Kumma,kun joillekin äitiys on "auringonpaistetta" ja toivotaan vaan lisää lapsia..

[mörrrris]

Mulle äitiys on ollut varsin ihana juttu ja antoisaakin.. mutta vastapuolena on paljon vaikeita tunteita: itsekkyyden tarve, riittämättömyys, huoli, syyllisyys, pelko jne.... Univelat, epävarmuus... parisuhdeajan puute. Ja niin edelleen.

Palstoilla moni kirjoittaa haluavansa lisää lapsia kun kaikki on niiiiin ihanaa. Ja monissa ketjuissa ihmiset kertoo, ettei ole kokeneet vaikeaksi vaikka tyyliin yksin hoitaa kolme pientä lasta. Että se on vaan asenteesta kiinni. Okei.. onkohan niin, että asenteella vanhemmuus ei olekaan vaikeaa? Mä periaatteessa haluaisin monta lasta, mutta kun tuntuu, ettei vaan ole paukkuja olla HYVÄ äiti niin monelle (eli siis läsnäoleva, jaksava, jaksaa harrastaa ja touhuta ja vielä isompanakin olisi aikaa).

 

[mulla]

on osin samanlainen fiilis, eli haluaisin olla raskaana vaikka joka vuosi ja vauvat on ihania, mutta meillä on lisäännytty oikeestaan järkisyiden perusteella. Eli haluan, että lapsille on aikaa ja myöskin rahaa. Tiedän omat rajani ja siksi meille ei näitä kahta enempää lapsia tule, vaikka haluaisinkin olla raskaana ja synnyttää.

 

[Mummeliisa]

Mulle äitiys on ollut varsin ihana juttu ja antoisaakin.. mutta vastapuolena on paljon vaikeita tunteita: itsekkyyden tarve, riittämättömyys, huoli, syyllisyys, pelko jne.... Univelat, epävarmuus... parisuhdeajan puute. Ja niin edelleen.

Palstoilla moni kirjoittaa haluavansa lisää lapsia kun kaikki on niiiiin ihanaa. Ja monissa ketjuissa ihmiset kertoo, ettei ole kokeneet vaikeaksi vaikka tyyliin yksin hoitaa kolme pientä lasta. Että se on vaan asenteesta kiinni. Okei.. onkohan niin, että asenteella vanhemmuus ei olekaan vaikeaa? Mä periaatteessa haluaisin monta lasta, mutta kun tuntuu, ettei vaan ole paukkuja olla HYVÄ äiti niin monelle (eli siis läsnäoleva, jaksava, jaksaa harrastaa ja touhuta ja vielä isompanakin olisi aikaa).

Minä en ole kokenyt äitiyttä pelkkänä auringonpaisteena, mutta kuitenkin niin antoisana että olen toivonut suuren perheen ja haaveilen vieläkin siitä iltatähdestä.

Tuo lause "se on vain asenteesta" kiinni on mielestäni vähän syyllistävä. Epäilemättä se, jos kovin nauttii lapsiperhearjesta on "asenne" joka helpottaa siitä nauttimista, mutta ihmisten persoonat ja tarpeet ovat erilaisia ilman että se tekisi kenestäkään toista parempaa ihmisenä tai edes vanhempaa.

Kiinnostaa miksi sanot, että "periaatteessa" haluat monta lasta?
Millainen periaate sinä takana?

 

["vieras"]

Kai se on aika lailla luonteesta kiinni. Että pystyy olemaan nopeasti mukautuen läsnä ja omissa oloissaan, touhuta ja levätä, harrastaa ja tehdä kotitöitä yhdessä lasten kanssa. Mulla ainakin on sellanen nopea ja vaihteleva luonne, että pysyn hyvin lasten ja olosuhteiden tahdissa mukana. Kuus lasta on, eikä kovin usein tule riittämättömyyden tunne, nytkin tiedän tarkkaan mitä kaikki touhuavat ja olen salaman paikalla jos joku tarvii (leikkivät nyt pareittain eri huoneissa, mikä on ihanteellinen tilanne).

 

[heeeei]

Mä periaatteessa haluaisin monta lasta, mutta kun tuntuu, ettei vaan ole paukkuja olla HYVÄ äiti niin monelle (eli siis läsnäoleva, jaksava, jaksaa harrastaa ja touhuta ja vielä isompanakin olisi aikaa).

No tuohon on erittäin hyvä ratkaisu: estät tulemasta monen pienen äidiksi! Hyvä tietää rajoittuneisuutensa.

 

[voisiko]

Vai olisko se siinä, että sinä ap olet enemmän lapsillesi länsä, puuhailet, huolehdit jne. Olet sellainen huolehtija-tyyppi . Ja nuo, jotka hankkii paljon lapsia ja nauttivat lapsista ohimennen, mutta jos totuus on kuitenkin se, että lapset oppivat hyvin aikaisessa vaiheessa omatoimisiksi, kun on pakko. Äidin aika kuluu arkiaskareissa kuten siivouksissa, pyykkihuollossa ja ruon laittamisessa.

Nuo suurperheen äidit, voisko olla, että he eivät EHDI kiinnittää näihin asioihin huomiota: itsekkyyden tarve, riittämättömyys, huoli, syyllisyys, pelko jne.... Univelat, epävarmuus... parisuhdeajan puute. Ja niin edelleen.

Elämässä mennään vaan päivä kerrallaan ja otetaan se vastaan mikä tulee.

 

["vieras"]

Minulla asperger ja ADD itselläni. Äitiys on vaikeaa, koska olen sangen joustamaton ja hidas sopeutumaan muutoksiin. Aistiyliherkkyydet vielä lisäävät vaikeuksia. Minä en ole siis sopiva henkilö hankkimaan useita lapsia. Onneksi tunnen itseni sen verran hyvin, että en tahdo toista lasta.

 

[Mummeliisa]

Vai olisko se siinä, että sinä ap olet enemmän lapsillesi länsä, puuhailet, huolehdit jne. Olet sellainen huolehtija-tyyppi . Ja nuo, jotka hankkii paljon lapsia ja nauttivat lapsista ohimennen, mutta jos totuus on kuitenkin se, että lapset oppivat hyvin aikaisessa vaiheessa omatoimisiksi, kun on pakko. Äidin aika kuluu arkiaskareissa kuten siivouksissa, pyykkihuollossa ja ruon laittamisessa.

Nuo suurperheen äidit, voisko olla, että he eivät EHDI kiinnittää näihin asioihin huomiota: itsekkyyden tarve, riittämättömyys, huoli, syyllisyys, pelko jne.... Univelat, epävarmuus... parisuhdeajan puute. Ja niin edelleen.

Elämässä mennään vaan päivä kerrallaan ja otetaan se vastaan mikä tulee.

Tuo saattaa sopia osaan, mutta kokemukseni mukaan ei kovin moneen.
Harva nykyään hankkii monta lasta ellei heidän kanssaan touhuamisesta aidosti nauti ja ihmisiä kun seuraa niin aktiivisimpia pikkuisten kanssa touhuamisessa, isompien lasten harrastuksissa, teinien elämässä ja aikanaan isovanhemmuudessakin tuntuvat olevan juuri monilapsiset. Näin siis ainakin silloin mikäli lapsiluku on ollut aidosti oma valinta.

Yleistyksiä on kuitenkin vaikea (ja typerää?) tehdä.
Jokaisen tarina omanlaisensa.

 

[heeei]

Ja nuo, jotka hankkii paljon lapsia ja nauttivat lapsista ohimennen, mutta jos totuus on kuitenkin se, että lapset oppivat hyvin aikaisessa vaiheessa omatoimisiksi, kun on pakko. Äidin aika kuluu arkiaskareissa kuten siivouksissa, pyykkihuollossa ja ruon laittamisessa.

Eipä todellakaan ole noin. On olemassa ihmisiä, joille lapsi on ihana lahja ja nautinto, vaikka heitä olisi syntynyt tiheästi. Ja jokaiseen panostetaan hienosti! Kaikki askareet sujuvat siinä sivussa. Vierastan erittäin paljon ajatusta, että iso lapsilukumäärä tarkoittaisi minkäänmuotoista välinpitämättömyyttä.

Useinhan on niin että ainoa lapsi on statussymboli, jota ei jakseta kovin paljon, kun on kiire muiden asioiden parissa. Ja saatetaan kokea rasittavana kun täytyisi keksiä tekemistä yksinäiselle lapselle. Yhden lapsen hankkivat ne ei niin lapsirakkaat.

 

[Mummeliisa]

[QUOTE="vieras";22957657]Minulla asperger ja ADD itselläni. Äitiys on vaikeaa, koska olen sangen joustamaton ja hidas sopeutumaan muutoksiin. Aistiyliherkkyydet vielä lisäävät vaikeuksia. Minä en ole siis sopiva henkilö hankkimaan useita lapsia. Onneksi tunnen itseni sen verran hyvin, että en tahdo toista lasta.[/QUOTE]

Minusta hienoa tunnistaa niin toiveensa kuin kapasiteettinsakin ja luoda elämänsä niiden mukaiseksi (siltäosin mihin itse pystyy vaikuttamaan).

 

["vieras"]

Useinhan on niin että ainoa lapsi on statussymboli, jota ei jakseta kovin paljon, kun on kiire muiden asioiden parissa. Ja saatetaan kokea rasittavana kun täytyisi keksiä tekemistä yksinäiselle lapselle. Yhden lapsen hankkivat ne ei niin lapsirakkaat.[/QUOTE]

Ei ole välttämättä ainoa lapsi statussymboli, oletko ikinä kuullut sekundaarisesta lapsettomuudesta?

 

[--aa.p.]

Eli siis tuo "periaatteessa haluaisin monta lasta" tarkoittaa sitä, että tavallaan ihailen monilapsisia perheitä. Onhan se hienoa, kun perheessä on elämää ja ääntä. Ja on se minusta ylpeyden aihekin, jos on kunnialla kasvattanut ja hoitanut monta lasta .

Mutta sitten taas jos itse saisin vielä lisää lapsia, niin uskon, että isoimmat kärsisi siitä jotenkin. Jo toisen lapsen synnyttyä jaksaminen oli kortilla, kun esikoisella oli uhma. En todellakaan jaksanut aina olla kärsivällinen. Esikoinen joutui liikaa katsomaan videoita kun äiti ei vaan jaksanut leikkiä jne.. Hyvä kun jaksoin edes ruokaa tehdä! Ja vaikka tuo vauva-aika oli suht lyhyt, niin vielä tosi pienelle esikoiselle se on pitkä aika. Tässä siis vain esimerkki siitä, että minusta ei vaan ole toimimaan monen lapsen äitinä siten, ettei siitä kukaan kärsisi.

Lisäksi mulla ja miehellä ei ole ollut oikeastaan ollenkaan yhteistä aikaa, vaikka lapsia on "vain" kaksi. En ymmärrä, miten useampilapsiset saa sen "intiimin puolen" parisuhteesta toimimaan. Kyllähän arjessa voi toista huomioida ja rakastaa, ei sillä, mutta ei se ole kuitenkaan sama asia kuin että laatuaikaa on kaksistaan enemmän. Mulla jo kaksi lasta vie mehut (siis kaksi pientä), enkä todellakaan jaksa panostaa parisuhteeseen ns. pakollista enempää. Jos lapsia tulisi vielä useampi lisää, niin kyllä se parisuhteeseenkin vaikuttaisi negatiivisesti. Lapset on niin "intensiivisiä" mun mielestä, että en todellakaan pysty panostamaan parisuhteeseen pikkulapsiaikana.

 

[Mummeliisa]

Eli siis tuo "periaatteessa haluaisin monta lasta" tarkoittaa sitä, että tavallaan ihailen monilapsisia perheitä. Onhan se hienoa, kun perheessä on elämää ja ääntä. Ja on se minusta ylpeyden aihekin, jos on kunnialla kasvattanut ja hoitanut monta lasta .

Mutta sitten taas jos itse saisin vielä lisää lapsia, niin uskon, että isoimmat kärsisi siitä jotenkin. Jo toisen lapsen synnyttyä jaksaminen oli kortilla, kun esikoisella oli uhma. En todellakaan jaksanut aina olla kärsivällinen. Esikoinen joutui liikaa katsomaan videoita kun äiti ei vaan jaksanut leikkiä jne.. Hyvä kun jaksoin edes ruokaa tehdä! Ja vaikka tuo vauva-aika oli suht lyhyt, niin vielä tosi pienelle esikoiselle se on pitkä aika. Tässä siis vain esimerkki siitä, että minusta ei vaan ole toimimaan monen lapsen äitinä siten, ettei siitä kukaan kärsisi.

Lisäksi mulla ja miehellä ei ole ollut oikeastaan ollenkaan yhteistä aikaa, vaikka lapsia on "vain" kaksi. En ymmärrä, miten useampilapsiset saa sen "intiimin puolen" parisuhteesta toimimaan. Kyllähän arjessa voi toista huomioida ja rakastaa, ei sillä, mutta ei se ole kuitenkaan sama asia kuin että laatuaikaa on kaksistaan enemmän. Mulla jo kaksi lasta vie mehut (siis kaksi pientä), enkä todellakaan jaksa panostaa parisuhteeseen ns. pakollista enempää. Jos lapsia tulisi vielä useampi lisää, niin kyllä se parisuhteeseenkin vaikuttaisi negatiivisesti. Lapset on niin "intensiivisiä" mun mielestä, että en todellakaan pysty panostamaan parisuhteeseen pikkulapsiaikana.

Mielestäsi analysoit varsin hyvin toiveesi ja tilanteesi.
Kuulostaa siltä, että osaat kyllä valita teille parhaiten sopivan ratkaisun.

Mielenkiintoinen kuitenkin tuo "periaatteessa"-kohta. Harvemmin kuulee/lukee tuontyyppisiä ajatuksia.

 

[voisiko]

Eipä todellakaan ole noin. On olemassa ihmisiä, joille lapsi on ihana lahja ja nautinto, vaikka heitä olisi syntynyt tiheästi. Ja jokaiseen panostetaan hienosti! Kaikki askareet sujuvat siinä sivussa. Vierastan erittäin paljon ajatusta, että iso lapsilukumäärä tarkoittaisi minkäänmuotoista välinpitämättömyyttä.

Useinhan on niin että ainoa lapsi on statussymboli, jota ei jakseta kovin paljon, kun on kiire muiden asioiden parissa. Ja saatetaan kokea rasittavana kun täytyisi keksiä tekemistä yksinäiselle lapselle. Yhden lapsen hankkivat ne ei niin lapsirakkaat.

Tämän luettuani oikein hätkähdin, väitinkö jotain välinpitämättömyydestä? En!
Nimenomaan tarkoitin kysymystä, voisiko olla näin, että arkiaskareet vie suurimman osan ajasta? Itse 4 lapsen äitinä totean sen, että minun raja menee tässä, vaikka kuinka lapsia rakastan ja voisin toivoa lisää. Haluan olla läsnä näille nykyisille lapsille. Mutta en myöskään väitä, että äitiys on pelkkää auringon paistetta, vaikka usein hyvinä hetkinä se tuntuu todella siltä.