kolmikymppinen haluton mies ja minä

[eroa ensin]

Eroa ennen kuin alat treffailemaan muita. Joko miehesi on itsekäs, eikä välitä kuin omista haluistaan, jolloin ero on paras ratkaisu. Tai sitten jos hän oikeasti on masentunut ja haluttomuus johtuu siitä, niin miettihän kuinka paljon hänen oloaan parantaa kun selviää että olet käynyt vieraissa? Ja se paljastuu aina, se on varmaa. Jos edelleen treffit houkuttavat, niin yritä ajatella sitä tilannetta ja miehesi suhtautumista, kun hän saa tietää uskottomuudestasi. Laita liittonne edes tauolle, jos et kokonaan uskalla erota, ja haluat välttämättä treffata tuon toisen miehen kanssa.

 

[Kohtalotoveri]

Lisään minäkin vielä tuohon edellä kirjoittamaani, että tein tosiaan samoin kuin nimimerkki N33, koska en enää rakastanut miestäni ja suhteemme oli lopussa. Olin vain niin raukkamainen ja typerä, etten saanut sitä kerrottua suoraan. Petin siis ja sen sotkun selvittely minullakin kesti vuosia. Yritimme "oikean" mieheni kanssa vielä jatkaa, mutta erosimme lopulta ja minä jäin siinä kohtaa haikailemaan, miksi en reilusti vaihtanut miestä jo aikoja sitten. Olin siis oikeasti rakastunut kakkosmieheen, joka tietysti ei jaksanut loputtomiin odottaa ja katsella soutamistani ja huopaamistani kahden välillä, vaan muutti kauan toiselle paikkakunnalle tarkoituksella.

 

[sitruuna79]

Liikunta teki tosi hyvää Koen että sain jotakin aikaiseksi itseni kanssa.

Sen että ei olen tavallaan sodassa nyt. Siis itseni, kroppani, tunteideni kanssa. Pitää ottaa vakavasti ja puolustaa tätä avioliittoa. Ei ole mitään vaihtoehtoja. Tämä ei kertakaikkiaan vaan ole se tie mitä haluan mennä. Oikeasti ei ole, en minäkään tätä hyväksy, menetin vain kontrollin hetkeksi. En tajua miten se tapahtui enkä pysty puolustamaan itseäni mutta nyt ainakin tiedän sen miten heikko olen.

En halua katua jotakin yksittäistä mokaa koko loppuelämäni. Kun mulla on kaikki mitä haluan kotona, täydellistä ei olekaan. Enkä itse ole. Kummiskin sekin tyyppi on ihan tavallinen mies ja jonkun ajan päästä mietin ja nauran itsekseni, että mitä minä tuossakin äijässä näin! Tämä on vaan joku tyhmä kausi.

Pitää opetella ottamaan tämä niin että tässä on biologian oppitunti, näin vaan käy joskus kun on fyysisesti terve ihminen mutta tähän ei tarvi reagoida. Sama taktiikka kun ihmiset pelkäävät jotakin kovasti, esim lentämistä tai julkista esiintymistä, niin niiden ihmisten pitää vain tehdä lentää ja esiintyä ja oppia olemaan välittämättä niistä reaktioista mitä tulee. Sitten ajan kanssa ne laantuu ja loppuu. Sama kai se mistä syystä se sydän pamppailee.

Täällä on surullisia tarinoita kohtalotovereilla, joilla tilanne on aikanaan mennyt pidemmälle kuin jutteluasteelle. Pitää oppia olemaan kiitollinen siitä että mulla on valta ja mahdollisuus pysäyttää katastrofi ennen kuin se iskee. Näiden viikkojen toiminta määrittelee mun loppuelämäni.

 

[sitruuna79]

sori typoja!

 

[sitruuna79]

Heips. Olen tajunnut tänä iltana monta asiaa. Tai ehkä ne ovat asioita, jotka ovat olleet kauan esim. läheistemme ja minunkin tajuttavissa mutta vasta tämä kriisi ja päivien itkeminen toi ne pintaan. Ehkä nyt vasta uskallan katsoa sitä kohti mitä on.

Mullahan on ilmiselvä järkiliitto, mun mieheni haluaa samanlaista täysin tunteetonta yhteiselämää kuin vanhemmillaan on ollut! He elävät täysin omia elämiään, tosin ei ole ulkopuolisiakaan mutta ei ole keskenään mitään todellista jakamista tai tunnetta. Mutta tässä urautuneessa tapasuhteessa tekevät yhdessäkin asioita, matkailevat, harrastavat liikuntaa tms. (Juuri kuten me ja mieheni arvostaa tosi paljon sellaista.) Mutta jokainen näkee kauas että ei siinä liitossa ole mitään seksuaalista ollut vuosikymmeniin.

Olen täysin erilainen ihminen itse. Olen mennyt naimisiin rakastaen koko sydämelläni ja haluten miestäni intohimoisesti ja hänen sanoihinsa luottaen että hänkin rakastaa ja haluaa minua. Ja muutaman vuoden hän kykeni rakastamaan minua ja olemaan intohimoinenkin.Nyt olen hänelle sellainen hyvä kaveri, jonka kans tehdään kivoja asioita. Ja ne ovat tosi kivoja tietysti, mutta riittääkö se? Haluanko olla sisko ja sen veli?

Mutta tämä on nyt jotenkin todentunut että miksi mun mies ei ole yhtään ahdistunut ja minä olen aina vain onnettomampi. Kun siis hänen näkökulmastaan kaikki on hyvin (mikä on hänen vakiolauseensa, kaikkihan on meillä hyvin) sillä eihän mun ole tarkoituskaan olla tässä nainen miehelleni vaan kaveri. Just se myös vastaa siihen kysymykseeni minkä jo esitin aiemmin että miksi hän jaksaa tehdä kaikkea kivaa mutta ei yleensä ikinä helli minua tai halua seksiä. Se on esitys ilmeisesti. Ja näytteleminen on rankkaa.

Olen ystävä, en vaimo tai rakastajatar. Joskus vain kun on poikkeuksellisen pirteä, hänellä tekee mieli. Sittenhän on kätevä olla se nainenkin siinä, valmiina. Hän on kyllä ollut minulle hyvä ja hellä rakastaja, ei siinä mitään. Ei hän itsekkyyttään ole sellainen kuin on. Tämä tilanne ei ole kenenkään syy, sinänsä.

Mieheni ei kuitenkaan olisi liittoon astuessamme ikinä osannut sanoa, että haluaa järkiliiton ja riidatonta seksitöntä kumppanuutta. Hän on hyvin romanttinen mieleltään ja olisi varmasti toivonut muuta. Ei hän pidä vanhempiensa liittoa onnellisena tai tavoiteltavana. Luulen kuitenkin että hänestä ei muuhun lopulta ole. Eikä hän tee sitä edes tahallaan.

Nyt tajuan senkin kun hän ei ole mitenkään ahdistunut tai surullinen vaikka olen kertonut, että olen tosi ihastunut toiseen. Se on ikään kuin toista kieltä hänelle. Hän toteaa vain että kyllä minä pystyn järjellä hallitsemaan ne tunteet ja ne menee pian ohi. Ei mulla mene yleensä pian ohi enkä varmasti pysty järjellä hallitsemaan niitä.
En nyt tarkoita että tekisin mitään sen miehen kanssa vaan yleisesti ottaen.

Mies ei lähde pariterapiaankaan kuulemma koska minunhan se pitää päättää, kelpaako tämä nykyinen elämä vai ei. Haluanko jättää hänet vai en. Olisin halunnut että hän olisi edes hieman taistellut minusta, edes hieman reagoinut tunteella, mutta eihän se ole järkevää, kai.

Jostakin syystä ei kuitenkaan tunnu olevan halukas siihen, että minulla olisi mahdollisuus kokea muitakin asioita kuin järkevyyttä jonkun toisen miehen kanssa.
Kuulemma ero tulee varmasti jos petän. Mietin sitä, olisiko se muka hänen mielestään todella järkevä ratkaisu. Heittää vuosikymmenen muistot ja muilla osa-alueilla hyvä kunnioittava kumppanuus hukkaan siksi.

No, en aio pettää fyysisesti (lasken ajatukset pettämiseksi) koska joudun itse elämään itseni kanssa sen jälkeen enkä halua lisää kipua tulevaan. Aistin että siellä on sitä tulossa muutenkin.

Mutta nyt ymmärrän, että joudun varmasti jossakin vaiheessa lopettamaan tämän järkiliittoni. En kykene yksin rakastamaan kahden puolesta. Enkä kykene muuttamaan itseäni sellaiseksi, että rakkaus ja intohimo löytyvät sanakirjasta. Mutta ainakin toistaiseksi rakastan miestäni niin paljon että en pysty tekemään päätöstä.

Mutta miten voi tulevaisuudessa tietää kenestäkään miehestä, miten se tilanne kääntyy, kun tämäkin mies jaksoi olla intohimoinen ja romanttinen pari ensimmäistä vuotta? Ja tiedoksi, siinä ei tapahtunut mitään sellaista että olisin lihonut, rumentunut, sairastunut tms. Eikä se ollut tietysti mikään tarkkarajainen muutos.

Miten kukaan intohimoinen tunneihminen voi siinä alussa jo varmistaa ettei joudu järkiliittoon? Olisiko pitänyt olla kymmenen vuotta ensin yhdessä ja mennä naimisiin vasta sitten? Tuntuu että mies oli juuri sen seurusteluajan intohimoinen kunnes menimme naimisiin ja hän sai ikään kuin luvan lopettaa kaiken esittämisen ja ryhtyä omaksi järkeväksi itsekseen.

 

[sivhos]

Miksi nuori nainen kituuttaa itseään tollasessa seksittömässä suhteessa.Kerran täällä ollaan ja eletään.Ei kannata haaskata sitä ainoota tuskailemiseen ja onnettomana oloon.Mieluummin sinkkuna.Saa ainakin vapaasti mennä ja etsiä onnea.On ainakin parempi mahdollisuus mitä nykytilanteessa.

 

[HMN]

sitruuna 79.
Anna miehellesi kopio tästä kirjoituksestasi. Siinä miettimistä ja ajattelemista, kuin myös hieman vastausta kummallekin.

Piristykää, naurakaa, halailkaa, suukotelkaa.

 

[emeralda]

Hyvä sitruuna79, etköhän ole jo johtopäätöksesi tehnyt, ja sitä myöten myös päätöksen, et vain uskalla sitä vielä tunnustaa tai toteuttaa. Eli et halua elämältäsi tuota, mitä sinulla nyt on: kiintymyksentäyteinen kumppanuussuhde, joka kuitenkin on seksitön ja intohimoton.

Lauseesi: "miksi heittää hukkaan vuosikymmenen kestänyt suhde", on erittäin tyypillinen mutta toisaalta erittäin huono ajattelutapa. Jos eroatte, millä tavalla aika tarkkaan ottaen menee hukkaan? Se on aina elämääsi kuulunut vaihe. Miksi ylipäätään liittoihin pitää suhtautua niin jääräpäisesti, eli "kunnes kuolema erottaa, muuten on epäonnistuttu"? Miksei kukin ihmissuhde voi olla oman ajanjaksonsa mittainen, mutta silti tärkeä? Ei mielestäni pidä haksahtaa ajatteluun, että jos jokin ei kestä ikuisesti, se ei olekaan merkityksellistä. Eihän elämäkään kestä ikuisesti, mutta harva silti ajattelee, että elämä on turhaa tai tarpeetonta,tai jotenkin pilalla siksi, että se joskus päättyy.

Parisuhteisiin suhtaudutaan aivan turhaan ikuisuusprojekteina. Jos saman ihmisen kanssa haluaa elää koko elämänsä, se on hienoa ja tavoiteltavaa. Kuitenkaan se ei aina onnistu, ja miksi pitäisi onnistua, jos yhteiselo ei vain luontevasti jatku - vaan sitä pitää väkisin jatkaa ja sietää? Kuitenkin, useimmilla meistä on ystäviä, jotka ovat elämässä mukana vain muutaman vuoden, silti he voivat olla todella tärkeitä. Kun ystävyys hiipuu tai katkeaa esim. muuton vuoksi, ei se vähennä ystävyyden merkitystä ja arvoa omana ajanjaksonaan. Miksi seurustelu/aviopuoliso olisi jotenkin erilainen?

 

[Näin täällä taas]

Samaa olen monesti miettinyt, kun täällä puidaan esim. hyvin eri-ikäisten ihmisten liittoja. Jos se joskus katkeaa, mitä sitten: ei se ollutta kaunista ajanjaksoa mitenkään takautuvasti mitätöi. Se oli vain sen räsymaton se raita, sitten tulee toinen, toisen värinen. Toki hetkeksi ikävöinnin kera, mutta sellaistahan elämä välissä on, hetken.

Eivät ihmissuhteet ole ay-maksuja, jotka menevät hukkaan, jos jäsenyys katkeaa eikä olekaan ehtinyt olla niillä korvauksilla työttömänä...

 

[aikaa elämälle]

Sitä ihmisen suhdetta saa verrata rohkeasti vanhaan, tuttuun lakanaan.

Lakana pysyy ehjänä, kunnes jostain ihmeen syystä juuri siitä keskikohdasta, se alkaakin yht´äkkiä hapertua. Räps ja siihen tulee reikä, joka suurenee ja suurenee.
Nykyään kukaan ei viitsi sitä lakanaa enää paikata. Eihän? Lakanan yläpää ja alapää ovat aivan ehyet ja vielä kestäisivät, mutta tuo keskikohta.
Siispä hyvin usein lakana revitään kappaleiksi, heitetään hyvätkin osat pois.

Mutta näinhän se on. Jos meidän ihmisten, kumppanusten välinen "keskikohta" ei oikein tunnu kestävän, se ikäänkuin repimällä revitään kappaleiksi. Silloinkin osapuolia, joko sovitellaan uudelleen yhteen, tai sitten ei välitetä, ei ehkä onnistuta.

Mutta aina kannattaa edes yrittää korjata, oli sitten kyse lakanasta tai kumppanien välisistä suhteista.

 

[Mutta ellei se onnistu]

ei siitäkään tarvitse julmettua syyllisyyttä ottaa. Täällä on vain yksi elämä, lakanoita valmistetaan useampia. Tolkku siinäkin on oltava, minkä korjaaminen on järkevää. Mutta hätäisiä päätöksiä ei pidä tehdä, se on tosi.

 

[aikaa elämälle]

Ihmisiä ja ihmisten välisiä suhteita on myös paljon. Ja lisää tulee koko ajan, on uusia, kuin myöskin uusvanhoja ja korjattuja suhteita.

Täällä on yksi elämä, mutta sillä elämällä on muotoja. Kahden ihmisen välinen suhde on jo hyvinkin monimuotoinen, jota kummankin oma elämä ohjaa, sekä yhdessä ,että erikseen.

 

[iso munanen]

haluton vai pieni munanen halukas..ellit kait senkin tietää...?

 

[ellin kätöset]

Pientä on mukavampi hellii, pikkusilla ellien kätösil.

 

[kirjoittajalle.]

Pientä on mukavampi hellii, pikkusilla ellien kätösil.

onnea

 

[Saman kokenut N79]

sitruuna79: Ikävä kuulla että tuo on todellisuus, eikä ilmeisesti mitenkään korjattavissa. Toisaalta olen puolestasi onnellinen, että tiedostit asian "jo" nyt, etkä vasta kymmenien vuosien päästä. Onnea sinulle ratkaisuissasi, kyllä sinusta löytyy voimia niihin. Kirjoittelehan kuulumisiasi myöhemminkin, olisisi mukava kuulla miten sulla menee.

 

[sitruuna79]

Sydämellinen kiitos myötätunnosta sinulle ja kaikille jotka ovat minua tukeneet! Palailen asiaan jossakin vaiheessa, jos vain jaksatte lukea.

 

[sama tilanne]

Sitruuna 79 ja muut samassa tilanteessa olevat: huomasin kirjoituksen ja mun on pakko kans vastata. Oma tilanne lyhyesti: ollaan oltu yhdessä mieheni kanssa kymmenisen vuotta ja ollaan molemmat kolmenkympin kieppeillä. Ekat vuodet seksiä oli useamman kerran viikossa kunnes kerrat on harventuneet tasaisesti niin, että viime vuonna kertoja oli varmaan alle 10. Seksin vähyys on ahdistanut minua säännöllisin väliajoin, jos muissa parisuhteissa riidellään kotitöistä niin meillä on yleensä riidelty seksistä.

Pahiten ehkä minua henkilökohtaisesti on loukannut se, että mies kyllä aktiivisesti katsoo pornoa ja masturboi, mutta minä en ole "kelvannut" seksiin. Seksittömyyttä lukuunottamatta meidän suhde on muuten ollut tosi toimiva. On hellyyttä ja yhteisiä harrastuksia, yhteinen huumori toimii ym.

Mietin pitkään samoja ajatuksia kuin Sinä Sitruuna-79, pitäisikö erota tai etsiä uusi mies ja mistä sitä tietää käykö sitten samoin? Joka parisuhteessa on kuitenkin ne hyvät ja huonot puolensa, täydellistä miestä ei vaan ole niinkuin ei ole täydellistä naistakaan. Itse tein sitten päätöksen siitä, että arvostan enemmän yhteisiä harrastuksia, arvomaailmaa ym. kuin seksiä ja päätin jatkaa tätä suhdetta. En usko sanontaa vaihtamalla paranee.

Päätöksestä on vierähtänyt aikaa jo parisen vuotta ja ollaan edelleen yhdessä. Saatiin tänä vuonna perheenlisäystä ja tällä hetkellä seksin vähyys ei haittaa yhtään. Omatkin halut ovat kerrankin (!)nollassa ja olen ollut tyytyväinen päätökseen jäädä suhteeseen ja panostaa siihen. Lyhyesti yritän kai tässä sanoa sitä, että omatkin halut voivat muuttua matkan varrella ja seksin merkitys suhteessa vähenee. En tiedä palaavatko ne takaisin jossain vaiheessa ja mitä sitten tapahtuu, mutta nyt kun halumme ovat suurinpiirtein samalla tasolla (kumpaakaan ei hirveästi huvita) niin parisuhteemmekin voi hyvin.

Niin tai voiko sitä enää parisuhteeksi sanoa, taidamme olla tällä hetkellä yritys nimeltä perhe, jonka toimialaan ei erotiikka kuulu )

 

[Lähettäjä]

Surullinen on jälleen yhden lapsen kohtalo. En voi muuta sanoa. Juuri näin syntyy onnettomia ihmisiä. Tuo ei tule toimimaan, muista minua sitten kun fasadi kaatuu.

 

[sama tilanne]

Lähettäjälle: aika näyttää mikä toimii ja mikä ei. Ainakin tällä hetkellä toimii. En usko, että meidän lapsi on yhtään sen onnettomampi kuin missään muussakaan perheessä. Päinvastoin. Jokaisessa perheessä on ne omat riidanaiheuttajat, jos se on meillä seksi niin teillä se saattaa olla kotityöt, rahankäyttö, uskottomuus tms. On ehkä vähän naivia kuvitella, että riittävä määrä seksiä on hyvän parisuhteen mittari tai että jos vanhempien seksielämä on kunnossa niin lapsista kasvaa onnellisia. Se mikä toimii toisella ei välttämättä toimi toisella.

ps. näiden keskustelupalstojen rasittavin ominaisuus on se, että kun täällä jaetaan omia kokemuksia niin aina löytyy joku arvostelemaan ja kritisoimaan toisten valintoja antamatta kuitenkaan mitään lisäarvoa vireillä olevaan keskusteluun/pohdintoihin

 

[sitruuna79]

Ei tuosta Lähettäjästä kannata välittää, uskoisin. Mielipiteitähän mahtuu maailmaan Samahan se on livessäkin.

Minusta tuntuu, että teidän perheessä nimimerkki "sama tilanne" on aivan hyvä tilanne, koska saatte ehkä lapsesta "sen jonkin jutun" mikä pitää teidät yhdessä vaikka ei seksiä olisikaan. Ja niin kauan kuin se haluttomuus on molemminpuolista, niin ketäpä se haittaa. Luulen, että meidänkin tilanteessa se lapsi olisi kyllä laittaisi ajatukseni uusille urille. Mutta en halua lasta tällaisista syistä, varsinkin kun se meidän tapauksessa olisi tosi hankalasti saatavissa ylipäätään.

Tietysti on pelkona, että teistä jommallekummalle käy yhtäkkiä kuin minulle, ihastuu toiseen. Tosi hankala tilanne nimittäin, sillä kuten ainakin oma ja uskon että monen muunkin kokemus osoittaa, sitä voi vaan ihastua vaikka rakastaa omaa kultaansa. Ja vaikka ei ollenkaan halua ihastua eikä etsi mitään.

Meillä asiat on aika ennallaan, ajatukset pyörii väärässä suunnassa mutta hiljalleen huomaan miehessäni jälleen monia kultaisia piirteitä. Hän on ihan selvästi ruvennut tsemppaamaan ja ottaa minut monessa kohti huomioon aivan erilailla kuin ennen Uskon, että meille käy hyvin En enää ole niin varma siitä järkiliitostakaan. Ehkäpä hän voisi parantuessaan muuttua takaisin siihen suuntaan, millainen hän oli kun häneen rakastuin.

 

[sama tilanne]

Sitruuna-79: Minulla ei ole itsellä ollut mitään ulkopuolista ihastusta, mutta joskus pahimpina aikoina, kun eroa oikeasti mietin niin huomasin miehen käytöksessä samaa tilapäistä tsemppausta aina silloin, kun en itse jaksanut suhteeseen panostaa.

Ihanniinkuin mieskin olisi tajunnut vasta kun on vaarassa menettää jotain, että parisuhteenkin eteen pitää tehdä töitä, ts. mies on pitänyt minua itsestään selvyytenä. Harmi vaan, että ainakin meillä tsemppikausien jälkeen ollaan yleensä aina jostain syystä palattu takaisin samaan vanhaan tilanteeseen. Olenkin miettinyt, että olenko liian "helppo", pitäisikö alkaa vaativammaksi ja vähän tiukemmaksi tyypiksi, jotta mies saisi toteuttaa saalistusviettiään eikä pitäisi minua itsestäänselvyytenä. Tietysti näin monen yhdessäolovuoden jälkeen se voi olla haastavaa ) Toisaalta niinhän se menee, että muita ei voi muuttaa mutta itseä voi.

Meillä on myös miehessä havaittavissa samoja piirteitään kuin hänen isässään ja hänen vanhempiensa liitossa. Sieltä se malli tulee ja sitä tuntuu olevan aika vaikea muuttaa toisenlaiseksi. Esim. hänen vanhempansa eivät koskaan osoita hellyyttä toisilleen julkisesti ja samoin meillä se alkaa olla aika vähissä... Lapsen myötä tilanne on muuttunut parempaan suuntaan, mutta tietenkään lasta ei voi tehdä suhteen laastariksi.

Sitruuna-79: Uskon, että teilläkin tämä solmukohta ratkeaa, olen itse vankasti sitä mieltä, että ei se vaihtamalla parane ellei suhteessa ole jotain tosi pahasti pilalla (väkivaltaa tms). Esim meidän ja teidän tilanteessa vaihtamalla miestä seksi voisi parantua (ainakin sitä olisi enemmän), mutta kuinka pitkään ja mitä ongelmia sitten tulisi tilalle?

Olisi muuten kiva tietää, että kuinka monella on oikeasti sellainen parisuhde, jossa toimii seksi, kumppanuus, harrastukset, kotityöt, lapsen hoito, rahankäyttö ym. Ja mistä niissä suhteissa sitten riidellään?

 

[Arjen Sankari]

Miehen näkökulmaa vastaaviin tapauksiin. Näin meillä:
Tapaus 1: Nainen alkoi suhteen alussa tiputtamaan kavereitaan tuttavapiiristään tasaiseen tahtiin niin että 1.5 vuoden kohdalla hänellä ei ollut muita kuin perheensä ja minä. Rupesi "aavistuksen" ahdistamaan olla yksin vastuussa toisen viihtyvyydestä ja virikkeistä arkisessa elämässä ja lusikathan meni jakoon sitten lopulta juurikin tämän tilanteen seurauksien takia. Myöhemmin kun juttelin hänen kanssaan asiasta niin hän valitti etten ollut ollenkaan enää hänen kanssaan (pitää paikkaansa koska katsoin töiden jälkeen miellyttävämmäksi istua koneella kuin aloittaa toisen työn avokkini viihdyttäjänä) ja että hän koki rakkautta vain seksin aikana (mitä ei juurikaan ollut kiitos sen laaduttomuuden ja taukoamattoman lähes joka iltaisen vonkaamisen).

Tapaus 2: Ensimmäinen pidempi tauko tuli kun tajusin harrastavani seksiä naisen kanssa joka osaa huohottaa, maata selällään ja olla nelinkontin. Ei suuseksiä tms. kuin ehkä kerran vuoteen. Sen lisäksi että jouduin tekemään kaiken session aikana myös aloitteet olivat 100% minun vastuullani. Päätin pitää tauon ja katsoa alkaisiko avokki aktiivisemmaksi. Kun reipas 6kk oli kulunut kyllästyin odottamaan ja aloin tekemään taas aloitteita ja onnistuin kahdesti taas 6 kuukauden aikana. Syy oli kuulema aloitteen laadussa. Tulos ei parantunut kun tein kuten hän toivoi. Löin hanskat lopullisesti tiskiin tajuttuani että sain vuoden aikana kirjaimellisesti syntymäpäivänäni ja kerran joulupyhinä. Aloin odottamaan suhteen loppumista ja pistin sitten itse homman poikki. Jatkettiin sitten vielä vuosi kämppiksinä jolloin seksi kyllä toimi paremmin kuin suhteen alussakaan ja sitä oli paljon.

Tämä on nyt vain minun kokemukseni asiasta enkä edes yritä väittää että muilla olisi (ollut) samat tilanteet päällä. Sanon kuitenkin sen että jos te pyöritte jatkuvasti sen miehen silmien alla, vonkaatte jatkuvasti tai teette siitä aloitteesta sille vaikean asian niin ette tule saamaan seksiä, ainakaan niin usein kuin haluaisitte. Kenen tahansa naama alkaa ärsyttää jos se hyppii silmille jokaisena vapaa-ajan hetkenä. Sellaista ihmistä, jota kohtaan on antipatioita, ei halua kaataa sänkyyn ja pistää huutamaan ekstaasissa.

 

[Turha toivo]

^Niin, näitäkin asioita on varmaan tullut aika moneen kertaan mietittyä, jos miehen haluttomuutta on jatkunut vuosia. Itse olen töissä, jossa joudun matkustamaan kohtuullisen paljon, näen kavereitani viikottain ja harrastan aktiivisesti liikuntaa, joten yhteistä aikaa ei jää liikaa, vielä kun mieskin harrastaa omiaan ja tapaa ystäviään. En rajoita mieheni menoja eikä hän minun menojani.

Aloitteiden tekemistä vaikeiksi en ainakaan omassa suhteessani tunnusta. En ole ikinä yli viisivuotisen suhteemme aikana kieltäytynyt seksistä. En kertaakaan. Olen myös nopeasti syttyvä ja tarjoan miehelleni kaikkea, mitä hän ikinä haluaisikaan (esim. suuseksi kuuluu peruskattaukseen, anaaliseksi joskus jos sille päälle satuttaisiin, piiskausta harjoitetaan tai romantiikkaa, miltä nyt sattuu tunumaan). Mieheni on kehunut minua alusta asti sänkytaidoistani ja kertonut pitävänsä kiimaisuudestani - siis silloin kun hän itse haluaa seksiä. Mieheni mielestä seksissä tai suhteessamme ei ole mitään vikaa, mutta hänellä ei vain ole olemassa seksuaalisia haluja niin usein kuin minulla.

Joten ikävä kyllä en löytänyt itseäni tai suhdettani mieheeni mistään edellisen mieskirjoittajan tekstistä. Tässäkin ketjussa on jo varmaan monesti tuotu esiin, ettei miehen haluttomuus aina johdu lahnamaisesta naisesta, joka tekee vain koko ajan jotain väärin. Vika voi ihan oikeasti olla miehessä.

 

[Usko vanhaa]

Totta kai menet treffeille, niin se miehesikin tekisi jos olisi vastaavassa tilanteessa. Itse pitkän seksittömän suhteen kokeneena tiedän miten se vie naiseuden ja ihmisarvon - palauta ne nyt tai pidä edes jämiä yllä ennen kuin on myöhäistä.

Jätin em. miehen ja kärvistelin vuositolkulla, koska muuten hän oli niin rakas minulle. Tunnetta siitä, että olen ihan haluttava halukas nainen en ole enää saanut takaisin. Ajatuskin siitä, että ryhtyisin minkäänsorttiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen on täysin mahdoton. Viiltäisin kurkkuni ennen kuin vähentäisin vaatteita kenenkään miehen nähden. Ja muuten, kun aikaa noissa merkeissä kuluu tulet huomaamaan, että alat häpeillä vartaloasi myös naisporukassa.

Pelastaudu kun vielä voit, ei seksinpuute ole huono syys erota! Et ole vielä ikäinen etkä mitään ja paranet kyllä surustasi. Irlantilainen sananlasku: Ajattele kuinka kauan olet kuolleena.