Koko ajan vain paha mieli ja paha olla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
koen, että syy on äidissäni, mutta sen ”tajuaminen” ei auta yhtään mitään. Lapsuudessa kärsin siitä, että hän suututti ja vtutti minua, ja minusta se on lapsen ja teinin oikeus kokea vanhempansa niin, mutta äitini leimasikin minut siitä, että vihasin hänen vikojaan ja pahuuttaan ja ilkeyttään ja aiheutti sillä tämän pahan olon minulle, koska en saanut mistään tukea näkemyksilleni, että äitini on kamala.
Uskon, että sen takia minulla on yhä edelleen kauhea olo. Se on äitini syytä ja myös muiden ihmisten syytä, jotka eivät auttaneet äidistäni kärivää lasta ja nuorta. Tästä aiheutui minulle tunnistamatonta stressiä, jonka takia oma vanhemmuuteni (siis lähivanhemmuus lapsille) on mahdottomuus vaikka sain lapsia. Se on se suurin syy, miksi olen täysin raivoissani äidilleni ja kaikille ihmisille, joilta en saanut lapsuudessani enkä nuoruudessani apua, kun vihasin äitini vikoja.
En enää tiedä, mitä teen. Terapioissa olen käynyt, mutta eiväthän ne auta, koska ongelma ei ole minussa vaan siinä, millaisia minua kohtaan ollaan oltu. Uskon, että ongelmat ovat painuneet alitajuntaan ja ainoa tapa auttaa minua olisi osata käsitellä niitä alitajunnasta käsin, mutta tätäpä ei terapeutti osaa. En tiedä onko terapiasuuntaa, joka osaisi.
Enkä tiedä, olisiko EMDR- silmänliiketerapiasta hyötyä, kun en osaa sanoa, onko kyseessä varsinaisesti trauma, koska mielestäni kyse on siitä, että äitini sai olla minulle ilkeä kaksikymmentä vuotta, eikä siitä seuraa hänelle mitään pahaa.
Vaikka minulle seurasi.
 
Olen koittanut käsitellä aihetta äitini suuntaan, mutta se ei etene mihinkään, koska äitini ei koita oikeasti ja aidosti mennä oman syyllisyytensä juurille, vaan yrittää ”auttaa minua” käytännössä yrittämällä lakaista tekonsa maton alle. Aivan turha niitä on minulta maton alle lakaista, en minä tule niistä koskaan paranemaan sillä, mitä hän teki. Toisekseen korostan, etten enää niinkään mieti sitä, mitä hän teki, vaan minua itkettää se, ettei hän koe mitään syyllisyyttä siitä. Hänellä on siis vain helppo ja mukava elämä, vaikka syyllisti minut siksi, että pidin häntä pahana ja ilkeänä ihmisenä. Haluan, että hän tuntee syyllisyyttä ja kipua siitä, että oli ilkeä minua kohtaan.
Hän ei sillä tavalla ole narsisti, vaikka käytöksessä narsismia piileekin, että hän haluaa ”auttaa minua” tosiaan näkemään, että ne hänen pahat tekonsa, joilla hän loukkasi ja satutti minua, voi lakaista maton alle. Kuvitteleeko hän minun kaipaavan sellaisesta hyvää oloa? Miten saisin hänet käsittämään, että en halua sellaisesta hyvää oloa, enkä kaipaa häneltä apua pätkääkään, en minä hänelle siksi lähetä syytöksiä? Vaan saadakseni hänet kokemaan syyllisyyttä ja pahaa oloa siitä, että oli minua kohtaan paska ihminen.
Ap
 
Minä nauttisin esim. suuresti, jos joku terapeutti tms. haukkuisi hänet ja hänen suhtautumisensa minuun hänelle päin naamaa ja julistaisi hänet minua loukanneeksi kusipääksi, ja säälisi minua hänen silmiensä alla. Senkään jälkeen en vastaisi hänelle puhelimeen, koska haluan toipua. Hän saisi kantaa kaikki pahuutensa tunnelmat ja tunteen siitä, että on loukannut minua ja satuttanut minua, eikä ole tehnyt MITÄÄN auttaakseen minua.
Ap
 
Nyt en osaa elää ilman äitini minulle aiheuttamaa syyllisyyttä, joka siis tuli ainoastaan siitä, etten ollut hänelle mieluinen (ainakaan omana itsenäni, hän valehtelee itselleen minun olevan tärkeä, mutta se ei ilmennyt koskaan käytöksessä) ja kun minä en sen takia pitänyt hänestä (ihan oikeutetusti) niin hän syyllisti siitä minut. Hän syyllisti minut vihastani hänen vikojaan kohtaan. En lapsena tajunnut, että en minä ole syyllinen tai paha tai huono, jos vihaan äitini pahuutta. Mutta aikuiset ympärillä olivat niin paskoja lasta kohtaan, etteivät he ymmärtäneet, että äiti voi olla lastaan kohtaan paha, jos ei ole alkkis. He eivät auttaneet minua, yksikään.
Se kertoo muiden ihmisten rakkauden tasosta ja kyvystä paljon. Eivät rakasta kuin itseään ja omaa napaansa.
Ap
 
En ole oikein päässyt käsittelemään äitini pahuutta, ja sitä, että hän kielsi minua pitämästä itseään syypäänä ja pahana ja miten se vaikutti minuun. Koska kognitiivinen terapeutti oli ääliö, eikä osannut auttaa. Se, jolle menin siis 25-vuotiaana.
Yksi syy tähän oli oman asemani mataluus, vasta nyt alan päästä sille paikalle, jolle kuulun, useamman asunnon omistajaksi ja pääomatuloilla eläjäksi. Se on asema, josta ei kumarrella muita, esim. äitini tapaisia kakkapäitä. Jos joku kuvittelee, että minun piti tehdä työtä päästäkseni tähän asemaan, niin ei tarvinnut. Minä synnyin siihen. Riiti, että tarvitsi periä. Isoäitini ensin ja sen jälkeen isäni. Kiitos.
Ap
 
Kun pääsen siihen asemaan, johon kuulun, niin äitini vapiskoon. Tulen sieltä tuomitsemaan häntä. Hän näkee, etten rakasta häntä yhtään, tai en ainakaan anna enkä osoita rakkauttani. Annoin hänelle tuhat euroa läppärin uusintaan, sen jälkeen syytän häntä itseni satuttamisesta ja mistä syytänkään. Hän ei voi poistua, koska joko kiitollisuus saamastaan avusta TAI tarve saada lisää apua. Hähhäh.
Ap
 
Annoin hänelle tuhat euroa läppärin uusintaan ja sen jälkeen syytän häntä pahaksi. Ah, kosto on suloinen. Hänelle tulee paha mieli, ei niinkään siitä, että syytän häntä pahaksi, vaan kun hän näkee, miten paha olo minulla on. Hän kuitenkin toivoo ja kuvittelee, että hänen kasvattamallaan lapsella ja ihmisellä olisi hyvä olla. No, ei ole.

On hauskaa katsoa, miten ihminen, joka superkipeästi tarvitsi sen tonnin läppäriin, käyttäytyy, kun seuraavan kerran kun minusta kuuluu, syytän häntä ilkeäksi ja pahaksi ja minua loukanneeksi. Vieläkö voi ihan hyvillä mielin skipata syytökset, vai alkaako syyllisyys hiukan painaa? Kjeh kjeh
Ap
 
Mitäs jos tekisit välillä jotain ihan muuta? Vois olla ihan hyvä idea keksiä elämässä jotain muuta niin mielenkiintoista että et ehdi/pysty märehtimään koko ajan tässä äititraumassa.

Lähde vaikka kehitysaputyöhön? Auttamaan pakolaisleireille?
 

Yhteistyössä