Kuinka yhdistää parisuhde äitinä olemiseen?

["apua"]

Miten se nyt teiltä muilta luonnistuu? Kun minusta tuntuu etten pysty olemaan kuin äiti.. jotenkin parisuhde vain kärsii tässä, kun lapset on pieniä ja vievät niin paljon huomiota. En osaa olla vaimon roolissa enää, kun äidin rooli on lasten myötä niin vahvasti etusijalla.

 

[relaa hei!]

[QUOTE="apua";23152638]Miten se nyt teiltä muilta luonnistuu? Kun minusta tuntuu etten pysty olemaan kuin äiti.. jotenkin parisuhde vain kärsii tässä, kun lapset on pieniä ja vievät niin paljon huomiota. En osaa olla vaimon roolissa enää, kun äidin rooli on lasten myötä niin vahvasti etusijalla.[/QUOTE]

Ottakaa omaa aikaa miehen kans, lähdette johki pikkureissulle, käytte syömässä ja vaikka ravintolassa istuskelemassa..jos siis pidätte tällaisesta..tarkoitan ylipääsä sitä että arjesta pois, lapset hoitoon ja kattelemaan toista kaupunkia miehen kans..tai sitten ihan kotona! Pienet asiat sen tekee, kosketukset, pusuttelut ja halit...huomioit miehes...ei sinun tarvii olla miehelle äiti, vaan nimenomaan vaimo, mutta älä huolii..noin se monesti menee..sitten huomaa yhtäkkiä että huh, missä meidän parisuhde on!

 

[Rytkäätys]

Minä en käsitä itse tätä kuviota... Monet naiset tuntuvat kärsivän tuosta...
Etkö vietä enää aikaa miehen kanssa? Onko flirtti/kosketus/välittäminen hävinneet? Onko itsetuntosi kärsinyt muuttuneesta vartalosta? Onko keskusteluyhteys säilynyt mieheen, puhutteko tunteista, myös huonoista fiiliksistä? Jaksatko kantaa huolta itsestäsi? Tekeekö mieli seksiä? Missä mättää, kerro tarkemmin!

 

["Pikkuinen Jättiläinen"]

Meinasin tehdä saman aloituksen itsekin joku päivä, mutta unohtui sitten! Mulla on ihan sama ongelma, mutta ehkä tässä nyt on hyvää se että edes tiedostaa sen. Vietättekö miehen kanssa koskaan aikaa kahden? Meillä ei lapsi ole koskaan ollut hoidossa ja luulen että tekisi ihan hyvää päästä joskus kahdestaan jonnekin..

 

[Rytkäätys]

Ja tämä kun ei ole pelkästään äitien ongelma vaan mulla on esim.lapsettomiakavereita jotka valittavat ettei ole yhteistä aikaa miehen kanssa vaikka toisin luulisi olevan. Minä olen kyllä vähän sitä mieltä että kyseessä on asenneongelma. Parisuhde ei voi hyvin ilman että sen eteen nähdään vaivaa ja siitä huolehditaan. Toki voi väsyttää ja hetkellisesti tekisi mieli mennä nukkumaan kun muksut menee unille, mutta voin lyödä vetoa että virtaa antaa sata kertaa enemmän kahdenkeskinen saunominen, rupattelu ja rakastelu kumppanin kanssa. Laiskuutta se monesti on jos tuntuu ettei kumppanin kanssa ole yhteydessä enää kunnolla, sitä yhteyttä pitää vaalia ja huoltaa ja se tapahtuu kuin itsestään kun sen ottaa tavaksi!

 

[...]

Meillä on ainakin asennoiduttu niin, että tämä nyt on tätä pikkulapsi-aikaa, ja parisuhteen vuoro tulee sitten taas myöhemmin... eli nyt on vain pari vuotta mentävä lapsikeskeisesti.
Käymme toki aina silloin tällöin ihan kahdestaan syömässä, ja ihan normaali keskusteluyhteys nyt on säilynyt, mutta se parisuhde ja sen hoitaminen ei nyt ole todellakaan asialistalla ihan ensimmäisten joukossa.
Olemme kyllä keskustelleet asiasta, ja molemmat onneksi samoilla linjoilla, eli olemme todenneet, että tämä nyt on tällä hetkellä vain tällaista, eivät ne lapset loputtomiin pieniä ja noin aikaa vaativia ole.

 

["mä"]

Sanoisin että menee ajan kanssa ohi tuo vaihe. Mutta joudut itse tekemään töitä sen eteen. Älä unohda että vaikka olet ensisijassa äiti, olet myös nainen ja miehesi rakastajatar. Sä tarviit näitä kahta jälkimäistä kun lapset kasvaa, ettet huomaa ettei teillä ole miehen kanssa muuta yhteistä kuin sama osoite.

 

[aloittajaap]

Hommahan menee niin, että minä hoidan pääsääntöisesti kodin ja lapset. En usko meillä koskaan mitään flirttiä olleenkaan sen jälkeen kun yhdessä alettiin olemaan.. mutta siis välitän edelleen kyllä miehestä (rakastan) mutta jotenkin en vain enää edes kaipaa mieheltä halailuja kun lasten kanssa menee päivä ja illalla väsyttää.
keskusteluyhteys..no jaa, en paljon omalta osaltani puhu kun ei täällä kotona mitään tapahdukaan Tunnen vain oelvani äiti ja siinä se. Kavereita ei siis ole joten oma irrottautuminen ei niin vain onnistu.

 

[chrissy]

kaverilla oli tää sama ongelma mutta se oli vaa et mies oli muuttunut. Miehen mielestä he olivat vain perhe, ei parisuhdetta.

lopputulos oli et emäntä otti ja lähti.

 

[Maira]

Meillä meinas mennä tilanne siihen et olin vaan äiti, sit ryhdistäydyin ja nyt meillä on taas parisuhde..Viikonloppuisin maataan lähekkäin sohvalla ja katsotaan elokuvia kun lapsi nukkuu, suukotellaan toisiamme ohimennen, kerrotaan että rakastetaan, nukutaan saman peiton alla lähekkäin, rakastellaan..

Jos muksu menee hoitoon ja niin otetaan sitä kaksinkeskeistä aikaa, menee se aika meillä suorittamiseks eli kaikkee pitää tehä nyt kun lapsi on kerta siellä hoidossa, parhaiten me ylläpidetään parisuhdetta siinä arjen keskellä, ne on ne pienet jutut...

 

[Saima.]

[QUOTE="apua";23152638]Miten se nyt teiltä muilta luonnistuu? Kun minusta tuntuu etten pysty olemaan kuin äiti.. jotenkin parisuhde vain kärsii tässä, kun lapset on pieniä ja vievät niin paljon huomiota. En osaa olla vaimon roolissa enää, kun äidin rooli on lasten myötä niin vahvasti etusijalla.[/QUOTE]

Ei kai vaimonkaan roolissa tarvitsisi olla... Mieti kuka SINÄ olet. Sano nimesi ja ole se. Minä olin monta vuotta vajonnut pelkäksi äidiksi, ja kyllä, parisuhde kärsi. Se oli lopulta aika raskasta ja jouduin oikein kampeamaan itseni takaisin juuri minuksi, samalla minusta löytyi nainen, työntekijä, äiti, vaimo - kaikki.

 

[Rytkäätys]

No, mun mielestä vanhempien parisuhde on perheen tärkein ihmissuhde siinä mielessä että se pitää koko perheen kasassa ja toisekseen lapset oppivat vanhemmiltaan monesti parisuhteen mallin ja vaistoavat kyllä jos esim. äiti ei halua isää lähelleen.
Minun mielestäni on typeryyden huippu heittää parisuhde jäähypenkille muutamaksi vuodeksi, kun ainakin meillä pikkulapsiaikana on toimiva ja rakastava parisuhde ollut voimaa antava tukipilari. Eikä siihen tarvitse edes kotoa lähteä kun kumppanin kanssa aikaa viettää.
Ja ap, kai sulla jotain päivän aikana tapahtuu, kai teillä JOTAIN puhuttavaa on? Jostakin? Edes tulevaisuudesta, tai siitä mistä on erityisen onnellinen tai mikä harmittaa?
Ja yksi tässä ketjussa sanoi ettei se aika kestä kuin parivuotta ettei parisuhde ole tärkeimmissä asioissa, ihan hirveälle kuulostaa. Tuollainen "tauko", ei ne lapset parisuhteen hoitoa ainakaan pitäisi estää...

 

[tukiverkoton]

aika hankala on ottaa sitä kahdenkeskistä aikaa jos ei ole tukiverkostoja ja lapset ovat pieniä. Meilläpäin ei tosiaan saa MLL hoitajille yökylään lapsia, vaan ainoastaan lähinnä päiväsaikaan. Koska isovanhemmat eivät osallistu lasteni elämään mitenkään eivätkä ole lapsista kiinnostuneita, (eikä muita sukulaisia asu alle 400km säteellä) niin paha se on "laittaa lapsia mummolaan".

Minulla ja puolisollani ei ole ollut sekuntiakaan kahdenkeskistä aikaa ainakaan neljään vuoteen. Ei siis sekuntiakaan! Jos pitää lähteä ulos niin erikseen on mentävä ja toinen hoitaa aina lapset.

Mutta ihminen pärjää kun on pakko. Jos hoitopaikkoja ei vaan kertakaikkiaan ole niin sitten se on asennoiduttava siihen että näillä mennään mitä on. Tärkeitä on se että molemmat ymmärtävät tilanteen eivätkä sitten turhaan haaveile tomanttisista pariisinmatkoista (ja pahoita mieltään kun haaveet eivät toteudu). Pariisiin päästään sitten vissiin 18 vuoden päästä...

 

["kupla"]

Vaikka pienet lapset vievät aikaa ja energiaa, niin minusta miehen kanssa pienet hetket iltaisin ovat minulle lataushetkiä, kun ei tarvi olla äiti. Saa vain olla. Keskustelut ja aika seksiin ovat täysin halukkuudesta kiinni. Sille löytyy aikaa, mille haluaa. Miehen kanssa ol.aan oltu treffeillä noin 1,5v sitten viimeksi. Mutta ei se pelkästään suhdetta pelasta tai hoida vaan arjen pienet asiat.

 

[Maira]

Öm...Täysin tukiverkoton perhe mekin täällä ollaan, jos haluaa saada lapsen hoitoon, joutuu ajamaan satoja kilometrejä ees taas sen takia, no jos on tilanne ollu niin se on tehty..

Miten joku voi sanoa ettei ole ollut sekunttiakaan kahdenkeskistä aikaa, kai ne lapset joskus nukkuu yhtä aikaa?

 

[Rytkäätys]

Minä en ainakaan kahdenkeskisellä ajalla tarkoita mitään Pariisin matkoja, vaan nimen omaan sitä aikaa mitä illalla vietetään kun lapset nukkuvat. Meillä sauna lämpee siihen kun lapset on sängyssä ja saunotaan tuntitolkulla jutellen ja terassilla istuen. Tai kokataan iltapalaa ja syödään ihan omassa keittiössä pöydän ääressä hupatellen. Tai katotaan lusikka-asennossa leffaa toisiamme hipsutellen.
Lyön vetoa että suurin osa yhteisen ajan valittajista on sitä porukkaa, joka illalla istuu koneella tai vahtaa telkkaria. Hommatkaa vaikka tallentava digiboxi niin voitte katsoa ne Täydelliset naiset seuraavana päivänä ja varatkaa aikaa sille miehellennekin, luuletteko ettette itse siitä mitään takaisin saa?

 

[aloittajaap]

No eihän täällä kotona tapahdu mitään. On vaippoja, ruuanlaittoa,siivousta,ulkoilua.. kuinkahan paljon miehiä mahtaa kiinnostaa montako aura-autoa nähtiin kävelyllä tänään

Oikein suututtaa tämä oma tilanne, kun tuntuu teille olevan niin helppoa keskittyä parisuhteeseen.. minä olen niin äitiytynyt lasten myötä etten koe olevani muuta kuin äiti. Kaikki ajatukset pyörii vain kotiasioissa ja siinä että saan homman täällä pyöritettyä. Ajatus seksistä inhottaa suorastaan, koska olen äiti. Ne muutamat kerrat mitä ollaan miehen kanssa oltu synnytyksen jälkeen on olleet vain teeskentelyä puoleltani, kun haluan homman olevan nopeasti ohi kun se inhottaa niin.
Lasten hoitoon saaminen meillä ei siis onnistu kun ei ole pahemmin mitään tukiverkkoa, joten mies on se joka käy tuulettumassa.

 

[Rytkäätys]

No eihän täällä kotona tapahdu mitään. On vaippoja, ruuanlaittoa,siivousta,ulkoilua.. kuinkahan paljon miehiä mahtaa kiinnostaa montako aura-autoa nähtiin kävelyllä tänään

Oikein suututtaa tämä oma tilanne, kun tuntuu teille olevan niin helppoa keskittyä parisuhteeseen.. minä olen niin äitiytynyt lasten myötä etten koe olevani muuta kuin äiti. Kaikki ajatukset pyörii vain kotiasioissa ja siinä että saan homman täällä pyöritettyä. Ajatus seksistä inhottaa suorastaan, koska olen äiti. Ne muutamat kerrat mitä ollaan miehen kanssa oltu synnytyksen jälkeen on olleet vain teeskentelyä puoleltani, kun haluan homman olevan nopeasti ohi kun se inhottaa niin.
Lasten hoitoon saaminen meillä ei siis onnistu kun ei ole pahemmin mitään tukiverkkoa, joten mies on se joka käy tuulettumassa.

Tuntuu siltä että aika syvällä sulla tuo ongelma/ongelmat... Puhu niistä miehelles tai ainakin jollekin kaverille. Miksi seksi ällöttää? En oo kertaakaan kertonu miehelle montako jäniksen jälkeä löydettiin pihalta lasten kanssa, mutta silti meillä juttua riittää. Mies kertoo mielellään työpaikkansa sattumuksista, puhutaan uutisista vaikka jos ei muusta. Ettet AP olisi masentunut? Ja edelleen kysyn että kai ne lapset nukkuvat aiemmin kuin te, mitä te sitten teette?

 

[Rytkäätys]

Ja toki meilläkin on ollut vaikeat aikakautemme, nuoremmalla lapsella oli koliikki, joka kesti yli 4 kuukautta ja syksyn painiskelimme vanhemmat tytön uhman kanssa. Myös talo on rakennettu viimeisen vuoden aikana ja mies painanut pitkää päivää... Mutta ne pienet hetket ja huomionosoitukset arjen keskellä on ollut kantava voima. Muistellessani viime kesää kun kuopus huusi koko päivän ja viimein illalla nukahti hetkeksi, niin olisi tehnyt mieli kaivautua sänkyyn peiton alle, mutta sain rutosti enemmän voimaa siitä että mies veti syliin terassilla ja katseltiin omaa maisemaa ja puhuttiin siitä miten jo puolen vuoden tai vuoden päästä on paljon helpompaa.

 

[takkuinen ameeba]

Minusta pitäisi miettiä myös sitä, miten määrittelee sen parisuhteen.... kelpaako sellaiseksi enää se arkinen elämä miehenä ja vaimona, vai onko se pääasiassa vain niitä vkl matkoja, lapsettomia öitä, lahjoja ja romantiikkaa?

Mun mielestä parisuhdekin muuttuu lasten myötä ja ajan kanssa, sellaiseksi kuin arjessa on sillä hetkellä tilaa. Meillä se on sitä, että 3 lasta neljästä menee nukkumaan tosi ajoissa illalla ja vain vauva jää meidän kanssa pällistelemään. Sitten istutaan kainalokkain katsomassa jotain lemppariohjelmaa ja vkl iltaisin tehdään yhdessä jotain hyvää iltapalaa, esim lmpimiä leipiä. Se on sitä, että ottaa kädestä kiinni minuutiksi kun ollaan koko jengi prismassa tai sipaisee toisen niskaa, kun se keittää iltapuuroa muksuille. Joskus sitä vallan villiinnytään ja halitaan ja pusitaan oikein kunnolla, kesken pöydän kattamisen tai tiskauksen. Yleensä sillä tuloksella että haliin yhtyy myös 3 lasta ja koira.

Parisuhdetta on myös se, että iloiset ja surullisetkin asiat haluaa kertoa just sille omalle puolisolle ekana, vaikka sitten sen että lapselta irtosi hammas. Eikö teillä tosiaankaan ole mitään tuollaista? Sitten kun arki muuttuu toiseksi, lapset kasvaa niin sitten kuviot suurenee parisuhteessakin. Ainakin toivottavasti!

 

[aloittajaap]

Tuntuu siltä että aika syvällä sulla tuo ongelma/ongelmat... Puhu niistä miehelles tai ainakin jollekin kaverille. Miksi seksi ällöttää? En oo kertaakaan kertonu miehelle montako jäniksen jälkeä löydettiin pihalta lasten kanssa, mutta silti meillä juttua riittää. Mies kertoo mielellään työpaikkansa sattumuksista, puhutaan uutisista vaikka jos ei muusta. Ettet AP olisi masentunut? Ja edelleen kysyn että kai ne lapset nukkuvat aiemmin kuin te, mitä te sitten teette?

No kun olen niin äidin roolissa.. ei mieskään seksin perään pahemmin ole, mutta en vain edellisen synnytyksen jälkeen edes saa mitään nautintoa siitä vaikka on aikaa synnytyksestä jo. Ei seksi muutenkaan ole tärkeää meidän suhteessa. En ole masentunut, ei vain ole mitään kerrottavaa miehelle. Kavereita ei siis ole kuin miehellä joten elämäni pyörii aika lailla täällä kotosalla lasten kanssa.
Usein menen lasten kanssa samoihin aikoihin nukkumaan jotta jaksan seuraavana päivänä taas olla äiti enkä puolikuollut väsymyksestä. Minulla ei vain ole mitään puhuttavaa kuin se mitä lapset ovat tehneet tai jos jotain tärkeää on tapahtunut. Supea elämä minulla on kyllä, mutta ymmärrätte itsekin sen että jos mitään ei tapahdu niin on huono lähteä mistään kertomaankaan.

 

[tällee]

No, mun mielestä vanhempien parisuhde on perheen tärkein ihmissuhde siinä mielessä että se pitää koko perheen kasassa ja toisekseen lapset oppivat vanhemmiltaan monesti parisuhteen mallin ja vaistoavat kyllä jos esim. äiti ei halua isää lähelleen.
Minun mielestäni on typeryyden huippu heittää parisuhde jäähypenkille muutamaksi vuodeksi, kun ainakin meillä pikkulapsiaikana on toimiva ja rakastava parisuhde ollut voimaa antava tukipilari. Eikä siihen tarvitse edes kotoa lähteä kun kumppanin kanssa aikaa viettää.
Ja ap, kai sulla jotain päivän aikana tapahtuu, kai teillä JOTAIN puhuttavaa on? Jostakin? Edes tulevaisuudesta, tai siitä mistä on erityisen onnellinen tai mikä harmittaa?
Ja yksi tässä ketjussa sanoi ettei se aika kestä kuin parivuotta ettei parisuhde ole tärkeimmissä asioissa, ihan hirveälle kuulostaa. Tuollainen "tauko", ei ne lapset parisuhteen hoitoa ainakaan pitäisi estää...

tätä mieltä minäkin olen.

 

[Rytkäätys]

Minusta pitäisi miettiä myös sitä, miten määrittelee sen parisuhteen.... kelpaako sellaiseksi enää se arkinen elämä miehenä ja vaimona, vai onko se pääasiassa vain niitä vkl matkoja, lapsettomia öitä, lahjoja ja romantiikkaa?

Mun mielestä parisuhdekin muuttuu lasten myötä ja ajan kanssa, sellaiseksi kuin arjessa on sillä hetkellä tilaa. Meillä se on sitä, että 3 lasta neljästä menee nukkumaan tosi ajoissa illalla ja vain vauva jää meidän kanssa pällistelemään. Sitten istutaan kainalokkain katsomassa jotain lemppariohjelmaa ja vkl iltaisin tehdään yhdessä jotain hyvää iltapalaa, esim lmpimiä leipiä. Se on sitä, että ottaa kädestä kiinni minuutiksi kun ollaan koko jengi prismassa tai sipaisee toisen niskaa, kun se keittää iltapuuroa muksuille. Joskus sitä vallan villiinnytään ja halitaan ja pusitaan oikein kunnolla, kesken pöydän kattamisen tai tiskauksen. Yleensä sillä tuloksella että haliin yhtyy myös 3 lasta ja koira.

Parisuhdetta on myös se, että iloiset ja surullisetkin asiat haluaa kertoa just sille omalle puolisolle ekana, vaikka sitten sen että lapselta irtosi hammas. Eikö teillä tosiaankaan ole mitään tuollaista? Sitten kun arki muuttuu toiseksi, lapset kasvaa niin sitten kuviot suurenee parisuhteessakin. Ainakin toivottavasti!

Aivan ihana teksti, just näin! Ihan mahtavalle kuulostaa, tätä minäkin koetan just sanoa =):flower:

 

[Rytkäätys]

No kun olen niin äidin roolissa.. ei mieskään seksin perään pahemmin ole, mutta en vain edellisen synnytyksen jälkeen edes saa mitään nautintoa siitä vaikka on aikaa synnytyksestä jo. Ei seksi muutenkaan ole tärkeää meidän suhteessa. En ole masentunut, ei vain ole mitään kerrottavaa miehelle. Kavereita ei siis ole kuin miehellä joten elämäni pyörii aika lailla täällä kotosalla lasten kanssa.
Usein menen lasten kanssa samoihin aikoihin nukkumaan jotta jaksan seuraavana päivänä taas olla äiti enkä puolikuollut väsymyksestä. Minulla ei vain ole mitään puhuttavaa kuin se mitä lapset ovat tehneet tai jos jotain tärkeää on tapahtunut. Supea elämä minulla on kyllä, mutta ymmärrätte itsekin sen että jos mitään ei tapahdu niin on huono lähteä mistään kertomaankaan.

No entäs jos istut miehes kanssa alas sohvalle tai lauteille ja kerrot tuon että sinua ahdistaa parisuhteen tila, kerrot siitä ettei sinusta teillä ole mitään puhuttavaa, kerrot että sinua suututtaa kun olet tällä hetkellä niin tunteeton ja haluton. Kerro että sinusta sinulla on liian pienet ympyrät. Oikeasti, sinä väität että teillä ei ole mitään puhuttavaa, mutta minusta tuntuu että sinulla olisi valtavasti sanottavaa, kun vain avaat sydämesi miehelle ja häntä syyllistämättä kerrot omista tunteistasi rehellisesti. Se on mahtava alku

 

[...]

No, mun mielestä vanhempien parisuhde on perheen tärkein ihmissuhde siinä mielessä että se pitää koko perheen kasassa ja toisekseen lapset oppivat vanhemmiltaan monesti parisuhteen mallin ja vaistoavat kyllä jos esim. äiti ei halua isää lähelleen.
Minun mielestäni on typeryyden huippu heittää parisuhde jäähypenkille muutamaksi vuodeksi, kun ainakin meillä pikkulapsiaikana on toimiva ja rakastava parisuhde ollut voimaa antava tukipilari. Eikä siihen tarvitse edes kotoa lähteä kun kumppanin kanssa aikaa viettää.
Ja ap, kai sulla jotain päivän aikana tapahtuu, kai teillä JOTAIN puhuttavaa on? Jostakin? Edes tulevaisuudesta, tai siitä mistä on erityisen onnellinen tai mikä harmittaa?
Ja yksi tässä ketjussa sanoi ettei se aika kestä kuin parivuotta ettei parisuhde ole tärkeimmissä asioissa, ihan hirveälle kuulostaa. Tuollainen "tauko", ei ne lapset parisuhteen hoitoa ainakaan pitäisi estää...

Jaa, itse en taas koskaan ole tajunnut tuota, että pitäisi erityisesti "tehdä töitä parisuhteen eteen". Meillä ainakin suhde toimii ilman mitään erityisiä väkisin hoitamisia, eli väen vängällä yritettäisiin jotain romanttista järjestää, jos sille ei luontaisesti synny sillä hetkellä tilaa.

En siis tajua, miten ihmiset jaksavat olla ihmissuhteessa, jota täytyy koko ajan hoitaa. Eikö tuo ole kauhean työlästä. En kyllä haluaisi kavereitakaan, joiden kanssa sitä ystävyyssuhdetta pitäisi jotenkin erityisesti hoitaa. Jos ystävien kanssa eivät välit ja oleminen ole helppoa ja mukavaa ihan luonnostaan, niin mielestäni ystävä on silloin väärä. Ja sama parisuhteessa. Jos sen miehen kanssa koko ajan pitää jotenkin erityisesti hoitaa sitä suhdetta tai yrittää keksiä jotain erikoista, niin ehkä se mies vain on väärä.

Meillä ainakin molemmat olemme tyytyväisiä siihen, että nyt lapset ovat etusijalla. Ei meillä hirveästi kahdenkeskistä aikaa ole, mutta se on ihan luonnollista pikkulapsiperheessä. Ehkä tilanteen tekee helpoksi se, että suhteemme on hyvällä pohjalla, olemme olleet yhdessä kymmenisen vuotta, ja molemmat kyllä tietävät ja kokevat että rakastamme toisiamme, vaikka sitä nyt ei erityisesti joidenkin kynttiläillalisten päätteeksi joka viikko tunnustettaisi.