Kulujen jako kun toinen opiskelee

[IsoHermanni]

Iso elämänmuutos edessä: tähänkään asti avovaimoni ei ole mikään suurituloinen ollut, mutta alkaa nyt syksyllä opiskelemaan. Tarkoittaa siis sitä, että hänen tulonsa putoavat nykyisestäänkin. Opintotuki ja asumislisä kai yhteensä noin 500 e / kk, josta 10 % verot, ja lisäksi hän aikoo tehdä jonkin verran osa-aikatöitä.

Itse tienaan tällä hetkellä vähän yli 4000 e brutto / 2400 e netto kuussa.

Olen pääni puhki miettinyt, miten jatkossa parisuhteemme kulut tulisi jakaa. En haluaisi aikuista ihmistä ruveta elättämään (emme ole mitään teinejä enää, joten avoni opiskelu aikuisiällä on hänen oma valintansa), mutta toisaalta en tietenkään halua, että elintasomme yhdessä asuessa olisivat täysin erilaiset.

Olen miettinyt, että ehdottaisin hänelle asumis- ja ruokakulujen jakamista esimerkiksi suhteessa 60/40. Yhteensä nuo kulut ovat kuussa sellaista luokkaa, että avovaimoni opintotuki ja asumislisä riittäisivät suunnilleen kattamaan hänen 40 % osansa. Lisäksi tietenkin kustantaisin elämän pikku ylellisyyksiä, kuten matkoja ja ulkona syömisiä, joihin avolla tuskin muuten olisi varaa.

Tämä tarkoittaisi sitten kuitenkin sitä, että kaikki "extraraha" asumis- ja ruokakulujen jälkeen (puhelinlasku, bussiliput, vaatteet, hygienia...) avokkini pitäisi tienata osa-aika töitä tekemällä.

Olenko kohtuuton, jos en suostu maksamaan noita pakollisia yhteisiä kuluja tuota 60 % enempää? Miten teillä muilla on jaettu kuluja tilanteessa, jossa toinen opiskelee ja toisella on ihan ok tulot? Onko opiskeleva osapuoli ottanut sitten esim. opintolainaa kattamaan omia kulujaan? Meidän tapauksessammehan pystyisin kyllä maksamaan koko vuokramme vaikka yksin, mutta kuten sanoin, niin minulla ei mielestäni ole avovaimoni elatus velvollisuutta - kyseessähän ei kuitenkaan ole perheenlisäys tms. vaan hänen oma valintansa lähteä aikuisiällä opiskelemaan.

Mielipiteitä?

 

[Keittiöpsylogi (ei kirj.)]

Olenko kohtuuton, jos en suostu maksamaan noita pakollisia yhteisiä kuluja tuota 60 % enempää?

Joka ikinen parisuhde on niin suuri haaste, että se ei tule onnistumaan, jos elämä ei ole yhteinen kaikkine iloineen, suruineen ja haasteineen. Sinä kuitenkin pidät avovaimoasi eräänlaisena hyödykkeenä, josta yrität noukkia itsellesi ainoastaan hyvät puolet.

Ei se noin mene. Jos rakastaisit avovaimoasi, et edes kysyisi, pitääkö sinun maksaa, vaan maksaisit ilomielin, koska rakkaudessa laiva on yhteinen, eikä siinä erotella tuolla tavoin mun ja sun asioita, vaan se yritetään pitää liikkeessä niine edellytyksin, jotka ovat olemassa.

Eri asia olisi, jos vaimosi tuhlaisi rahaa humputuksiin, mutta koulutus on asia, joka suurella todennäköisyydellä koituu kummankin yhteiseksi hyväksi.

Kysypä itseltäsi, rakastatko avokettasi ja tahdotko oikeasti jakaa elämäsi hänen kanssaan? ole rehellinen.

 

[IsoHermanni]

Kysypä itseltäsi, rakastatko avokettasi ja tahdotko oikeasti jakaa elämäsi hänen kanssaan? ole rehellinen.

Kyllähän minä avovaimoani rakastan. Olen itse vaan aikanaan kouluni käynyt tekemällä koko ajan hikihatussa töitä ja saamatta avustuksia keneltäkään. Jotenkin tuntuu, että jos toinen ei ole tajunnut nuorena tehdä samaa, niin mikäs minä olen nyt sitten asiaa kustantamaan. Ja tosiaan olen ajatellut, että ehdottaisin tuota 60/40 jakoa, että en siis pyytäisi häntä maksamaan kuitenkaan puolia yhteisistä kuluistamme. Täällä kun lueskelee, niin monessa suhteessa tämäkin näyttää olevan tapana, vaikka tulot olisivat kuinka erilaiset.

 

[korpien elli]

Puolittain ap:n kanssa yhtä mieltä, puolittain Keittiöpsykologin linjoilla. Tuntuu hälyttävältä, että ensi töiksesi uhraat noinkin paljon aikaa ja energiaa sen miettimiseen, miten välttyisit elättämiseltä. Jos tulosi ovat noin hyvät ja avovaimon opiskelu ei mitenkään (paitsi rahallisesti) ole sinulta ja teiltä pois, niin en oikein ymmärrä ongelmaa.

Toisaalta tietenkin tajuan, ettet halua asemaan, jossa sinun tulosi ovat automaattisesti avokkisi tuloja. Pohtimasi rahanjakosysteemi on periaatteessa hyvä, mutta ehkä voisitte vielä hieman pohtia noita prosentteja (maksaisitko kuitenkin vielä enemmän, esim. koko vuokran, jos avokki maksaa kuukauden ruuat tms.)?

Kannattaisi kyllä keskustella avoimesti avokkisi kanssa, miten hän oli aikonut tulojen vähentymisen hoitaa? Eli mitä hän ehdottaa - hän on voinut jo miettiä itsekin jonkin systeemin valmiiksi, ehkäpä samanlaisen kuin itse ehdotat.

Olet kuitenkin siinä oikeassa, ettei sinulla ole velvollisuutta kaikkea maksaa, ja vaikka avokkisi tulot jäävätkin alle 500 e/kk niin toki hänen tulee tuosta summasta myös kustantaa teidän elinkulujanne.

 

[IsoHermanni]

Olet kuitenkin siinä oikeassa, ettei sinulla ole velvollisuutta kaikkea maksaa, ja vaikka avokkisi tulot jäävätkin alle 500 e/kk niin toki hänen tulee tuosta summasta myös kustantaa teidän elinkulujanne.

Hänen tulonsa eivät jää alle 500 e/kk, vaan tuo on vain valtiolta saatavan tuen määrä. Lisäksi hän aikoo kyllä jatkaa osa aikatöissä, eli saa sieltäkin rahaa mutta ei nyt tietenkään mitään hurjia summia. Ei kai paljon saa tienatakaan jos meinaa nostaa opinto tukea.

 

[-Witchie]

Kysypä itseltäsi, rakastatko avokettasi ja tahdotko oikeasti jakaa elämäsi hänen kanssaan? ole rehellinen.

Kyllähän minä avovaimoani rakastan. Olen itse vaan aikanaan kouluni käynyt tekemällä koko ajan hikihatussa töitä ja saamatta avustuksia keneltäkään. Jotenkin tuntuu, että jos toinen ei ole tajunnut nuorena tehdä samaa, niin mikäs minä olen nyt sitten asiaa kustantamaan. Ja tosiaan olen ajatellut, että ehdottaisin tuota 60/40 jakoa, että en siis pyytäisi häntä maksamaan kuitenkaan puolia yhteisistä kuluistamme. Täällä kun lueskelee, niin monessa suhteessa tämäkin näyttää olevan tapana, vaikka tulot olisivat kuinka erilaiset.

Se, mikä on jäänyt taa, on jäänyt taa. Siirrät nyt omia "kärsimyksiäsi" eteenpäin jo avovaimollesikin. Jos tuollaisia alkaisit minulle ehdottelemaan avioliittoa eikä lapsia tulisi ikinä - avoliittokin loppuisi minuuttia ehdotustesi jälkeen. Lapset vasta joutuisivatkin kärsimään tyyliin: "Minä hikihatussa jouduin tiskaamaan ja kumartumaan vöiden alle. Ette taida tajuta, joten teille kuuluu sama osa."

Siirry eteenpäin ja kanna vastuu sitoumuksistasi.

 

[näin meillä mennään]

Olen itse vaan aikanaan kouluni käynyt tekemällä koko ajan hikihatussa töitä ja saamatta avustuksia keneltäkään. Jotenkin tuntuu, että jos toinen ei ole tajunnut nuorena tehdä samaa, niin mikäs minä olen nyt sitten asiaa kustantamaan.

On totta, ettet ole velvollinen kustantamaan mitään. Mutta mieti kuitenkin, suhtaudutko noin myös mahdollisten tulevien lastesi elatukseen ja koulutukseen (jotenkin lauseistasi huokuu sellainen "en minä noita räkänokkia ala passaamaan, kun minuakaan ei passattu")?

Olemme työssäkävijä-opiskelija-pari, ja meillä maksetaan peruselämisen kulut eli vuokra, ruoka, sähkö, netti ja vesi tuossa 60/40-suhteessa. Molemmat maksavat itse omat henkilökohtaiset laskunsa ja esim. vaatteensa. Voisin maksaa itse enemmänkin peruselinkuluista (olen se työssäkäyvä), jos palkkani olisi parempi. Nyt käteen jää n. 1300/kk. Ajattelen niin, että ei se ole minulta pois, jos molemmat saamme syödä yhtä hyvin, pääsemme silloin tällöin ravintolaan tai muihin menoihin (vaikkakin minun kustantamanani), saamme tarpeellista huonekalu-, sisustus-, tms. tavaraa kotiin (vaikka minun ostamanani) jne. Eli maksan mukisematta peruselinkustannusten ylittäviä menoja, koska minulla on niihin varaa ja avokillani ei. Mieluummin elän yhteistä arkea ja elämää yhdessä hänen kanssaan kokien, enkä niin, että menen yksin omia menojani omilla rahoillani.

Ja jos tulee joskus ero, niin voi voi, että olin "elättäjänä". Rahaa saa aina lisää, mutta onnellisia elämän päiviä välttämättä ei.

 

[Keittiöpsylogi (ei kirj.)]

Kysypä itseltäsi, rakastatko avokettasi ja tahdotko oikeasti jakaa elämäsi hänen kanssaan? ole rehellinen.

Kyllähän minä avovaimoani rakastan. Olen itse vaan aikanaan kouluni käynyt tekemällä koko ajan hikihatussa töitä ja saamatta avustuksia keneltäkään. Jotenkin tuntuu, että jos toinen ei ole tajunnut nuorena tehdä samaa, niin mikäs minä olen nyt sitten asiaa kustantamaan.

Elämässä kaikki ei mene tasan. Joku saa enemmän kuin itse ja toinen pääsee helpommalla. Toisaalta aikaisemmin helpommalla päässyt saattaa sairastua nelikymppisenä syöpään ja kitua kuoleman rajalla vuosikausia tai sairastua masennukseen ja menettää työnsä.

Jos kerran avokettasi rakastat, niin uskon, että vähitellen opit näkemään yhteiseksi hyväksi annetut rahat suhdetta lujittavaksi voimaksi. Tämä tietenkin edellyttää myös sitä, että avokkeesi osaa olla sinulle nöyrästi kiitollinen ja ymmärtää tekojesi arvon.

Parisuhteen tulevaisuutta ajatellen tärkeää on, että se on yhteinen projekti, jossa ei mitata omaa vaan toisen etua. Jos toinen jaksaa kasata yhdessä hetkessä vain yhden risun ja toinen kymmenen, niin ei kannata luopua risujen kasaamisesta kokonaan. On hyvin mahdollista, että myöhemmin elämässä osat kääntyvät.

 

[IsoHermanni]

Ajattelen niin, että ei se ole minulta pois, jos molemmat saamme syödä yhtä hyvin, pääsemme silloin tällöin ravintolaan tai muihin menoihin (vaikkakin minun kustantamanani), saamme tarpeellista huonekalu-, sisustus-, tms. tavaraa kotiin (vaikka minun ostamanani) jne. Eli maksan mukisematta peruselinkustannusten ylittäviä menoja, koska minulla on niihin varaa ja avokillani ei. Mieluummin elän yhteistä arkea ja elämää yhdessä hänen kanssaan kokien, enkä niin, että menen yksin omia menojani omilla rahoillani.

Olen tässä ihan samaa mieltä ja sanoinkin, että mielelläni maksan ns extroja, kuten matkoja ja ravintolailtoja (tai kodin isoja hankintoja) koska tiedän, että avovaimollani ei niihin olisi varaa ja minulla on. Näin olen tehnyt tähänkin asti eli en suinkaan ole mennyt ravintolaan yksin jättäen avokkini syömään kotiin kaurapuuroa. Kysymykseni "kohtuudesta" koskikin elämän peruskuluja kuten asumista ja ruokaa, jotka olemme tähän asti maksaneet puoliksi ja minä nyt sitten alkaisin maksaa tuon isomman osuuden niistä.

 

[IsoHermanni]

Oho, lainaus meni pieleen. Lainasin siis nimimerkkiä "näin meillä mennään" ja alempi teksti on oma vastaukseni.

 

[korpien elli]

^Eiköhän kulujen jako silloin ole ihan kohtuullinen. Kuitenkin kannattaa jututtaa myös sitä avokkia, miten hän oli ajatellut asian. Ei hän välttämättä ole missään vaiheessa odottanutkaan, että maksaisit tuota enemmän. Ja kannattaa myös jutella, mistä hän aikoo lisätienestit hankkia, onko työpaikka jo vai onko se vain suunnitteilla jne. Ettei tule yllätyksiä puolin ja toisin rahan kanssa.

 

[8KNME]

Tuohon ongelmaanne ei ole mitään yksiselitteistä vastausta. Jos suhteessanne menee hyvin ja sinusta tuntuu siltä, että avovaimosi ei ole kanssasi vain siksi, että hän haluaa sinusta elättäjän, vaan päinvastoin valmistuttuaan vaimokin tulee saamaan parempaa palkkaa, niin ei ole mikään ongelma, että maksaisit vähän enemmän.

Toisaalta sanoit, että asutte vuokralla eli vaikka tulosi ovat noin suuret, ette silti asu vielä omistusasunnossa. Siinä mielessä sinullakin tietysti pitäisi jäädä jotain käteenkin tulevaisuutta varten.

Minusta tuo 60/40 on ainakin hyvä lähtökohta keskustelun aloittamiseksi.

 

[Tasapuolisesti]

Ei se noin mene. Jos rakastaisit avovaimoasi, et edes kysyisi, pitääkö sinun maksaa, vaan maksaisit ilomielin, koska rakkaudessa laiva on yhteinen, eikä siinä erotella tuolla tavoin mun ja sun asioita, vaan se yritetään pitää liikkeessä niine edellytyksin, jotka ovat olemassa.

Mutta eihän se niinkään voi mennä, että suhteen toinen osapuoli heittäytyy lähes tulottomaksi kysymättä toiselta mitään, ja sen toisen vain pitäisi kiltisti elättää tämä heittäytyjä. Noin suurista elämänmuutoksista pitäisi keskustella YHDESSÄ, eikä niin, että toinen vain päättää lähteä opiskelemaan ja sitten toisen pitäisi automaattisesti kustantaa se päätös. Kummallakin on vastuunsa, ei vain toisella.

 

[Keittiöpsylogi (ei kirj.)]

Ei se noin mene. Jos rakastaisit avovaimoasi, et edes kysyisi, pitääkö sinun maksaa, vaan maksaisit ilomielin, koska rakkaudessa laiva on yhteinen, eikä siinä erotella tuolla tavoin mun ja sun asioita, vaan se yritetään pitää liikkeessä niine edellytyksin, jotka ovat olemassa.

Noin suurista elämänmuutoksista pitäisi keskustella YHDESSÄ, eikä niin, että toinen vain päättää lähteä opiskelemaan ja sitten toisen pitäisi automaattisesti kustantaa se päätös. Kummallakin on vastuunsa, ei vain toisella.

Toimivan pitkän suhteen edyllytys on se, että valvoo toisen etua eikä omaa etuaan. Kun kumpikin tekee näin, on suhteella mahdollisuus menestyä. Jos yrittää rajoittaa toisen mielihaluja tai suuria valintoja, käy lopulta huonosti.

Kun eletään saman katon alla, kumppanin asema on sama kuin lapsen. Hänestä on huolehdittava kaikin tavoin omasta edusta piittaamatta. Jos näin ei tehdä, niin vähitellen suhde murenee. Ja niinhän nykyään suurimmalle osalle suhteista käy, koska ihmiset keskittyvät omaan eikä toisen etuun.

 

[IsoHermanni]

Ei se noin mene. Jos rakastaisit avovaimoasi, et edes kysyisi, pitääkö sinun maksaa, vaan maksaisit ilomielin, koska rakkaudessa laiva on yhteinen, eikä siinä erotella tuolla tavoin mun ja sun asioita, vaan se yritetään pitää liikkeessä niine edellytyksin, jotka ovat olemassa.

Mutta eihän se niinkään voi mennä, että suhteen toinen osapuoli heittäytyy lähes tulottomaksi kysymättä toiselta mitään, ja sen toisen vain pitäisi kiltisti elättää tämä heittäytyjä. Noin suurista elämänmuutoksista pitäisi keskustella YHDESSÄ, eikä niin, että toinen vain päättää lähteä opiskelemaan ja sitten toisen pitäisi automaattisesti kustantaa se päätös. Kummallakin on vastuunsa, ei vain toisella.

Olen tässä samaa mieltä. Asiasta tietenkin keskusteltiin ja tuin (ja tuen edelleen!) avovaimoani hänen pyrkiessään opiskelemaan ja nyt päästessä. Raha-asioistakin silloin puhuttiin ja toki hän sanoi jatkavansa osa-aikatöitä jne.

En kuitenkaan usko, että hänellä on ihan realiteetit hallussa kuinka paljon opiskelun ja työnteon yhdistäminen vaatii. Siksikin haluaisin että nuo raha asiat olisi sovittu, ettei sitten tulisi sellaisia "ei mua huvita mennä töihin koulun jälkeen kun koulutehtäviä pitäisi tehdä" -hetkiä, joita varmasti helpommin tulisi jos minä auvoisasti vaan suostuisin maksamaan kaiken yhteisen.

Itse ajattelen, että jostain ne rahat on tässä iässä tienattava kun on aikuisena itsestään vastuussa eikä voi koulun jälkeen vaan mennä isin ja äitin "itsestään täyttyvälle" jääkaapille. Opintolainakin on vaihtoehto, mutta tuntisin varmaan huonoa omaatuntoa jos avovaimoni ottaisi opintolainaa samalla kun minulla olisi periaatteessa varaa maksaa yhteiset kulumme kokonaan.

 

[Näin meillä]

Ymmärrän hyvin, että ap haluaa pohtia tätä asiaa myös taloudelliselta kannalta.

Omassa avoliitossani kulut laitettiin puoliksi. Aloitin opiskelemaan toista tutkintoa muutamia vuosia sitten. Jatkoin samanaikaisesti päätoimisessa työssä, sillä luentoja järjestettiin myös iltaisin ja käytin myös viikonloppuja tentteihin valmistautumiseen.

Silloinen avokkini ei halunnut käydä elättämään minua ja itsekin halusin maksaa omat kuluni. Lisäksi olin myös itse se suurituloisempi, vaikka tuloeromme ei ollutkaan kovin suuri.

Mies kuitenkin valitti jatkuvasti ajankäytöstäni, sillä hänen mielestään minä pidin opiskelujani ja työtäni häntä tarkeämpänä.

Suosittelenkin ap:lle, että pohditte asiaa myös ajankäytön kannalta. Avovaimosi voi olla kohtalaisen uuvuksissa opintojen ja töiden takia. Kannattaa myös sopia yhteisestä ajasta. Lisäksi suosittelen tukemaan toista opinnoissaan.

Oma avoliittoni ei valitettavasti kestänyt reilua vuotta pidempään, mutta opintoihini ero ei liittynyt. Tutkintonikin olen saanut tehtyä.

 

[Keittiöpsylogi (ei kirj.)]

Mies kuitenkin valitti jatkuvasti ajankäytöstäni, sillä hänen mielestään minä pidin opiskelujani ja työtäni häntä tarkeämpänä.

Runsaasta työmäärästä seuraa väsymys ja yhteisen ajan puute. Kotona rupeaa helposti esiintymään kärttyisyyttä, kotitöistä luistamista, itsekeskeisyyttä ja piittaamattomuutta, jotka johtavat henkisen yhteyden katkeamiseen ja seksielämän näivettymiseen.

Samalla suhteeseen syntyy malli, jossa lasketaan ansioita ja velvollisuuksia. Tämä malli siirtyy eteenpäin ja on omiaan luomaan konflikteja ja välineellistämään puolisoita suhteessa toisiinsa. Vähitellen suhde lakkaa olemasta neuvotteleva yhteys ja siitä tulee määriteltyihin velvollisuuksiin ja oikeuksiin perustuva työsopimus. Viimeistään tässä vaiheessa ero on lähellä.

Lisäksi uhkana on opiskelevan puolison vähitellen kehittyvä katkeruus, jota on helppo paeta esimerkiksi omaa tilanne paremmin ymmärtävän opiskelutoverin syliin. Hänen kanssaan ehkä voi rakentaa elämänkin, jossa menot ovat järkevämmässä suhteessa tuloihin kuin työssä käyvän puolison kanssa.

Suhde kyllä kestää hyvinkin erilaiset elämäntilanteet niin kauan kuin se on aidosti yhteinen kaikkine kommervenkkeineen ja arjen haasteineen, mutta jos se saa muodon, jossa velvollisuudet korvaavat yhteisen hyvän, niin huonosti käy.

Toimivaa suhdetta voi verrata soutuveneeseen, jota molemmat soutavat voimiensa mukaan. Nyt Ketjun aloittaja haluaa tehdä ratkaisun, jossa hän soutaa vähemmän kuin puolisonsa, vaikka hänellä on tätä enemmän voimia. Perusteluna hän käyttää sitä, että on soutanut paljon aikaisemmassa elämässään. Perustelu on huono ja tuhoaa lopulta suhteen.

 

[oletteko laskeneet?]

Olettekos ap muuten huomioneet sen, että riippumatta sinun näkemyksestäsi avokkisi elatukseen, Kela huomioi sinunkin tulosi avokkisi etuuksien määrässä? Opintoraha taitaa olla kaikille sama, mutta mielestäni asumislisään puolison tulot vaikuttavat. Ja asumislisää ei saa omistusasunnon lainanhoitokuluihin, vaan ainoastaan vuokraan tai omistusasunnon vastikkeisiin.

Opintolaina on suhteellisen edullista tänä päivänä, joten sillä voi ainakin paikkailla pahimpia ruuhka-aikoja, eli jos tulee erityisen intensiivinen tenttikausi niin voi jättää töitä vähemmälle ja nostaa vähän lainaa. Kokonaan lainalla rahoitettua opiskelua en suosittele kenellekään jolla on mahdollisuus työntekoon.

Koska tulonne tippuvat, niin vaihtoehtoina on nähdäkseni se, että yhteistaloudessa maksatte edelleen 50/50 ja tingitte elintasostanne (esim. pienempi kämppä, auto pois jne) tai sinä otat hoitaaksesi isomman osan kuluista elintason säilyessä, tai muutatte omiin talouksiinne ja avokkisi elää miten parhaaksi katsoo.

Pidemmällä tähtäimellä sanoisin, että avokkisi parempi koulutus mahdollistanee teille lihavampia vuosia jatkossa joka tapauksessa, koska laihojen opiskeluvuosien jälkeen koulutus todennäköisesti nostaa hänenkin tulotasoaan. Kenenkään toisen lainoja en alkaisi maksaa, mutta muuten voisin kuvitella elättäväni miestäni jos hänellä tulot väliaikaisesti notkahtaisivat. Odottaisin samaa häneltä, jos minulla olisi joskus tulevaisuudessa vastaava perusteltu tarve. Hyvän pitää minusta kiertää, varsinkin kun se ilmeisesti teidän kohdalla ei vaadi sinulta mitään mittavia uhrauksia.

 

[Kummallista]

Minusta tuntuu, että suurin osa tämän ketjun kirjoittajista tyrmää täysin aloittaneen ja on sitä mieltä, että hänen tulisi kustantaa suurelta osin yhteinen elämä avovaimonsa opiskellessa. Minä en ainakaan lähtisi täysin elättämään aikuista ihmistä opiskelujen aikana. Joku sanoi, että ap haluaa vain "parhaat palat" avovaimostaan. Eikö samalla voisi ajatella, että avovaimo haluaa vaan "parhaat palat" avomiehestään. Tuskin hänellä olisi varaa opiskella yksin asuessaan, kun sinkun kulut tänä päivänä on mitä on! Yhdessä asuminen ja se, että maksat suuremman osan menoista, mahdollistaa hänen opiskelunsa. Mielestäni olet reilu jo jos kustannat hänen opiskelujaan maksamalla yhteisiä menojanne tuon 20 % enemmän!

Tämä yhteiskunta tarjoaa myös sellaisen tukimuodon kuin halpakorkoinen, valtion takaama opintolaina. Voisiko ap:n avovaimo ottaa lainaa kattaakseen omaa osaansa yhteisistä kuluistanne? Todennäköisesi hän sitten pääsee ns. parempiin töihin muutaman vuoden kuluttua opiskelujen päätyttyä. Tuskin hän nimittäin sitten maksaa noita "velkojaan" sinulle, etenkin, kun omat tulosi ovat sen verran hyvät, että avovaimosi tuskin tulee valmistuttuaankaan tienaamaan enempää. Opintolaina taas olisi sijoitus hänen omaan tulevaisuuteensa (joka valitettavasti pitää kyllä maksaa takaisin).

 

[Tietävä!]

Olettekos ap muuten huomioneet sen, että riippumatta sinun näkemyksestäsi avokkisi elatukseen, Kela huomioi sinunkin tulosi avokkisi etuuksien määrässä? Opintoraha taitaa olla kaikille sama, mutta mielestäni asumislisään puolison tulot vaikuttavat. Ja asumislisää ei saa omistusasunnon lainanhoitokuluihin, vaan ainoastaan vuokraan tai omistusasunnon vastikkeisiin.

Kommentoin vain tätä kohtaa: tuo sääntö on muuttunut kuluvana vuonna: asumislisää saa omaan vuokrapuolikkaaseensa riippumatta siitä, vaikka avopuoliso olisi miljonääri. Kela ei siis ota avopuolison tuloja huomioon asumislisästä päättäessään.

 

[Tasapuolisesti]

Toimivan pitkän suhteen edyllytys on se, että valvoo toisen etua eikä omaa etuaan. Kun kumpikin tekee näin, on suhteella mahdollisuus menestyä. Jos yrittää rajoittaa toisen mielihaluja tai suuria valintoja, käy lopulta huonosti.

Kun eletään saman katon alla, kumppanin asema on sama kuin lapsen. Hänestä on huolehdittava kaikin tavoin omasta edusta piittaamatta.

Ja kuinkahan ap:n puoliso on mielestäsi tätä neuvoasi noudattanut? Ap:hän on jo tullut mielestäni kiitettävästi puolisoaan vastaan, kun tarjoutuu maksamaan 60% yhteisistä kuluista (+ ilmeisesti satunnaisia huvituksia, niinkuin tähänkin asti).

 

[Näin meillä]

Mies kuitenkin valitti jatkuvasti ajankäytöstäni, sillä hänen mielestään minä pidin opiskelujani ja työtäni häntä tarkeämpänä.

Runsaasta työmäärästä seuraa väsymys ja yhteisen ajan puute. Kotona rupeaa helposti esiintymään kärttyisyyttä, kotitöistä luistamista, itsekeskeisyyttä ja piittaamattomuutta, jotka johtavat henkisen yhteyden katkeamiseen ja seksielämän näivettymiseen.

Samalla suhteeseen syntyy malli, jossa lasketaan ansioita ja velvollisuuksia. Tämä malli siirtyy eteenpäin ja on omiaan luomaan konflikteja ja välineellistämään puolisoita suhteessa toisiinsa. Vähitellen suhde lakkaa olemasta neuvotteleva yhteys ja siitä tulee määriteltyihin velvollisuuksiin ja oikeuksiin perustuva työsopimus. Viimeistään tässä vaiheessa ero on lähellä.

Lisäksi uhkana on opiskelevan puolison vähitellen kehittyvä katkeruus, jota on helppo paeta esimerkiksi omaa tilanne paremmin ymmärtävän opiskelutoverin syliin. Hänen kanssaan ehkä voi rakentaa elämänkin, jossa menot ovat järkevämmässä suhteessa tuloihin kuin työssä käyvän

Hoh-hoijaa... En allekirjoita noita skenaarioitasi, jotka liittyvät kommentistani lainaamaasi lauseeseen.

 

[Keittiöpsylogi (ei kirj.)]

Toimivan pitkän suhteen edyllytys on se, että valvoo toisen etua eikä omaa etuaan. Kun kumpikin tekee näin, on suhteella mahdollisuus menestyä. Jos yrittää rajoittaa toisen mielihaluja tai suuria valintoja, käy lopulta huonosti.

Kun eletään saman katon alla, kumppanin asema on sama kuin lapsen. Hänestä on huolehdittava kaikin tavoin omasta edusta piittaamatta.

Ja kuinkahan ap:n puoliso on mielestäsi tätä neuvoasi noudattanut?

Huonostihan hän on sitä noudattanut. Ei toisen hyvä ole sitä, että lasketaan omia rahoja, vaan sitä, että autetaan niin paljon kuin resurssit antavat myöten.

Väistämättähän tilanteesta syntyy vaikutelma, että aloittajalle raha on tärkeämpää kuin puolison mahdollisuus toteuttaa omia unelmiaan ja suhteen hyvinvointi. Eikä tämä asenne nykyajan parisuhteissa millään tavoin harvinainen ole, mutta eivätpä nykyajan suhteet kestäkään.

Parisuhde on niin suuri haaste, että se on elettävä yhdessä. Rahojen omiminen ei ole yhdessä elämistä.

 

[Monta puolta]

Väistämättähän tilanteesta syntyy vaikutelma, että aloittajalle raha on tärkeämpää kuin puolison mahdollisuus toteuttaa omia unelmiaan ja suhteen hyvinvointi. Eikä tämä asenne nykyajan parisuhteissa millään tavoin harvinainen ole, mutta eivätpä nykyajan suhteet kestäkään.

Vaan mitäs jos alkuperäisen "omiin unelmiin" kuuluisi esimerkiksi matka maailman ympäri, yhdessä tai yksin, ja hän haluaisi säästää mahdollisesti ylijäävät rahansa siihen? Pitäisikö hänen nyt sitten luopua omasta unelmastaan jotta voisi yksin kustantaa yhteisen perus-elämän usean vuoden ajan puolison opiskellessa? Miten arvotetaan parisuhteessa unelmien tärkeysjärjestys? Kas siinä vasta pulma.

Oma näkökantani on, että aikuisella saa ja pitääkin olla omat unelmat. Eihän siitä mitään tulisi, jos parisuhteessa KAIKKI unelmat olisivat ns. yhteisiä, vaikka sellaistakin kyllä näkee: toisiinsa kiinniliimaantuneita pareja, jotka eivät osaa vessassakaan käydä yksin. Se, miten näitä unelmiaan sitten pystyy toteuttamaan, on jokaisen omalla vastuulla (ja tässä tapauksessa itse kustannettavissa).

 

[Outi-70]

Puolustellaampas täällä sitä avokkia nyt kovin. Nyt tulee eriävä kirjoitus, naisen kirjoittamana.

Mitä ihmeen kriisiä monet 35-55 v naiset potevat kun pitää hyvä ammatti hukata ja vaihtaa monasti johonkin piiperryshommaan. Näitä on tuttavapiirissäni ja mies joutuu kiristämään vyötä että voi elättää perheen kun vaimo hiukan opiskelee.

Muuta ei tuollaisesta tule kuin kuluja. En tiedä ap: n vaimon ensimmäistä enkä toista ammattia mutta rohkenen epäillä ammatinvaihdon kannattavan pidemmänpäälle taloudellisesti. En jäisi elättämään mitään taivaanrannanmaalaria.

Entä jos ap:kin keksisi mennä johonkin höpö kouluun 3 vuodeksi? Kukas silloin elättäisi?

Avio/avoliitossa vastuu on molemmilla.