeajalla tiettyyn päivään saakka. Sopimuksessa on myös ostajan nimi, osoite, puh.numero.

Nyt on pelko siitä että ostaja on "hävinnyt" ja koira mukana...Rahoja tuskin tulemme näkemään...

Kuinkahan meidän pitäisi toimia? Miten itse toimisit? Onko tässä nyt niin että hyväuskoisia sinisilmiä on viilattu ja kunnolla linssiin....?
 
Enemmän olisin huolissani siitä, mihin koira oikeasti on päätynyt, kuin jostain rahoista. Käy kysymässä poliisilta mitä voit tehdä. Ja jos sinulla on osoite, käy tarkistamassa, että koira voi oikeasti hyvin.
 
eikai ollut mikään pennutuskoneeksi/jälleenmyytäväksi kelpaava...... ?

Hyvin mahdollista että teitä on höynäytetty. Jälkiviisasta sanoa mutta olisi kannattanut kutsua ostajat ensin tutustumaan teidän kotiin, ja sit te olisitte vienyt koiran heidän kotiin kaupan teon yhteydessä. Olisitte nähneet millaiseen paikkaan jne. Vaikka sekään ei mitään takaa. Koiria ei pitäisi kaupitella kauppojen pihoilla..
 
[QUOTE="vieras";28260825]Enemmän olisin huolissani siitä, mihin koira oikeasti on päätynyt, kuin jostain rahoista. Käy kysymässä poliisilta mitä voit tehdä. Ja jos sinulla on osoite, käy tarkistamassa, että koira voi oikeasti hyvin.[/QUOTE]

Siis niin kuin sanoinkin että ne rahat ei ole tässä se tärkein vain ihmetellään nyt oikeasti sitä, kun ostajista ei olekaan kuulunut mitään enää sen 1 viestin jälkeen.
Mietimme koko ajan juurikin sitä että millaiseen paikkaan todellisuudessa koiramme (joka oli vasta pentu) joutui.... Numeroakaan ei löydy enirosta....

Toi raha-juttu nyt on toissijainen asia vaikka toki maksunkin haluamme. Summa on kuitenkin muutamia satoja...
 
Hmm... En kyllä olisi luovuttanut koiraa kaupan pihalla. Pahaltahan tuo kuulostaa, mutta tänään nyt ekana menisin käymään siellä, missä koiran pitäisi olla ja katsoisin, mikä on tilanne. Siitä sitten eteenpäin (poliisin avulla) tarvittaessa.
 
[QUOTE="vieras";28260834]eikai ollut mikään pennutuskoneeksi/jälleenmyytäväksi kelpaava...... ?

Hyvin mahdollista että teitä on höynäytetty. Jälkiviisasta sanoa mutta olisi kannattanut kutsua ostajat ensin tutustumaan teidän kotiin, ja sit te olisitte vienyt koiran heidän kotiin kaupan teon yhteydessä. Olisitte nähneet millaiseen paikkaan jne. Vaikka sekään ei mitään takaa. Koiria ei pitäisi kaupitella kauppojen pihoilla..[/QUOTE]

No koira oli nuori 6kk ikäinen uros pentu... Talossa oli ennestään koira (narttu)... Ostaja tuntui niin luotettavalta ja mukavalta viestien ja puhelinkeskustelujen aikana ja vielä tapaamisessakin ettei osattu epäillä... Nyt jälkikäteen tietty ihmetyttää tuo paikka...kaupan piha! Tosin se osoite vastaa kyllä sitä viereistä taloa missä sanoivat asuvansa... Mutta hitto että pitää olla ihmisen liian hyvä uskoinen...
 
Jos se kerran oli pentu niin se on varmaan jo myyty eteenpäin. Miksi te ylipäänsä "jouduitte" myymään pentukoiran? Taitaa taas olla näitä tapauksia jossa ei oo loppuun asti mietitty koiran ottamista jne. Jos näin on, ootte kohtalonne ansainneet, sääliksi käy ainoastaan sitä koiraa.
 
2 mokaa...

koira luovutettu ennen maksua.. ( maksu olisi kannattanut vaatia käteisellä tai kuitti maksusta koiraa hakiessa)

koira ei viety kotiin. olisi samalla nähnyt millaiseen perheeseen sen koira olis menny.

Kusetuksen mahdollisuus suuri ja näin vissiin onki käyny.
 
Jessus näitä ihmisiä, miten kukaan, KUKAAN antaa mitään tuotetta/eläintä/ yhtään mitään yhtään kellekkään ennenkuin siitä on maksettu? Mikä teitä ihmiset vaivaa?

Vähintään kerran viikossa joku täällä itkemässä kun x-asiasta ei rahaa tilillä näy.
 
Se, ettei ostajan numeroa löydy Enirosta tai muista palveluista ei onneksi tarkoita etteikö numero olisi olemassa. Minunkaan numeroani ei löydy sillä ammattini vuoksi se on salainen.
Mutta: kipaise paikanpäällä siinä osoitteessa jonka sait. Jos ovessa lukee oikea nimi eikä ketään ole kotona, pudota postiluukusta kirje jossa pyydät pikaista yhteydenottoa.

Opiksi kaikille: jos jotain myyt etkä saa rahoja samantien niin tarkista ostajan henkilöllisyys ajokortista tai passista jotta saat sitten laitettua perintätoimiston liikkeelle ellei rahoja kuulu sovitusti.

Ikävää etteivät ole ottaneet yhteyttä vaikka niin lupasivatkin, ihmiset ovat joskus...sanonko mä...en sano...
 
Ette sitten parempaa kotia koiralle löytänyt? Itse olisin tosi tarkka. Haluaisin jutella naamatusten, käydä heidän luonaan. Mutta joo tyhmyydestä sakotetaan. En oikeesti ymmärrä ihmisten tyhmyyttä mitä tulee näihin koiran osto- ja myyntiasioihin.

Itellä on koira ja tapaan päivittäin muita koirallisia ihmisiä ja sitä kuulee ihan uskomattomia tarinoita esim. on ostettu pentutehtaasta koira, ihan pokalla selitetään miten heitä on kusetettu. Yritän siinä olla kohtelias, mutta tekisi mieli sanoa VOI SINUA SAATANAN PALIKKAA! Mutta kun ihmiset ovat niin helvetin naiiveja, oikein vihaksi pistää välillä.

Näissä kannattaa olla tosi tarkka mistä koiran ostaa ja mihin myy tai antaa. Uutisissa ja netissä on joka päivä pentutehtailusta, kieroilijoista yms. niin pitäs jo ihmisten oppia!
 
lähinnä mulle haiskahti että ei just oo nyt rahaa ja parinsadankoira? ymmärtäisin jos kyseessä tonninrotukoira,maksetaan osisa yms mut kyl tollasen otoon pitäis olla varaa voihan olla et heti seuraavana päivänä tulee onnettomuus ja pitää eläinlekurille mennä mistäs uudet omistat siihen sais rahat!!! ei huoh..
 
Miten ihmeessä olette edes tuolla tavalla luovuttaneet koiran eteenpäin?

Itse en luovuttaisi mitään, jos en näkisi kotia johon se ( edes teoriassa ) päätyy.

Jos kyseessä oli narttu koira, päätyi se luultavimmin pentutehtaalle.
 
Jos ostajalla oli alunperinkin tarkoitus huijata, totta kai hän on vallan luotettavan OLOINEN. Todella luotettavaa ihmistä voi olla vaikea tunnistaa päältä, koska mitä luotettavampi joku oikeasti on, sitä vähemmän hän on harjaantunut asiaa todistelemaan.

Veikkaan kyllä, että kysymys ei ollut vain siitä, että köyhällä ei riittäneetkään rahat luvattuna päivänä ja nyt hävettää. Toivoisin kyllä myös, että eläimiä myyvät ihmiset osaisivat olla ihan toisella tapaa varovaisia. Miksi ette tarjonneet pentua takaisin kasvattajalle, josko hän olisi etsinyt sille kokeneena ihmisenä uuden kodin?
 
[QUOTE="vieras";28260896]Miksi myydä koiraa varattomalle? Miten uusi omistaja maksaa eläinlääkärin laskut?[/QUOTE]

no kun oli vaan kiire saada se pois käsistä kun ei se ollutkaan niin kiva lelu ku luultiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Sassykatti
Miten kehtasitte viedän koiran jonnekin KAUPAN PIHALLE eikä tulevien omistajien kotiin? Kertomasi perusteella olisin tosi huolissani koiran nykyisistä oloista ja kohtelusta. Huolehdi sinä vaan rahoistasi nyt sitten...
 
[QUOTE="koirallinen";28260891]Se, ettei ostajan numeroa löydy Enirosta tai muista palveluista ei onneksi tarkoita etteikö numero olisi olemassa. Minunkaan numeroani ei löydy sillä ammattini vuoksi se on salainen.
Mutta: kipaise paikanpäällä siinä osoitteessa jonka sait. Jos ovessa lukee oikea nimi eikä ketään ole kotona, pudota postiluukusta kirje jossa pyydät pikaista yhteydenottoa.

[/QUOTE]


Niin ja laita siihen yhteydenottopyyntöön, jonka pudotat postiluukosta, että asiasta on tehty poliisiasia ja siirtynyt poliisille hoidettavaksi, että eiköhän se ala (jos fiksu on) niin ottamaan yhteyttä.

Toivottavasti asia selkiytyy ja koira ei ole joutunut minkään pentutehtailun uhriksi vaan että uudella kodill aolisi antaa pätevä selitys asiasta, esim. etteivät "kehdanneet" ottaa yhteyttä kun rahatilanne ei antanut myöten tai vastaavaa jotakin.


Kerro miten kävi? Jookos. :)
 
Ensinnäkin: aina koiraan menee rahaa ja jos sitä rahaa ei ole tiettyyn aikaan kuusta, niin miten sinä voit olla varma että koiralle on ruokaa esim kahdenkaan kuukauden päästä? Mä en olisi MISSÄÄN tapauksessa antanut koiraa:
-ilman koko summaa ennen koiran luovutusta
-että näkisin sen kodin minne koira menee, ennenkuin edes teen päätöksen luovuttamisesta
-että laatisin sopimuksen missä kielletään koiran edelleen myynti/luovuttaminen ilman että minuun oltaisiin ensin yhteydessä esim etuosto-oikeuden puitteissa
 
Mies lähti nyt käymään katsomassa osoite, jonka meille antoivat.
Ollaan todella huolissamme koiran kohtalosta. Ja ei. Kyse ei ole mistään "kyllästyttiin leluun" -juttu. Meille on yllätyksenä tulossa 4 lapsi ja ennestään yksi koira. Asumme olosuhteisiin nähden pienessä asunnossa ja 6 henkilöä+ kaksi isoa koiraa on liikaa. Joten koiran parasta ajatellen päädyimme lupumaan pennusta.

Joten osaamme kyllä olla vastuun tuntoisia mutta nyt vaan olosuhteet pakottivat koirasta luopumaan.

Lisäksi meille tuli taloudellisia ongelmia (hetkellisesti) mutta kuitenkin, mä en pysty käyttämään nyt loppuraskaudessa koiria ulkona (vanhempi koira suojeli liikaa kun sitä yritin käyttää) ja kaikki käytännön haasteet kasaantuivat päälle. Totesimme että kaikille parempi kun pysymme vain yhdessä koirassa kun aika ei vain yksinkertaisesti riitä kaikkeen.

Tilanne ei ole meillekään helppo, joten en jaksaisi joidenkin kivitystä tähän päälle.
 
[QUOTE="alkup.";28261440]Mies lähti nyt käymään katsomassa osoite, jonka meille antoivat.
Ollaan todella huolissamme koiran kohtalosta. Ja ei. Kyse ei ole mistään "kyllästyttiin leluun" -juttu. Meille on yllätyksenä tulossa 4 lapsi ja ennestään yksi koira. Asumme olosuhteisiin nähden pienessä asunnossa ja 6 henkilöä+ kaksi isoa koiraa on liikaa. Joten koiran parasta ajatellen päädyimme lupumaan pennusta.

Joten osaamme kyllä olla vastuun tuntoisia mutta nyt vaan olosuhteet pakottivat koirasta luopumaan.

Lisäksi meille tuli taloudellisia ongelmia (hetkellisesti) mutta kuitenkin, mä en pysty käyttämään nyt loppuraskaudessa koiria ulkona (vanhempi koira suojeli liikaa kun sitä yritin käyttää) ja kaikki käytännön haasteet kasaantuivat päälle. Totesimme että kaikille parempi kun pysymme vain yhdessä koirassa kun aika ei vain yksinkertaisesti riitä kaikkeen.

Tilanne ei ole meillekään helppo, joten en jaksaisi joidenkin kivitystä tähän päälle.[/QUOTE]

kerropa nyt totuus, koska noi sun jutut ei yhtään täsmää. Kerroit että pentu on alle puoli vuotias. Samoin kerroit että koira myytiin vajaa kuukausi sitten eteenpäin, eli n. 5kk ikäisenä. Jos olet raskautunut yllättäen koiran teille tultua, olet korkeintaan neljännellä kuulla raskaana, jos siis tulit raskaaksi suunnilleen samalla viikolla kun koira teille on muuttanut, mikäli se siis on luovutettu oikean ikäisenä. Itse kuitenkin väität että olet jo loppuraskaudessa etkä siksi pysty ulkoiluttamaan koiria. Erikoinen ajantaju sulla, taisitten sä oot joku erityisonnekas joka on raskaana vaan 5kk per lapsi siinä missä me muut turvotaan 9kk putkeen.

Kyllä tässä nyt on tainnut käydä niin että on otettu koira vauvakuumeeseen, mutta kun se ei auttanutkaan, ppiti kumminkin hankkiutua raskaaksi ja nyt sitten koira jäi ylimääräiseksi. Häpeäisit edes, etkä vielä lisäks valehtelis päälle.
 
Meinasin just sanoa, että kannattaisi mennä annetun osoitteen ovelle kolkuttelemaan ja katsastamaan tilannetta. Siinähän samalla selviäisi jos "ostaja" olisi vaikka antanutkin väärän osoitteen. Hyvä että miehesi lähti asiaa tutkimaan.

Ja poliisin puheille sitten, mikäli asiat ei selviä. Toivottavasti koira nyt on kuitenkin turvassa!
 

Yhteistyössä