V
"vieras"
Vieras
Taustaa sen verran, että olen näkyvästi erilainen kuin valtaosa suomalaisista. Tämä erilaisuus näkyy jokapäiväisessä elämässäni ja valinnoissani. En nyt ala sen kummemmin selittämään, kun osaan jo arvata että saan haukkuja niskaani.
Olen kuitenkin väsynyt siihen, millaista kohtelua saan tämän "poikkeavuuteni" takia. Keskustelupalstat ovat täynnä haukkumista, ulkonäköäni arvostellaan, elämäni on muutenkin sellaista että "tuskin kukaan, paitsi joku aivovammainen, haluaisi oikeasti noin elää".
Koko ajan puhutaan siitä, miten suvaitsevaisia ollaan, mutta se hyväksyntä rajoittuu joihinkin muodikkaisiin aiheisiin. Tiedän, että elämäänsä ei pitäisi perustaa siihen, mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat, mutta pakostikin käy raskaaksi, kun saa jatkuvasti paskaa niskaansa. Minä olen onnellinen elämästäni ja haluan elää näin, en haluaisi muuttaa sitä muiden takia. Kuitenkin on mielessä jatkuvasti, miten helpolla pääsisi kun vaan sulautuisi massaan.
En tiedä mitä haen tällä kirjoituksella, kai vain jotain helpotusta olooni tai vertaistukea, en tiedä.