kylmä mies

[Väsynyt]

En tiedä saanko mitään järjellistä lausetta. En vain ymmärrä miksi oon rakastunut mieheen joka ei tunne empatiaa. En jaksa enää itkeä, olen ahdistunut ja tiedän etten ole ansainnut tälläista kohtelua. Miten sitten kestän?

Olemme olleet yhdessä viisi vuotta. Ihan alkuaikoina olin todella ahdistunut ja mieheni auttoi mut pahimman yli. Oli tukena, hän oli rakastava ja luotettava. Nyt tilanne on mennyt koko ajan pahempaan, pikku hiljaa hän on ruvennut juomaan enemmän on tyytymätön kaikkeen. Rikkoo paikkoja, ei välitä ja on todella kylmä. Nyt on neljän päivän ryyppyputki takana. Itse oon vetäytynyt täysin kuoreeni ja en tunne mitään muuta kuin pelkoa ja ahdistusta. En enää tiedä rakastanko häntä vai oonko vain uhri. Mieheni loukkaa mua tahallaan ja koska on hyvin älykäs osaa loukata juuri oikeilla asioilla. Lapsistani hän sanoi (hänellä ei lapsia), ettei hänen tarvitse mun kahdesta vahingosta huolehtia. Ollaan kihloissa, aiottiin mennä naimisiin ja halusin lapsen hänen kanssaan.

Mitä ihmettä teen. Vikani on mullakin en sitä sano, mutta oon väsynyt tähän syyllisyyden taakkaan että tämä johtuu musta. Eniten ahdistaa tämä jatkuva pelko. Onko mulla turvallista täällä, uskallanko olla ja mitä vielä saan kuulla kun hän saapuu kateista. Olenko vain tulossa hulluksi!!

 

[tyttö l.]

Unohda ainakin naimisiin meno ja lasten teko hänen kanssaan. Tosi rumasti sanoi sinun lapsistasi. Mikä se tuommoinen suhde on, jossa pitää pelätä toista?
Jos olisin sinä, en kattelis tuollaista ukkoa . Valintahan on tietenkin sinun. Kauanko vielä jaksat?!

 

[*]

Jos tuollaisia ajatuksia tulee mieleen, niin sinuna harkitsisin, että kannattaako tuollaisessa suhteessa kärsiä. Minä en varmaan jatkais. Rakkaus ei aina riitä. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, sinä itse teet omat ratkaisusi.

 

[xx]

Rakastunut rakkauteen, et tähän mieheen. Jalat alle ja menoks. Kun saat vähän välimatkaa ajallisesti, huomaat itsekin mikä oli tilanne. Älä jää katselemaan miehen muuttumista, sinä et voi sitä tehdä, jos mies ei itse näe tarvetta siihen.

 

[Teija]

Minun lapseni ei ole vahinko, enkä todellakaan katselisi miestä, joka morkkaa lastani tai minua lapseni kautta. Tärkeysjärjestys pitää olla oikein.
Eikä sekään ole sinulle eikä varsinkaan sinun lapsillesi hyvä elintila, johon kuuluu ihminen, joka ryyppäilee liikaa ja katoaa päiväkausiksi. Itselläsi on turvaton olo, millainenkohan se on sinun lapsillasi.
Toki siinä mies on oikeassa ettei hänen tarvitse huolehtia sinun lapsistasi, mutta eikö se ole luonnollista, että huolehtii jos samassa taloudessa asutaan.
Älä ainakaan missään nimessä mene naimisiin tai enää edes harkitse hänen kanssaan lasta, ei ei ei ei. Parempi olisi kun jättäisit ja alkaisit kokoamaan elämäsi ihan ilman häntä. Aluksi varmaan kirpaisee mutta pidemäällä tähtäimellä kaiken paras vaihtoehto.

 

[lapset]

lapset voivat hiuonosti, kun sinä voit huonosti

 

[poika]

Ei naimisiin meno ja lapsen saanti ole ""ratkaisu"" ongelmiin, ennen niitä pitää olla taustaasiat kunnossa, jotka teillä ei nyt niin näytä, mutta kyllä se oikea aika koittaa, nämä ovat taas niitä asioita joiden kanssa ei pidä hoppuilla

Mutta taustaasiat ja säännölliset tulot, jotta pysytyy hoitamaan homman himaan tyylillä

Hoppuilemalla ei tule kuin...no kyllä te tiedätte

 

[x&y]

Miks kaikki aina sanoo, et ""kun ollaan kihloissakin niin ei voi erota"". Nykypäivänä kihloissa olo on kuin pieru saharassa, niin paljon sillä on merkitystä. Juu ja teeppä vaan lapsi juopon ja tunnevammaisen kanssa niin saatte hyvän jälkeläisen!!!

 

[Hope]

Etkö sinä hyvä nainen tunnista ALKOHOLISTIA??? Sitä tämä kihlattusi on ja kaikki muut lieveilmiöt johtuvat sitten siitä. Valitettavasti sinä et voi auttaa miestä, jos hän ei itse halua raitistua eli itsesi ja lastesi takia sinun on tehtävä päätös ja toimittava. Olet aikuinen ihminen ja sinulla on vastuu lapsistasi, joten mietihän, että millaisen elämän heille tarjoat???

 

[sasu]

älä koskaan anna kenenkään sanoa lapsistasi noin, se on anteeksi anatamatonta. Kyllä löytyy myös hyviä miehiä jotka rakastavat sinua ja lapsiasi kuin omiaan. Jaksa etsiä ja odottaa.

 

[Jansku]

Jätä se mies ja aloita ihan uusi elämä puhtaalta pohjalta...elämä on niin lyhyt hukattavaksi tuollaiseen...aika vaan kuluu ja elämä silmien edestä vilistää...olisiko aika alkaa elämään.

 

[uusio]

Yhdyn edellisiin puhujiin. Jätä se mies.

ps. Itse löysin onneni erottuani vastaavanlaisesta tunnevammaisesta ihmisestä. Nykyinen mieheni rakastaa minua lapsiani kuin omiaan. Enemmän kuin heidän oma isänsä koskaan kykeni rakastamaan. Enkä olisi muunlaista huolinutkaan. Elämä ilman miestä on parempaa kuin huonon miehen kanssa. On sinulla kuitenkin aina lapsesi... ja uskon että onni löytyy sinullekin kun sitä lakkaa etsimästä. Nytkin etsit väärästä paikasta.

 

[tyrmistynyt]

Ahdistuneisuus on sairautta, jolloin ei ole kykenevä tekemään ratkaisuja. Yksi""oire"" on riippua sairaassa suhteessa. Parisuhteeseen ei kuulu toisen nöyryyttäminen, loukkaaminen ja pelko - ota rohkea askel kohti itsenäisyyttä ja maailma näyttää paremmalta.

 

[Ajattele lapsia edes]

Jos sinulla on minkäänlaista rakkautta ja velvollisuudentuntoa lapsiasi kohtaan, niin älä hyvä ihminen pilaa heidän elämäänsä hommaamalla heille juopon ja tunnevammaisen isäpuolen. Jos itselläsi on noin kova hinku ihan ikiomaan perhehelvettiin, niin hommaa ainakin lapset omalle isälleen tai sijaiskotiin ja sitten voitkin laittaa kärsimysnäytelmän pyöriin. Sinulla on sentään valinnanvara asiassa, lapsiparoillasi ei sitäkään vähää.

Sori jos sanoin raakasti, mutta sinä olet aikuinen ihminen, HALOO, HERÄÄ!!!!!!!!!

 

[rosy12]

Kyllä hänellä varmasti riitti ennen empatiaa, kun uskoi hyvää hyvyyttään että saa sinut hoivattua parempaan kuntoon... mutta tajuttuaan että siihen hoivaamiseen ja paapomiseen ei näykään loppua, hän on todennäköisesti alkanut katkeroitumaan ja turhautumaan. Voi ollakin että häntä turhauttaa sinun ainainen avuttomuutesi ja heikkoutesi, vaikka se rajulta saattaakin kuulostaa. Jos hän kerran auttoi sinut pahimman yli, niin kai olet antanut hänen ymmärtää sen? Ja jos hänellä menee jostakin syystä nyt huonosti, eikö olisi sinun vuorostasi aika auttaa häntä eikä vaatia ymmärrystä vain itsellesi?

Sinähän tässä se kylmä olet, jos et ole vielä antanut mitään hyvää takaisin hänelle. Hyvänen aika miltä prinsessalta saat itsesi kuulostamaan.

 

[ainokainen]

Voi Herrajuamala, mikä mielipide! Mieti nyt vähän Rosy12 mitä näppikseltäsi päästelet.
Se ei ole koskaan toisen vika, kun alkoholisti juo. Alkoholisti toki osaa selittää aina asiat niin, että hänessä ei mitään vikaa ole, muissa vain.

Olisiko ollut niin, että tämä alkoholistimies yritti raitistua, ja jaksoikin olla kuivilla hetken, rakastuneena ja hoivaten sinua, ap? Sitten kun aloit voimistua, hän ei kestänytkään sitä enää, vaan ratkesi takaisin entiseen.

Alkoholismista ja läheisriippuvaisuudesta on kirjoitettu hyllymetreittän painavaa asiaa. Lue ja perehdy, hae apua!

Mitä ikinä teetkin, älä ainakaan hanki lapsia tuon miehen kanssa. Nyt ei todellakaan ole hyvä hetki.

 

[kanssasisko]

Teksti kuulostaa omalta elämältäni muutamaa erilaisuutta lukuun ottamatta. Olen ollut kihlattuni kanssa yhdessä reilut kaksi vuotta ja naimisiin piti tänä kesänä mennä, mutta häitä on nyt siirretty hamaan tulevaisuuteen. Suhteemme alkuaikoina kärsin maanis-depressiivisyydestä ja mieheni avulla ja kovalla työllä pääsin siitä yli. Helppoa se ei ollut, kun olin sairastanut jo kymmenen vuotta. Mieheni kuitenkin auttoi, tuki, rakasti ja luotti siihen että vielä onnistumme.

Nykyään saan pelätä jokaista sanaa mitä suustani päästän ja jokaista tekoa mitä teen tai en tee. Ei hän minua lyö fyysisesti, mutta sanallisesti sitäkin pahemmin. Mieheni on temperamenttinen eikä häntä hellyydenosoitukset kiinnosta. Oma-aloitteisuus on hävinnyt täysin ja jos minä yritän esimerkiksi halia, niin työnnetään vain kylmästi pois. Saan jatkuvasti vain kylmää kohtelua, haukkuja, huutoja ja kiukuttelua osakseni. Usein olen joutunut itkemään itseni uneen ja senkin tekemään niin hiljaa, ettei mieheni vain kuulisi. Muutoin olisin ongelmissa siitäkin asiasta. Mieheni määrää mitä saan tehdä ja mitä minun pitää tehdä. Olen jatkuvasti ahditunut ja pelkään mistä saan seuraavaksi huudot. Hän todella tietää miten loukata minua ja syyllistää jatkuvasti, sillä eihän hänessä mitään vikaa ole, koska hän on mies ja miehet ovat aina oikeassa. En myöskään saa neuvoa häntä enkä kinata vaikka tiedän olevani oikeassa. Meillä on jonkin verran velkaa ja kaikki on minun nimissäni, joten en uskalla jättää miestäni, koska en pysty yksin velkoja maksamaan. En myöskään pysty luopumaan rakkaasta koirastani, eikä mieheni sitä minulle anna jos eroamme.

Koko suhteemme ajan mieheni on juonut joka päivä/ilta. Keskikaljaa menee 8-20 tölkkiä päivässä. Reilun kahden vuoden aikana selviä päiviä on ollut hänellä vain 6.

Hänellä on entisestä liitostaan kaksi aikuista lasta, mutta heitä ei paljoa näy. Toinen käy silloin tällöin laittamassa autoaa ja toisen olen nähnyt vain kerran. Omia lapsia meillä ei ole eikä tule. Koira vastaa meille lasta.

En ole enää aikoihin tiennyt mitä tehdä. Välillä on päiviä kun kaikki on hyvin ja voimme jopa jutella asioista ja nauraa, mutta sitten hetkessä kaikki muuttuu ja pelkään todella mitä seuraavaksi tapahtuu. En jaksa enää riitoja ja syyllistämistä asioista, joihin en ole syyllinen. Melkein kaksi vuotta jouduin tappelemaan ja todistamaan, etten ole pettäjätyyppiä. Olen avoimesti näyttänyt tekstiviestini ja kertonu kuka soittaa ja pitänyt tarkkaa selontekoa tekemisistäni ja sanomisistani. Nyt olen työpaikassa jossa olen ainoa nainen ja alkuun oli siitäkin isot riidat. Nyt olen vihdoin saanut hänet tajuamaan, etten kykene pettämään häntä, mutta monta riitaa, itkua ja "keskustelua" sen eteen piti tehdä. Minun pitäisi ymmärtää häntä kaikessa, mutta hän ei itse ole valmis ymmärtämään minua missään. En saa edes sairastaa migreeniä ilman kiukuttelua ja selittämistä siitä mistä migreeni johtuu ja miksi minulla on se juuri sillä hetkellä.

Välillä en jaksa enää ollenkaan ja tekisi mieli tappaa itseni, mutta koitan kuitenkin aina koota itseni tavalla tai toisella, sillä en saa näyttää heikkoutta, vaan minun pitää olla vahva saadakseni jonkinlaista hyväksyntää. Töissä on sen verran rento ilmapiiri, että se antaa minulle voimia hoitaa työni. Ystäviä minulla ei enää juuri ole, kun en koskaan pääse tapaamaan heitä. Omia vanhempiani näen ehkä kerran kuukaudessa ja silloinkin tappelun kera mieheni kanssa. Vanhempani ja mieheni saivat ison riidan aikaiseksi viime kesänä eivätkä sen koommin ole halunneet olla missään tekemisissä keskenään. Eli olen täysin puun ja kuoren välissä enkä tosiaankaan tiedä enää mitä tehdä.