Kulujen jako kun toinen opiskelee

[dfsadfa35]

Minä ainakin olen tosi tyytyväinen omaan työhöni ja elämääni enkä haaveile uuden ammatin opiskelusta, koska teen nyt sitä mitä olen aina halunnut tehdä.
Ymmärtäisin hyvin, jos huonompipalkkainen puolisoni olisi tyytymätön elämäänsä ja yrittäisin kannustaa ja tukea häntä täysillä parantamaan elämäänsä. Mutta maksumieheksi en ryhtyisi

No vähän kehää kiertää.

Eikö tuo kannustaminen sitten ole vähän hurskastelua, jos tuet muuten kuin rahallisesti. Vai onko henkinen kannustaminen jotenkin "aidompaa", vai onko kyse vaan pelkästään itsekkyydestä? Henkinen kannustaminen kun ei maksa mitään.

Isäni maksoi aikoinaan paljon perheen menoja äitini opiskellessa aika kauan (kesätöissä hän toki kävi). En ole ikinä kuullut, että isäni olisi asiasta purnannut. Ja äitini on siitä usein jälkeenpäin kiitellyt, että näin vaimojaan tukevat miehet ovat harvassa. Rakkautta ehkä?

 

[ainokainen]

En tiedä sinun vanhemmistasi, en osaa heidän puolestaan sanoa. Omasta puolestani ainoastaan voin puhua.

Ihmettelin lausettasi, että "Ne jotka eivät ole valmiita tukemaan puolisoaan, ovat tyytymättömiä elämäänsä". Minusta tuo kuulosti oudolta, koska ainakin ap:n kirjoituksesta sain sen kuvan, että hän oli ihan tyytyväinen elämäänsä ja elintasoonsa, mutta se opiskeleva vaimo oli se tyytymätön osapuoli. Miksi siis ajattelet, että se parempituloinen olisi tyytymätön?

Minä kyllä tukisin henkisesti miestäni jos hän haluaisi paneutua johonkin harrastukseen tai opiskeluun tms. projektiin, mutta jos mies olettaisi että minä maksan selvällä rahalla siitä että hänen ei tarvitse käydä töissä, haistattaisin pitkät paskat. Eihän tuo ole mitään rakkautta vaan pelkkää hyväksikäyttöä.

Olisi kamala tunne, jos pitäisi epäillä koko ajan että mies on kanssani vain rahan vuoksi. Haluan, että kumppani on kanssani minun itseni vuoksi, enkä siksi että olen avoin lompakko hänelle. Jos rahottaisin miestä, en kokisi itseäni arvokkaaksi naisena. Tuntisin olevani joku epätoivoinen räähkä, joka on ostanut miehen itselleen. Lakkaisin myös arvostamasta miestä. En pitäisi häntä oikeana miehenä vaan luuserina ja pummina. Miehen velttoilun katsominen herättäisi varmasti aika paljon pahaa mieltä ja riitoja. Koko suhde vääristyisi ja lakkaisi olemasta tasa-arvoinen.
Ehkä joltain naiselta miehen elättäminen onnistuu, minä en siihen pystyisi.

 

[kohta entinen elättäjä]

En tiedä sinun vanhemmistasi, en osaa heidän puolestaan sanoa. Omasta puolestani ainoastaan voin puhua.

Ihmettelin lausettasi, että "Ne jotka eivät ole valmiita tukemaan puolisoaan, ovat tyytymättömiä elämäänsä". Minusta tuo kuulosti oudolta, koska ainakin ap:n kirjoituksesta sain sen kuvan, että hän oli ihan tyytyväinen elämäänsä ja elintasoonsa, mutta se opiskeleva vaimo oli se tyytymätön osapuoli. Miksi siis ajattelet, että se parempituloinen olisi tyytymätön?

Minä kyllä tukisin henkisesti miestäni jos hän haluaisi paneutua johonkin harrastukseen tai opiskeluun tms. projektiin, mutta jos mies olettaisi että minä maksan selvällä rahalla siitä että hänen ei tarvitse käydä töissä, haistattaisin pitkät paskat. Eihän tuo ole mitään rakkautta vaan pelkkää hyväksikäyttöä.

Olisi kamala tunne, jos pitäisi epäillä koko ajan että mies on kanssani vain rahan vuoksi. Haluan, että kumppani on kanssani minun itseni vuoksi, enkä siksi että olen avoin lompakko hänelle. Jos rahottaisin miestä, en kokisi itseäni arvokkaaksi naisena. Tuntisin olevani joku epätoivoinen räähkä, joka on ostanut miehen itselleen. Lakkaisin myös arvostamasta miestä. En pitäisi häntä oikeana miehenä vaan luuserina ja pummina. Miehen velttoilun katsominen herättäisi varmasti aika paljon pahaa mieltä ja riitoja. Koko suhde vääristyisi ja lakkaisi olemasta tasa-arvoinen.
Ehkä joltain naiselta miehen elättäminen onnistuu, minä en siihen pystyisi.

Avasit minun silmäni kirjoituksellasi. Kiitos siitä!

 

[dfsadfa35]

En tiedä sinun vanhemmistasi, en osaa heidän puolestaan sanoa. Omasta puolestani ainoastaan voin puhua.

Ihmettelin lausettasi, että "Ne jotka eivät ole valmiita tukemaan puolisoaan, ovat tyytymättömiä elämäänsä". Minusta tuo kuulosti oudolta, koska ainakin ap:n kirjoituksesta sain sen kuvan, että hän oli ihan tyytyväinen elämäänsä ja elintasoonsa, mutta se opiskeleva vaimo oli se tyytymätön osapuoli. Miksi siis ajattelet, että se parempituloinen olisi tyytymätön?

Minä kyllä tukisin henkisesti miestäni jos hän haluaisi paneutua johonkin harrastukseen tai opiskeluun tms. projektiin, mutta jos mies olettaisi että minä maksan selvällä rahalla siitä että hänen ei tarvitse käydä töissä, haistattaisin pitkät paskat. Eihän tuo ole mitään rakkautta vaan pelkkää hyväksikäyttöä.

Itse en kirjoittanut mitään tyytymättömyydestä, se oli joku toinen kirjoittaja.

Tässä oli kyse nimenomaan opiskelusta, ei mistään projektista tai harrastuksista..

Suhde ei voi olla kovin vakaalla pohjalla, jos pitää koko ajan epäillä puolisoaan siivelläeläjäksi. Etenkin jos kyseessä ovat ihmiset, joilla on vakaa aikomus valmistuakin niistä opiskeluista.
Ehkä sinulla "ainokainen" on kokemusta paskiaisista, se selittäisi asenteesi.

Kaipa nämä jutut voi aina kääntää toisinpäin: mitä itse olettaisi/haluaisi, jos itse haluaisi opiskella lisää tms.

 

[mitä on tukeminen]

Kyllä toista voi tukea ja kannustaa opiskelussa muutenkin kuin rahallisesti. Voi esimerkiksi ymmärtää sitä, että toisella kuluu iltoja ja viikonloppuja koulutehtävien tekoon, jolloin voi tehdä toisen puolesta kotitöitä ja laittaa ruokaa hieman useammin sekä varmistaa että toisella on yöllä nukkumarauha (ei iltamyöhän kotibileitä esim.), voi kysellä ja keskustella, leikata lehdistä opiskelijan alaa koskevia mielenkiintoisia juttuja, kommentoida/oikolukea harjoitustöitä, auttaa opiskeluun liittyvässä byrokratiassa jne.

 

[ainokainen]

Kaipa nämä jutut voi aina kääntää toisinpäin: mitä itse olettaisi/haluaisi, jos itse haluaisi opiskella lisää tms.

Nimenomaan. Vertaan siihen, miten itse toimisin tuollaisessa tilanteessa. Ei ikinä juolahtaisi pieneen mieleenikään, että olettaisin puolison maksavan minulle sapattivuoden töistä, jotta minä voisin opiskella! Siis en todellakaan.
Ilman muuta rahoittaisin projektin itse, joko säästämällä rahan ennakkoon, tai sitten ottamalla lainaa.

Siksi en myöskään ymmärtäisi sellaisen miehen motiiveja, joka kärttäisi minulta rahaa omiin opintoihinsa. En itse ikinä pyytäisi häneltä sellaista, eikä minulle tullut itselle aikoinaan opiskeluaikoina mieleenkään että olisin esim. pyytänyt vanhemmilta rahaa. Kävin töissä ja opinnot venyivät, mutta mutta enpä jäänyt velkaa ja sain rahaa jopa säästettyä. Kun valmistuin, tuntui tosi hyvältä olla plussan puolella eikä miinuksella.

Kaipa se riippuu siitäkin miten on kasvatettu ja minkälaiset arvot on kotoa saanut. Minä olen oppinut siihen, että jos jotain haluaa, sen eteen on oltava valmis tekemään itse töitä, eikä niin että kaikki kannetaan eteen.
Paskiaisista minulla ei ole kokemuksia, sen verran uskon omaavani psykologista silmää että tällaisen hyväksikäyttäjän kanssa en todellakaan ryhtyisi suhteeseen.

 

[Joopasenjoo]

Kuten pikaisella lukaisulla huomasin tuossa jo jonkun vastanneenkin, avo/avioliitto on yhteistä elämää kaikilla osa-alueilla. Tietysti jokainen pariskunta tekee omat käytännnön ratkaisut, mutta noin niinkun periaatteena. Mutta asiaan:

Sain sen käsityksen aloittajan viestistä että pakolliset yhteiset kulut ovat jotain 1000 euron luokkaa, ehkä vähän alle, koska mainitsit avokin opintotuen riittävän niihin juuri ja juuri.

Ja vastauksena kysymykseen, olet noilla tuloilla kohtuuton. Jos todella tienaat 2,5k€/kk ei sen luulisi olevan kovin paljoa että maksaisit esimerkiksi asumismenot kokonaan, ja ruokakuluissa vähän tasaisitte. Toki siinä olen kanssasi samaa mieltä että henkilökohtaiset menot jokainen kustantakoon itse (puhelin, vaatteet, etc..)

Mieti olisitko esim. valmis luopumaan matkoista ja syömään harvemmin ulkona avokkisi opiskeluaikana, jolloin tilanne sinun budjettisi osalta tasottuisi?

 

[Danii]

Kaipa nämä jutut voi aina kääntää toisinpäin: mitä itse olettaisi/haluaisi, jos itse haluaisi opiskella lisää tms.

Kävin töissä ja opinnot venyivät, mutta mutta enpä jäänyt velkaa ja sain rahaa jopa säästettyä. Kun valmistuin, tuntui tosi hyvältä olla plussan puolella eikä miinuksella.

Tätä juuri tarkoitin. Mitä järkeä on venyttää opiskeluja tekemällä paskaduunia, kun keskittymällä opiskeluun pääsisi nopeammin hyvään työhön ja kunnon palkoille? Myös säästämisen mielekkyys opiskeluaikana on itselleni täysi mysteeri. Itselläni on toki pieni säästötili pahan päivän varalle, mutta ihan hirveästi en ole valmis sen vuoksi kärvistelemään, sillä tulen valmistuttuani parissa kuukaudessa tienaamaan yli menojeni kesätöillä kasvattamani säästötilillisen verran.


Ja kuten tässä on jo mainittukin, siipeily ja opiskelu on kaksi täysin eri asiaa. En minäkään kustantaisi puolisoni kaljan juontia, mutta jos hän aidosti on tyytymätön uravalintaansa niin olen tietenkin valmis taloudellisesti tukemaan hänen pyrkimyksiään tehdä elämästään parempaa.

Lähinnä näen asian niin, että jos minä parempituloisena haluan asua laveammin ja syödä useammin ulkona ja haluan köyhemmän puolisoni mukaan, niin tietysti maksan hänen hupinsa. En olisi valmis luopumaan pikku ylellisyyksistä sen takia, että toisella ei niihin enää ole varaa omasta pussista. Tietenkin, jos alkaisi näyttää siltä, ettei toisella ole mitään intressiä edes yrittää tehdä elämällään muuta kuin maata sohvalla ja elellä siivellä, niin se nyt on eri tilanne ja tuskin lähtökohtana useimmissa suhteissa, joissa toinen lähtee työelämästä opiskelemaan.

Ja lähtökohtaisestihan "siipeilijän ottaminen" on eri asia kuin se, että ihan kelpo kumppani lähtee opiskelemaan ja tiputtaa tulotasoaan muutaman satasen verran. En usko, että kumppanin luonne on sidoksissa tienaamien eurojen määrään.

Kotona on opetettu, että kaveria ei jätetä.

Ja kyllä mä pitäisin melkoisena vittuiluna sitä, että kumppani ei suostuisi tulemaan paremmilla tuloilla missään menoissa vastaan, mutta kivasti "tukisi" leikkaamalla mulle lehtileikkeitä opiskelualaani liittyen. Tulisin varmaan katkeraksi enkä antaisi puolison sitten myöhemmin ajaa hienolla mersullani jonka olen maksanut omista tuloistani.

 

[dfsadfa35]

Ja kuten tässä on jo mainittukin, siipeily ja opiskelu on kaksi täysin eri asiaa. En minäkään kustantaisi puolisoni kaljan juontia, mutta jos hän aidosti on tyytymätön uravalintaansa niin olen tietenkin valmis taloudellisesti tukemaan hänen pyrkimyksiään tehdä elämästään parempaa.

Lähinnä näen asian niin, että jos minä parempituloisena haluan asua laveammin ja syödä useammin ulkona ja haluan köyhemmän puolisoni mukaan, niin tietysti maksan hänen hupinsa. En olisi valmis luopumaan pikku ylellisyyksistä sen takia, että toisella ei niihin enää ole varaa omasta pussista. Tietenkin, jos alkaisi näyttää siltä, ettei toisella ole mitään intressiä edes yrittää tehdä elämällään muuta kuin maata sohvalla ja elellä siivellä, niin se nyt on eri tilanne ja tuskin lähtökohtana useimmissa suhteissa, joissa toinen lähtee työelämästä opiskelemaan.

Näin juuri. Useimmissa tapauksissa opiskelu kestää muutaman vuoden (etenkin "aikuisiän" opiskelu, harva vetää koko settiä alusta-alkaen). Ei varmasti kestämätön tilanne, jos tarkoitus on olla yhdessä vuosikymmeniä?

 

[Sanny]

Oletko ap miettinyt sitä, että osa-aikatyötäkään ei mielin määrin voi tehdä, koska tulorajat voivat ylittyä, jolloin maksettua opintorahaa joutuu maksamaan takaisin KELAlle.

Muutenkin uskoisin, että vaikka avopuolisosi kävisi osa-aikatöissä ja saisi siitä jonkin verran "ylimääräistä" hänellä olisi tiukemmin laskettava rahansa, pakollisiin asumismenoihin, ruokaan ja tarvittaviin opiskelutarvikkeisiin, joka taas aiheuttaa huomattavaa lisä-stressiä ja pahaa oloa.

Oletko ajatellut vaihtoehtoa, jolloin avopuolisosi maksaa osansa 40 %, jonka jälkeen hänellä ei olisi enää varaa maksaa opintoihin tarvittavia materiaaleja? Miten sitten toimittaisiin? Lainan hakuun, lisää töitä vai olisitko siinä tapauksessa valmis joustamaan hiukan vaikka hetkellisesti?

 

[ainokainen]

Tätä juuri tarkoitin. Mitä järkeä on venyttää opiskeluja tekemällä paskaduunia, kun keskittymällä opiskeluun pääsisi nopeammin hyvään työhön ja kunnon palkoille?

No ei siinä olekaan järkeä, JOS se tuleva ammatti on sellainen että varmasti pääsee heti hyväpalkkaisiin töihin kiinni. Sitten vaan lainaa ottamaan.
Edelleenkin olen sitä mieltä, että aikuinen ihminen ottaa sitten vaikka sen opintolainan, eikä käy puolison kukkarolla.

Lähinnä näen asian niin, että jos minä parempituloisena haluan asua laveammin ja syödä useammin ulkona ja haluan köyhemmän puolisoni mukaan, niin tietysti maksan hänen hupinsa. En olisi valmis luopumaan pikku ylellisyyksistä sen takia, että toisella ei niihin enää ole varaa omasta pussista.

En minäkään olisi valmis tinkimään omasta elintasosta vaikka puoliso olisi persaukinen. Niinpä kävisin ulkona syömässä ja matkoilla vaikka kavereiden kanssa. Ajattelisin asian niin, että opiskelu on miehen oma valinta ja se on hänen asiansa jos hän haluaa tilapäisesti elää niin että tuloja on vähemmän.

Ja kyllä mä pitäisin melkoisena vittuiluna sitä, että kumppani ei suostuisi tulemaan paremmilla tuloilla missään menoissa vastaan, mutta kivasti "tukisi" leikkaamalla mulle lehtileikkeitä opiskelualaani liittyen.

Minusta taas olisi tosi pöyristyttävää käytöstä mieheltä, jos hän kehtaisi ehdottaa että maksan hänen matkansa ja ulkona syömisensä, ja sitten saisin vielä kuunnella jotain narinaa omasta vittumaisuudestani päälle. Kadulle tuollainen mies!

 

[tuki ja apu]

Ja kyllä mä pitäisin melkoisena vittuiluna sitä, että kumppani ei suostuisi tulemaan paremmilla tuloilla missään menoissa vastaan, mutta kivasti "tukisi" leikkaamalla mulle lehtileikkeitä opiskelualaani liittyen. Tulisin varmaan katkeraksi enkä antaisi puolison sitten myöhemmin ajaa hienolla mersullani jonka olen maksanut omista tuloistani.

En ole tätä puolisolleni tehnyt, mutta paria kaveria olen gradussa plus muissa opinnoissa auttanut, koska olen itse jo pidemmälle edennyt tutkija. Itse pidän apuani, esim. juuri sparrausta, kommentointia, käytännön vinkkejä sähköisten arkistojen ja tietokantojen käyttöön, tutkimusmaailman epävirallisen etiketin valottamista avaintekijänä siihen, että molemmat saivat erinomaiset arvosanat. Toinen työllistyi hyvän gradutyön ansiosta gradun tilanneeseen firmaan vakituisesti ja toinen sai oman tutkijanuransa auki. Eli muu kuin suora rahallinen tuki, esim. juuri vapaa-ajan ja virikkeiden järjestäminen toiselle opiskelua varten voi loppujen lopuksi poikia vähän paremmankin Mersun...

Ja olen kyllä sitäkin mieltä, että ei kannata lähteä kovin vaativaa tutkintoa suorittamaan, jos motivaattori kuitenkin on niinkin lattea kuin egonjatke-mersu ja iso palkka... Ei sellainen kanna paitsi niille, joille raha todellakin on ykköstärkeä juttu. Ja näille ihmisille näköjään puolisonkin rahat ovat itsestään selvästi omassa käytössä.

 

[Danii]

tuki ja apu,

No, tilanteesi saman alan tutkijana on ehkä vähän eri kuin mielekuvani alaa tuntemattoman puolison leikkaamista hesarin lehtileikkeistä. Kuvaamasi apu on todella arvokasta. Ja tarkennetaan nyt vielä mersu-kommentteihin viitaten, että olen toki samaa mieltä kanssasi opiskelun mielekkyydestä ja rahan merkityksestä siinä.


Ja ainokainen,

En ole missään vaiheessa puhunut puolisosta, joka olettaisi minun maksavan kaiken. Olen vain puhunut siitä, että itsekkäistä syistä halutessani jatkaa mukavaa elämää puolison kanssa olen valmis maksamaan hänenkin luksuksensa, jos hän muussa tapauksessa olisi luopumassa elintasosta heittäytymällä opiskelijaksi. Mua ärsyttää ihan sikana se, kun haluaa tehdä jonkun kanssa jotain, mutta sitten toinen kieltäytyy vaan periaatteesta, kun ei ole rahaa eikä voi ottaa vastaan sitä että toinen maksaisi lystin. Enkä viittis vaan sen takia hankkia uusia kavereita ja uutta puolisoa, että mulla on varaa huvitella ja niillä ei.

 

[ainokainen]

Ymmärrän kyllä tilanteesi. Sinun tapauksessasihan on kyseessä oma valintasi. Tiedät mihin ryhdyt, miksi ryhdyt siihen ja saat ilmeisesti rahoillesi myös vastinetta (elämänlaadullista sellaiasta).
Olet punninnut pidätkö kukkaron nyörit auki vai kiinni, miettinyt edut ja haitat ja päätynyt siihen että sponssaat puolisoasi, itsesi vuoksi. Tuo on ihan ymmärrettävää enkä näe siinä mitään ongelmaa.

Enemmän minua ihmetytti tuo ap:n tilanne. Hänen kirjoituksestaan sain sen kuvan, että vaimo suorastaan edellyttää miehen maksavan hänen opiskelustaan aiheutuneet kulut, jotta naisen ei tarvitsisi käydä opintojen ohella töissä. Tuollainen haiskahtaa mínusta jo kiristykseltä ja hyväksikäytöltä.
Jos olisin ap, en suostuisi.

 

[Vierass]

Onpa ihmisillä erilaisia käsityksiä rahasta. Onneksi itse olen suhteessa miehen kanssa, jossa autetaan puolin ja toisin. Molemmilla on ollut taloudellisesti todella vaikeita aikoja, jolloin toinen on kyselemättä ja jopa vaatien kustantanut lähes kaikki yhteiset menot ja maksanut extraakin päälle (leffailtoja yms) jos rahaa on riittänyt. Kuka nyt haluaisi että rakkaalla ihmisellä on kurja olla ja elää? Itse en keksi rahoilleni hirveästi parempaa käyttökohdetta kuin yhteinen elämä puolison kanssa.

 

[ryssä]

Daniilta on tullut ihan asiallisia ja mielenkiintoisia kommentteja. Kyllä meillä (silloin kun asuin kotona ja vieläkin) isä vastasi pääasiallisesti perheen elätyksestä. Edelleen isällä on paljon suuremmat tulot, kuin äidillä. Tuntuu siltä, että ne jotka eivät ole valmiita elättämään puolisoaan opiskelujen ajan, ovat täysin tyytymättömiä omaan elämäänsä ja työhönsä. Täytyy myöntää, etten itsekään tämän hetkisestä työstäni pidä, mutta jos lähtisin opiskelemaan mielekkäämpää alaa (se olisi kuitenkin hyvin palkattu, koska mielestäni työhön uhratusta ajasta täytyy saada kunnollinen korvaus) odottaisin mieheni osallistuvan yhteisiin kuluihin niin, etten joutuisi tekemään töitä opiskelujen ohessa. Jos mieheni haluaisi lähteä esim. ulkomaan matkalle, niin olettaisin hänen kustantavan myös minun matkani, kuten myös itse olen tehnyt (eli kustantanut mieheni matkan ulkomaille). Emme ole olleet vielä mitään 10 vuotta yhdessä, mutta emme siltikään jaa rahojamme sun ja mun rahoihin, vaan se maksaa jolla sillä hetkellä sattuu olemaan rahaa.

Sama meilläkin, ei mitään jakoa, paitsi jokainen yrittää maksaa ensimmäisenä