B
BÖÖ!!!
Vieras
Tytöllä nimeltä Miia oli aina ollut suloinen pehmonukke nimeltä Molla. Hän nimesi sen heti kun oppi puhumaan, ja se oli myös hänen ensimmäinen sanansa. Miia täytti myöhemmin 15 vuotta, ja samana päivänä oli myös Mollan 15-vuotis syntymäpäivät. Miia avasi kauniin, punaisen ja pehmeähkön paketin. Keltainen koristenauha tippui nopeasti lattialle kun Miia avasi pakettia innoissaan. Paketissa oli posliininukke, se oli sanoinkuvaamattoman kaunis. Miian äiti sanoi, että nukke oli tuotu Ranskasta asti ja se oli hyvin kallis. Miia asetti uuden nuken yöpöydälleen. Mollan hän tönäisi lattialle. Miian vieressä Molla ei ollut nukkunut moneen monituiseen vuoteen, vaan se oli istunut jo 5 vuotta yöpöydällä.
Yöllä Miia heräsi kummalliseen ääneen. Uusi nukke oli tippunut lattialle ja siitä oli kuulunut risahtava ääni. Molla oli jotenkin siirynyt lähemmäksi vuodetta. Miia piti Mollasta yhä, mutta rakasti uutta nukkeaan. Hän nosti kauniin nuken yöpöydälleen. Parin tunnin päästä hän heräsi uudelleen. Molla oli noussut yöpöydälle, ja uusi nukke makasi lattialla Mollan paikalla. Miiaa alkoi hermostuttaa. Hän sanoi hiljaa "Molla.." ja kylmät väreet viilsivät hänen ruumistaan pitkin. Hän sanoi uudestaan Mollan nimen, ja hän tunsi vihlovaa kipua. Pitkin yötä hän heräili ja lausui tahtomattaankin Mollan nimeä.
Aamulla Miian äiti tuli herättelemään Miiaa, mutta kun hän vetäisi peiton Miian päältä hän näki kauhean näyn. Miia oli kuollut, mutta silmät olivat jääneet auki. Ilme muistutti ihan huoletonta Mollan hymyä. Molla makasi Miian vieressä. Posliininukke makasi maassa. Miian äiti vilkaisi posliininukkeen ja kiljaisi; nukella oli järkyttävä, pirullinen hymy kasvoillaan. Miian äiti sai sydänkohtauksen ja Miian isäkin oli herännyt. Myöhemmin Miian äiti näki nuken kasvoja kaikkialla ja kuoli itsekin. Miian isää oltiin kielletty katsomasta nukkea kasvoihin, joten hän hautasi sen läheiseen metsään. Hän kaivoi ja kaivoi, vaikka kuoppa oli jo tarpeeksi suuri. Lopulta kuoppa oli niin valtava, että hän olisi mahtunut siihen itsekin. Takaa kuului pienen pieniä risahduksia. Mollalta oli irronnut toinen nappisilmä ja se hymyili kaameasti; se työnsi Miian isän kaivamaansa kuoppaan. Samalla posliininukke oli tippunut kuoppaan. Multaa alkoi tippua Miian isän päälle ja hän katsoi vasemmalle. Posliininukke irvisti häneen kaamealla tavalla eikä häntä löydetty enää koskaan.
Yöllä Miia heräsi kummalliseen ääneen. Uusi nukke oli tippunut lattialle ja siitä oli kuulunut risahtava ääni. Molla oli jotenkin siirynyt lähemmäksi vuodetta. Miia piti Mollasta yhä, mutta rakasti uutta nukkeaan. Hän nosti kauniin nuken yöpöydälleen. Parin tunnin päästä hän heräsi uudelleen. Molla oli noussut yöpöydälle, ja uusi nukke makasi lattialla Mollan paikalla. Miiaa alkoi hermostuttaa. Hän sanoi hiljaa "Molla.." ja kylmät väreet viilsivät hänen ruumistaan pitkin. Hän sanoi uudestaan Mollan nimen, ja hän tunsi vihlovaa kipua. Pitkin yötä hän heräili ja lausui tahtomattaankin Mollan nimeä.
Aamulla Miian äiti tuli herättelemään Miiaa, mutta kun hän vetäisi peiton Miian päältä hän näki kauhean näyn. Miia oli kuollut, mutta silmät olivat jääneet auki. Ilme muistutti ihan huoletonta Mollan hymyä. Molla makasi Miian vieressä. Posliininukke makasi maassa. Miian äiti vilkaisi posliininukkeen ja kiljaisi; nukella oli järkyttävä, pirullinen hymy kasvoillaan. Miian äiti sai sydänkohtauksen ja Miian isäkin oli herännyt. Myöhemmin Miian äiti näki nuken kasvoja kaikkialla ja kuoli itsekin. Miian isää oltiin kielletty katsomasta nukkea kasvoihin, joten hän hautasi sen läheiseen metsään. Hän kaivoi ja kaivoi, vaikka kuoppa oli jo tarpeeksi suuri. Lopulta kuoppa oli niin valtava, että hän olisi mahtunut siihen itsekin. Takaa kuului pienen pieniä risahduksia. Mollalta oli irronnut toinen nappisilmä ja se hymyili kaameasti; se työnsi Miian isän kaivamaansa kuoppaan. Samalla posliininukke oli tippunut kuoppaan. Multaa alkoi tippua Miian isän päälle ja hän katsoi vasemmalle. Posliininukke irvisti häneen kaamealla tavalla eikä häntä löydetty enää koskaan.