kolmikymppinen haluton mies ja minä

[sitruuna79]

Olen miettinyt pidempään, mikä minulla on. Olen jatkuvasti huonolla tuulella, kireä ja kiukkuinen. Eilen kun minut jälleen kerran torjuttiin, joku lamppu syttyi: Olen puutteessa! Tästä asiasta vitsaillaan mielellään mutta tämähän on totta

Olen avioliitossa, kolmikymppinen varmaan ihan keskimääräisen näköinen nainen, en ylikaunis enkä suohirviö - enkä minä saa seksiä lähes koskaan. Olen laihduttanut ja käynyt useammin kampaajalla, ei mitään apua. Olen jo epätoivoissani miettinyt mielialalääkkeidenkin hakemista lääkäriltä tähän ärtyisyyteen ja alakuloon, mutta onneksi en mennyt. Enhän minä ole lainkaan masentunut vaan pidän elämästäni, teen tulevaisuudensuunnitelmia jne. Mutta olen oikeasti vain niin puutteessa että luulin jo aikani, että olen oikeasti "tullut hulluksi", siis masentunut tai jotain...

Miehet, tiedoksi että seksin kieltäminen tuntuu naisesta pidemmän päälle suunnilleen kidutukselta Olisi niin paljon helpompi elää ilman seksiä, jos ei olisi kiusauksia tuon miehen muodossa joka päivä. En eniten edes halua sitä seksiä sinänsä vaan kaikkea muutakin, haluaisin että hän tulisi ja pitäisi aivan spontaanisti vapaapäivänä sylissä vaikka tunnin, silittelisi ja sanoisi että "OK, en halua nykyään seksiä mutta rakastan kuitenkin ja olet rakas ja kaunis" - tai muuta vastaavaa. En tajua, miksi mieheni ei voi tehdä edes tätä minulle. Siihen ei tarvisi paljon. OK, jos ei halua niin ei halua mutta miksi ei edes hellyyttä? Minusta tuntuu, että hän ei edes halua haluta ja se tässä on erityisen loukkaavaa.

Meillä on seksiä varmaan maksimissaan kerran kuussa, luulisin että totuus on lähempänä yhtä kertaa kahdessa kuussa. Tällä hetkellä tuntuu että varmaan ei ole enää tulevaisuudessa sitäkään. Tänä vuonna on ollut seksiä kerran, silloinkin juuri niin että mies tuli suihkusta ja ilmoitti että no nyt mun tekisi mieli ja oikeasti vedin heti kirjaimellisesti housut alas että kiva, OK, onnistuu Mutta hän oli aiemmin mies, joka rakastellessaan otti minut huomioon. Nyt se oli vain se oma tyydytys mielessä ja sen jälkeen ei mitään!

Silloin tällöin tarjoudun mielelläni antamaan suuseksiä hänelle, koska pidän siitäkin ja ajattelen että jollain lailla miehen seksuaalisuutta se voisi piristää tai pitää yllä mutta ainakin puolessa tapauksista hän torjuu senkin. Tiedän, että olen siinä aivan hyvä, ja hän on siitä aiemmin pitänyt, samoin muut miehet - suuseksistä ja muutenkin, seksistä kanssani Mutta kas kummaa, vahingossakaan ei tapahdu niin, että mies tarjoutuisi seksiin tai antamaan minulle suuseksiä (mistä on ennen pitänyt) vain siksi että minä voisin haluta. Jotenkin se ei vain koske häntä, että voisi edes yrittää.

Ostinpa viikonlopuksi (kun meillä oli vuosipäivä) uudet seksikkäät alusvaatteetkin ja ikään kuin puolihuolimattomasti ja ohimennen annoin hänen nähdä itseni niissä jo päivällä. Hän sanoi että "ohhoh, sinähän olet seksikkäänä", (sanat joita en ollut kuullut vuosiin tätä ennen) johon hymyilin ilahtuneesti ja odotin tietysti illalta suuria - mutta siihen se jäikin. Yritin puhua asiasta nukkumaan mennessä mutta se meni plörinäksi.

En minäkään aina jaksa olla se loputtomiin rakastava ja ymmärtävä vaimo! Olen nuori terve ihminen ja kaipaan joskus - tai oikeastaan kiitos tämän saamattomuuteni jo melkein koko ajan - suoraan sanottuna munaa ja kylläpä se v-tuttaa että en taaskaan saanut. Yleensä tietysti jaksan ymmärtää ja joustaa mutta nyt kuukausien pettymys ja puute iski taas tajuntaan joten sanoin melko suoraan mitä asiasta ajattelen ja se ei tietysti ollut miehestäkään mukavaa. Muutenkin puhuminen on hänelle suorastaan ylivoimaista kun mennään ns. vaikeisiin asioihin.

Meillä on toki hellyyttä silloin kun minä tungen itseni lähelle. Meillä on niin paljon rakkautta, tästä purkauksestani huolimatta myös paljon keskinäistä kunnioitusta eikä lainkaan yllättäviä menoja tai muita uskottomuuden merkkejä että toisesta naisesta ei varmaankaan ole kyse. En edes tiedä, missä välissä hän käytännössä suhdetta ylläpitäisi. En kyllä usko millään hänen olevan homoseksuaalikaan. Kyse on miehestä jonka tunnen tosi hyvin ja erittäin pitkältä ajalta. Ei ole eikä perheensä lainkaan homofoobinen tms eli ei ole kyse siitä että ei voisi myöntää olevansa homo jos olisi.

Masennus hänellä on, uskon että ollut jo vuosia, mutta hän ei vielä(kään) syö mielialalääkkeitä. Masentumiseen on luonnollinen syy, jota en tässä halua jakaa. En kuitenkaan ole aivan varma, onko hän oikeasti edes masentunut. Hän on erilainen kuin tuntemani masentuneet ihmiset ja työni kautta tunnen heitä paljon. Nimittäin jaksaa kyllä käydä töissä ja harrastaa mukavia asioita - paitsi seksiä. Siksi tämä masennus-selitys tuntuu niin ristiriitaiselta. Virtaa riittää kaikkeen, mitä haluaa tehdä. Sitten kun tulee esim. kotihommista kyse, niin hän jämähtää nettiin tai telkkarin ääreen kun on taas kauhean masentunut ja voimaton olo. Mikään määrä minun tekemiäni kotitöitä, tiskiä tai pyykkiä ei siis miehen haluttomuuteen vaikuta kuten miehiä neuvotaan.

Valitsin tämän miehen, enkä kadu, koska hän on upea ja täydellinen mies minulle - aikanaan halusi myös seksiä usein. Ja villiä, estotonta ja spontaania sellaista, hän ei ole mikään uskonnollisen kodin estynyt kasvatti. Nyt en tiedä, miten jaksan haudata haaveet seksistä ja elää tällaista vain ystävyyttä -"suhdetta" rakkaan ja mielestäni myös syötävän komean mieheni kanssa, jota koko kroppani kuollakseni - ja useimmiten turhaan - haluaa. En tee enää aloitteita koska en jaksa pettyä. Eilinen oli viimeinen kerta sillä saralla, uskoisin.

Luulen, että tässä käy niin että kuolen hitaasti sisäisesti. Tai olen jo kuollut ja kuolemassa mutta ehkä vielä on vähän "minuakin" jäljellä. Tajuan vain että olen jo niin paljon näiden vuosien aikana muuttunut siitä, mitä joskus olin. Minusta on tullut negatiivinen ihminen, sukupuoleton olento. En jaksa enää meikatakaan kun ajattelen, että näytän niin rumalta että mikään määrä meikkiä ei pelasta.

En todellakaan halua toista miestä enkä edes kykenisi pettämään, kaksoiselämään mutta juuri nyt tuntuu, että en varmaan loppuelämää kykene elämään näinkään. On inhottavaa tuntea jatkuvasti syyllisyyttä jostakin minkä pitäisi olla aivan normaalia - siitä, että haluaa omaa miestään. Mutta en minä mennyt naimisiin aikanaan elääkseni täysin tai OK, lähes, ilman seksiä.

Toivoisin että muiden haluttomien miesten vaimot/tyttöystävät kommentoisivat, onko toivoa, onko jollain joskus tilanne muuttunut paremmaksi - ja mitä nyt tästä muuten tulee mieleenne?
En tietysti estä miehiäkään kommentoimasta. Mutta toivoisin että tulisi muitakin ajatuksia kuin se että "sillä on varmasti toinen". Joskus ajattelen jopa että olisikin niin tässä olisi jotakin toivoa...

 

[vaihdoin]

Myötätuntoni Sinulle. Itsellänikin on kokemusta haluttomista/pihtarimiehistä.

 

[Turha toivo]

Hei kohtalotoveri, etsi keskusteluista hakusanoilla "Mies haluaa vähemmän", niin saat ainakin yhden ketjun, joka kuvaa samankaltaista tilannetta.

Tekstisi olisi voinut olla omasta kynästäni.Ei siihen oikeen mitään lääkettä taida olla, jos seksuaaliset halut vaan kohtaa. Se on vaan naiselle ehkä vaikeampaa olla haluttoman miehen kanssa, kun oletuksena kulttuurissamme on, että mies haluaa koko ajan. Siksi sen ottaa ehkä enemmän itseensä, jos kerta kaikki miehet haluaa koko ajan seksiä ja valittaa vaimojensa pihtaamisesta, niin kai minussa on jotain pahasti vialla, jos mieheni ei halua seksiä kanssani..

No, kaikki miehet eivät petä tai pidä naisiaan epämiellyttävinä vaikka mies ei parisuhteessaan seksiä halua. Jotkut vain käyvät pitkässä parisuhteessa laiskoikisi ja haluttomiksi. Alkuhuuma kestää sen pari kolme vuotta, silloin minäkin "totuin hyvään" ja kuvittelin, että suunnilleen samaa tahtia jatketaan vielä vuosien päästäkin. Mutta ei, ei se mies jaksa enää kiinnostua seksistä. Mieluummin se katsoo leffaa tai on tietokoneella, vaikka kuulemma rakastaa niin kuin ennenkin. Hiljalleen sitä luopuu seksuaalisuudestaan itsekin, ei sitä vaan jaksa kerta toisensa jälkeen pettyä ja toivoa liikaa. Seksuaalisuus on varmaan mahdollista kohottaa uudelle tasolle jos parisuhteen molemmat osapuolet sitä haluavat. Jos vain toinen yrittää niin ei se vaan auta.

 

[sitruuna79]

Kiitos vastauksista, erityisesti sulle "Turha toivo" kun kirjoitit niin pitkästi. Luin sinun kirjoituksesi ja rupesin itkemään kun luin sitä ketjua. Olihan se aivan kuin omasta elämästäni. Tunnistin sen toiveen että ei tarvisi erota, että asiat muuttuisi. Miehen ei tarvisi edes loppujen lopuksi tehdä paljon. Tulisi tunne että hän ottaa mut edelleen mukaan elämäänsä ja että olen edelleen hänen ainutlaatuisen ihana naisensa ja tämä seksittömyys on ongelma ja yhteinen asia. Nyt koen että minun haluaminen on se ongelma. Tämä mies on mulle niin hirveän rakas mutta mikä sen hinta on, en uskalla edes ajatella.

 

[Lähettäjä]

Jepulis. Tässähän se juuri näkyy tämä heterosuhteiden dynamiikka:

1. Jos vaimo on haluton, se on hänen omaa syytään. Mitä syö vääriä pillereitä, on liian omistautunut lapsilleen tai ei harrasta tarpeeksi liikuntaa/syö terveellisesti/hoida itseään. Miehellä on oikeus saada säännöllistä seksiä ja naisen pitää suostua, vaikka ei aina niin haluttaisikaan. Liukuvoiteet on keksitty ja kyllä se halu sieltä sitten tulee hiljalleen. Nainen ei ole miehen äiti/pelkkä äiti vaan hänen on oltava puoliso ja rakastajatar miehelleen.

2. Jos mies on haluton, sekin on vaimon syy. Vaimossa täytyy olla joku vika jos hänen miehensä ei halua häntä. Miehet haluavat kaikkea, mikä näyttää naiselta, joten ylipainoisen, susiruman tai liian arkisentyylisen vaimon pitää laihduttaa/kaunistua/hankkia seksihepeneitä ja käyttää niitä. Mies kyllä haluaa sen jälkeen kun se on tehty hänelle mahdolliseksi. Ylikilot, uurteet ja muut ikääntymisen merkit tekevät miehistä charmikkaita ja karismaattisia, "pojista miehiä". Vastaava ei-mallitasoinen nainen on ruma läski tai susiruma ja kaikkien käy sääliksi tämän miestä.
Pitää toivoa että nainen olisi edes mukava että se jotenkin kompensoisi - ja ainahan mies voi panna tätä pimeässä.

3. Jos vaimo on haluton ja mies ottaa rakastajattaren, nainen on huono vaimo. Hänen olisi pitänyt antaa säännöllisesti ja hyvää seksiä miehelleen, ettei tämän raukan olisi pitänyt mennä hakemaan luonnolliseen seksintarpeeseensa apua muualta. Vaimo oikeastaan ansaitsikin sen, että mies petti häntä. Mitä oli kylmä frigidi pihtari! Sitä saa mitä tilaa. Onneksi maailmassa on myös Naisia, jotka ymmärtävät hyvän päälle.

4. Jos mies on haluton ja vaimo ottaa rakastajan, nainen on huono vaimo. Hän on halveksittava seksinhimoinen moraaliton lutka, joka ei näköjään edes ansainnut niin hyvää miestä. On hyvä, että asia paljastui miehelle (joka on uhri) edes tässä vaiheessa. Miehelle löytynee luonnollisesti paljon lohduttajanaisia, koska raukka on kärsinyt elämässään niin paljon ja naiset haluavat hoivata ja parantaa.

Olenko minä aivan sairas vai eikö tämä ole yleensä se rata mitä ns yleinen mielipide ajattelee? Seksin puute on aina naisen syy, samoin se jos jompikumpi hakee seksin muualta.

Aloittajalle tsemppiä!

 

[Turha toivo]

Luin uudestaan oman tekstini ja sun tekstin ja koen kyllä suurta myötätuntoa kun tiedän miltä tilanteesi tuntuu. Jotenkin sitä masentuu ja kokee "elämänhalun" ja sellaisen sisäisen eroottisen kipinän sammuvan, kun mies ei vaan reagoi mitenkään eikä mihinkään seksuaalisesti. Kaipaan niin kovasti sitä tunnetta, kun miehestä näki kuinka hän kiihottui ja itsekin kiihotuin siitä vielä lisää. Sellaista sähköä ja kosketusten kuumuutta, kaipuuta ja rauhattomuutta ei vaan tavoita, ellei seksi ole molemminpuolista himoa ja halua. Säälittävää tässä on, että olen jo pari vuotta tyytynyt rippeisiin ja muistoihin siitä intohimosta ja halusta, jota joskus mieheni kanssa koin. Vastavuoroisuus puuttuu. Ja sehän näkyy ihan arjessakin, jos ei ole mitään seksuaalista halua: kaikki eroottinen jää pois kosketuksista - en edes muista koska mieheni olisi koskettanut peppuani, niskaani tai rintojani. Emme oikeastaan edes suutele, ehkä jonkun pienen kuivan pusun vaihdamme nukkumaan käydessä (suudellahan en silloin saa, koska se voisi tuntua miehestäni painostukselta).

Joskus vuosia sitten mieheni sanoi, että saa todella suurta tyydytystä ja kiihotusta jo siitä, että voi nähdä minun nauttivan! Voi niitä aikoja. Minä jopa uskoin. Kyllä minäkin nautin kun näen hänen nauttivan, ja olen kysellyt ja kokeillut, mikä parhaiten tyydyttäisi miestäni ja mistä hän unelmoi. Enää ei oikein kiinnosta tarjota mitään, kun hän ei sitten tee yhtään mitään minun eteeni. Olen yrittänyt tehdä ehdotuksia ja tarjonnut illallisia ja hierontoja, romanttisia yllätyksiä, pukeutunut seksikkäästi jne., mutta mikäään ei vaan innosta. Jos miehen saa harrastamaan sitä kauan kaivattua seksiä,hän vain hoitaa omat hommansa ja lopettaa laukeamiseensa. Joskus hän lähtee suoraan sängystä nettiin. Hän kyllä tajuaa, etten lauennut, mutta ei koe mitään halua saattaa minua laukeamaan. Eli "seksi" on usein sellaista, että minulle jää vain pahempi mieli siitä. Ja koskaan, ei koskaan, voi harrastaa seksiä muutamaa kertaa peräkkäin (niinkuin ennen) tai edes peräkkäisinä päivinä. Eli jos jään ilman orgasmia niin eipä sitä taas ole luvassa mieheni kanssa kuin mahdollisesti kuukauden kuluttua. Nyt kun muistelen, niin en kyllä muista kuinka monta kuukautta siitä on, kun viimeksi sain orgasmin mieheni läsnäollessa. Surullista.

Nykyisin en enää edes unelmoi hyvästä seksistä tai edes seksistä mieheni kanssa. Seksistä puhuminen saa minut kyyniseksi ja huomaan, kuinka katkera välillä olen. Miksi juuri minun puolisokseni piti sattua mies, jonka halut ovat kuin eunukilla? No, onhan meitä muitakin. En tiedä sammuuko rakkaus vai kuihtuvatko haluni olemattomiin.

Kai tässä jotain pitäsisi keksiä. Seksi tuntuu vaan liian pieneltä syyltä erota. Kaiketi siitä on tulossa koko ajan merkittävämpi syy.

 

[sitruuna79]

"Turhalle toivolle":

Tuo hyvää yötä ja se kuiva pusu-juttu on kyllä niin totta! Ja ärsyttävää. En minä ole mikään reumaattinen mummo jota ei uskalla edes koskea ettei satu tai luut katkea. Tulee nukkumaanmennessä niin suuri ärsytys siitä joskus että vaivoin pystyn sen kuivan pusun tai kaks antamaan. Siis auta armias jos vaikka olis joskus kielari! Sit kummiskin päivällä voidaan suudella ihan kielareitakin, kunhan siis minä itse menen ja teen itseäni tykö. Kyllä mies turvallisesti vaatteet päällä pystyy suutelemaan kunnolla. Mutta yöllä se on noin aneemista ja sit vaimealla äänellä sanotaan että rakastan sua niin minäkin ja nukutaan niinkuin jotku kasikymppiset.

Sekin kolahti sinun ajatuksissa, että kun ei edes muista, milloin olisi lauennut miehen läsnäollessa. Eikä kyse ole siitä että ei halua vaan kun ei voi. Jos rupean itseäni tyydyttämään hänen lähellään niin se on just sitä "painostamista", tosiaankin. Joskus toki on sanonut, että ymmärtää ja voin tehdä mutta huomaan että tilanne on jotenkin ahdistava molemmille vaikkei siitä puhuta että miksei meillä ole mitään enää. Aikaisemmin mies saattoi osallistua siihen, jos tyydytin itseni, nyt hän vain on hiljaa siinä vieressä kuin kuollut.

Ja että kun sitä orgasmia ei saa siinä hetkessä välttämättä, vaikka aikanaan onkin saanut nopeasti mutta kun siitä seksistä on tullut mulle niin Iso Ainutkertainen Tilaisuus ja huomaa miettivänsä haluaako mies vai onko tämä vain joku miellyttämis- tai seksin puutteesta johtuvan eron estämis-yritys. Niin juuri tuo alistunut ajatus, että no se pitää tehdä sitten yksin, myöhemmin, taas.

Yhdessä tekemistä ei voi olettaa - se menee kuukausien päähän, ehkä eri vuodenaikaan (!) eikä niin kuin joskus ennen, että oli useampi kerta yhtenä päivänä tai edes useampana päivänä viikossa. Loukkaavinta on se, että kyse ei ole pelkästään siitä että mies ei fyysisesti halua - mutta kun sitä ei enää kiinnosta minun tyydytykseni silloinkaan harvoin kun haluaa.

Minusta seksin puute on aivan kauhean pinnallinen syy erota - itselleni, ei muille - vaikka nyt sitten itse kärsinkin ja valitan. Varmaan sairastun masennukseen ja kaikkea sitten mutta silti tuntuu että en antaisi itselleni sitä koskaan anteeksi. Koska tämä on kuitenkin se mun rakas kulta kaikin toisin puolin. Ehkä siihen kasvaa jos vuosista (tämä on kestänyt vuosia kans meillä mutta ehkä viimeinen vuosi on mennyt aivan näin alas) tulee vuosikymmeniä.

Mutta sitten siinä on se ajatus että olen jo kärsinyt tästä samasta asiasta näin kauan niin mitä järkeä on nyt kun on 25 yhteistä vuotta takana ja muuten asiat niin hyvin...
Mutta onko ne asiat sittenkään niin hyvin? Sitä yritän tässä miettiä.

Samat sanat meilläkin on ollut, että nauttii katsoa kun minä nautin. No, eipä ole nauttinut siitä enää pitkään aikaan koska ei halua tarjota nautintoa. Se tekee uskomattoman hyvää itsetunnolle, kun huomaa, miten toinen kiihottuu. Rupeaa aivan itkettämän enkä edes pysty oikein ajattelemaan tätä kaikkea, mitä kaikkea olen menettänyt - ja on kai ajateltava, että myös mieheni on menettänyt sen. Hän väittää kyllä, että haluaisi haluta ja vaikuttaa surulliselta sen sanoessaan, mutta en vain enää jaksa uskoa siihen kun ei mitään yritystä ole muuttaa asioita.

Minäkään en enää unelmoi hyvästä seksistä mieheni kanssa, vaikka tiedän että hän on kyllä parhaimmillaan tosi hyvä rakastaja ollut. Siksi tämä on niin outoa. Mutta en enää haaveile koska se on niin kaukainen asia. Mieluummin haaveilen hyvästä seksistä jonkun muun (ei tietyn) kanssa mutta enpä tee juuri sitäkään enää.

Olen huomannut kyllä, että ei tee mieli enää masturboidakaan. Se tuntuu pahentavan tilannetta, jos annan itselleni seksiä. Haluan sitä sitten jatkossakin entistä enemmän. Siitä tulee ikään kuin osa elämää taas ja asioiden näin ollessa koen että on parempi antaa sen osan elämää vain kuolla, vaikka sitten jääkin jäljelle kaikenlaista alakuloa, ärtyisyyttä ja muuta. Olen oikeasti nykyään tosi kiukkuinen ja hankala ihminen ja hävettää aivan kun tajuan, mistä se johtuu - vaikka ei kai se mun syy ole.

Miehen haluttomuus on ikään kuin tarttunut siinä mielessä, että minäkään en tule nauttineeni yksikseni koska se on oikeastaan kauhean tuskallista kun rupeaa ajattelemaan. Tässä minä räplään itseäni jälleen kerran, koska miestä ei kiinnosta. Parempi kun vois vain unohtaa ja jatkaa siinä kuivasuukko -helvetissä. Mutta kauheasti tsemppiä sinulle kohtalotoverini! Enpä osaa paljon muuta sanoa kuin että toivon sydämestäni että jostakin tulis muutos asioihin teille ja meille.

Lähettäjälle: Huomaan ajattelevani aivan samalla tavalla. Et siis ole välttämättä sairas vaan noinhan asiat tuppaavat kääntymään. Jotenkin naisen seksuaalisuus on niin tabu tai vaikea asia vieläkin, sitä ei saisi olla paitsi siinä muodossa että mies haluaa ottaa keneltä tahansa ja nainen sitten vaihtelevalla kiinnostuksella suostuu antamaan sille omalle valitulleen.

Minäkin koen syyllisyyttä siitä että mies ei halua. Ruodin hirveästi ulkonäköni puutteita, joita toki on kuten kaikilla ellei joku sitten väitä olevansa täydellinen... Mutta olihan ne puutteet olemassa silloinkin kun alkuvuosina rakastelin tämän miehen kanssa kiihkeästi ja usein. Samaten muitakaan miehiä ei ole haitannut ulkonäköni joten ehkä näytän kuitenkin "naiselta" vaikkei siltä tunnukaan, ole tuntunut vuosiin.

 

[Tuosta masennuksesta]

Ei ole olemassa yhtä olemassaolon mallia nimeltä "Masentuneen käytös". En muista nyt nimeä, mutta yksi laji masennusta on ihan nimeltään joku "Piilotettu masennus", peitetty tms. Eli se ei todella näy ulospäin "tyypillisinä" oireina, voi olla että ihan lähi-ihmiset järkyttyvät, kun diagnosoidaan jo vuosiakin kestänyt masennus, jota kukaan maallikko ei näe eikä voi sille ihmiselle edes kuvitella! Sen tyypin masentuneen voi olla vaikea saada heti edes ammattiapua, ellei satu vastaan pätevä tyyppi, joka tunnistaa lajin - ja se laji voi silti olla hyvin vakava masennus. Mutta syvälle sisään tungettu, jopa potijalta itseltään piilossa. Se vain näkyy sitten kuitenkin joissain asioissa, joista seksi voi hyvinkin olla yksi. Kaikki vakavasti masentuneet eivät siis istu flegmaattisina tuijottamassa seinää!

 

[Erotkaa....]

Jos ei ole lapsia niin kannattaa erota. Monen fraasin takana "kasvoimme erilleen" on todellisuudessa seksuaalinen ongelma eli jomman kumman vuosia kestänyt haluttomuus. Tietääkö kukaan että tilanne olisi parantunut vuosien mukana. Ei se parane. Kärsimys vain jatkuu.

 

[Lähettäjä]

Aloittaja ei halua erota, niinhän tuolla lukee. Tuskin se sen takia eroaa, että joku nettipalstalla sanoo, että kannattaa erota. Kuulostaa siltä, että sillä on muitakin syitä siihen suhteeseensa kuin seksi.

Minusta ei ole mitään syytä sille, miksi lapsien olemassaolo vaikuttaisi eroamisen järkevyyteen. Oikeastaan päinvastoinhan sitä pitäisi neuvoa - erotkaa lasten takia. Erotkaa lasten mielenterveyden takia. Erotkaa pian!

Nimittäin minkä takia lasten pitäisi altistua vanhempien pahalle ololle - ja vielä itsensä "takia" eli miksi ladata omien lastensa päälle tuplasyyllisyys? Lapsethan joka tapauksessa syyllistävät itsensä kertaalleen siitä, että vanhempi/vanhemmat ovat onnettomia. Vielä kun aistivat, pahimmillaan jopa kuulevat että lasten takia kärsin. Huh!

Minkä takia lapsille pitäisi väkisin syöttää ikään kuin oletusasetukseksi sinne mielen rakenteisiin se onnettoman liiton malli? Eikö ole oikeastaan juuri silloin aiheellista erota, jos ON lapsia?

Tuntuu että niitä lapsia tehdään esimerkiksi siksi, että saadaan liimattua se unelmien poikamies tai poikamiestyttö itseensä. Ja sen jälkeen kun näyttää huonolta, niitä lapsia käytetään tekosyynä ja alibina sille että ei kummiskaan ole munaa lähteäkään.

Onhan se vissiin kätevää että jos ja kun on päätöksensä takia myöhemmin onneton niin kun teki sen "vain lasten takia" niin ei tarvi ottaa vastuuta niistä ikiomista päätöksistä. Voi syyttää ikään kuin lapsia, olosuhteita, kohtaloa.

On turha luulla, että lapset eivät tajua, kyllä ne tajuaa hyvinkin. Ja lapset ja nuoret tänä päivänä voivat mielettömän huonosti, mistähän se johtuu? Uskon, että juuri tästä "jos ei ole lapsia niin kannattaa erota" - ajattelusta. Laajemmin katsottuna siis lapsella jolla pitäisi olla rakkautta onkin elämäänsä pettyneet marttyyrivanhemmat jotka tekevät kaiken dramaattisesti kärsien ja suureen ääneen "vain lasten vuoksi".

 

[no]

Aloittaja ei halua erota, niinhän tuolla lukee. Tuskin se sen takia eroaa, että joku nettipalstalla sanoo, että kannattaa erota. Kuulostaa siltä, että sillä on muitakin syitä siihen suhteeseensa kuin seksi.

Minusta ei ole mitään syytä sille, miksi lapsien olemassaolo vaikuttaisi eroamisen järkevyyteen. Oikeastaan päinvastoinhan sitä pitäisi neuvoa - erotkaa lasten takia. Erotkaa lasten mielenterveyden takia. Erotkaa pian!

Nimittäin minkä takia lasten pitäisi altistua vanhempien pahalle ololle - ja vielä itsensä "takia" eli miksi ladata omien lastensa päälle tuplasyyllisyys? Lapsethan joka tapauksessa syyllistävät itsensä kertaalleen siitä, että vanhempi/vanhemmat ovat onnettomia. Vielä kun aistivat, pahimmillaan jopa kuulevat että lasten takia kärsin. Huh!

Minkä takia lapsille pitäisi väkisin syöttää ikään kuin oletusasetukseksi sinne mielen rakenteisiin se onnettoman liiton malli? Eikö ole oikeastaan juuri silloin aiheellista erota, jos ON lapsia?

Tuntuu että niitä lapsia tehdään esimerkiksi siksi, että saadaan liimattua se unelmien poikamies tai poikamiestyttö itseensä. Ja sen jälkeen kun näyttää huonolta, niitä lapsia käytetään tekosyynä ja alibina sille että ei kummiskaan ole munaa lähteäkään.

Onhan se vissiin kätevää että jos ja kun on päätöksensä takia myöhemmin onneton niin kun teki sen "vain lasten takia" niin ei tarvi ottaa vastuuta niistä ikiomista päätöksistä. Voi syyttää ikään kuin lapsia, olosuhteita, kohtaloa.

On turha luulla, että lapset eivät tajua, kyllä ne tajuaa hyvinkin. Ja lapset ja nuoret tänä päivänä voivat mielettömän huonosti, mistähän se johtuu? Uskon, että juuri tästä "jos ei ole lapsia niin kannattaa erota" - ajattelusta. Laajemmin katsottuna siis lapsella jolla pitäisi olla rakkautta onkin elämäänsä pettyneet marttyyrivanhemmat jotka tekevät kaiken dramaattisesti kärsien ja suureen ääneen "vain lasten vuoksi".

Tässä on esimerkki mielipiteestä, jolla ei ole tuon taivaallista tietoa todellisuudesta ja lapsen elämään vaikuttavista asioista. Aivan uskomatonta soopaa, että vanhempien huono suhde olisi välttämättä lapselle se pahin vaihtoehto. Asiaa pitää katsoa kokonaisuutena. Yksinhuoltaja ei kykene tarjoamaan lapselle sitä turvallisuutta, mikä on kahden vanhemman kodissa, vaikka näillä ei olisikaan rakkaussuhde. Yhden vanhemman rakkaus ja sen osoittaminen lapselle on pieni osa lapsen elämää; koti, missä arki pelaa ja lapsella on kotiintuloajat, häntä kuljetetaan harrastuksiin ja hänen elämäänsä osallistutaan on esimerkiksi niitä asiopita, joita yksinhuoltaja ei ehdi ja jaksa valvoa. Yksinhuoltajan lapsi on enemmän heitteillä ja kavereidensa vietävänä jo pelkästään sen takia, että yksinhuoltajan on pidettävä huolta myös itsestään ja toimeentulostaan. Aivan käsittämätöntä että joku perustelee eroa sillä, että lapsi ei näe vanhempien rakastavan toisiaan, jos arki pelaa, niin kulissisuhdekin on parempi lapselle kuin heitteillejättö ja siirtyminen köyhyyteen.

 

[Saman kokenut N79]

Aloittajalle: voi kun teki melkein pahaa lukea juttuasi, kun itse on parissakin suhteessa ollut täsmälleen samassa tilanteessa. Tiedän siis todellakin miltä sinusta tuntuu, ja se tunne on vielä paljon kauheampi kuin pelkistä sanoista tuota kokematon voisi kuvitella. Itselläni miehen haluttomuus johti lopulta eroon. Ei se ainoa syy ollut, mutta iso osa siinä että emme (en) tuntenut enää minkäänlaista yhteenkuuluvuutta.

Suhde myös teki ison reiän itsetuntooni, ja se ei ole vieläkään parantunut, vaikka erosta on kohta vuosi. Vieläkin minun on tosi vaikea uskoa, että joku haluaa MINUA seksuaalisesti. Olen jo uudessa suhteessa, ja pelkään koko ajan, että poikaystäväni antaa minulle seksiä vain säälistä, ja tarkkailen peläten merkkejä jotka viittaisivat siihen. Ja jos hän ei muutaman päivään tee aloitteita seksiin, olen jo puoliksi paniikissa "nytkö se taas alkaa, tässäkin suhteessa". Eli exäni haluttomuus aiheutti pahat vammat, saa nähdä korjaantuuko ne tästä koskaan.

Kuitenkin koko seksiasia on vieläkin ikäänkuin musta pilvi, ja vain odotan milloin nykyinen kumppanini huomaa minun olevan juuri niin kauhea, ettei kanssani innosta harrastaa seksiä. Jotenkin minulle on iskostunut päähän ajatus, ettei miehet oikeasti halua seksiä, ainakaan minun kanssani. Säälistä tai uutuudenviehätyksestä antavat jonkin aikaa, sitten se loppuu... Aloitteiden tekokin on minulle vaikeaa, kun tunnen heti painostavani miestä - toisaalta miehen tehdessä aloitteen pelkään, että hän tekee sen vain minun mielikseni. Kun vain tietäisi miten tämän vamman saa korjattua, ilman että koko ajan kuvittelee olevansa maailman epäseksikkäin ihminen.

Mutta, mitä voit tehdä? Ilmeisesti olet jo yrittänyt saada miehen puhumaan, ilman tulosta. Voisit kokeilla vielä kirjoittaa hänelle vaikka kirjeen (tänne kirjoittamasi teksti on oikein hyvää ja kuvastaa hyvin tuskaasi, käytä vaikka sitä) jossa kerrot miltä sinusta tuntuu. Syyttämättä ja syyllistämättä. Keskity siihen, kuinka haluat että YHDESSÄ ratkaisette ongelman, ja että olet valmis tekemään kaikkesi suhteenne hyväksi. Älä siis jätä ongelmaa hänen vastuulleen - mutta ei myöskään pelkästään sinun!

Jos miehesi ei vaan pysty kohtaamaan asiaa sinun kanssasi, menkää pariterapiaan. Tai vaikka mies (myös) yksilöterapiaan. Ainakin itselleni olisi ollut tosi tärkeää tietää syy, miksi mies ei halunnut seksiä. Mutta hän ei osannut sanoa muuta kuin ei nyt vaan oikein huvita. Myös lääkäriltä voi etsiä apua, jos kyse olisi vaikka hormoniepätasapainosta tai masennuksesta tms.

Jos miehesi ei suostu/osaa keskustella eikä ei suostu hakemaan apua, et voi tehdä paljoakaan. Silloin kannattaa miettiä, kuinka tärkeä suhde on MIEHELLE. Suhteessa on kaksi, eikä sinun auta tehdä kaikkeasi, jos toinen ei viitsi tehdä mitään. Tiedät itsekin, että nykyinen tilanne syö sinut sisältä jatkuessaan todnäk samanlaisena loppuelämänne jos mikään ei muutu. Ja mikään ei muutu, jos mies ei anna omaa osuuttaan yritykseen. Silloin olet onneton, ja onnettomuus ilman toivoa paremmasta on paras mahdollinen syy erota. Aina ei löydy taikakeinoa, jolla saisi kaiken taas hyväksi .

 

[Lähettäjä]

Tässä on esimerkki mielipiteestä, jolla ei ole tuon taivaallista tietoa todellisuudesta ja lapsen elämään vaikuttavista asioista. Aivan uskomatonta soopaa, että vanhempien huono suhde olisi välttämättä lapselle se pahin vaihtoehto. Asiaa pitää katsoa kokonaisuutena. Yksinhuoltaja ei kykene tarjoamaan lapselle sitä turvallisuutta, mikä on kahden vanhemman kodissa, vaikka näillä ei olisikaan rakkaussuhde. Yhden vanhemman rakkaus ja sen osoittaminen lapselle on pieni osa lapsen elämää; koti, missä arki pelaa ja lapsella on kotiintuloajat, häntä kuljetetaan harrastuksiin ja hänen elämäänsä osallistutaan on esimerkiksi niitä asiopita, joita yksinhuoltaja ei ehdi ja jaksa valvoa. Yksinhuoltajan lapsi on enemmän heitteillä ja kavereidensa vietävänä jo pelkästään sen takia, että yksinhuoltajan on pidettävä huolta myös itsestään ja toimeentulostaan. Aivan käsittämätöntä että joku perustelee eroa sillä, että lapsi ei näe vanhempien rakastavan toisiaan, jos arki pelaa, niin kulissisuhdekin on parempi lapselle kuin heitteillejättö ja siirtyminen köyhyyteen.

[/quote]

Sitruuna79, anteeksi että tulee pitkä OffTopic mutta pakko vastata tähän typeryyteen.

Nii-in, juuri noinhan te kulissisuhteilijat ajattelette. Luulette, että raha on sille lapselle tärkeää. Ei se ole. Raha on tärkeää teille itsellenne. Tehkää ero, tunnustakaa rajat lapsenne ja itsenne välillä. Teidän tarpeenne eivät ole yksi yhteen.

Rautalankaa: Lapsen suurin tarve on tulla rakastetuksi sellaisena kuin on. Aidosti ja ehdoitta. Lapsen koti on vanhempien parisuhde. Siinä rakentuu lapsen mielenterveys tuleviin vuosiin ja loppuelämäksi. Myös kyky rakastaa ja tulla rakastetuksi. Se vain on niin, olet sinä kulissielämäsi oikeuttajatyyppi mitä mieltä tahansa. Minä en ole keksinyt elämän psyykkisiä lainalaisuuksia, kunhan muistutan niistä.

Raha ei ole lapsen ykköstarve, toki lapsi varmasti tykkää siitä jos voidaan ostaa kaikenlaista. Mutta lapsen tykkääminen, vaatiminenkaan ei pidä olla se periaate, minkä varassa elämässä mennään eteenpäin. Lapsen voi ja saa myös turhauttaa, eli hänelle PITÄÄ tuottaa pettymksiä turvallisessa kontekstissa. Lapsi ei määrää, miten perheessä eletään - minkä verran pitää olla rahaa, esimerkiksi.

Aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, saati vanhemman, että raha, elintaso ynnä muu on sitä ekstraa elämässä. Hieno homma silloin, kun sitä on ja homma toimii. Mutta raha ei ole se ydinjuttu elämässä. Ei aikuiselle eikä lapselle - ellei aikuinen sitä hänelle sellaiseksi tee. Toisin kuin teille kulissisuhteilijoille, joille raha näkyy olevan suorastaan jumala. Siis määritelmällisesti jumala on ihmiselle se, mistä kukin odottaa turvaa ja pelastusta elämäänsä.

Rahan kaikkivaltaisuus elämässäsi tulee ilmi jo tuosta sanavalinnasta, "heitteillejättö ja siirtyminen köyhyyteen". Minustakin heitteillejättö on lapselle aivan hirvittävä asia, mutta eronneiden, lastaan yhä rakastavien vanhempien lasta ei jätetä heitteille. En käsitä, miten teet tällaisen rinnastuksen. Jos sinä et pärjäisi lastesi kanssa yksin ja jättäisit ne käytännössä heitteille, se on tietysti noloa. Mutta jokainen aikuinen ei ole yhtä kuin sinä. Päinvastoin, kun vanhemmat voivat hyvin itsensä kanssa, he voivat antaa paremmin rakkautta ja huomiota myös lapselleen.

Siirtyminen köyhyyteen kuten hassusti ilmaisit, siis elintason lasku, ei ole mielestäni lainkaan samalla tasolla kauheaa. Se on näitä elämän karuja tosiasioita, joskus jollekulle tulee konkurssi tai työttömyys ja sitten selvitään vähemmällä kun on pakko. Ei se ole mikään Grande Katastrofi, ihmisarvon riisto, minkä jälkeen ei ole syytä suurinpiirtein elää enää. Elämä, rakkaus ja perhe ovat tärkeämpiä arvoja. Rahan tai rahattomuuden kanssa aina pärjää jotenkin, erityisesti tällaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, missä toisten veronmaksajien tuella ihmisiä pidetään pois kadulta ja annetaan vuokra- ja ruokaraha käteen.

Elämä, rakkaus ja perhe ovat tärkeimmät arvot. Normaaleissa, tarkoitan riittävän (psyykkisesti) terveiden ihmisen muodostamissa yhteiskunnissa, missä nuoret eivät tapa toisiaan joko kiusaten tai tuliasein ampuen, näin onkin. Suosittelen matkustelemista ja ulkomaalaisiin ihmisiin ja perheisiin tutustumista. Näet, miten esimerkiksi lapset ja nuoret hyvin usein osaavat käyttäytyä, koska he kunnioittavat vanhempiaan - ja vanhemmat heitä. Lapset eivät esimerkiksi joka viikonloppu juo itseään tiedottomaksi kadulla, tiedoksesi sanon että se ei ole lainkaan normaalia. Ja niin edelleen.

Tämä yhteiskunta on kipeä, elävä ja alati paheneva esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun eletään arvotyhjiössä ja rakkaudettomuus siirtyy sukupolvelta toiselle. Rahan varaan ei voi perustaa elämäänsä eikä tehdä suuria elämänvalintoja niin, miten raha sanelee. Raha ei ole elämän onnistumisen mittari, paitsi aikuisille kulissisuhteilijoille ja monelle muulle ihmisryhmälle.

Miettikää nyt sitten vaikka pää punaisena, mistähän mahtaa johtua että lapset voivat huonosti.
Tämä yhteiskunta on rahan mahdin, neuroottisen suorittamisen ja menestyjien yhteiskunta. Kovien arvojen ja kylmän sylin kilpailuyhteisö. Tämä yhteiskunta ei syleile lapsiaan rakastaen ja toivota heitä tervetulleeksi. Ne harvat lapset jotka otetaan vastaan, kilpailutetaan lähes hengiltä. Heistä täytyy tulla Menestyjiä, Huippuyksilöitä, vanhempien toteutumattomien haaveiden toteuttajia.

Meillä ei yhteisössämme ole enää hoitavaa ja kantavaa perusajatusta, että hei, kyllä me yhdessä pärjätään. On vain joukko keskenään kilpailevia yksilöitä, jotka kokevat että on pakko pärjätä ja viivan alle on jäätävä mahdollisimman iso numero. Siitä katsotaan ihmisarvo. Täällä ei ole todellista rakkautta kuin pistemäisesti, harvojen etuoikeutettujen - riittävän terveiden - ihmisten perheissä. Aina on onneksi joku, jota on rakastettu - ja joku toinen, joka on avannut silmänsä ja katkaissut pahoinvoinnin ketjun ja ryhtynyt Ihmiseksi.

Sitten kuvitellaan rakkaudeksi sitä, mikä ei rakkautta ole. Kuka tahansa voi laittaa sinun lapsesi kouluun, kuka tahansa voi auttaa häntä tekemään läksyt. Lastenkodissakin tämä hoituu varmasti, tämä arjen sujuminen. Se ei ole kaksinenkaan homma ja onnistuu kyllä yksinhuoltajaltakin. Mutta kuka tahansa ei voi rakastaa häntä. Kuka tahansa ei voi korjata niitä vammoja, joita sinä teet lapsellesi kun pistät rahan hänen etunsa edelle. Eivät edes ne asiantuntijatkaan aina, joita sitten viime hädässä huudetaan apuun.

Se, että te kulissiavioliittoanne puolustavat ette halua luopua siitä elintasosta, minkä olette saaneet avioliiton myötä (se on ilmeisesti se ainut hyvä asia minkä koette saaneenne ja siksi roikutte siinä) tuhoaa teidän - ja meidän yhteisön yhteisten - lasten mielenterveyttä. Kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Jäljet ovat näkyvissä, jos vain joku uskaltaa katsoa. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat nousseet tänä hyvän elintason aikana jo pilviin. Etkö tosiaan ymmärrä kysyä itseltäsi, miksi näin on?

 

[Yksi kulissiperheen ex-lapsi]

Aivan loistavaa tekstiä Lähettäjältä, enpä tuota itsekään olisi paremmin osannut sanoa

Kyllä sitä monesti on tullut mietittyä, että miksi omat vanhempani eivät eronneet ajoissa, vaan omaisuuden ja "perheen edun" vuoksi olivat naimisissa siihen asti kun minä nuorimpana muutin kotoa.

 

[<Jigi]

Olen itse yksinhuoltaja (ts. taloudessani ei asu miestä), mutta en milloinkaan koe, että olisin mikään masentunut tai väsynyt yksinhuoltaja. Onhan lapsilla nimittäin isä, jolloin kun lapset ovat isällään, niin saan silloin olla kotona ihan itsekseni ja olen valmis harrastamaan, tapaamaan kavereita, olemaan ylitöissä jne. Kun lapset ovat taas luonani, teemme asioita normaalisti (kuskaan lapsia harrastuksiin, tenttaan tarvittaessa kokeisiin jne) ja lapsillani on kavereita, pärjäävät hyvin koulussa, menestyvät harrastuksissaan jne.

Jotenkin moni kuvittelee, että yksinhuoltaja tarkoittaa automaattisesti elähtänyttä, kouluttamatonta, alkoholisoitunutta luuseria. Moni ei tajua ollenkaan, että avioero voi olla kummankin puolison yhteinen päätös, josta jatketaan elämää erillään, mutta lasten parasta niissä puitteissa toteuttaen.

Takaisin alkuperäisen ongelmaan: Juttele miehesi kanssa. Juttele asiasta niin kauan, että saat mielenrauhan asian tiimoilta. Jos miehelläsi on todella masennus, niin miksi hän ei hae apua? Jos häneltä olisi jalka poikki, niin hän menisi lääkäriin. Jos hän olisi esimerkiksi töissä kipeytyneiden hartioiden takia jatkuvasti päänsäryssä jne, hän menisi hierojalle. Jos autolla ei pääsisi töihin, hän käyttäisi autoa huollossa. Mikä siis tekee tästä erilaisen tilanteen?

Otaksuntaa:
- miehelläsi on sukupuolitauti
- miehelläsi on hoitamaton masennus
- miehesi on homoseksuaali
- miehesi ei pidä sinua enää seksikkäänä
- miehesi harrastaa nettipornoa tai muutoin masturbointia esim. suihkussa
- miehesi on saamaton ja laiska
- miehelläsi on salasuhde esim. työpaikallaan, jota hän tapaa ruokatunneilla tms.
- miehelläsi on alhainen testosteronitaso, joka olisi hoidettavissa lääkkeillä
- miehelläsi on todella heikko libido
- miehesi haluaa erota, mutta vain odottaa sitä, että sinä haet eroa

Olipa syy mikä hyvänsä, miehesi ei halua ajatella asiaa sinun kannaltasi. Minusta se osoittaa, että suhteenne ei ole kovin hyvä, koska asiasta ei voi keskustella eikä mies halua huomioida sinua tässä asiassa. Nyt suhteenne menee hiljaa alamäkeä pitkin niin kauan kuin rakkauttasi ja tahtoasi riittää. Suhteessanne on selvästi nähtävissä, että mies ei aio tehdä asian hyväksi yhtään mitään, jolloin pallo on sinulla. Aiotko sietää tilannetta vai vaatia mieheltä, että asiasta edes keskusteltaisi? Haluatko jatkaa suhdetta, jossa et tule saamaan kehuja, hyväksyntää ja huomioimista?

 

[Turha toivo]

"Otaksuntaa:
- miehelläsi on sukupuolitauti
- miehelläsi on hoitamaton masennus
- miehesi on homoseksuaali
- miehesi ei pidä sinua enää seksikkäänä
- miehesi harrastaa nettipornoa tai muutoin masturbointia esim. suihkussa
- miehesi on saamaton ja laiska
- miehelläsi on salasuhde esim. työpaikallaan, jota hän tapaa ruokatunneilla tms.
- miehelläsi on alhainen testosteronitaso, joka olisi hoidettavissa lääkkeillä
- miehelläsi on todella heikko libido
- miehesi haluaa erota, mutta vain odottaa sitä, että sinä haet eroa "

Nämä kaikki ovat syitä, joita jokainen nainen tässä aloittajan ja omassani tilanteessa miettii. Ja keskustelee miehen kanssa jos pystyy. Nuo otaksunnat eivät vain kuvaa sitä todellisuutta, jossa me elämme. Nyt ei ole kyse sukupuolitaudeista,homoudesta tai pettämisestä. Ei, vaikka netin keskustelijat niihin aina viittaavatkin. Itse olen vuosien varrella keskustellut mieheni kanssa lukemattomia kertoja. Mitään selkeää syytä ei vain ole, mies ei halua erota ja itsekin (vielä) rakastan miestäni. Kun se elämä on vain muuten kuin sen seksuaalisen puolen osalta niin hyvää yhdessä. Enkä todellakaan tarkoita taloudellisia syitä (tulen toimeen omillani) tai lapsia (niitä ei ole eikä tule yhteisestä päätöksestämme). Se kaikki muu painaa kuitenkin paljon, vaikka sitä ei näin netin välityksellä kaiketi voi ymmärrettävästi selittää. Ja miehen testotastokin on normaalit. Alhainen libidokaan ei selitä sitä, miten mies on aiemmin sitten jopa vuosia ollut kiinnostunut seksistä. Minulla on olo, kuin seksi olisi jotenkin unohtunut mieheltäni. Ja mitä kauemmin seksuaalisuus pysyttelee piilossa väliltämme, sitä vieraammalta ajatus seksistä mieheni kanssa tuntuu.

Omakin mieheni on kertonut, että haluaisi haluta enemmän mutta seksi ei vain tule mieleen tai muuten kiinnosta. Olen joskus miehelleni itkenytkin seksin kaipuutani, mutta hänelle siitä tulee vain syyllinen ja surullinen olo. Masturboinnistakin puhumme avoimesti, sitä mieheni harrastaa sanojensa mukaan kerran parissa viikossa. Ja sitä nyt en tietenkään voi mieheltäni kieltää, onhan meillä jokaisella oikeus olla itsemme kanssa.

Nyt koen jo oudoksi ajatuksen siitä, että oikeasti joskus suutelisimme ja tarttuisimme toisiimme intohimoisesti, että mieheni riisuisi minut kiihottuneena tai painautuisi minua vasten niin että tuntisin hänellä seisovan. Tai että hän oma-aloitteisesti tarttuisi minua vyötäröltä tai alkaisi hyväillä reittäni... Voin kuvitella tällaista ja kiihottua siitä, mutta ajattelen sitä lähinnä jonkun mielikuvitusolennon kanssa. Oma mieheni on niin aloitteeton ja ponneton nykyisessä seksissämme, että ihan itkettää. Kaipaisin myös niin kovasti sitä miehen painoa päälläni kun rakastelemme. Ja kyllä sitä kai saa ihan sanoa, että kaipaan ihan konkreettisesti munaa. Surullista vaan, että nykyisin eroottinen olo ja seksin kaipuu nostaa lähinnä kyyneleet silmiin ja tulee niin pakahduttava olo.

Vieraisiin en ole mennyt, vaikka tarjouksia aina välillä tuleekin vastaan. Ei minua vain kiinnosta muut miehet.

 

[Saman kokenut N79]

Turha toivo:lle: Vaikka olisi miten hyvä mies, niin ainakin tuon seksin osalta hän on hyvin itsekäs. Vaikkei itseä huvittaisi, voisi mies vaikka laittaa kännykkään muistutuksen "anna tänään vaimolle orgasmi" muutaman kerran viikossa. Toisen tyydyttäminen vaikka käsin EI OLE ISO HOMMA, eikä sen luulisi olevan rakkaalle kumppanille tehtynä millään laila vastenmielistäkään. Vaikka hoito ei korvaisikaan seksiä, niin olisi se ainakin osoitus siitä, että mies vielä välittää naisensa seksuaalisuudesta, ja tekee kaikkensa että toinen edes saisi tyydytystä.

Oma exäni ei tuohon suostunut, kysyttäessä selitti, että jos ei tee mieli seksiä, niin ei huvita hoitaa minuakaan. Eli ilmeisesti olisi ollut liikaa vaadittu se 10-15 minuuttia muutaman kerran viikossa. Joskus kun hän sitä teki, tehtiin se sitten lähes kirjaimellisesti kelloon vilkuillen ja huokaillen, että varmasti huomaan kuinka hän nyt teki suuren uhrauksen. Jälkikäteen sitten valiteltiin kuinka käteen tai niskoihin särkee. Joo, sehän nopeuttaakin huomattavasti naisen orgasmia kun tietää, että homma on miehelle vastahakoista ja siksi pitäisi yrittää saada nopeasti...

Ihmetteli vielä, miksen kiihotu kun hän täysin mekaanisesti alkaa tunkea sormia suoraan klitorikselle, vaikka olin opastanut (ystävällisesti!) häntä vaikka kuinka monta kertaa vuosien mittaan, ettei niin suora kosketus tunnu hyvältä. Niinpä hän sitten ei halunnut koskea ollenkaan, koska minun tyydyttämiseni "pitäisi tehdä niinkuin _hän_ sen haluaa tehdä, ei se muuten ole hauskaa" (suora lainaus!). Eli oli liikaa vaadittu, että minulle tehdään hyvää niin että se tuntuu myös MINUSTA hyvälle.

Ilmeisesti tuo oppi oli suoraan pornosta, eli naisen pitää nauttia kaikesta mitä mies tekee, juuri niinkuin mies haluaa tehdä. Nainen ei saa yrittää neuvoa, eikä pyytää jotain muuta mitä mies tekee. Jos näin pääsee käymään, vie se mieheltä halut "kun ei saa tehdä juuri niinkuin haluaa, ei mies voi muistaa kaikkia monimutkaisia sääntöjä".

Ja ne säännöt oli niinkin monimutkaisia, kuin "ethän koske suoraan klitorikseen ennen kuin olet muuten hyväillyt" ja "en pidä siitä että rinnoista kouritaan kovakouraisesti". Vaikka miehellä olisi putkiaivot, niin en usko että noiden "sääntöjen" muistaminen ja sisäistäminen voi olla miehellekään liikaa... Samoin kuin minäkin uskoin kerrasta, ettei hän pitänyt anaalinsa hiplaamisesta seksin aikana, vaikka joku kumppanini on siitä aiemmin tykännyt. En minä ottanut sitä minään monimutkaisena "sääntönä", jonka muisteleminen seksin aikana olisi vienyt kaikki halut...

Tiivistettynä siis exäni "seksifilosofia" oli, että mies päättää milloin ja miten seksiä harrastetaan. Naisen ei kuulu esittää mitään toiveita. Naisen myös pitää olla aina seksiin valmiina, ja mielellään esiintyä usein seksihepenissä. Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa miehelle velvollisuutta seksiin, vaan yhä mies päättää sen milloin ja miten. Käytännössä ideaalisinta olisi ollut, että minä kuljen useimmiten kotona sukkanauhoissa, pyllisten ja keikistelen, ja mies sitten JOSKUS kun sille päälle sattuu, "suorittaa" seksiä johon minun pitää sitten olla tyytyväinen. Kuulostaa todella tyydyttävältä myös naiselle, vai mitä?! Ja kun käytännössä tuo ei tietenkään toteutunut (tai koetin kyllä hepeneitäkin, mutta itsetuntoni ei kestänyt sitä, että useammankaan keikistelykerran jälkeen ei sattunut miestä vielä huvittamaan), jäi se seksi sitten kokonaan pois. Mies ei tehnyt aloitteita, koska minä en hilllunut koko ajan laitettuna ja sukkanauhoissa, ja minä en tehnyt aloitteita, koska ne ahdistivat miestä ja hänen suostuessaankin "sääliseksi" paistoi hänen naamastaan kuin neonvalot.

Nämä todelliset pihtaamisensa syytkin tuli esiin oikeastaan koko laajuudessaan vasta eron aikaan, kun mies vihdoinkin uskalsi sanoa suoraan mistä oli kiinni. Ei tietäminen kyllä mitään olisi muuttanut paremmaksi seksin suhteen (minä en ala yksipuoliseksi nukeksi), mutta olisi ehkä auttanut tajuamaan yhteensopimattomuutemme aiemmin.

 

[Turha toivo]

^Niin, kyllähän se niin tutulta kuullostaa tuo sinun kirjoituksesi. En vain tajua, miksi siitä seksistä kasvoi tällainen ongelma - en missään nimessä olisi uskonut että juuri seksi voisi olla meille iso kysymys. Ei meillä alussa pariin kolmeen vuoteen ollut mitään ongelmaa. Mistä sitä voi oikeasti tietää kenestä kuoriutuu haluton pitkässä suhteessa? Minulla on ainakin petetty olo, kun uskoisi että sitä vuosien mittaan tuntee kumppaninsa.

Itsekkäältä mies minustakin tuntuu, kun ei halua ottaa halujani lainkaan huomioon. Ei halua kuulla enää seksistä enkä minä enää halua siitä puhua. Itsekkyys ei vain näy muussa kuin seksissä. Puolustelen miestäni, ymmärrän sen. Kai minun pitää vain päättää kuinka tärkeää seksi loppujen lopuksi minulle on.

Toisaalta jos roolit olisivat toisinpäin (nainen on haluton eikä halua tyydyttää miestä) uskoisin, että miestä kannustettaisiin jäämään suhteeseen, koska sehän on niin ymmärrettävää ettei nainen aina halua. Kyllä nyt pelottaa, että tuleeko minulla enää koskaan olemaan seksielämää jos pysyn mieheni kanssa yhdessä.

 

[Suru on]

Voi miten moni kohta teksteissänne voisi olla minun kirjoittamaani .

Tulen vain koko ajan surullisemmaksi ja epätoivoisemmaksi. En jaksa edes tähän kirjoittaa meistä, koska alan pian itkeä. Hyvin paljon samantapainen tilanne kuin teillä muillakin. Eihän se lohduta, mutta tavallaan kaiken surun keskellä huojennuttaa, etten kuitenkaan ole ihan ainoa outo friikki "nainen jota mies ei halua", kun "tunnettu tosiasia" on, että mieshän se aina haluaa ja vaimolla vaan särkee pää.

 

[Saman kokenut N79]

Toisaalta jos roolit olisivat toisinpäin (nainen on haluton eikä halua tyydyttää miestä) uskoisin, että miestä kannustettaisiin jäämään suhteeseen, koska sehän on niin ymmärrettävää ettei nainen aina halua.

En usko että miestäkään kukaan tuollaisessa tilanteessa kannustaisi jäämään. Jos seksi on tärkeää, se on tärkeää, eikä kellään ole oikeutta väittää muuta. Jos sen puutteesta kärsii, niin kellään ei ole oikeutta sanoa ettei saisi kärsiä. Kellään ei myöskään ole oikeutta sanoa, että kärsimyksestä huolimatta suhteeseen pitää jäädä.

Jos suhteen eteen on tehnyt kaikkensa ja silti on jatkuvasti onneton, ei ikävä kyllä mikään muu auta kuin lopettaa suhde. Sen jälkeen alkaa sitten itsetunnon korjaaminen, ja se käy sitä vaikeammaksi, mitä pidempään on antanut itsensä kärsiä. Ja vaikka tietää että ero on ainoa ratkaisu, se on silti tositosi vaikeaa, tiedän. Mutta omasta puolestani voin sanoa, että yhtä ainoaa eroa en ole jälkikäteen katunut - koska olen tiennyt tehneeni kaikkeni, ja eroaminen on aina ollut suuri helpotus. Se, ettei tiedä onko tulevaisuudessa onnellinen, on kuitenkin miljoona kertaa parempi kuin varmuus siitä, että on onneton.

 

[Pui]

Ketjun aloittajalle:

Minulle tuli ensimmäisenä mieleen, että sinun tulisi uskaltaa kertoa tuo kaikki tänne kirjoittamasi hänelle. Mikään ulkopuolinen neuvo tai rohkaisu ei voi lopulta auttaa asiassa joka on teidän kahden välinen. Vaikka asia olisi ns. vaikea, luulisi että keskinäinen kunnioitus ja rakkaus olisivat tarpeeksi saadakseen miehenkin sanallisen arkun aukeamaan.

Sain myös sellaisen käsityksen että olette olleet jo pidempään suhteessa, ja että olet hyvin kiltti ihminen, joka ajattelee enemmän toista ihmistä kuin itseään. Kannattaisi varmaan ottaa itselle oma tauko, ja katsoa, mitä haluaa elämältä - olet nuori ja virkeä, sinulla on mahdollisuudet vaikka mihin. Älä annan toisen ihmisen pilta elämäniloasi!


Yleisesti:


EI kannata vähätellä seksin arvoa suhteessa! Minulla on ihania ja läheisiä ystäviä, joita en vaihtaisi mihinkään. Suhteet eivät kuitenkaan ole seksuaalisia... ja siksi tarvitsen suhteen mieheen - nimenomaan romanttisen ja ihoa kihelmöivän. Läheisyys on hyvin tärkeää, mutta sen tulee olla seksuaalisen ihmisen kanssa... Hyvältä ystävältä saa halauksen ja päänrapsutuksia, teetä ja sympatiaa. Kumppanilta odotan seksileikkejä ja intohimoa.

Kukaan ei ole täydellinen, ja voimakkaasti seksuaalisesta liitosta voi puuttua jotain muuta tärkeää. Tuskin silti läheinenkään suhde kestää keskinäisen kipinän täydellistä katoamista.





Ps. Olen omassa suhteessa ehkä hieman halukkaampi kuin mieheni, ja siksi hän saattaa joskus "hoidella minut" mutta itse nauttii vain minun nautinnostani. Yleinen oletushan olisi että vähemmän haluava nainen hoitelisi miehensä kun tämä sitä haluaisi! Se on juuri niin yksilöllistä, vaikka oletukset sanoisivat muuta. Ja silti tunnen itseni hieman pikkunymfoksi, heh.

Ja sitten vielä:

- joku haluaa aamulla
- toinen illalla
- kolmas usein ja vähän aikaa
- toinen harvoin ja pitkään

yms.

Että on siinä aika monta juttua jotka seksistä tekee pitemmän päälle säätöä.

 

[sivhos]

Onko mies kyllästynyt vaimoonsa vai mikä vaivaa.Kyllä tuossa iässä on haluja ja kykyjä seksihommiin.Yleensä naisilla on päänsärkyä.Ilmeisesti miehilläkin.Vaimo voisi jättää kampaajallakäynnit ja olla vaan rennosti kotosalla ja yrittää olla kuin ei olisikaan.Jospa mies sitten alkaisi huomata vaimonkin ja seksikin alkaisi muistua mieleen.

 

[Saman kokenut N79]

Anteeksi vaan sihvos, mutta joskus ei kannattaisi kommentoida kun ei aiheesta mitään tiedä. Veikkaampa, että jokainen tästä ongelmasta kärsivä nainen on kokeillut kaikkea mahdollista, eli meikkaamista tai meikkaamattomuutta, seksikkäitä ja kotoisia vaatteita, vonkaamista ja huomiotta jättämistä, jne jne.

Totuus kuitenkin on, että mikään mitä NAINEN tekee ei auta, kun ongelma on MIEHEN pään sisällä. "Kokeile tätä ja tuota" neuvot vaan vierittävät syyn naisen päälle, ihan kuin ratkaisu olisi helposti löydettävissä, jos hän vaan viitsisi kokeilla kaikkia mahdollisia käytöksen ja ulkonäön kombinaatioita. Ei se niin toimi, jos haluttomalla ei vaan ole innostusta eikä hän osallistu ongelman ratkaisuun millään lailla.

 

[Turha toivo]

Kiitos Saman kokenut N79, ihana kun joku jaksaa muistuttaa kuinka elähtäneitä nuo sihvos-tyyliset ehdotukset ovat. Kyllä minäkin olen kaikkeni kokeillut ja ollut toisaalta sitten kokeillut "tilanteen rauhoittamista" eli ollut kuukausia tekemättä yhtään mitään seksuaaliseen kanssakäymiseen viittaavaa, jotta mies voisi olla se jonka aloitteesta lähdetään liikkeelle. Ei siinä vaan mikään auta, ellei se toinen osapuoli ole mukana. Hupaisaahan tässä on se, että halujen epätasaisuus parisuhteessa on kuulemma mm. Sexpon mukaan yleisimpiä ongelmia, mutta tilanteen helpottamiseksi ei vaan ole oikein mitään tarjolla, sen haluttoman ehdoilla käsketään menemään.

 

[raukea leijona.]

Itselläni oli 10 vuotta mies, joka oli huomattavasti vähemmän seksuaalinen kuin minä. Alussa asia ei hirveästi haitannut. Olin korviani myöten rakastunut ja miehessä oli niin paljon muita hyviä ominaisuuksia. Arki sujui meillä loistavasti ja meillä oli samanlainen huumorintaju.Viihdyttiin yhteisissä harrastuksissa jne. Mutta pikkuhiljaa vähäinen seksi / seksittömyys alkoi tympimään. Kyllä meillä halailtiin paljon ja pidettiin kädestä, mutta siihen se sitten jäikin.

Kun yritin puhua asiasta varovaisesti, niin mies kyllä myönsi, että pitäisi tehdä jotain sillä saralla, mutta mikään ei kumminkaan muuttunut. Itsekin yritin kaikkea mahdollista: ne iänikuiset sexyt vaatteet, puhuminen, vihjailu, murjottaminen, suuttuminen, välinpitämättömyys,ruoalla hemmottelu, hieronta, saunominen, itkeminen, nauraminen - mitä tahansa. Mutta kun ei huvita, niin ei huvita. Viimeiset kolme vuotta en ottanut asiaa edes puheeksi, ei huvittanut, kun tiesi, että torjutuksi tulee kummiskin.

Huvittavinta on, että mies vaikutti oikein tyytyväiseltä. Me elettiin kuin kämppikset; mies varmaan oli jopa helpottunut, kun en vongannut seksiä. Loppujen lopuksi vuosien toivomisen jälkeen sain vain tarpeekseni. Päätös oli tosi raskas. Kumminkin rakastin miestäni hyvin paljon: siksi olin jaksanutkin niin kauan.

Nyt kun asiasta on jo jonkin aikaa ja olen ollut uudessa suhteessa reilut puoli vuotta, niin päätös lähteä oli oikea. En ole katunut hetkeäkään. Ex-mieheni ja minun väliltä oli hävinnyt se sellainen hauska pieni jännitys, toisen käden koskettamisesta tuleva hauska kihelmöinti, tukan silittämisestä saatava suuri nautinto ja tunne siitä, että on haluttava ja kiihoittava seksikäs olento.

'Uuden' miehen kanssa seksi on sujunut alusta asti aivan fantastisesti. Hän saa minut tuntemaan itseni kauniiksi ja viehättäväksi. Sitäkin nimittäin rupesin epäilemään, että olenko tosiaan niin epämiellyttävä, etten kiihota omaa (ex)miestäni ollenkaan. Tuntuu vaan niin ihanalta, kun nykyinen mies sanoo kauniita asioita ja katsoo minua innokkaasti ja halukkaasti. Hän saattaa haluta rakastella useamminkin päivässä, mikä tuntuu todella ihmeelliseltä. ja kun olen pukenut ne sexyt kledjut päälleni, niin hän tosiaan innostuu niistä eikä vain käännä päätään pois ja sano, ettei nyt huvita, kun pitää olla tietokoneella.

Eihän sitä tietysti ikinä tiedä, että miten kauan seksuaalinen kiihko suhteessa kestää, mutta näin alun jälkeen ainakin tuntuu hirmuisen hyvältä.