Mitä tehdä kun miehelläni ei ole aikaa minulle. Ei olla pitkiin aikoihin tehtykkään mitään yhdessä. Hän on aina koneella tai muuten puhaa jotain omia juttujansa. Puhuttu on kyllä asiasta mutta hän vain hymähtelee jotain epämääräistä. Aikaa ei liikene vaikka kuinka pyytelisi. En tiedä missä vika. Välillä olen purkanut itseäni ja itkenyt hänelle kuinka mulla on paha olla kun, tyyliin vain nukutaan enää yhdessä ja sanonut/kysynyt että kannattaisiko meidän erota. Hän vain hymähtelee ja naureskelee? Silti itse halunnut jatkaa suhdetta kun olen kysynyt. Oltu 2vuotta yhdessä ja lapsi 4kk. Hän on ihan eri ihminen kun ennen eikä edes huomaa että suhteessamme ei ole kaikki kohillaan, sanoo vain että ei ajattele asiaa. Asumme eri paikka kunnilla, koska meille tuli ero lapsen synnyttyä. Kuitenkin palasimme yhteen, mutta mies ei halua tulla samalle paikka kunnalle töihin eikä, olla luonani? Suunnittelee vain autojuttuja yms muita omia asioita. Muutkin ovat sanoneet että hänestä on tullut erillainen, eikä puhu enää kellekkään. Eilenkin sanoin hänelle etten mä jaksa enää pitää yksin meitä väkinsin yhdessä, niin hän vain tuumasi että joo, muistuta sitten että haen omat tavarat sun luota. Kysyin että eikö häntä satu jos me erottas niin sano taas vaan ettei ajattele asiaa ja että ehkä tajuaisi sen myöhemmin. En tunne enää koko ihmistä. :'( :'( :'( :'( :'(