O
"onneton"
Vieras
Odotan viidettä lastamme noin viikolla 10. Tää oli aika shokkiyllätys no joo aikuisia ollaan ja tiedetään et raskaus mahdollinen kun ei ehkäisyä käytössä. Kaikki muut lapsemme saaneet alkunsa lääkkeillä (terot, metut, clomit) ja niin ajattelimme nytkin. Viidennestä olimme puhuneet mut ei vielä. Näin pääsi kumminkin käymään ja en osaa iloita.
Ultrassakin kävin ja salaa toivoin et siellä ei mitään ehkä olisikaan
Kaikki kumminkin oli kunnossa ja pieni siellä kovasti huitoi käsiään ja jalkojaan. Tuntuihan se ihan hienolle mut ei nostattanut semmoista tunnemyrskyä, onnen tunnetta kuin kaikilla muilla kerroilla.
Mies on kyllä ihana ja yrittää tukea, sanoo et pärjätään. Ulkopuolinen paine on vaan niin pelottava. Me aloimme viitisen vuotta sitten jatkaa mieheni kotitilaa. En ole täysipäiväisesti päässyt töihin osallistumaan vielä. Lapsemme ovat kohta 7, 5, 3 ja 1v3kk. Kaikki varmaan olettivat et lapsemme on nyt tehty ja siirryn pikku hiljaa hommiin kunnolla. Olen kyl auttanut parhaani mukaan mut työ sellaista ettei sinne voi lapsia ottaa mukaan. Emme ole siis karjatila vaan viljelemme ja jatkojalostamme kasviksia ja hedelmiä.
Keäsisin työllistämme ihmisiä jolle kuuluu ruokailu kerran päivässä. Tää on minun homma sekä tavaroiden kuskaaminen ym. Eli yritän kyl osallistua töihin niin paljon kuin lasten kanssa vaan pystyn.
Miehen kanssa sovittu et mun homma on tää ja hänen tuolla. Kerkiän kuulema mukaan aikanaan ja tekemään ihan tarpeeksi töitä. Muut ei taida suvussa näin ajatella. Olen ehkä heidän mielestään vain laiska
Töissä mukana on vielä anoppini ja appi. Ja tää on se suurin ahdistus. Heidän olisi aika päästä pois hommista vaikka itse tarjoutuvat apuun. Kälyiltä tuleva paine on kanssa kova
Heidän mukaansa riistämme mummoa ja ukkia pakottaen töihin jne. Olen kyl tästä puhunut anoppini kanssa jokin aika sitten ja hänelle työnteko oli vain mielenvirikettä. En koskaan (tosi pakkotilanne pitää kyl olla) käytä anoppia lastenhoidossa (ellen itse mene hommiin) kun ajattelen et auttaa meitä jo töissä. Kälyt käyttää mummoa hoitoapuna päivittäen. Eli eikö luulis menevän yks yhteen asiat? Mies ainakin näin sanoo, itse koen syyllisyyttä.
Nyt varmaan kaikki sit oletti et pääsen töihin ja nyt tämä
En osaa olla kuin surullinen. On kuin olisin pettänyt kaikki odotukset.
Anteeksi jos tekstini on sekava ja vailla mitään järkeä. Tänään taas oikein paha päivä. Tuntuu et voisin vaan itkeä koko ajan... Pitää ottaa neuvolassa puheeksi kunhan sinne taas menen. Onneksi mieheni on ihana mut ei hänkään täysin tätä ymmärrä. Asetan ehkä liiat paineet itselle ja kuvittelen vaan...vai?
Ultrassakin kävin ja salaa toivoin et siellä ei mitään ehkä olisikaan
Mies on kyllä ihana ja yrittää tukea, sanoo et pärjätään. Ulkopuolinen paine on vaan niin pelottava. Me aloimme viitisen vuotta sitten jatkaa mieheni kotitilaa. En ole täysipäiväisesti päässyt töihin osallistumaan vielä. Lapsemme ovat kohta 7, 5, 3 ja 1v3kk. Kaikki varmaan olettivat et lapsemme on nyt tehty ja siirryn pikku hiljaa hommiin kunnolla. Olen kyl auttanut parhaani mukaan mut työ sellaista ettei sinne voi lapsia ottaa mukaan. Emme ole siis karjatila vaan viljelemme ja jatkojalostamme kasviksia ja hedelmiä.
Keäsisin työllistämme ihmisiä jolle kuuluu ruokailu kerran päivässä. Tää on minun homma sekä tavaroiden kuskaaminen ym. Eli yritän kyl osallistua töihin niin paljon kuin lasten kanssa vaan pystyn.
Miehen kanssa sovittu et mun homma on tää ja hänen tuolla. Kerkiän kuulema mukaan aikanaan ja tekemään ihan tarpeeksi töitä. Muut ei taida suvussa näin ajatella. Olen ehkä heidän mielestään vain laiska
Töissä mukana on vielä anoppini ja appi. Ja tää on se suurin ahdistus. Heidän olisi aika päästä pois hommista vaikka itse tarjoutuvat apuun. Kälyiltä tuleva paine on kanssa kova
Nyt varmaan kaikki sit oletti et pääsen töihin ja nyt tämä
Anteeksi jos tekstini on sekava ja vailla mitään järkeä. Tänään taas oikein paha päivä. Tuntuu et voisin vaan itkeä koko ajan... Pitää ottaa neuvolassa puheeksi kunhan sinne taas menen. Onneksi mieheni on ihana mut ei hänkään täysin tätä ymmärrä. Asetan ehkä liiat paineet itselle ja kuvittelen vaan...vai?