Kylmää?

[feeling blue]

Kaipailisin neuvoja kuten varmaan niin moni muukin tällä palstalla .

Eli ongelmana on mieheni "kylmyys" ja se että voisinko tehdä asialle jotakin. Kuvailen millaista meillä on.

Mies suutelee minua oma-aloitteisesti 0-2 krt pvässä, joskus siis vaikka kolmen pvän välein. Tällöin suudelma on "todella pieni pusu" - ei siis koskaan mitään kiihkeitä suudelmia, kielisuudelmia tms. Joskus olemme suudelleet kiihkeämmin sängyssä. Jos itse yritän suudella häntä kiihkeämmin - hän vetäytyy, rupee hermostuneena nauramaan, häntä kutittaa tms.

Hän on ehkä 5krt vajaan kuuden vuoden aikana sanonut rakastavansa minua.

Hän harvemmin tekee aloitetta seksiin vaan minä olen meillä "se aktiivisempi osapuoli". Seksiä ei koskaan ole ollut enemmän kuin krt vkoon - voi olla kuukausi jolloin on esim. 2krt. Nyt harrastamista rajoittaa pieni vauvamme mutta mielestäni hänkään ei sitä voi kokonaan estää sillä aina aiemminkin seksiä on ollut joko aamulla tai illalla ja silloinhan pieni jo nukkuu....

En muista että mieheni olisi koskaan halannut minua ns. kunnolla siis tarkoitan ihan perushalaamista. Hän ei myöskään esim. käperry kainalooni jos vaikka olemme yhdessä sohvalla - hän voi tehdä sen jos mainitsen asiasta mutta ei se silloin tunnu mitenkään samalta kuin se että hän olisi oma-aloitteisesti tullut kainalooni/viereeni tms. Olen itse yrittänyt lähestyä häntä mutta harvoin pääsen "todella lähelle" tai sitten osun paikkaan jossa häntä kutiaa tai kun yritän lähestyä niin hänellä on jotain muuta "tärkeää juuri kesken". Olen tähän joskus todennutkin että pitänee varata kalenteristaan aika hellyydelle...

Kaipaan siis läheisyyttä ja miksen lisää seksiäkin. Jos muistutan asiasta saan sitä muutaman pvän enemmän kun sitten se taas unohtuu ja palaa vanhoille uomilleen.... ja minun mielestäni on tyhmää ja turhauttavaa muistuttaa asiasta jota itse pidän itsestäänselvyytenä. Meidän ei mielestäni pitäisi olla "pelkkiä kavereita" vaan helliä ja huomaavaisia toinen toisiamme kohtaan? Miten siis saisin mieheni "avoimemmaksi" - pakottaahan ei ketään voi mutta onko jotakin tehtävissä. Onko kohtalotovereita jotka olisivat saaneet miehen lämpenemään?

En tiedä voinko elää lopunelämääni tämänkaltaisessa "kylmyydessä". Välillä se on todella raastavaa. Asialliset vastaukset - kiitos jo etukäteen niistä.

 

[mies1]

Joo, moni nainen olisi onnellinen tuollaisista hellyydenosoituksista ja rakkaudentunnustuksista. Mikä oli siis ongelmasi? )

 

[ap_]

Anteeksi mutta mistä hellyydenosoituksista ja rakkaudentunnustuksista jos aloitteentekijä olen lähes aina minä .

 

[Niinpä minustakin]

Minä kanssa olisin onnellinen tuosta mitä sinä saat.

Ajattele minun miestäni! Olemme olleet yhdessä 15-vuotiaista lähtien, nyt olemme 30vuotiaita. Mieheni oli jo tuolloin pikkupoikana sellainen. Hän on kodista jossa mitään tunteita ei näytetä. Ei surua, iloa, rakkautta ei mitään. Ajattelin aina, että kyllä hän siitä muuttuu, enää en usko siihen.

Sanoin hänelle yksipäivä, että olemme kuin sisaruksia, ei mitään tunteita, ei mitään koskettamista. Hän kysyi minulta, onko hän muka joskus ollut sellainen koskettelija, kädestä pitelijä? Eipä ole ollut, eikä ole nytkään hän sanoi.

Mutta minä kaipaan, kaipaan läheisyyttä. Mieheni sanoo kerran vuodessa rakastan sinua. Jos ensin kitisen, että miksei koskaan sano, että välittää. Mieheni tekee seksiin aloitteen noin 5kertaa vuodessa. Hän ei koskaan tule lähelleni, ei kosketa, ei pussaa. Sängyssäkin nukumme metrin päässä toisistamme.

Millainen hän muuten sitten on? Hän on hirvittävän kiltti, rauhallinen, ei koskaan hermoile mistään, ei puhu toisista pahaa, ei arvostele ihmisiä. Ei juo, ei polta, harrastaa liikuntaa, käy töissä.

Ainut asia jossa saan huomiota on se, että hän muistaa viikottain sanoa, että "olet kaunis" Ja muistaa aina sanoa, kuinka olen maailman kaunein nainen...hehe. Mutta jokatapauksessa mitään kosketusta, hellyttää jne..ei meillä ole. hän ei osaa edes lohduttaa. Kerran itkin yhden ikävän asian takia sängyssä. Hän kysyi, että mikä minulla on. vastasin, että kyseinen asia tuntuu kauhean pahalta. Hän sanoi, että noh noh ja käänsi kylkeään, sekä nukahti.

Tuntuu usein siltä, ettei hän tunne mitään. En oikeasti tiedä tunteeko hän normaalia iloa, surua, rakkautta jne... Hän on vaikeasta kodista, jossa isä löi äitiä ja lapsia. En tiedä onko se vaikuttanut häneen jollaintapaa?

Jokatapauksessa aloittaja, mielestäni valitat aika turhaan. Saat kyllä paljon huomiota.

 

[n22]

On miehiä (ja naisia, minä mukaan lukien) jotka eivät koskaan sano rakastavansa. Itse huomasin vastikään, että kaikki kosketus joka on muuta kuin hieronta tai halaus seisten, on minulle eroottista. En osaa koskettaa ystäviä tai kavereita, ettenkö vaivaantuisi. Edellisessä suhteessa oli pakko oppia hellyyttä koska erotiikka puuttui, mutta edelleen on vaikeaa tulla kosketetuksi "hellästi", ilman että on parisuhteessa. Enkä todellakaan tiedä, mistä on kyse, miksi olen tällainen, enkä osaa tehdä asialle mitään. Mieluiten en halua tulla kosketetuksi, koska se on liian vaikea tulkita, varsinkin miesten osalta. En ole koskaan halunnut antaa väärää kuvaa tai rohkaista turhaan, jos en ole kiinnostunut, ja toisaalta olen opetellut pärjäämään yksin, tarvitsematta aina toista ihmistä. Itsekin koen olevani kylmä, mutta tiedän etten ole...

Jospa se on luonnekysymys? Olen muutenkin hiljainen, ehkä varautunutkin. Haluan kokea henkistä läheisyyttä enemmän kuin fyysistä (en kuitenkaan torju ketään, tiedän miten pahalta se tuntuu, ja toisaalta olen helposti syttyvää mallia;P). Ajattelen paljon ja muutenkin unohdun elämästä ja fyysisyydestä kun haluan keskittyä ajattelemiseen. Ihan pitää muistaa syödä ja juoda.. =) Ehkä miehessäsi ei ole mitään "vikaa", yrittäähän hän kuitenkin parantaa käytöstään, vaikka onnistuukin vain pari päivää. Sekin viittaa siihen, että kyse on luonteesta.. Ehkä joku muu keksii toisen selityksen?

 

[n22]

Aika samansuuntaiset vastaukset. "Niinpä minustakin" sai mieleeni isäni, joka on kuin tuo mies: ei osaa auttaa henkisesti, ei tunnu olevan läsnä, ymmärtää vain käytännön asioita ym. Hänen lapsuudenkodissaan oli ankara kuri, eikä juuri lämpöisyyttä.. Hän ei ole koskaan osannut olla meidän lasten kanssa, monta vuotta tunsin eläneeni ilman isää, vaikka hän töiden jälkeen ja kaikki viikonloput olikin kotona. Tilanne on sittemmin muuttunut (kotoota lähtöni herätti hänet), mutta ehkä kodin mallini on saanut minutkin tällaiseksi??

 

[ap_]

Voi olla luonteessa juu.

Niinpä minustakin: minusta suhteemme ovat aikalailla samaa kaliperiä. Voin allekirjoittaa myös seuraavat lauseesi: "Hän on hirvittävän kiltti, rauhallinen, ei koskaan hermoile mistään, ei puhu toisista pahaa, ei arvostele ihmisiä. Ei juo, ei polta, harrastaa liikuntaa, käy töissä." "hän ei osaa edes lohduttaa. Kerran itkin yhden ikävän asian takia sängyssä. Hän kysyi, että mikä minulla on. vastasin, että kyseinen asia tuntuu kauhean pahalta. Hän sanoi, että noh noh ja käänsi kylkeään, sekä nukahti." En tiedä että hänellä olisi ollut lapsuudessa mtn ikävää... voihan se toki aina olla mahdollista? Jos en tekisi mitään aloitetta, ei meillä olisi tuotakaan mitä kuvailin. Harvoin mieheni puhuu minulle tunteistaan siis muistakaan tunteista mitkä eivät liity minuun. Ilosta, surusta ym. Lemmikkieläimetkin saavat enemmän huomiota kuin minä .

n22: mä luulen kanssa että on jotain tähän suuntaan: "kaikki kosketus joka on muuta kuin hieronta tai halaus seisten, on minulle eroottista" koska aina kun yritän jotain enemmän niin hän vaivaantuu asiasta. Olen yrittänyt hänelle sanoa että vaikka nyt haluaisin hieman enemmän niin ei se tarkoita sitä että sänkyyn mennään... en tiedä. Ahdistaa.

 

[Saapassukka]

Miehesi on ollut alusta asti samanlainen. Naisten helmasynti on se, että he rakastuvat siihen, millainen mies voisi olla. Kuitenkin pitää tajuta, että toista ihmistä ei voi muuttaa ellei hän itse sitä halua.

Moni ei tajua sitä, miten lapsuuden mallit kasvattavat ja muokkaavat meitä sellaiseksi kuin olemme. Jos lapsena ei opi puhumalla ilmaisemaan erilaisia tunteitaan ja jos vanhemmat itse eivät näytä myös helliä ja rakastavia tekoja paitsi toisilleen myös lapsille, niin mistä ihmeestä lapsi muka oppisi, miten ihanaa on halata, suukotella, silittää hiuksia ja istua sylissä? Jos lapsi joutuu kieltämään fyysisen ja henkisen hellyyden itseltään, se tarve hautautuu niin syvälle, että se henkilö aikuisena ei välttämättä sitä koskaan enää löydä. Sellainen henkilö voi oppia niitä asioita aikuisena vain, jos kaipuu on jäänyt jäljelle tai että hän terapian tai oikeanlaisen ihmisen avulla pystyy uudelleen opettelemaan niitä taitoja ja tuntemuksia, jotka ovat uinuneen ikiunta.

Ex-mieheni ei halannut eikä pussannut. Myös sänkyelämä tapahtui hänen ehdoillaan. Jos hän joskus pussasi tai halasi, se tarkoitti, että pitäisi samantien mennä sänkyyn. Huomautin monta kertaa asiasta ja yritin nätisti kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja sanoa, että mitä minä seksiltä ja hellyydeltä haluan. Vasta kun sanoin haluavani eron, mies hätkähti ja hän oikeasti rupesi kuuntelemaan, että mitä minä haluan.

Luulen, että exäni kanssa ongelma oli siinä, että mieheni mielestä seksi oli OK ja hellyyden määrä oli OK. Koska hänen mielestään ei ollut mitään ongelmaa, minä vain turhaan mäkätin ja jäkätin turhanpäiväisestä asiasta. Vasta kun ero alkoi olla konkreettinen, mies järkyttyi ja tajusi, että kaikki ne asiat, joista olin motkottanut vuosikausia olivatkin olleet minulle isoja ja tärkeitä asioita.

 

[ap_]

Olen tiedostanut hyvinkin että oma "hellyydenmallini" tulee vanhemmiltani jotka yhä edelleen yli 30v yhdessäolon jälkeen päivittäin hellivät toisiaan. Olen miehelleni kiukuspäissäni sanonutkin että "eipä siellä ... :ssa paljoa varmaan olla ehditty pussailemaan" tarkoittaen juuri tätä että hänkään ei ole sitä oppinut/mallia nähnyt. Lisäksi olen oikein tarkoituksella vaivihkaa tutkinut hänen vanhempiaan ja heidän välejään ja eivät he ainakaan meidän läsnäollessa toisiaan koskettele tms. mutta vaikea sitä tietysti on sanoa mitä he tekevät kun kaksin ovat! Siispä tarvitsen aimoannoksen kärsivällisyyttä että voin näyttää miehelleni ja lapsellemmekin että läheisyys on ihana asia!

Valitettavasti ihmiset vasta eroa uhkailemalla tajuavat että hei se toinen on tosissaan näiden ongelmien kanssa... kun liian monta kertaa jostakin huomauttaa siitä tulee sitä "jokapäiväistä jupinaa ja valitusta" mistä me naiset ollaan kuuluisia? Mutta miten hei me saadaan mies uskomaan vähemmällä että tämä on oikeasti meille tärkeä asia?

 

[pit.]

Mityen olisi, jos purat akuutinpaa hellyydentarvettasi lapseen? Ja yrität nauttia niistä hetkistä täysillä, jotka miehesi sinulle suo. Eli keskittyisit siihen mitä sinulla on, etkä siihen mitä sinulta puuttuu..

Muistat siten vielä jälkikäteen jossain sopivassa tilanteessa kertoa, miten ihanaa oli, ja miten paljon häntä rakastatkaan myös näiden spontaanien hellyydenosoitusetan vuoksi.

Oman miehenikään kotona hellyyden näyttäminen ei ole kuulunut tapoihin, mutta luojan kiitos, se malli ei ole periytynyt.

 

[o900]

Hän harvemmin tekee aloitetta seksiin vaan minä olen meillä "se aktiivisempi osapuoli". Seksiä ei koskaan ole ollut enemmän kuin krt vkoon - voi olla kuukausi jolloin on esim. 2krt.

***

Minulla oli vähän "laiska" kaveri alkuaikoina kun seurustelimme. Voihan se olla kun hän oli ollut pitkään yksin niin kone kesti lähteä käyntiin. Tulin torjutuksi aika usein ja siitä johtuen (ja muustakin) olen nyt se laiskempi osapuoli.

Useimmalle miehelle on kunnia asia, että vaimon kanssa homma pelaa. Aloita selibaatti ja katso tarvitseeko miehesi enää seksiä kanssasi. Voi olla, että vauvan syntymä on turruttanut miehen seksihalut. Itse tiedän, että silloin kun toisen kosketus vain " kutittaa" niin ei todellakaan halua tulla kosketelluksi.

Anna miehellesi aikaa ja vältä koskettelua ja hellyyden kerjäämistä, katso miten käy. Voi olla että kiinnostus herää? Silloin kun läheisyyttä ei halua, sen vaatiminen ahdistaa.

Eihän se kiva ole olla ilman hellyttä, eikä sitä lopun elämäänsä jaksa mutta kokeile muutama viikko.

 

[Nikon äiti]

Vaikka kuinka selitämme ja mitätoimme tunteet, ei asia miksikään muutu. Mikä puuttuu, se puuttuu ja mitä kaipaa, sitä aina tulee kaipaamaan. Hyvä olo on harvoin.

Tajuan, että partnerillani vain ei ole sitä mitä kaipaan. Aluksi riitti jämäkkys ja lähelläolo. Nyt se ei riitä. Hän ei anna koskettaa itseään, hän ei kestä. Hän ei halua, että häntä suudellaan, hän ahdistuu liian lähelle tulemisesta, hän ei ymmärrä.
En vielä osaa päättää, jaksanko tätä vai teenko jonkin ratkaisun.

 

[n22]

"Maallinen onni: saada mitä haluaa.
Filosofinen onni: olla haluamatta mitä ei saa."

Tiedän, tiedän, ei ole helppoa.. mutta joskus pitää itse antaa itselleen, mitä muilta toivoo. Vaatii aivotyötä..

 

[Xy1]

Olette varmaan törmänneet tunneälyltään vajavaisiin miehiin. Tunneäly puuttuu kuulemma 30% miehistä. Joten nämä ressukat eivät edes tiedä, eivätkä osaa hahmottaa mitä haluatte. Puhutte heille vierasta kieltä.

 

[minmu]

Itse en voisi kuvitella eläväni kylmän miehen kanssa. Oma mies on jatkuvasti halaamassa ja suutelemassa, ja rakastan sitä. Meillä rakkaus todella näkyy.
Jokainen ansaitsee tuntea itsensä rakastetuksi. Koeta saada mies heräämään, sillä jos tarvitset hellyyttä, etkä sitä saa, se ei ole mielestäni oikein.

 

[Vieras mies]

"Olette varmaan törmänneet tunneälyltään vajavaisiin miehiin. Tunneäly puuttuu kuulemma 30% miehistä. Joten nämä ressukat eivät edes tiedä, eivätkä osaa hahmottaa mitä haluatte. Puhutte heille vierasta kieltä."

Xy1:n vastauksessa totta on vain viimeinen lause: "Puhutte heille vierasta kieltä".
Mutta mistä ihmeestä on lähtöisin tulkinta, että miesten tunneäly olisi vajaamittaista? Tai että miehiltä puuttuu tunneäly? Missä on normaalin raja ja kuka määrittää ettei kyseessä olekaan naisten ylikorostunut läheisyydenkaipuu? JA miten määritellään käsite "tunneäly"?

 

[asiallinen]

...että Suomessa miehet ovat mitä suurimmassa määrin tunneälyltään hyvin matalalla profiililla liikkuvia. Siitä yksinkertaisesta syystä että se nyt vaan ei ole sopinut historiaamme, välimeren rantamaiden miesten mieskuvaan se on tullut jo äidinmaidossa.
Meillä on mieskuva ollut niin ronski ettei siihen sovi miehinen tunneäly.
Saatan olla väärässä, myönnän, mutta tuo tuli vaan mieleeni.
Niin, ja väitän että tunneälyä voi opetella, minulle se kylläkin on tullut jo kotoa.
Siinä mielessä olen onnellisessa asemassa että sain niin hienon äidin, selvästi se pulppusi hänestä ja tarttui minuun.

 

[Xy1]

Ei tuo ole minun keksimä juttu. Tuosta oli joskus artikkeli jossakin lehdessä, mutten muista missä. Joku asiallinen aikakausilehti se kuitenkin oli, ehkä Tiede-lehti. Pointti oli kuitenkin se, että tunnelyltään vajaavainen ymmärrä edes mistä on paitsi. Empatiakyky puuttuu lähes kokonaan. Eikä sitä voi oikein opetellakaan, kun ei edes ymmärrä mitä ja miksi. Jos tämän asian vuoksi sitten erotaan, niin mies ei käsitä ollenkaan ja putoaa korkealta ja kovaa. Kaikkihan oli ollut ihan hienosti. Hänhän oli mitä parhain mies, hoiti työt kunnolla, ei ryypännyt ja oli vielä iltaisin kotona perheen parissa. Mitä ihmettä vielä olisi pitänyt olla`??

 

[Ieva_66]

Luin joskus eräästä parisuhdeoppaasta sellaisen väittämän, että nainen kohtelee miestään juuri siten, kun hän toivoisi kohdeltavan itseään. Tämä tarkoittaa sitä, että naiset tykkäävät järjestää pientä hemmottelua jokaiselle päivälle (myös arkisin) ja naiset koskettelevat paljon, ovat lähellä ja haluavat viettää paljon aikaa miehen kanssa. Vastaavasti taas mies kohtelee naista juuri siten, kun hän haluaisi kohdeltavan itseään eli mies ottaa välillä etäisyyttä naisesta, ei välitä pienestä "hiplaamisesta" ja koskettelu on lähinnä sitä, joka johtaa seksiin.

Mielestäni tämä väittämä on kovin yleistävä, mutta siinä on totuuden siemen. Parisuhde onnistuu parhaiten silloin, kun kumpikin on valmis tekemään kompromisseja ja näkemään vaivaa parisuhteen onnistumiseksi. Esimerkiksi AP:n tapauksessa ei ehkä kannata "hiplata" miestä, jos se kutittaa häntä, mutta mies voisi silittää ja helliä naista, koska nimenomaan nainen sitä haluaa. Jos halaus on vaisu, niin voi sanoa miehelle, että mä kaipaan oikein isoa halausta, joten rutista mua kunnolla. Ei siis syyttävään äänensävyyn, vaan kiltisti.

Olen myös samaa mieltä kuin "Asiallinen", että tunteita voi opetella ja niitä voi herätellä henkiin. Halauksia ja pusuja voi antaa ja ottaa, vaikkei niihin ole tottunutkaan. Toki pitää löytää oma tapa antaa niitä, jos se ei ole luontevaa. Esimerkiksi jos kylmempi osapuoli ei tykkää suutelusta, niin ehkä kielisuudelmat 20 kertaa päivässä on liikaa vaadittu, mutta kompromissina vähäisempi määrä pikkupusuja riittäisi ja sitten ne muutamat kielarit vaikka seksin yhteydessä jne jne.

 

[Tunneälystä]

Omaa miestäni en todellakaan voi syyttää ainakaan tuosta puutteesta. Hänellä on oikein erityislahjakkuutta siinä asiassa. Silti hän ei ole erityisen puhuva ja pussaava-tyyppi.

Hän ei lapsuudessaan tainnut juurikaan saada muuta kuin ruokaa ja perushoidon, siellä ei näytetty tunteita puoleen eikä toiseen. Johtuen ehkä paljosta työstä ja siitä, että talossa asui kolmen sukupolven väkeä. Äitinsä on kylmä, ei kosketa lapsenlapsiaankaan, isänsä oli kovin tunteellinen, mutta aina työssä.

Tässä ympäristössä miehestäni kasvoi ihminen, joka aina ensiksi huomioi toisten tunnetilan ja tarpeet, vasta sitten omansa. Hän ei ole saanut kokea lapsena hellyyttä, vain tarkoituksellista toimintaa vauvasta asti. Työteliäs, avulias, tosi kiltti ja kunnollinen mies.

Minulla on päättynyt pitkä avioliitto hänen vastakohtansa kanssa: pussasi ja puhui, mutta oli itserakas ja itsekäs, ei vähimmässäkään määrin kiinnostunut läheistensä hyvinvoinnista, jos siihen tarvittiin jotain häneltä. Tämä mies oli vanhempiensa ikäihmisenä saatu ihme ja huomion keskipiste.

Aluksi ihmettelin tämän nykyisen mieheni pussaamattomuutta ja muutakin arkuutta tunne-elämän alueilla. Koska kuitenkin pidin hänestä aina vain enemmän, kun huomasin noita arvokkaita piirteitä hänessä, lakkasin odottamasta sitä puolta hänestä. En kuitenkaan muuttanut omaa käyttäytymistäni, vaan kosketin ja halasin, mutta toisin kuin olin tottunut. Otin huomioon sen, että häntä ujostutti avoin tunteiden ilmaisu ja kosketin häntä hartioiden ja pään alueelle, joka on neutraali alue. Ilmiselvästi hän pitää siitä. Kaiken muunkin huomion,kuten hyvän ruuan, hän lukee ja tulkitsee hellyydenosoitukseksi, mitä se onkin. Samoin vastaanotan itse noita sanattomia ja hienovaraisia viestejä. Olemme onnellinen ja tyytyväinen, toisiimme sopeutunut pariskunta.

Parempi miettiä sitä hyvää, mitä on, kuin laskea puutteita. Ihminen ilmaisee asioita niin monilla tavoin, suu puhuu ja ehkä toimiikin, mutta se voi valehdellakin niillä toimillaan. Puheet ja teot voivat olla silloin ristiriitaisia.

Hiljainen ihminen ilmaisee asiat teoillaan ja vastuun ottamalla. Se ei valehtele. Hänet saa ja voi opettaa puhumaan, kun osaa vapauttaa hänet estoistaan, mutta pidättäytyminen on niin syvällä hänen alitajunnassaan, että täysin avointa hänestä ei koskaan tule. - Miksi pitäisi, jos hän on esismekrkiksi sellainen, kuin ap kuvaa oman miehensä ja minunkin mieheni on? He ovat hyviä miehiä, niitä kultahippuja, joita harvoin löytää.