Kerronpa tässä omaa tarinaani ja toivon kommentteja sekä ajatuksia siitä, mikä olisi järkevää..
Me ollaan oltu miehen kanssa yhdessä kohta 13 vuotta (pieniä taukoja lukuunottamatta). Meillä on kaksi ihanaa poikaa, 2v10kk ja 2kk. Me ollaan eletty "hiljaiseloa" jo monta vuotta, mutta arki sujuu ihan hyvin. Puhutaan arjen asioista ja lapsista yms, ei riidellä kovin paljoa. Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että mies on kadottanut tunteensa minua kohtaan ja kertoi sen tässä viime viikolla suoraan kun kysyin, että mikä oikein mättää. Mies vaikuttaa muutenkin vähän masentuneelta, eikä näe meillä mitään yhteistä tulevaisuutta onnellisina. Hän ei halua erota, muttei oikein halua olla yhdessäkään. Ero ei ole tässä tilanteessa vaihtoehto, sen tiedämme molemmat ja kuitenkin arki on ihan ok. Hänellä ei ole mitään ajatuksia siitä, että mikä tilannetta voisi auttaa ja ahdistuu, kun yritän "väkisin" puhua. Itse rakastan miestäni, mutta onhan tämä arki tehnyt tehtävänsä minullekin. Nyt ollaan menossa terapiaan yhdessä, muttei mies siitäkään oikein usko olevan apua. Hän on kovin toivoton, kun ei rakasta niin ei rakasta. Itsellä pistää välillä vihaksi koko äijä, kun ei tiedä mitä oikein haluaa ja välillä sitten taas itkettää niin p...leesti. Olen itse todella väsynyt (en saa unta ajatuksilta ja pienet lapset valvottavat loppuajan). Nyt on taas pää niin väsynyt, ettei tästä tämän selkeämpää tarinaa tullut, mutta toivoisin kommentteja ja jos joku on kokenut mitään samanlaista, niin kirjoitelkaa. Voiko ne tunteet palata vielä tähänkin suhteeseen???
Me ollaan oltu miehen kanssa yhdessä kohta 13 vuotta (pieniä taukoja lukuunottamatta). Meillä on kaksi ihanaa poikaa, 2v10kk ja 2kk. Me ollaan eletty "hiljaiseloa" jo monta vuotta, mutta arki sujuu ihan hyvin. Puhutaan arjen asioista ja lapsista yms, ei riidellä kovin paljoa. Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että mies on kadottanut tunteensa minua kohtaan ja kertoi sen tässä viime viikolla suoraan kun kysyin, että mikä oikein mättää. Mies vaikuttaa muutenkin vähän masentuneelta, eikä näe meillä mitään yhteistä tulevaisuutta onnellisina. Hän ei halua erota, muttei oikein halua olla yhdessäkään. Ero ei ole tässä tilanteessa vaihtoehto, sen tiedämme molemmat ja kuitenkin arki on ihan ok. Hänellä ei ole mitään ajatuksia siitä, että mikä tilannetta voisi auttaa ja ahdistuu, kun yritän "väkisin" puhua. Itse rakastan miestäni, mutta onhan tämä arki tehnyt tehtävänsä minullekin. Nyt ollaan menossa terapiaan yhdessä, muttei mies siitäkään oikein usko olevan apua. Hän on kovin toivoton, kun ei rakasta niin ei rakasta. Itsellä pistää välillä vihaksi koko äijä, kun ei tiedä mitä oikein haluaa ja välillä sitten taas itkettää niin p...leesti. Olen itse todella väsynyt (en saa unta ajatuksilta ja pienet lapset valvottavat loppuajan). Nyt on taas pää niin väsynyt, ettei tästä tämän selkeämpää tarinaa tullut, mutta toivoisin kommentteja ja jos joku on kokenut mitään samanlaista, niin kirjoitelkaa. Voiko ne tunteet palata vielä tähänkin suhteeseen???