T
Tärisen täällä
Vieras
Olen ollut todella pitkään stressaantunut ja mieli on ollut apea. Kaksi viikkoa sitten huomasin että muisti pätkii ihmeellisesti ja nyt viimeisen viikon aikana keskittymiskyky on ihan retuperällä. Olo on tosi epätodellinen, silmät tuntuu hitailta ja pää raskaalta.En pysty keskittymään mihinkään!!! En kuuntelemaan muiden juttuja, saatikka tekemään järjestelmällisesti kotihommia. Koko ajan on sellainen olo kuin pää ei toimisi kunnolla, ja olisin ihan sumussa! En ole edes kauppaan uskaltautunut viime päivinä, kun en voi ollenkaan keskittyä mihinkään ostoksiin, kun olo niin kamala. Sellainen outo hermostuneisuus sisällä, niinkuin olisin juonnut kymmeniä kuppeja kahvia..Huh!!
Lääkkeeksi minulle määrättiin sepramia, mutta se väsytti niin tolkuttomasti että se vaihdettiin kahden viikon jälkeen cipralexiin, jota syön nyt toista päivää. Sepramin kanssa makasin vain kaiket päivät ja torkuin sohvalla, ja kuitenkin pieni lapsi hoidettavana.
Mutta lähinnä nyt kiinnostaisi kuulla että millaisia oireita teillä on ahdistus aiheuttanut????? Viekö se keskittymiskyvyn ja voikohan aiheuttaa sellaista sumuista ja epätodellista oloa????Olen todella peloissani että tää on jotain muuta kuin ahdistusta...Että sekoan tai jotain