Kotihoidon tuen kuntalisissä on isoja eroja
Kelan kotihoidontuen päälle kunnat voivat halutessaan myöntää ylimääräistä tukea. Niissä on kuitenkin suuria paikkakuntakohtaisia eroja. Kuva: Lehtikuva

Jyväskylä
Julkaistu: 06.04. klo: 03:31
Päivitetty: 06.04. klo: 15:06
Asuinpaikka vaikuttaa vanhempien mahdollisuuteen hoitaa lastaan kotona. Paikkakunnittain on isoja eroja kotihoidon tuen kuntalisän kriteereissä ja suuruudessa.
Esimerkiksi Jyväskylässä yhdestä alle kolmevuotiaasta lapsesta saa 90 euroa kuussa, mutta tuki on tulosidonnainen. Oulussa ei ole tulosidonnaisuutta, mutta 143 euron tuen ehtona on, että jompikumpi vanhemmista hoitaa lasta kotona. Lapsen pitää olla alle kaksivuotias.
- Kotihoidon tuen kuntalisän tiimoilta tarvitaan kuntien yhteistä keskustelua. Kunnat voisivat jakaa enemmän ratkaisujaan ja tuloksiaan. Kuntaliitto voisi olla tässä aktiivinen, ehdottaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
Isoista kaupungeista esimerkiksi Turku ja Tampere eivät maksa kotihoidon tuen kuntalisää lainkaan. Ainakin Tampereelle sitä tosin suunnitellaan ensi vuodeksi.
Espoo maksaa tukea avokätisesti, liki 220 euroa kuukaudessa, ilman tulorajoja. Lisäksi muista kotona hoidettavista alle kolmevuotiaista saa sisaruslisän.
- Usein kuntalisä ei tule virkamiesvalmisteluna, vaan kuntalaisten aktiivisuuden myötä valtuustoaloitteen kautta, Aula sanoo.