Kommentoikaa, kannustakaa, haukkukaa, mitä vaan!

[Kahden Yh]

Olen 4-vuotiaan erikoisen ihanankamalan pakkauksen väsynyt äiti. Tytöllä seuraavia piirteitä(oireita?):

-keskittyminen häiriintyy todella helposti esim pukiessa, tai matkalla huoneesta toiseen jotain tekemään unohtaa asian ja alkaa puuhailemaan muuta
-höpöttää välillä pakonomaisesti pitkät pätkät omia juttujaan, ei kuule eikä näe mitään silloin, ja saattaa toistella samaa asiaa kymmeniä kertoja välittämättä siitä onko jo tullut kuulluksi (ei siis kuule kun hänelle vastataan). Vaikea saada kontaktia kun on tossa "tilassa"
-kiellettäessä tai kehotettaessa tekemään jotain joka ei miellytä, suuttuu ja nykyään usein yrittää lyödä. Olen sen niin monta kertaa estänyt ja torunut asiasta, että nykyään keskeyttää lyönnin ja pyytää anteeksi, mutta viimeksi tänä iltana löi kun kielsin juttelun unilaulun aikana
-"itkee" (tekoitkua) joka ikisestä pikkujutusta mitä pikkusisko hälle tekee, mutta itse tekee siskolle kiusaa loputtomasta kieltämisestä ja jäähyilystä huolimatta ihan kuin ei tajuaisi omassa toiminnassaan olevan mitään väärää
-ei ole empaattinen, saatta nauraa kun on tehnyt jotain väärin, eikä lohduta tai vaikuta tuntevan myötätuntoa jos on satuttanut esim siskoa tai jollain on muuten paha mieli
-samoja asioita jankataan päivästä toiseen ja tuntuu että joka päivä saa aloittaa alusta. Yritän pitää kiellot ja määräykset minimissä juuri siksi, että muuten koko elämä on pelkkää komentamista, mutta silti noita muutamiakaan asioita ei noudattaisi


Näistä huolimatta ei ole "ilkeä", vaan tuntuu ettei kertakaikkiaan ymmärrä miltä toisista tuntuu kiusaaminen, lyöminen, töniminen, ja jotenkin ei pysty hillitsemään itseään suuttessaan. Ja saattaa siis suuttua ihan mitättömistä asioista. Uhmavaihe 2,5 v:sta 3,5v:ksi oli aivan järkyttävää, sai joka asiasta kirkumiskohtauksia. Ne loppuivat jossain vaiheessa ja nyt neljävuotiaana on alkanut agressiivinen käytös samoissa tilanteisa, joissa ennen kirkui. Kirkuu joskus vieläkin satunnaisesti.
-käytös vaihtelee, välillä jaksoja jolloin on rauhallisempi ja haluaa touhuta paljon itsekseen ja on vetäytyvämpi, välillä tosi levottomia jaksoja jolloin yltiösosiaalinen ja puhelias -nyt juuri sellaista ollut jonkin aikaa. Tähän liittynyt nyt myös nukahtamisvaikeus, ei nukahda vaikka on selvästi väsynyt. En ole osannut liittää noihin vaihteluihin mitään erityistä syytä esim elämäntilanteessa tms.

Ollaan puhuttu asioista neuvolassa, erityisopettajan ja ryhmän opettajien kanssa päiväkodissa ja ollaan tehty suunnitelma miten tietyissä tilanteissa lapsen kanssa toimitaan, pk:ssa ja kotona.

Asperger-piirteistä on ollut puhetta. Aiemmin ollut sosiaalisesti vähän kömpelö, viihtynyt paljon itsekseen ja leikkinyt yksin eikä ole ollut kiinnostunut muiden lasten seurasta. Tämä asia on kyllä muuttunut viimeisen vuoden aikana.
On myös puhuttu kielellisestä ymmärryksestä, että olisi joku pieni sektori sillä alueella jossa vikaa. Osaa aakkoset ja numerot, tavaa, osaa luetella sanottaessa sanojen kirjaimia, puhuu täydellisesti ja omaa laajan sanavaraston, eli näissä ei häikkää varmaankaan...

Nyt vaan on alkanut tuntua siltä, että nuo asiat eivät iän myötä mene ohi (ajatus oli, että seurataan onko kuinka paljon ikään liittyviä juttuja),kun esim pikkusisko jolla uhma pahimmillaan, ei ole pahana päivänäkään yhtä haastava ja on empaattisempi ja vastaanottavaisempi kuin isosiskonsa.
On alkanut myös tuntua siltä, että jotain on ns vialla kun väsyn tuon lapsen kanssa totaalisesti, vaikka olen aina ollut sellainen että pärjään ja jaksan mitä vaan. Ja haluaisin saada siihen selvyyden. Psykologin arviota ollaan nyt ajateltu neuvolassa jossain vaiheessa. Voi olla ettei ihan lähitulevaisuudessa vielä.

Tuli sellanen ahdistus ja pelko tässä miettiessä, mikä voi olla ja miten tämän asian kanssa selviän yksin. Olisi kiva kuulla jotain ajatuksia/kokemuksia haastavien tai erityislasten äideiltä.

 

[Squawe]

Mä ymmärrän sua, mutta lähtisin siitä ajatuksesta, että jokainen on kuitenkin yksilö. Mulla on keswkimmänen lapsista nyt viisivuotias. Aina ollut kovin vilkas ja liukasliikkeinen, jopa arvaamaton. Monet lähipiiristä ovat pitäneet haastavana, joten kovin mieluusti en ole halunnut jättää kenellekkää edes kauppareissun ajaksi, kun en ole halunnut lapsen korviin jatkuvia haukkuja enkä itsekkään niitä kuunnella. Nyt tilanne meillä on alkanut rauhoittumaan. Edelleen on vilkas, mutta ymmärtää välillä... jopa puhetta, joskaan ei aina muista kauaa välttämättä. Minä vein jo lapseni perheneuvolaan, mutta enemmän hakeakseni tukea omalle ajatukselleni siitä, että lapseni on normaali, mutta kovin vilkas ja utelias.

Mitään vikaa ei löytynyt, omat ajatukseni saivat pönkitystä. Nyt tilanne on tosiaan rauhoittunut, vaikkakin vilkkautta löytyy edelleen. Lapseni tarvitsee tekemistä ja haastetta, mutta myös henkilökohtaista huomiota. Nyt on opetellut lähes itsenäisesti jopa lukemaan.

Kommenttini ja kokemukseni kerroin vain siksi, että toki aina jotakin voi olla, mutta mielestäni nykyään niin kovin helposti ollaan antamassa diagnoosia. Liiankin helposti. Meillekkin perheneuvolassa sosiaalityöntekijä oli tuputtamassa ADHD-diagnoosia edes näkemättä lasta tai tutustumatta lapsen hoitopaikan antamiin tietoihin.

 

[Eipäs Juupas]

Mä oon vähän samoilla linjoilla kun Squawe! Ha jotenkin toivosin ettei liikaa keskityttäis niihin ongelma kohtiin, vaan keskityttäis enempi niihin hyviin asioihin! Vikojen, oireiden ja diagnoosien etsiminen ei kannusta ketään, tyttösi on kumminkin VASTA 4 vuotias eikä monet noista esim. empatia kyky ja omatunto ala kehittymään kuin vasta 4 vuotiaana, eikä voida vaatia samaa tasoa kuin aikuisilta!!

 

[Squawe]

Vielä minä... JOspa kyseessä vain kuitenkin olisi sinua kovasti koitteleva, rajojaan pidempään hakeva lapsi. Mulla on myös pian neljä vuotta täyttävä poikalapsi, joka on viime kesään asti ollut niin järkevä ja laadullisen rauhallinen. Nyt mulle on tullut ihan samannäköinen, mutta aivan toisenlaisella luonteella varustettu lapsi. Se huutaa, räyhää, yrittää parhaansa mukaan pomottaa ja laittaa kaikessa vastaan.

Mä olen kolmen vanhemman lapseni perusteella tullut siihen tulokseen, että 3v on hankalin ikä, mutta nyt lähestyy jo 4v ja uhmakkuus vain lisääntyy. Pakko kestää, mutta välillä ottaa tosi koville. Tämä lapseni hukkaa kaikki ja on välillä ihan pihalla, vaikkakin sitten yhtäkkiä kertoo jotain tarkkoja yksityiskohtia jostakin kaukaisesta asiasta. Meitä on niin moneen junaan

 

[Squawe]

Vielä silmäilin tuota aloitustasi ja löysin jopa joitakin yhtymäkohtia omaan nelivuotiaaseen poikaani. Mä kannustaisin sua tosiaan tarttumaan niihin lasta kiinnostaviin ja hänen halitsemiinsa asioihin. Anna rutkasti niistä ja kaikista onnistumisista positiivista palautetta. Positiivinen palaute saattaa aikaa myöten saada aikaan lisää positiivisia asioita. Mikäli päivähoidosta saat negatiivista palautetta, mitä toivottavasti et saa, niin voit muistaa, että kaikilla lastenhoitajillakaan ei kärsivällisyys riitä hieman erilaisille lapsille. Mikä on tosi sääli, koska kyllä pienelle lapselle pitää edes sallia omaa persoonallisuutta. Liikaakin pitäisi kaikkien olla samankaltaisia, samassa muotissa nykyään.

 

["Aloittaja"]

Kovasti haluaisin uskoa, että nuo kaikki piirteet menis persoonallisuuden piikkiin... Sitä vaan yksinään kun noita asioita pyörittelee mielessään, alkaa kaikki paisumaan. Tiedän, että ei pitäisi verrata sisaruksia toisiinsa, mutta siihen sortuu silti. Ja jotenkin olettaa, että samat asiat kehittyy samassa iässä, vaikka tiedän että niin ei ole.
Ehkäpä tuo empatianpuute siksi tuntuu itselle pahalta, kun pienemmällä lapsella sitä jo on vaikka harvalla sen ikäisellä kai onkaan. Yritän päästä tästä ajatteusta, ja odotella vielä josko vuoden päästä joo olisi toisin isommallakin
Monesti sitä vaan katsoo toisten lapsia tuolla lasten kanssa liikkuessa, että kylläpäs on helppoja ja hyvinkäyttäytyviä. Sitä varmaan ei edes huomaa niitä hankalampia tapauksia.

Toi positiivisiin asioihin keskittyminen oli hyvä huomio. Sen liian usein unohtaa! Totuushan on, että nämä piirteet joista kirjoitin, on vain murto-osa lapsessani, ne muut ovatkin ihan mahtavia

 

[Squawe]

Se on selvä, että positiiviset asiat jäävät taka-alalle, kun negatiiviset jutut korostuvat ja saavat äiti-ihmisenkin turhautumaan ja olemaan harmissaan. Aikansa, kun niitä epäilyksiä ja huonoja juttuja pyörittelee mielessään, niin sitä suuremmilta ne tuntuu ja tietysti vielä, kun ei ole ihmistä, jonka kanssa niitä jakaa. Mä olen sellainen hölösuu, että mä vuodatan kenelle tahansa, jos siltä tuntuu. Jos yhtään helpottaa, niin täällä toinen yksin lasten kanssa elävä myös pähkii lastensa asioita välillä yötä myöten

Tekee tosi hyvää, jos jossain sattuu olla kulkeilla yksikseen ja sattuu näkemään jonkun tinttailevan pikkulapsen ja ärsyyntyneen vanhemman. Silloin on ihana ajatella, että osaa ne muidenkin lapset

 

["Aloittaja"]

Vielä silmäilin tuota aloitustasi ja löysin jopa joitakin yhtymäkohtia omaan nelivuotiaaseen poikaani. Mä kannustaisin sua tosiaan tarttumaan niihin lasta kiinnostaviin ja hänen halitsemiinsa asioihin. Anna rutkasti niistä ja kaikista onnistumisista positiivista palautetta. Positiivinen palaute saattaa aikaa myöten saada aikaan lisää positiivisia asioita. Mikäli päivähoidosta saat negatiivista palautetta, mitä toivottavasti et saa, niin voit muistaa, että kaikilla lastenhoitajillakaan ei kärsivällisyys riitä hieman erilaisille lapsille. Mikä on tosi sääli, koska kyllä pienelle lapselle pitää edes sallia omaa persoonallisuutta. Liikaakin pitäisi kaikkien olla samankaltaisia, samassa muotissa nykyään.

Tämä on tosi tärkeää, tiedän. Ja yritän enemmän vielä keskittyä tohon positiiviseen palautteeseen, uskon itsekin sen auttavan. Pahimpina päivinä se vaan unohtuu, vaikka just silloin olis tärkeetä saada se negatiivinen kierre pois päältä...

Hoidosta ei onneksi huonoa palauetta tule, siellä on aivan ihanat hoitajat ja ollaan yhdessä mietitty keinoja miten tietyissä tilanteissa toimitaan ym. Uskon että tytöstä siellä tykätään kovasti, ja jaksetaan häntä kannustaa positiivisessa hengessä. Olen siitä kyllä tosi tyytyväinen.