Kun miehellä ei ole haluja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Epätietoinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Epätietoinen

Vieras
Meillä on miesystäväni kanssa hieman alle kaksi vuotta jatkunut parisuhde ja molemmat olemme sitoutuneet olemaan suhteessa, emmekä haikaile sinkkuelämän perään. Ongelmaksi on kuitenkin alkanut muodostua miehen haluttomuus sängyssä. Heti suhteen alkuvaiheessa (ehkä puolen vuoden jälkeen) huomasin että hän ei enää ole kovin aktiivinen ja seksin määrä väheni. Hän on torjunut minun aloitteeni useaan kertaan ja olen kokenut sen hirvittävän loukkaavaksi ja pahoittanut mieleni. Nykyään olen aika arka tekemään aloitetta ja tuntuu että hänkin tekee sen enemmän velvollisuuden tunteesta kuin oikeasti halusta tai himosta.
Meillä on siis aika nuori suhde ja tuntuu, että kiihko on lähestulkoon kuollut. Itselleni eniten mielipahaa ei tuota niinkään se, että kokisin eläväni puutteessa, vaan se että en tunne itseäni haluttavaksi tai seksikkääksi. Miesystäväni ei kykene keskustelemaan lainkaan. Meillä on ollut riitoja hänen puhumattomuudestaan ja siitä, että hän jättää minut täydellisen tietämättömäksi mielipiteistään, koska ei pysty puhumaan käytännössä mistään henkilökohtaisesta tai vaikeasta asiasta. Hänen haluttomuudestaan on siis täysin mahdotonta asiallisesti keskustella.
Hänessä on kuitenkin paljon hyviä puolia ja siksi haluaisin kuitenkin jatkaa hänen kanssaan ja saada suhteemme toimimaan. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
 
Kyllä on samanlaisia kokemuksia. Mies sanoo ettei jaksa..Hän kyllä tekee
seitsemän päivää viikossa töitä..

Seksi on meiltä loppunut. Pärjää kyllä ilman sitäkin,,kun siihen on jo tottunut..)))
 
Meillä on taas niin päin että miestä haluttaa mutta minua ei. Mies pitää minua kylmänä ja haluttomana, mutta ei se seksi ole koskaan niin kovin hyvää ollutkaan. harvoin tulen ja mies ei pidä sitä ongelmana, kunhan itse saa tyydytyksensä.
Jos ei olisi pelkää jyystämistä, niin varmaan teksi mieli itselläkin useammin.
 
Tuo miehen haluttomuus on usen esillä, joten kysyn, onko kukaan saanut lääkäriltä apua haluttomuuteen?

Toisinaan kerrotaan mieheltä puuttuvan erektio.
Onko siihen lääkärilläkäynti tuonut helpotusta?

Kertomuksista päätellen olen saanut sellaisen käsityksen, että mies voi hyväillä ja helliä, mutta se erektio ei tule, tai jää vajaaksi.

Nyt kysynkin tuleeko tuossa tilanteessa miehelle se niinsanottu touhutippa?
Jos tulee, niin silloin mies ainakin kiihottuu.
Ainakin minulle se liukkaus tulee ennen erektiota, eli kiihottuessa.
Esimerkiksi, kun seksistä kirjoitan, niin se kostuminen kyllä tapahtuu, mutta erektio jää pois.
Päätelmä, tuohan voisi tapahtua vaimon kanssa ollessakin.

Eikä se erektio ole sänkyleikkien aikana kokoajan päällä.
Joten hyvät naiset, alkakaa ihmeessä nauttimaan siitä pienentymisestä, ja uudelleen suurentumisesta.

Ainakin minulle tuo suurentumisvaihe on se kaikkein paras hetki.
Niitä kun saa monta peräkkäin, niin mikäs sen mukavampaa.

Ilmeisesti johtuu siitä, kun en pysty useaan laukeamiseen peräkkän, mutta sensijaan useaan erektioon.
 
Himputin hankalaa on tuon pelkän halun kanssa selvitä aiheen kuvittelusta ja käsittelystä. Ei se riitä, ei sitä ajatusta saa niin vähällä toimimaan. Haluamisesta muodostuu jo pelkkänä yhtenä sanana aivan liian monimutkainen sisältö, minkä täytyy merkitä monenlaista ja tarkoittaa milloin mitäkin.

Kun ihmisellä on seksivietti, onko se halu ts. ilmenee seksin haluna? Toisaalta ihmisellä ON koko ajan olemassa se vietti, eli ihminen haluaa aina! Vain silloin kun viettiä on mahdollisimman paljon tyydytetty, ihminen haluaa seksiä enää hyvin vähän.

Mitä se ei-haluaminen sitten on? Osaako joku sanoa mikä miehellä on kun hän ei halua? Kun hänellä ei ole halua seksiin, niin mitä silloin ON (hänestä olemassaolevana, toisellekin todellista)?

Minusta se ei ole mitään. Looginen mahdottomomuus! Ei-haluamista eli haluttomuutta ei ole todellisuudessa olemassa, se haluamattomuus ei siis ole totta!
 
Jos ajattelen halua normaalissa olotilassa, mikä sekään ei ole itsestäänselvyys. Siis normaali olotila, jossa ei ole sairautta, uupumista tai mitään muutakaan seksuaalisuuteen vaikuttavaa seikkaa läsnä. Siis mielensairaus voi lisätä seksuaalisuutta, joten aina ei voi sanoa negatiivisia asioita ja sitä, että niistä seuraisi haluttomuutta.

Siis halu normaalissa olotilassa on kahden seksuaalisen olion keskinäistä vuorovaikutusta. Tästä tullaan siihen valitettavaan tosiasiaan, että keskinäinen vuorovaikutus korostuu. Siis , jos muut virhetekijät on eliminoitu pois, niin seksuaalinen kanssakäyminen on kahden kauppa ja syyttävää sormea ei kannata aina nostaa....
 
En tuohon haluttomuustilaan muuta selitystä keksi, kun sen, että miehellä on silloin jotakin muuta tärkeämpää tekemistä, tai voi se yhtähyvin jokin huolikin olla.

Ainakin itsestäni huomaan sen, jos on mielenkiintoista tekemistä, niin seksi ei tule mieleen.
Jonka tilan pystyy helposti murtamaan jokin seksuaalisuuteen viittaava tekijä.
Eli se vietti on kokoajan olemassa.

Mutta voiko olla niin, että joillakin henkilöillä on muita korkeampi kynnys ylitettävänä sinne seksin puolelle.
 
En tuohon haluttomuustilaan muuta selitystä keksi, kun sen, että miehellä on silloin jotakin muuta tärkeämpää tekemistä, tai voi se yhtähyvin jokin huolikin olla.
Näin se on nähtävä ja tähän suuntaan mentävä. Tärkeysjärjestyksessä huoli arvokkaammasta asiasta on syy 'haluttomuustilaan'. Huolehditaan tärkeimmästä ensin, suojataan jotain särkyvää ennenkuin turvallisesti edetään jonnekin.

Mutta voiko olla niin, että joillakin henkilöillä on muita korkeampi kynnys ylitettävänä sinne seksin puolelle.
Voi ja täytyykin olla. Kynnyksen korkeus on suoraan verrannollinen huolen tärkeyteen.

Olisi helpompaa ajatella vaikka niin että sanoisi: Haluaa, mutta ei tahdo, koska kynnys on liian korkea ylitettäväksi. Silti taas törmätään samaan ongelmaan että mitä ei-tahtominen ON. Ei tahdottomuuskaan ole mitään. Ei siis ole mitään mitä tahtoisi, kun ei tahdo mitään. Ei ollut totta sekään.

Millainen olisi maailma jos seksi perustuisi pelkkään haluun? En osaa kuvitella - katastrofaalinen.
Naisten käsilaukku voisi olla paremminkin ensiapulaukku, koska 'seksiä' riittäisi yllinkyllin. Kannattaisi varmaan varautua arkisilla työmatkoilla toistuviin ja kauppareissuilla jatkuviin joukkoraiskauksiin tai vastaaviin erotomaanisiin sessioihin, mihin lie sittenkin?

Ei ole vaikea ymmärtää että sellaista nykyihminen 'ei tahdo'. Täsmällisemmin sanottuna siis >tahdotaan estää< sellainen 'seksivietin' toteuttaminen. Tarvitaan ESTOJA, tahtoa ohjaamaan ja säätelemään haluamisia, korkeita kynnyksiä, suojaamaan tärkeämpiä arvoja (esim. säilymään terveinä).
 
Viimeksi muokattu:
Joskushan oli sanonta, että vietiin vehkeet vintille, siis eri vinteille. Jos silloin ajateltiin järkevästi? Mitä sitä enää, sitten ihmiset kyltymättömyydessään alkoivat harrastaa seksiä paheellisuudesta huolimatta aktiiviuran jälkeenkin.

Vai sekoittaako tilannetta vain sinkut, jotka seksipuutteessaan ja kiimassaan pukeutuvat kainalohousujen sijasta lantiohousuihin ja käyttävät naruja peittämään intiimejä kohtiaan. Antavat kutsuvan vartalonsa silmiemme käyttöön, johdattavat veremme aivoista muualle; limaisina zombeina puramme halumme ensimmäisiin tikapuihin.
 
Kontingenssi (lat. contingentia 'mahdollisuus, sattuma') tarkoittaa filosofiassa ja logiikassa välttämättömyydestä eroavaa satunnaisuutta; tapahtumaa, joka ei ole väistämätön. Kontingentissa ilmiössä on useita mahdollisuuksia: Jokin yksittäinen vaihe voi tapahtua tai jäädä tapahtumatta.
Jos silloin ajateltiin järkevästi?
Kontingenssin vallitessa propositio ei ole kaikissa merkityksissään totuusarvoltaan tosi eikä myöskään kaikissa merkityksissään totuusarvoltaan epätosi. Propositio voi olla kontingentti silloin kun sen totuusarvo määräytyy sen sisältämien loogisten operaattorien ja minkä hyvänsä sen sisältämän atomilauseen perusteella. Kontingentin proposition arvo on riippuvainen tosiasioista, kun taas analyyttinen propositio on aina tosi riippumatta mistään sisältämistään tosiasioista.

Kontingenssi voidaan jakaa heikkoon ja vahvaan kontingenssiin.
Joskushan oli sanonta, että vietiin vehkeet vintille, siis eri vinteille.
Heikossa kontingenssissa kyseessä on satunnaisuus tai epävarmuus. Se voi olla myös valinta kahden eri vaihtoehdon välillä.

Mitä sitä enää, sitten ihmiset kyltymättömyydessään alkoivat harrastaa seksiä paheellisuudesta huolimatta aktiiviuran jälkeenkin.
Vahva kontingenssi on yksi modaalilogiikan ja metafysiikan modaliteeteista, mahdollisen ja välttämättömän ohella.

Vai sekoittaako tilannetta vain sinkut, jotka seksipuutteessaan ja kiimassaan pukeutuvat kainalohousujen sijasta lantiohousuihin ja käyttävät naruja peittämään intiimejä kohtiaan.
Kontingenssin selvittämisessä keskeistä on tutkia eri mahdollisuuksien välttämättömyyttä suhteessa niiden ilmenemiseen.

Antavat kutsuvan vartalonsa silmiemme käyttöön, johdattavat veremme aivoista muualle;
Kontingenttien tapahtumien ennustaminen ja suunnittelu ovat mutkikkaampia kuin muiden, koska niiden seuraus ei ole itsestään selvä. Tällöin myös ennusteiden tekeminen on vaikeampaa.

limaisina zombeina puramme halumme ensimmäisiin tikapuihin.
Kontingentille ilmiölle tyypillistä on, että jos tapahtuma toistetaan, voidaan saada paljon tai vähän erilainen tulos.

Tämän pohjalta esitän, että jos sinkkujen pukeutuminen alkaisi alusta, olisi epätodennäköistä että zombiet limaisina purkaisivat haluaan uudestaan ensimmäisiin tikapuihin — toisin sanoen seksivietti on kontingentti ilmiö.

Kontingenssia ei kuitenkaan pidä sekoittaa pelkkään seurausten ennakoimisen vaikeuteen. Todennäköisyysilmiöt ovat täysin laskettavissa. Yksittäiset satunnaiset tapahtumat sen sijaan ovat ongelmallisia. Tällöinkin niitä voidaan kuitenkin ennakoida ja niihin voidaan varautua.

Tällainen varautumissääntö on esimerkiksi Murphyn laki, joka ennustaa, että lukuisista eri mahdollisista vaihtoehdoista kannattaa varautua tilanteen kannalta haitallisimpaan vaihtoehtoon. Tässä onnistuminen vaatii varovaisuutta ja mahdollisien vaihtoehtojen rajaaman pelivaran tunnistamista.

- - - Kutina on pirullista, raapiminen taivaallista. (Hippokrates) - - -
 
Viimeksi muokattu:
Jos silloin ajateltiin järkevästi?
Vietti on käyttäytymismalli, joka yksilöllä on ilman ennakkokokemusta (vrt. peräkammarinzombien kokemattomuus).

Joskushan oli sanonta, että vietiin vehkeet vintille, siis eri vinteille
Esimerkiksi zombien limaisureaktio, kun se pääsee ensimmäisille tikapuille on viettitoiminto.

Mitä sitä enää, sitten ihmiset kyltymättömyydessään alkoivat harrastaa seksiä paheellisuudesta huolimatta aktiiviuran jälkeenkin.
Vietti käsitteenä yhdistyy hyvin paljon perimään. Siksi esimerkiksi zombeja ei saa koulutuksella tekemään lisää varsinaista viettiä, vaan on mahdollista vain vahvistaa tai tukahduttaa tätä vietin kautta tapahtuvaa käyttätymistä.

Vai sekoittaako tilannetta vain sinkut, jotka seksipuutteessaan ja kiimassaan pukeutuvat kainalohousujen sijasta lantiohousuihin ja käyttävät naruja peittämään intiimejä kohtiaan.
Viettivire on yksilön sisäinen valmiustila. Esimerkiksi intiimien kohtien peittäminen naruilla aiheuttaa zombien puutteellisen seksivietin ja housujen kohoamista.

Antavat kutsuvan vartalonsa silmiemme käyttöön,
Viettiärsyke on jokin ulkopuolinen tekijä, esimerkiksi vartalon käyttöön antaminen on zombien viettiärsyke.

johdattavat veremme aivoista muualle;
Viettikäyttäytyminen on käyttäytymismalli, jonka viettiärsyke laukaisee, kun viettivire on voimassa.
Esimerkiksi tikapuuhermostumisen johtuminen putkiaivoista, kun saa niinkutsutut sinkut zombien silmille.

limaisina zombeina puramme halumme ensimmäisiin tikapuihin.
Viettikäyttäytyminen laukeaa vain silloin, kun molemmat, sekä viettivire, että viettiärsyke ovat voimassa. Esimerkiksi silloin, kun sinkku lähtee ja näkee zombien juoksevan halunsa perässä vai miten se menikään…?

Nojokatapauksessakumminkin: Viettipäämäärä on onnistunut viettikäyttäytyminen.
Esimerkiksi tikapuulle pääseminen ja sen avulla halun purkaminen voi ehkä olla zombienkin viettipäämäärä kai joskus, hmm… (mitäsmänyttätäkylsätiät!).
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä